Itselläni on aika samanlaisiin kategorioihin uppoavia unia. Toisaalta, näen myös paljon ns. kehollisia unia, joiden teemojen koen syntyvän kehollisesta (=fyysinen tai energeettinen) tilasta. Myös paljon ihan päivätapahtumiin liittyvää sulattelua on käynnissä, jotka koen usein aika merkityksettömiksi uniksi.
Itse tein samaa nuorempana. Nykyään en oikeastaan koskaan. Itselläni tässä ilmeni kahta erilaista muotoa. Toinen oli sosiaalisten tilanteiden rakenteluun liittyvää, joka ehkä saattoi olla hivenen traumaperäistäkin, sillä olin todella huono ihmisten kanssa tai ainakin koin niin. Harjoittelen fantasialla tietyllä tavalla kohtaamisia noissa tilanteissa ja saatoin yrittää päästä hyvään lopputulokseen. Toisaalta joskus saatoin rypeä itsesäälissä, vihassa tai jossain muussa tunnetilassa, joista sain jonkinlaista nautintoa. Useimmiten ne liittyivät jotenkin ihastumisiin, joita en valvetilassa todellakaan pystynyt/uskaltanut ilmaista.Segel wrote: ↑Thu Feb 20, 2020 9:50 pm Itselläni on pienestä lapsesta aina pitkälle aikuisikään ja näihin päiviin asti ollut pääasiassa ennen nukahtamista, alkujaan kai unen saannin helpottattaakseni, pyöritellä mielessäni jonkunlaista "ihannemaailmaa". Tämmöinen fantasiointi oli siis kuin jotain elokuvaa katselisi. Pyörittelin tämän elokuvan kohtauksia, ihmisten repliikkejä ja tapahtumia mielessäni edestakaisin, hioin niitä, palasin uudestaan edelliseen kohtaukseen jne. kunnes olin tyytyväinen, jota harvoin täysin olin. Jos tarinassa oli esim. jokin rakennus, kuvittelin tarkoin mielessäni jopa sen pohjapiirrustuksen.
Toinen muoto fantasioille oli jotain, joka ehkä liittyy alkuperäiseen aiheeseen unista, eli tietoinen unen kutominen. Siinä rakentelin unta ja sen tarkoitusta etukäteen ja fantasian tavoite oli yrittää luoda tulevan yön unille aihe. Törmäsin myöhemmin tähän ajatukseen unien hautomisen nimellä. Myös muita nimiä asiasta on käytetty. Välillä se oli puhtaasti toivottujen uniteemojen kuvittelua tai sitten kuvittelin esim. jotain edellisen yön unta, johon pyrin pääsemään takaisin ja usein muuttamaan sitä. Olen lapsesta asti nähnyt unia tilanteista/tapahtumista, jotka tapahtuvat ja yritin välillä muuttaa niitä, mikäli en pitänyt tapahtumakulusta tai pelkäsin sitä.
Näiden lisäksi oli välillä fantasioinnin ja hypnagogisten kuvien näkemisen välimuoto, jossa hypnogogisten kuvien tultua yritin ohjata niitä.