Smaragd wrote: ↑Tue Aug 04, 2020 10:20 am
Ave wrote: ↑Tue Aug 04, 2020 8:30 amTodellisuudessa tiettyä solipsismia ei voi välttää. Ainoa mihin vaikutan tässä kuviossa on oma aurinkoni.
En ole varma ymmärränkö täysin pointtia (oliko näillä sanoilla tarkoitus vain ilmentää solipsismin mielentilaa?), mutta ajattelisin että on tärkeää huomioida subjektiivisten ja objektiivisten yhteen tulemisen kentän mikro- ja makrokosmoksen yhdynnässä. Näen lukuisten mikrokosmoksien olevan kiinnittyneinä emomatriisin kautta makrokosmokseen, jolloin solipsismi on ikään kuin munankuoremme, tietyllä tapaa subjektiivisen kokemuksen eheyden takaaja. Mikäli se eheys menisi rikki, olisimme makrokosmoksen hurjan suuruuden ja monimutkaisuuden liiskattavina ja hulluuden partaalla hyvin lovecraftmaiseen tapaan. Tuo monimutkaisuus on sitä verkostoa missä subjektiiviset kokemukset muodostavat objektiivisen todellisuuden, ja missä ”ainoa mihin vaikutan on oma aurinkoni” ei pitäisi enää päteä. Tekojen vaikutukset kulkevat matriisissa hyvin moneen suuntaan, kuin aallot vielä äsken tyynen järven pinnalla heitettyämme kivenlohkareen pinnan läpi. Teot ja niiden vaikutukset luovat tätä matriisin kautta meille avautuvaa nestemäisesti muovautuvaa todellisuutta ja tavallaanhan kaikkien muidenkin ”lähietäisyydellä” olevien todellisuutta (lähietäisyys määrittyy siis ei ainoastaan fyysisesti, vaan myös psyykkisesti, mentaalisesti yms., jaetun piirin mukaan) ja siten vaikuttavat muiden aurinkojen suhteisiin heidän kehiinsä. Voisi kenties nähdä että keskipiste on aina muuttumaton ja millä on eniten väliä on juuri sillä suhteella keskipisteen ja kehän välillä?
Huh, en ole täysin varma kannattaako kirjoittaa työpäivän päätteeksi, enkä ole täysin varma ymmärsinkö pointtiasi ja vastaanko mihinkään, mutta olkoon!
Olet oikeassa: tokihan nämä lukuisat (näennäisesti) eriytyneet tietoisuudet vaikuttavat toisiinsa. "Tuo oma aurinkoni" on se muuttumaton keskipiste johon palaan, kaikkeuden näkökulma, Keskus. Se sisällyttää itseensä kaiken, läpäisee kaiken, nielee kaiken. Se on oikea Minuuteni, identiteettini. Suhteeni tähän aurinkooni on ainoa, johon voin vaikuttaa. Voin olla etäämmällä tai kauempana siitä. Ja riittävän lähellä ollessani sulaudun siihen, tulen siksi ja sitä kautta "vaikutan siihen". Vaikka kysymys ei ole vaikuttamisesta vaan olemisesta.
Kuitenkin koen, että todellisuudessa mitään minua ei oikeastaan ole. Millä tasolla ja miten tämän nyt tahtoo ymmärtää, riippuu täysin lukijasta.
Itseäni hieman häiritsee ajatus siitä, että partikkelin suhde kaikkeuteen mystifioitaisiin siinä mielessä, että Kaikkeus leimattaisiin ontologisesti tuonpuoleiseksi ja saavuttamattomaksi. Tai että ihmisastian rajallisuutta (mentaalista ja fyysistä) toisteltaisiin. Kuinka olisikaan jos todella antaisimme itsemme olla jumalia, ilman sellaista ulkoaopittua orjamoraalia, jonka mukaan olemme ikuisesti tuomitut tietyn sisältöiseen rajallisuuteen ja erillisyyteen. Vielä vähemmän tahdon kokea tämän ulottuvuuden (tai Maan) ikäänkuin joksikin kosmiseksi rangaistuslaitokseksi, josta pääsee pois kun oppii leikkimään "nätisti", eli noudattamaan (usein) toisen käden tietona saatua moraalia. Tietysti psykologiselta ja ns. arkirealismin kantilta katsottuna on helvetin terveellistä tuntea omat rajansa. Mutta metafyysisessä keskustelussa tahdon itse sanoutua irti sellaisesta ihmisen osasta, joka on ikäänkuin ennalta määrätty - ja vielä joksikin vähemmäksi kuin Jumalan lapseksi, Jumalaksi.
Kantaako Jumala sitten huolta ja syyllisyyttä liiskaamistaan hyttysistä? Entä liiskaamistaan ihmisistä, universumeista? Kantaa ja ei kanna.
#hybris #divine narcissism #fool
P.s. Tällainen äärirelativistinen moraalikäsitys antaa tietysti teoriassa vapaat kädet toteuttaa esimerkiksi joukkomurhia. Mutta miksi tämä joukkomurha-osasto on juuri se, mitä tulee aina ensimmäisenä moraalin suomista "vapaista käsistä" mieleen? Kuinka tympeän pessimistinen, ja alentava ihmiskäsitys! Uskon, että todella vapaat kädet saatuaan ihminen toimii täysin luonnostaan rakkaudellisesti, koska hän on sisäistänyt Totuuden. Ja kuten viittasit, moraali ja periaatteet voidaan tällöin unohtaa.