Kärsimys

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Kärsimys

Post by Tähti »

Negatiivinen draamakin on seikkailu.

Kärsimyksestä Valoa tielle-kirjassa.
Ei kukaan ikävöi sitä valoa, joka valaisee hänen paikasta riippumatonta sieluaan, ennen kuin tuska ja suru ovat karkottaneet hänet tavallisen ihmiskunnan elämästä. Ensin hän kuluttaa loppuun nautinnon, sitten hän kuluttaa loppuun kärsimyksen — kunnes viimein hänen silmänsä tulevat kykenemättömiksi kyynelehtimään.
Ihmissydämen ja sen tunteiden uhraaminen ja alttiiksi antaminen on ensimmäinen sääntö. Se johtaa »saavuttamaan tasapainon, jota persoonallinen tunne ei voi horjuttaa». Tämän tekee stoalainen filosofi. Hänkin seisoo syrjässä ja katsoo samalla katseella niin omia kuin muittenkin kärsimyksiä.
Hänen täytyy kärsiä, nauttia ja kestää kaikkea paljon kiihkeämmin kuin muiden ihmisten, sillä nyt hän on ottanut kantaakseen velvollisuuden, jota ei ole muilla ihmisillä, sen ettei hän salli kärsimyksensä horjuttaa itseään määrätystä tarkoitusperästään. Hänen täytyy jo ensimmäisellä askeleella tarttua itseään lujasti kiinni ja suitsittaa suunsa. Kukaan ei voi tehdä sitä hänen puolestaan.
Suurimmat nautinnot, katkerimmat kärsimykset, tappion ja epätoivon tuskat annetaan vapisevan sielun kestettäväksi, sielun, joka ei vielä ole löytänyt valoa pimeydessä, vaan on avuton ja sokea. Ja kunnes se voi kestää nämä iskut, pysyvät astraaliset aistit lukittuina.
Tämän ensimmäisen koetuksen tuo usein elämä itse. Sillä elämä on aina suuri opettaja. Palaamme tutkimaan sitä, kun olemme saaneet voiman hallita sitä, niin kuin kemian mestari oppii laboratoriossaan enemmän kuin oppilas. Muutamat ovat niin lähellä tiedon ovea, että elämä itse valmistaa heitä siihen, eikä kenenkään yksilön tarvitse kutsua esiin sisäänkäytävän kauheaa vartijaa. Nämä ovat tietenkin terävä-älyisiä ja voimakkaita ihmisiä ja kykeneviä tuntemaan mitä kiihkeintä nautintoa; sen jälkeen tulee kärsimys ja täyttää suuren tehtävänsä. Sellaista luonnetta kohtaavat mitä ankarimmat kärsimykset, kunnes se lopulta nousee tylsästä tajunnantilastaan ja sisäisellä voimallaan astuu yli kynnyksen, rauhan alueelle. Silloin elämän värähtely kadottaa tyrannin valtansa. Tunneherkän luonnon täytyy vielä kärsiä, mutta sielu on vapautunut ja seisoo erillään johtaen elämää suuruutta kohti. Ajan alamaiset kulkevat eteenpäin hitaasti, kokevat pitkiä vaikutelmien sarjoja ja kärsivät alituista ilon ja surun vaihtelua. He eivät uskalla ottaa lujasti kiinni itseyden käärmeestä ja hallita sitä, tullakseen siten jumalallisiksi, vaan mieluummin he edelleen kuluttavat itseään kokemuksilla ja kärsivät vastakkaisten voimien iskuja.
Kun näistä Ajan orjista joku päättää astua okkultismin tielle, on tämä hänen ensimmäinen tehtävänsä. Ellei elämä ole sitä hänelle opettanut, ellei hän ole kyllin vahva sitä itselleen opettamaan ja ellei hän ole kyllin voimakas vaatiakseen Mestarin apua, niin hänelle tulee se pelottava koetus, jota kuvataan »Zanoni»-kirjassa. Hänen elämänsä heilahtelu pysähtyy hetkeksi ja hänen täytyy kestää järkyttävä kokemus joutuessaan vastakkain sen kanssa, joka ensi näkemältä tuntuu tyhjyyden kuilulta. Vasta kun hän on oppinut olemaan tässä tyhjyyden kuilussa ja löytänyt sen rauhan, saattavat hänen silmänsä kadottaa kyyneltymiskykynsä.
Mutta ennen kuin niistä voi tulla muuta kuin mielikuvitusta, on tyhjyyden kuilu kohdattava vielä toisella tavalla. Se täydellinen hiljaisuus, joka voi saapua vasta sitten, kun korvat ovat sulkeutuneet kaikelta ohimenevältä ääneltä, tulee eteen vielä suurempana kauhuna kuin avaruuden muodoton tyhjyys. Ainoa käsityksemme tyhjästä tilasta, kun tuota ajatusta perinpohjin tarkastelemme, on musta pimeys. Useimmissa ihmisissä se herättää suurta fyysistä kauhua, ja kun sitä pidetään ikuisena ja muuttumattomana tosiasiana, se synnyttää mielessä lähinnä tyhjäksi tulemisen ajatuksen. Ja kuitenkin se on vain yhden aistin peittämistä. Jokin ääni voi vielä tuoda lohtua tähän synkkään pimeyteen. Mutta kun oppilas on löytänyt tiensä tähän mustaan, pelottavaan synkkyyteen, hänen on suljettava sielunsa ovet niin tiukkaan, ettei sisään voi tunkeutua enempää lohduttaja kuin vihamieskään. Tätä toista ponnistusta tehtäessä selviää niille, jotka eivät aikaisemmin ole sitä kokeneet, että tuska ja ilo ovat samaa mielenliikutusta. Kun äänettömyyden yksinäisyys on saavutettu, janoaa sielu niin kiihkeästi ja intohimoisesti jotakin vaikutelmaa, johon se voisi tarttua kiinni, että tuskallinen on yhtä lämpimästi tervetullutta kuin miellyttävä. Tämän tajunnantilan saavutettuaan urhoollinen voi siihen tarttumalla ja siitä kiinni pitämällä täydelleen hävittää »herkkyytensä». Kun korva ei enää tee erotusta mieluisan ja tuskallisen välillä, eivät muutkaan äänet siihen enää koske. Silloin on turvallista ja mahdollista avata sielun ovet.
https://www.teosofia.net/teos/valoa_tielle.htm
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Kärsimys

Post by Soror O »

Tähti wrote: Mon Mar 19, 2018 10:56 am ...tuska ja ilo ovat samaa mielenliikutusta. Kun äänettömyyden yksinäisyys on saavutettu, janoaa sielu niin kiihkeästi ja intohimoisesti jotakin vaikutelmaa, johon se voisi tarttua kiinni, että tuskallinen on yhtä lämpimästi tervetullutta kuin miellyttävä. Tämän tajunnantilan saavutettuaan urhoollinen voi siihen tarttumalla ja siitä kiinni pitämällä täydelleen hävittää »herkkyytensä». Kun korva ei enää tee erotusta mieluisan ja tuskallisen välillä, eivät muutkaan äänet siihen enää koske. Silloin on turvallista ja mahdollista avata sielun ovet.
https://www.teosofia.net/teos/valoa_tielle.htm

Pohdiskelen omaa masokismiani, kykyä tuntea kärsimys nautintona. En usko, että traumaattinen toistamispakko tai muukaan psykologinen selitys tarjoaa kaikenkattavaa selitystä tälle ilmiölle. Ehkä masokismi on pyhää perversiosta, kykyä kääntää näennäiset vastakohdat toisikseen ja lopulta sisällyttää ne toisiinsa. Tässä alkemistisessa prosessissa sitten lopulta sekä kärsimys että nautinto hajoavat osiin paljastaen Tyhjyyden/Kaikkeuden...

Tähän aiheeseen ajauduin ymmärrettyäni, että olen antanut itseni ihmiselle, joka on minulle myrkyllinen. Eilen lopulta sisäistin hänen vieressään maatessani, että juuri tuo myrkky on vetänyt minua häntä kohti magneetin lailla.

Kaikki tämä sai ehkä alkunsa erään junamatkan aikana laskettuani liikkelle kontemplatiivisessa tilassa Tahtoni tuntea Totuus sellaisena kuin se todella on. Jostain syystä noin viikon sisään minulle on tullut tämä naurettavan todellinen vaikutelma siitä, että puolisoni ja lasteni isä on voimakkaan narsistinen, kuten isäni oli. Kaikkein ironisinta on, että puolisoani valitessani etsin tietoisesti ominaisuuksia, jotka olivat mahdollisimman kaukana siitä mitä isäni edusti (hän oli tavallaan narsitisen personaalisuuden prototyyppi). En kuitenkaan osannut nähdä, että introvertissa, hienovaraisesti operoivassa, ulospäin vaatimattomassa ihmisessä voisi olla piilotettuna hyvinkin samanlaisia rakenteita, mitä isässäni oli. Enkä osannut nähdä, että joku osa minussa etsi juuri isää, tuttua myrkkyä. Tietysti huvittavan tästä tilanteesta tekee vielä se, että on miltei mahdotonta erottaa mikä osa tästä tulkinnastani on isäprojektiota, mikä puolisoni narsismia. Lisäksi, koska tunnistan itsessänikin mm. narsistisia piirteitä ylianalysoin jatkuvasti itseäni ja pelkään kyseessä olevan transferenssin (tunteensiirto, ts. että heijastaisin omia tunteitani ja ominaisuuksiani puolisooni.)

Ensin join myrkyn, jonka minulle annettiin syntymässä (isä). Sitten join myrkyn, jonka itse valitsin tässä elämässä (Puolisoni). Tässä itseaiheutetussa myrkytyksen tilassa kohtaan kaikki pahimmat pelkoni ja harhani. Harhasta nousee esiin lopulta Totuus. Sellaisena kuin se on, eikö vain...?

Pelkään tulevani hulluksi, tilasin tämän.
If you want to reborn, let yourself die.
Umbra
Posts: 10
Joined: Wed Jan 15, 2020 12:51 am

Re: Kärsimys

Post by Umbra »

Eikös perinteinen buddhalainen ajattelutapa erottele toisistaan tuskan, jota (sekä fyysistä ja emotionaalista) eläimetkin tuntevat, ja kärsimyksen, joka vaatii itsetietoisuuden. Siinä missä tuskan aiheuttaa fyysisen maailman tapahtuma (hermoston ja ympäristön kohtaaminen) kärsimys tapahtuu puhtaasti mielessä. Esimerkiksi urheilussa tai yhteisymmärryksessä tapahtuvassa BDSM-skenessä esiintyvä kipu ei ole kärsimystä, koska se on kokijan itse valitsemaa. Kärsimys on pohjimmiltaan ahdistusta vapauden puutteesta: kokija haluaisi maailman olevan eri lailla kuin se on, mutta ei kykene muuttamaan sitä. Tuska on välttämätöntä kaikissa vähänkin monimutkaisemmissa maailmoissa, mutta onko kärsimys? Valaistumisen tai satorin tavoittelijat nimenomaan tavoittelevat tilaa, jossa korkeamman ymmärryksensä tai persoonallisesta egosta etääntymisen avulla kärsimys lakkaa - kipua saattaa olla, mutta kokija ei arvota sitä absoluuttiseksi pahaksi, jolloin se ei muutu kärsimykseksi. Tämä pätee niin banaaliin varpaan pöydänjalkaan lyömiseen kuin eksistentiaaliseen tuskaan tai maailmantuskaan. Näettekö tässä ajattelumallissa jotain ongelmia?
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Kärsimys

Post by Insanus »

Umbra wrote: Sun Jan 19, 2020 11:22 pm Eikös perinteinen buddhalainen ajattelutapa erottele toisistaan tuskan, jota (sekä fyysistä ja emotionaalista) eläimetkin tuntevat, ja kärsimyksen, joka vaatii itsetietoisuuden. Siinä missä tuskan aiheuttaa fyysisen maailman tapahtuma (hermoston ja ympäristön kohtaaminen) kärsimys tapahtuu puhtaasti mielessä. Esimerkiksi urheilussa tai yhteisymmärryksessä tapahtuvassa BDSM-skenessä esiintyvä kipu ei ole kärsimystä, koska se on kokijan itse valitsemaa. Kärsimys on pohjimmiltaan ahdistusta vapauden puutteesta: kokija haluaisi maailman olevan eri lailla kuin se on, mutta ei kykene muuttamaan sitä. Tuska on välttämätöntä kaikissa vähänkin monimutkaisemmissa maailmoissa, mutta onko kärsimys? Valaistumisen tai satorin tavoittelijat nimenomaan tavoittelevat tilaa, jossa korkeamman ymmärryksensä tai persoonallisesta egosta etääntymisen avulla kärsimys lakkaa - kipua saattaa olla, mutta kokija ei arvota sitä absoluuttiseksi pahaksi, jolloin se ei muutu kärsimykseksi. Tämä pätee niin banaaliin varpaan pöydänjalkaan lyömiseen kuin eksistentiaaliseen tuskaan tai maailmantuskaan. Näettekö tässä ajattelumallissa jotain ongelmia?
Ei nämä ehkä ihan ongelmia, mutta jotain tuli mieleen.

Kyky pitää kärsimystä kipuna (ja siten, halutessaan muuttaa kipu tai muukin kärsimykseksi) lie jotenkin verrannollinen tietoisuuden "tasoon" . Jos minua loukattiin ja suutuin, suuttumus on yhdellä tasolla, loukkaantuminen sen "takana", loukkaantumisen syyt taas tuonnempana jne. Mitä taaemmas kuljen, sitä perustavammalla tasolla havainto ja ajattelu toimii ja sitä suurempi kontrolli näiden subjektiivisten kärsimystransmutaatiohommien ylitse on.
Vaikka kyse on huomion käyttämisestä, on silti olemassa edenneempiä ja vähemmän edenneitä so.vahvempia ja heikompia tässä suhteessa ja esittämäsi ajattelutapa on näille vahvoille, tai tiedostavammille. Siis: se on totta niille ja vain niille jotka ovat jo kontrollissa. Yksi riski siis on omaksua ajatus ja nähdä toisen kärsimys jonain josta "olisit kyllä hallinnassa jos" ja unohtaa auttaa.

Nietzsche varmaan kysyisi miksi ylipäätään pitää etääntyä ja olla kokematta kärsimystä - miksi tavoitella jotain satoria kun voisi vain olla vahva ja kestää elämän sellaisena kuin se on.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Hairetikos
Posts: 25
Joined: Tue Nov 28, 2017 10:56 pm

Re: Kärsimys

Post by Hairetikos »

Aranea wrote: Thu Mar 01, 2018 4:22 am Enpä ole vielä saanut aikaiseksi kirjoittaa kunnolla tänne, koska en ole oikein saanut lähiaikoina otetta pohdiskeluistani tarpeeksi sanoittaakseni niitä ja joko aloittaakseni keskustelua niistä tai kommentoidakseni jonkun muun keskusteluun (aivot on ollut ihan solmussa), mutta nyt jonkinlaisen henkilökohtaisen menetyksen juuri kokeneena haluaisin kysellä teiltä teidän suhteestanne kärsimykseen ja ajatuksianne siitä. Miten kärsimys vaikuttaa henkiseen kehitykseen? Onko kärsimys välttämätön osa elämää? Minkälaista erilaista kärsimystä on olemassa? Miten henkilökohtainen kärsimys pitäisi kohdata eri tilanteissa (torjua se, oppia siitä tms.)? Voiko kuoleman jälkeen olla kärsimystä? Miksi kärsimyksen vähentäminen on itseisarvoista?
Itselleni ollut vuosien saatossa ankara piinaaja mutta samalla hyvä liittolainen. Henkisen kehityksen ja elämän kannalta yleensäkin koen kärsimyksen ihan välttämättömänä osana palettia jo pelkästään kokonaisuuden vuoksi. Nuorempana tapani käsitellä sielullisia tuskia oli tavallaan hyvinkin alaspäinen, vaikka tarkoitusperät olivat päinvastaiset; olin varma että lietsomalla itsensä aina vain syvemmälle kurjuuteen henkinen sietokyky ja keinot tuskan käsittelyyn kehittyvät ja jotain tästä jäi käteenkin, mutta katsoin parhaaksi luopua tällaisista metodeista niiden käydessä aivan liian raskaiksi ja myrkyllisiksi. Haitat kasvoivat hyötyjä suuremmiksi. Tätä vasten olen ehdottomasti Kenaziksen kanssa samoilla linjoilla vältettävissä olevan kärsimyksen turhuudesta.

Yritän henkilökohtaista kärsimystä käsitellessäni olla mahdollisimman pragmaattinen vaihtelevalla menestyksellä, mutta palastelemalla tunteita, taustoja, syitä ja seurauksia pyrin ymmärtämään prosessia ja mahdollisuuksien rajoissa katselemaan sitä tyynesti.

Insanus wrote: Mon Jan 20, 2020 5:04 am Nietzsche varmaan kysyisi miksi ylipäätään pitää etääntyä ja olla kokematta kärsimystä - miksi tavoitella jotain satoria kun voisi vain olla vahva ja kestää elämän sellaisena kuin se on.
Tätä kohtihan sitä mennään.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Kärsimys

Post by Soror O »

Kärsimys on kai jonkinlaista vapaaehtoista rooliin astumista, kenties uhrin, ihmisen rooliin? Tässä roolissa käsitellään sitten mm. vastuun, vapaan tahdon kysymyksiä. Kärsimyksessä paikantaa sen kohdan itsessään, mikä ei ole vielä löytänyt valoon, ts. tullut tietoiseksi itsestään. Mutta ensin kärsimys on kärsittävä todella, on heitettävä itsensä ihmiseksi tälle näyttämölle, kuten jumalat tekevät.
If you want to reborn, let yourself die.
lux ferre
Posts: 97
Joined: Sat Aug 27, 2016 7:25 pm

Re: Kärsimys

Post by lux ferre »

Kärsimystä voisin kuvata uhrilahjana näkymättömänä pikarina jonka joutuu juomaan se voi olla kirous tai lahja tai se voi johtaa kulkijansa kadotukseen viini jonka juomme voi poistaa oman sisäisen kärsimyksen se voi olla luova mutta tuhoisa asia se voi olla sisäinen fohat kaikki virtaa kohti omaa kärsimyksen viinin virtaa voimme tutkia tätä kärsimystä miten se vaikuttaa sisällämme miten poistaa sen kärsimys voi myös näyttäytyä luovana tai tuhovana voimana liike meissä voimana kumman me valitsemme kun tutkimme tätä kärsimyksen ongelmaa
Locked