Suhde luontoon

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Monvmentvm
Posts: 20
Joined: Fri Jul 09, 2010 1:34 pm
Location: Jämsä

Suhde luontoon

Post by Monvmentvm »

Ave!

Mielenkiinnolla odottaen näkemyksiä Teiltä ja Teidän suhteestanne luontoon.
Itselleni luonto on yksi rituaaleista ja ykseyden tunteista Absoluutin yhteyteen.

"Metsässä on puita", tiedän, vastaksia en toivo vaan kokemuksia Luonnossa, ilman ulkoisia ärsykkeitä, vaan puhtaana oman sisäisen hengentuoteemme tuloksena.

Itselleni luonto on kaikessa kauneudessaan: tuoksuineen, väreineen, äänineen, tunteineen ja samalla ymmärtäen, että kaikelle on jokin takoitus, meidän tapauksessa Saatanan, Azazelin, Luciferin toimesta, Absoluutin, kautta on jotain annettavaa ja ymmärrettävää.

Tunteeko kukaan luonnossa erityisiä paikkoja missä tuntee itselle henkisen kasvun edellyttämää positiivista energiaa, ja entä tunteeko kukaan luonnosta paikkoja jotka henkivät selkeästi vahingollista energiaa ympärilleen? Tuleeko kenellekkään ikinä tunne, koskettaa puuta tai kalliota yms. tai vain istua mättäällä kiedottuna omiin sisäisiin ajatuksiin, kokien samalla "uskonnollista" hartautta siihen hetkeen, Hetkeen, ja tuntea Absoluutin, Jumaluuden läsnäoloa.

...a.O.a...
-Fiat Nox-
Zetekh
Posts: 83
Joined: Wed May 26, 2010 1:21 am

Re: Suhde luontoon

Post by Zetekh »

Mielenkiintoinen aihe.

Eräänä näkökulmana voisi sanoa luonnon toimivan oivasti eräänlaisena astraali/eetteri/psykologia projisaatioiden teatterina. (Avainsanoja, fear of the unknown, ihmisten jaettu ja arkkityyppinen pelko; alitajunnan kaukaisuus tietoisesta mielestä fokuksen & intention sekavuuden vuoksi... varjon läheisyys....) Modernin maailman kaupunkilaistuneelle ihmiselle sysimusta yö & karu metsä tahi luonto, on kuin astuisi tuolle samaiselle alueelle mielestä jonne tietoisen minän turvavaljaat eivät yllä. Kyseinen piiloitettu osa tajuisuudesta (aiemminmainitut) projisoituu metsään, subjektista objektiin.

Herkimmille moinen tulee luonnostaan, mutta itsesuggestio, meditaatio yms. voivat auttaa herkistämään. (Vastoin tietysti maalaistuneelle, yö jossain Helsingin kalliossa voisi olla vastaavanlainen kokemus, heh) Vaikka ei enää ulkoiselta teemalta tähän liitykään, niin vastaavaahan tekivät jotkut buddhalaiset unijoogit menemällä tosin pimeään huoneeseen 40 päiväksi katsomaan, jotta mitähän se alitajunta oksentelee tappisolujen kautta seinille.

Tunteeko kukaan luonnossa erityisiä paikkoja missä tuntee itselle henkisen kasvun edellyttämää positiivista energiaa, ja entä tunteeko kukaan luonnosta paikkoja jotka henkivät selkeästi vahingollista energiaa ympärilleen?


"Keltinmäki on pahuuden postiosoite", sanoi eräs viisaampi veli. Jos siis Jyväskylässä on mahdollista käydä, niin Keltinmäen metsät. Riippuen todennäköisesti vain millaisia lukkoja ja kehikoita on onnistunut itselleen rakentamaan, niin millaisina energioiden vaikutukset näkyvät.Tuhoavat (helposti negatiivisiksi rinnastettavat) energiat voivat aikaansaada positiivisia vaikutuksia ja vice versa luovien energioiden kanssa.

Saatanalla on monet kasvot.
- "All great things must first wear terrifying and monstrous masks in order to inscribe themselves on the hearts of humanity." - Friedrich Nietzsche
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Suhde luontoon

Post by Nefastos »

AT:n sisällä näyttää vaikuttavan sellainen (hyvin sympaattinen) laki, jonka mukaan jokainen veli muodostaa ainakin jossain suhteessa poikkeuksen ja/tai vastustuksen johonkin muuten jaettuun periaatteeseen. Oma poikkeukseni, tai eräs niistä, muuten jaettuun sääntöön on täydellinen urbaanius. Kunnioitukseni syvää, mystistä suomalaista metsää kohtaan on hyvin samanlaista kuin kunnioitukseni vaikkapa Kiinan kulttuuria tai Antarktiksen jäävuoristoja kohtaan: se on upeaa, tiedän; se on myös mieleni tiettyjen alueiden vastaavuus, tiedän; mutta tarve todella lähteä metsään samoamaan on minimaalinen tai puuttuu kokonaan. Oma sielunmaisema on toisaalla, kivestä hakatuissa taloissa ja temppeleissä räystäspatsaineen ja seinämuratteineen, puutarhoineen, toreineen ja teineen ja veistettyine lähteineen.

Minulle luonto on siten jotakin, joka ei jää kaupunkien ulkopuolelle, vaan Luonto ja Luontoäiti (Magna Mater) on koko olemassaolon kokonaissumma yhdessä. Ruumis, psykologia, energia, henki - ja se valtava, omalla tavallaan täydellisen tietoinen ja tarkoitushakuinen sielu, joka elävöittää tuota rakennetta, pyrkien (ihmisen kuten muidenkin osatekijöidensä avulla) saamaan esiin yhä syvällisemmän ilmaisun.

Ymmärrän hyvin halun palata metsään, palata luonnollisuuteen. Mutta minulle se ei riittäisi, ei enempää kuin vaatteiden riisuminen voisi saada tuntemaan olevansa todella alasti, jos ymmärrätte vertauksen. Tämä on persoonallinen ja temperamentillinen asia, ja olen hyvin iloinen, että muut voivat saada yhteydestä ulkoiseen luontoon niin paljon.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Suhde luontoon

Post by obnoxion »

Luonto on Mielikuvitus. Sitä lähellä voi olla Tokion keskustassa, ja täysin sen tavoittamattomissa Lapin erämaassa.

Itse en ole kovin innostunut tekemään jyrkkää eroa kaupungin ja luonnon välille. Tai en ainakaan tahtoisi valita puoltani. Molemmat ovat minulle tärkeitä. Eikä niiden ole välttämätöntä sulkea toisiaan pois.
Fra Monumentum wrote:Tunteeko kukaan luonnossa erityisiä paikkoja missä tuntee itselle henkisen kasvun edellyttämää positiivista energiaa, ja entä tunteeko kukaan luonnosta paikkoja jotka henkivät selkeästi vahingollista energiaa ympärilleen?
Molempia löytyy suuremmassa ja pienemmässä mittakaavassa.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Sûrya-Ishtara
Posts: 42
Joined: Wed Jun 02, 2010 10:30 am
Contact:

Re: Suhde luontoon

Post by Sûrya-Ishtara »

Ihmisen kokemukset ja tuntemukset tietyissä lokaatiossa tuovat assosiaatioita koetussa sekä myöhemmässä hetkessä, kun ihminen kontemploi tiettyä perustavanlaatuista totuutta tästä maailmasta kokemuksen kautta. Kuinka ulkonainen luonto ilmentää itseään, vaikka puron solistessa ikuisesti virtaavana jne., tuovat ihmiselle välähdyksiä arkkityypisistä rakenteista, jotka kertovat ihmiselle omalla kielellään niistä laeista, joilla Luonto todellakin toimii. Ymmärretään turhuus aineessa itsessään, mutta silti - kokea manifestoidun mahtavuuden puhtaana ja koskemattomana, on niitä asioita, jotka varsinkin herättävät ihmisessä kosmillisen rakkauden Kaikkeutta kohtaan.

Urbaanissa olosuhteissa eläminen on hyvinkin raskasta juurikin sen psyykkisen hajotuksen vuoksi, joka muista ihmisistä reflektoituu ihmiseen itseensä, jos sattuu olemaan sensitiivinen tälläisille vaikutuksille. Se voi kasvaa jopa niin raskaaksi, että jossain vaiheessa erakoituminen (separatismin harhaa mahdollisesti enemmän ruokkien) tuntuu ainoalta pelastavalta ratkaisulta. Itse kuitenkin koen, että moinen ratkaisu saattaisi etäännyttää niistä ongelmista, joiden kanssa neofyytti joutuu painiskelemaan muodossa tai toisessa.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Suhde luontoon

Post by Wyrmfang »

Fra Monumentum wrote: Tunteeko kukaan luonnossa erityisiä paikkoja missä tuntee itselle henkisen kasvun edellyttämää positiivista energiaa, ja entä tunteeko kukaan luonnosta paikkoja jotka henkivät selkeästi vahingollista energiaa ympärilleen?
Keltinmäen metsästä ei ole itsellä kokemusta, mutta Jyväskylän keskustan ympäristöstä löytyy myös suhteellisen iso Laajavuoren metsä. Olen käynyt ainoastaan metsän reunalla (n. 1km max), mutta tällaisellakin käynnillä olen kokenut todella vahvan vieraan entiteetin läsnäolon. Kuului todella kova jotain veden pulputusta ja pöllöä muistuttava ääni, joka ei todellakaan lähtenyt mistään eläimestä. Vaikutelma oli todella paha ja vihamielinen, en muista koskaan muulloin kokeneeni vastaavaa kauhua. Mukanani olleen ei-okkultisti ystävän reaktio oli sama, ainoa ajatus: pois ja äkkiä. Muutama muukin ihminen on kokenut jos jotain kyseisessä metsässä ja jotkin alueet "metsän sydämessä" lienevät "pyhiä" paikalliselle wicca-porukalle.

Tietysti tässä asiassa merkityksellisempää voi olla oma suhteeni luontoon, mikä on samantapainen kuin Nefastoksella, vaikka jatkuva kosketus metsiin onkin ollut syntymästä asti. Selvää on kuitenkin, että jotain erikoista tuossa metsässä on, jo aivan reunoillakin tietyillä alueilla. Voisin väittää kuitenkin melko varmasti, että kokemani tapauksessa ei ollut kyse pelkästään oman psyykeni negatiivisista projisaatioista vaan jostain "objektiivisesta". Paikka ei ole kaukanakaan keskustasta ja on (ihme kyllä?) aivan asutun alueen vieressä, joten voin tarvittaessa opastaa paikalle nyt kun tuosta tapauksesta on jo vuosia aikaa.

Virtain Torisevajärvien lähialueista olisi varmaan fra Keefaksella ties mitä kerrottavaa. Kyseessähän on myös vanha shamaanien hautausmaa, mistä jo pelkästään voinee tehdä jotain päätelmiä.
Lux

Re: Suhde luontoon

Post by Lux »

Se mikä itsellä herättää sympatiat karua ja koskematonta luontoa kohtaan kiteytyy termeihin "puhtaus" ja "hiljaisuus", mutta ei kuitenkaan missään Rousseaulaisessa sentimentalismin ja romantiikan hengessä, vaan voisi kai sanoa jopa melko lailla objektiivisessa mielessä. Fyysistä kuntoisuutta ja tietynlaista "kaunista, suoraviivaista ja teeskentelemätöntä karskiutta" huomattavan paljon arvostavana luontosympatiani ja yksinkertaisen elämän kunnioittaminen nousee myös kohdallani arvoon arvaamattomaan suhteessa kaiken maailman lime -lighteihin, pikaruokaloihin, pikaiseen tyydytykseen, teennäiseen neiteilyyn, pikkusormi-pystyssä-esteetiikkaan, (post-)moderniin "taiteeseen" ja lukuisiin muihin objektiivisesti hajoamisen ajan rappioilmiöiksi kutsuttaviin asioihin.

Kaupungit ja ihmisyhteisöt voivat olla hyvin kauniita, kuten mm. Nefastos kuvasi, eikä minulla olisi mitään ongelmaa elää keskellä kauniista ja siistiä kaupunkia. On kuitenkin todettava, että lukuun ottamatta jotain kirkko- (!) tai puistoalueita todella harvaa modernia kaupunkia tai kylää voi kutsua millään asteikolla kauniiksi: ne ovat rumia betonierämaita "ostoskeskuskeitaineen"; luotaantyöntäviä hökkelikyliä, joissa juurettomat sielut elävät ahtautuneina toistensa kanssa väkisin yhteen kuin tonnikalat purkeissaan; abstrakteja teräksestä ja lasista muodostettuja titaanisia metropoleja slummialueineen ja saasteineen; unessa kävelevien, muka-kiireisten, palavasilmäisten ja kuumeisessa olemassaolon janossaan eteenpäin raahautuvien haamujen demonisia pyhättöjä ("a petrified forest with chaos as a centre" - Henry Miller); jopa uskonnollinen tai pyhien paikkojen arkkitehtuuri on joko tuhottu riisumalla ne protestanttisen jehovismin hengessä "turhasta", tai ne ovat muuten vain ala-arvoista kaikessa neliömäisessä ja abstraktissa hirvittävyydessään; post-modernista, "yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti kantaaottavasta" tila-"taiteesta" puhumattakaan. Näihin edellä mainittuihin esimerkkeihin - joita voisi jatkaa lähes loputtomiin - karun ja koskemattoman luonnon rinnastaen, valitsen mahdollisuuksien puitteissa melkeinpä poikkeuksetta kauniin rantamaiseman, vuoristo-tai metsäalueen vaelluksineen, luonnonsuojelualueen, kansallispuiston, lähimetsän, maatilan; tai vaikkapa yksinkertaisesti mahdollisimman siistiksi ja viihtyisäksi sisustetun huoneiston, jossa pysytellä erossa rumuudelta. Kyse on olennaisesta Harmonian aistimisesta, mikä luonnossa syntyy, no, luonnostaan, ja mikä moderneista kaupungeista puuttuu usein lähes täysin poikkeuksia ("virkistysalueet") lukuun ottamatta ja niiden sääntöä vahvistaen.

Kuten Sûrya-Ishtara tuossa kuitenkin mainitsi, niin olettaen yksilön olevan kykenevän kestämään sen rasituksen mitä moderneissa laatikkokaupungeissa eläminen aiheuttaa ihmiselle, voivat edellä mainitutkin tekijät toimia varsin hyvinä herättäjinä (tai hereillä pitäjinä); tämän tajusin jälleen vähän aikaa sitten yhtenä viikonloppuiltana ostoskeskustaivaassa käväistessäni. Ympäristön huomattava kontrasti sielun tilaan nähden voi kuitenkin muodostua pidemmällä tähtäimellä liian raskaaksi kestää, jolloin "todellisuutta" on pakko paeta Todellisuuteen; tämän koen onnistuvan huomattavasti helpommin ilman valosaastetta, melua, tai muita vastaavia post-modernin maailman häiriötekijöitä.
Gestas
Posts: 19
Joined: Sat Jun 05, 2010 11:19 pm

Re: Suhde luontoon

Post by Gestas »

Kain wrote: "Keltinmäki on pahuuden postiosoite", sanoi eräs viisaampi veli. Jos siis Jyväskylässä on mahdollista käydä, niin Keltinmäen metsät.
Tulevat todennäköisesti varsin tutuiksi varsin pian, eh.

Minulle metsä on yksinkertaisesti ihmisen sielu, sen kuva ja temppeli. Luonto on aina ollut itselleni yksi elämän tärkeimpiä asioita, hengen kirkkain peili, jossa hengen ja pyhyyden kokeminen on ollut kaikkein elävintä. Melkeinpä täydet kompit fra Nagahelin postaukselle tältä suunnalta. Yli kahdenkymmenen vuoden pakotettu asuminen pk-seudulla on juurruttanut minuun varsin syvän vihan kaupunkeja kohtaan, jopa ongelmaksi asti, mutta tästäkin olen oikeastaan päässyt yli (yleisellä tasolla, helsinki-espoo-vantaa akselia pidän edelleen Suomen persereikänä, kauniisti asia ilmaistakseni), ja kuten todettua, kaupungit ja ihmisyhteisöt voivat olla äärettömän kauniita. Niihin vanhoihin tai todella vanhoihin kaupunkeihin, jotka olen nähnyt, olen suorastaan rakastunut, vaikka maailmassa ei liene montakaan paikkaa, johon nykyinen hajoamisen aika ei olisi jonkinlaista leimaa lyönyt. Suomen muinaisuus ja traditio ovat ja elävät metsissä, eivät kaupungeissa, ja siksi Suomen kaupungit ovatkin niin nuoria ja rumia betonihelvettejä, kyhättynä kasaan niin nopeasti ja halvalla kuin mahdollista, vailla juuri mitään aitoa kauneutta. Etenkin, kun nykyinen muoti on niin vanhojen metsien kuin rakennusten tuhoaminen ja korvaaminen "modernilla" hornalla; oli se sitten viivasuoriin riviin istutetuista, ohuista riu'uista koostuva "metsä" tai uusi betonilähiö / lasitorni muiden joukossa...

Oma sielunmaisemani on hyvin voimakkaasti pohjoisessa luonnossa ja vanhoissa metsissä, ja kipinä henkisyyteen syttyi aikanaan juuri metsissä vaellellessa, kun vuodenaikojen, tuulien, sateiden, elämän ja kuoleman ikuisessa, katkeamattomassa ketjussa saattoi jo nuorena aistia jotain pyhää, absoluuttista, jumalallista. Ja yöt, joina pimeys ja hiljaisuus ovat niin läpitunkevia, että ne aistii ihollaan ja sielussaan, ja piilotajunta kuvineen ja pelkoineen sulaa yhdeksi pohjoisen yön kanssa...

Henkisyyttä ja luontoa (Magna Mater & Luonto, olemassaolon summa, kuten fra Nefastos jo kirjoitti) en tietenkään enää rajaa vain erämaihin. Se lävistää kaikki muurit ja esteet, paitsi ehkä ne, jotka ovat ihmisen omassa sielussa sen kohtaamiseen.
Krieger
Posts: 22
Joined: Tue May 25, 2010 11:58 pm
Location: Jyväskylä

Re: Suhde luontoon

Post by Krieger »

Täytyy liittyä joukkoon ja korostaa että myös minulle luonto on aina ollut lähellä sydäntä.
Todellakin sielun ja koko kosmoksen peili jonka jokaisessa hiljaisessa hetkessä ja kauniissa
tuulahduksessa huokuu pyhyys ja olemassaolon suurimmat mysteerit. Mitäpä nuo ikivanhat
kalliot ja metsät eivät olisi todistaneet.

Ihmisten välinpitämätön suhde luontoon, roskaaminen, saastuttaminen, eläinrääkkäys
jne. saavat veren kiehumaan hyvin herkästi. Luontoa tulee kunnioittaa, kuten vanhempia
ihmisiäkin kunnioitetaan.

Minulle lienee taianomaisimmat luontoalueet ovat kotiseutuni alueella jossa tuli paljon
lapsena vaelleltua. Noista metsistä on nähty jälkeenpäin paljon hienoja unia ja painajaisia.
Jyväskylän metsissä on toistaiseksi valitettavan vähän tullut patikoitua.
Gestas wrote:
Kain wrote: "Keltinmäki on pahuuden postiosoite", sanoi eräs viisaampi veli. Jos siis Jyväskylässä on mahdollista käydä, niin Keltinmäen metsät.
Tulevat todennäköisesti varsin tutuiksi varsin pian, eh.
Tervetuloa Jyväskylään frater. Jonkin verran tullut itsekkin pyörittyä noissa Celtichillin
maastoissa kun asustelen suht lähellä itsekkin.
Wyrmfang wrote: Keltinmäen metsästä ei ole itsellä kokemusta, mutta Jyväskylän keskustan ympäristöstä löytyy myös suhteellisen iso Laajavuoren metsä. Olen käynyt ainoastaan metsän reunalla (n. 1km max), mutta tällaisellakin käynnillä olen kokenut todella vahvan vieraan entiteetin läsnäolon. Kuului todella kova jotain veden pulputusta ja pöllöä muistuttava ääni, joka ei todellakaan lähtenyt mistään eläimestä. Vaikutelma oli todella paha ja vihamielinen, en muista koskaan muulloin kokeneeni vastaavaa kauhua. Mukanani olleen ei-okkultisti ystävän reaktio oli sama, ainoa ajatus: pois ja äkkiä. Muutama muukin ihminen on kokenut jos jotain kyseisessä metsässä ja jotkin alueet "metsän sydämessä" lienevät "pyhiä" paikalliselle wicca-porukalle.
Vaadin tieteen (ja sosiaalisen kanssakäymisen) nimissä että teemme tutkimusmatkan
tuohon metsään! On aika paljon tullut Laajavuoren metsien polkuja lenkkeiltyä mutta
ihan sinne umpimetsään en ole harhaillut.
User avatar
Aquila
Posts: 355
Joined: Sat Jul 17, 2010 12:14 pm

Re: Suhde luontoon

Post by Aquila »

Olen aina asunut lähellä luontoa ja kyennyt nauttimaan sen läsnäolosta. Aiemmin ei tosin varsinaisesta tietoisesta luonnon kokemisesta ole ollut kysymys ja pari viime vuotta on mennyt hieman vähäisemmällä luontoyhteydellä, mutta tänä kesänä on aktiivisesti tullut palattua luonnon ääreen. Omalla kohdallani näin epäsäännöllisenä luontoihmisenä olen havainnut ilmiön, että erityisesti metsään mennessäni joudun ensimmäisenä kohtaamaan omat negatiiviset tuntemukseni. Jonkinlainen vastustus nousee pintaan, mutta myöhemmin tämä vaihtuu hyvin kotoisaan tunteeseen. Metsä jollain tavalla avautuu ihmiselle kun antautuu sen kokemiselle ja hengittää sen välittämää energiaa sisäänsä.

Ja vastapainona aiheen yleiselle metsäpainotukselle täytyy sanoa, että voimakkaan kokemuksen voi tarjota myös peilityynen (tai miksei myös myrskyävän) järven keskelle soutaminen. Veneestä järveä ja sen ympäristöä katsellessa illan hämärtyessä muuttuu mieli helposti veden pinnan kaltaiseksi.
Kain wrote:Modernin maailman kaupunkilaistuneelle ihmiselle sysimusta yö & karu metsä tahi luonto, on kuin astuisi tuolle samaiselle alueelle mielestä jonne tietoisen minän turvavaljaat eivät yllä. Kyseinen piiloitettu osa tajuisuudesta (aiemminmainitut) projisoituu metsään, subjektista objektiin.
Itse olen ainakin havainnut pelon nostavan päätään pimeän metsän laitamilla liikuskellessa. Aivan lamaannuttavasta pelosta ei ole kyse, mutta kohtuullisen voimakas tunne on silti. Mielenkiintoista on ollut myös huomata, että pimeä metsä pelottaa huomattavasti enemmän ulkopuolelta tarkkailtuna kuin metsän keskeltä. Tämä voi toki olla metsäkohtaista, ottaen huomioon etteivät esimerkiksi nuo Jyväskylän metsät vaikuta erityisen vieraskoreilta satunnaista kävijää kohtaan, heh.

Vastaavaa piilotajun projisointia luonnossa tapahtuu myös veteen, ja etenkin sen pinnan alaiseen maailmaan, joka ymmärrettävästi on ihmiselle jopa metsääkin vieraampi.


Gestas wrote: Yli kahdenkymmenen vuoden pakotettu asuminen pk-seudulla on juurruttanut minuun varsin syvän vihan kaupunkeja kohtaan, jopa ongelmaksi asti, mutta tästäkin olen oikeastaan päässyt yli (yleisellä tasolla, helsinki-espoo-vantaa akselia pidän edelleen Suomen persereikänä, kauniisti asia ilmaistakseni)
Joudun nyt esittämään vastalauseen tähän sangen provokatiiviseen lauseeseen. Pk-seutu on kuitenkin vielä varsin kaunista aluetta, pitäen sisällään myös ihan puhdastakin luontoa, varsinkin ulompia reunoja kohti kulkiessa. Pk-seudulla koko elämäni asuneena täytyy sanoa, että vain murto-osan tästä ajasta olen kokenut asuvani kaupungissa.
Ei anneta rumien asioiden peittää silmiämme kauneudelta!
Locked