Yksinäisyys esoteristin haasteena

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Tähti »

Sitähän sanotaan että ihmiset syntyy tahallaan hankaliin tilanteisiin, jos lähtee siitä että vihkimys on todella haastava juttu, niin saa vähän helpomman asenteen tilanteisiin, onpas hankalaa, tätä odotinkin. Sitten hyvinä aikoina tuntee helpommin kiitollisuutta. 2. Vihkimykseen sanotaan liittyvän juuri katkeruuden ja kiitollisuuden teemat.
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Kavi »

Thanatoksessa ensimmäinen keskusteluteema, johon osallistuin oli yksinäisyys.
Monella tapaa tästä on tullut itselleni nyt arkipäiväinen haaste.
Jollakin tavalla tähän liittyy sor Segelin kanssa Häpeä/ylpeys-keskustelussa käyty ajatustenvaihto - syvä erillisyyden tunne ja rajoitteet, jotka johtavat monesti tahalliseenkin vastakkainasettelun.
En tiedä mistä juttu kiikastaa, mutta on ollut yllätyksellistä huomata, että jollain tapaa tämä separatismi ja vastustus tulee tai on siirtynyt myös niin ikään omasta sisäisestä kokemuksesta ulkopuolelle kohdistuen takaisin itseen, näin ollen ruokkien kierettä vielä entisestään.

On jotenkin helppo tajuta Roope Ankan totaalista tuhoa, jos maailma pyörii vaan erillisyyden kamppailussa ja oikeuttaa subjektiivisessa maailmassa tekonsa, eipä sitä tarvitse mitenkään filosofisesti edes ajatella kun sen jo valmiiksi oivaltaa.
Toisaalta, kun koittaakin lukea jotakin kirjallisuutta tästä aiheesta niin seurauksena on äärimmäinen vitutus tiettyä näköalattomuutta kohtaan.

Jossain ajattomuuden tilassa en koe kuitenkaan olevani yksin. Se missä geeni- ja ympäristödeterministi saattaakin ajatella pessimistisesti olevansa voimaton yksilö suvunjatkeena, koen jonkinlaista lohtua ja solidaarisuutta siitä että saan kohdata kenties samoja voimia ja haasteita kuin aiempi polvi seisoen heidän rinnallaan ajattomuudessa. Jos tässä nyt mitään järkeä on.
Reprobatus
Posts: 13
Joined: Thu May 03, 2018 5:55 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Reprobatus »

Jospa sitä pitkän tauon jälkeen aktivoituisi tännekin kirjoittelemaan kun tunnukset näkyvät viimein toimivan.

Voin samaistua syvästi tähän yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteeseen. Se määritti voimakkaasti formatiivisia kasvuvuosia ollen aina läsnä. Olla aineeton haamu olevien joukossa, näkymätön. Tähän liittyi luonnollisesti psykologisia ongelmia joihin ei tässä tarvinne suuresti pureutua, muuten kuin toteamalla että olin sosiaalisesti niin hukassa ja taitamaton, että en edes tiennyt millä tavoin olisin alkanut työskentelemään kohti haluamiani asioita, jos olisin jostain saanut tarmoa niin tehdä. Myöhemmin kun työn, tuskan ja kasvamisen kautta yksinäisyyden merkitys muuttui. Enää ei kaivannut samalla tavalla toisten joukkoon, josta nuorena haaveili, että voisi olla kuin muut, saada jotain siitä mitä oletti muilla olevan. Merkittävä oivallus oli että "Minun ei tarvitse kelvata heille vaan Minun tulee hyväksyä heidät". Yksinäisyydestäni tuli tietyssä mielessä elitististä, josta en oikeastaan halua edes luopua. En koskaan ole ollut kaikista sosiaalisin ihminen, vaikka nykyään sosiaalinen kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa on vaivatonta ja monesti miellyttävääkin, sillä vaalin mieluummin yksittäisiä todella merkityksellisiä ihmissuhteita kuin lukumääräisesti laajojen joukkojen suosiota. Tästä syystä myös olen katkonut ja katkon jatkossakin elämästäni ja lähipiiristäni ihmisiä joiden en koe tarjoavan minulle riittävästi sitä kuuluisaa "jotain". Tästä syystä kaikki parisuhteetkin ovat tähän asti olleet sellaisia, joista päästetään irti sitä mukaa, kun niiden toimivuus ja merkityksellisyys tulee tiensä päähän. En uhraa vapauttani kenenkään vuoksi, mutta ilomielin sopivan ihmisen kanssa jaan sen joksikin aikaa.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Soror O »

Reprobatus wrote: Tue Nov 05, 2019 3:44 pm Tästä syystä kaikki parisuhteetkin ovat tähän asti olleet sellaisia, joista päästetään irti sitä mukaa, kun niiden toimivuus ja merkityksellisyys tulee tiensä päähän. En uhraa vapauttani kenenkään vuoksi, mutta ilomielin sopivan ihmisen kanssa jaan sen joksikin aikaa.
Tässä tunnistan itseni, mutta en oikein vieläkään osaa olla tuntematta syyllisyyttä kyvystäni päästä ihmisistä irti liian(?) helposti. Tietysti koettuaan lähtökohtaista yksinäisyyttä koko ikänsä, on helppo luopua ihmissuhteista kun nämä tulevat tiensä päähän.

Suomen kieli ei erota yksinäisyydessä vivahde-eroja, vrt. englannin loneliness vs. solitude. Omalla kohdallani olen yhdistänyt yksinäisyyden (loneliness) ihmisten keskuudessa koettuun kohtaamattomuuteen. Kohtaamattomuus johtui kohdallani siitä, että totuin peittämään "todellisen itseni" lukuisten naamioiden taakse. Näistä naamioista kasvoi ajan oloon melko itsenäisiä persoonia. (Sanan persona etymologia juontaa käsitykseni mukaan juuri kreikan kielen naamiota tarkoittavaan sanaan.) Tällaisissa tapauksissa olen jäänyt naamioideni takana kohtaamattomaksi ja täten yksinäiseksi. Toisaalta joskus kohtaamattomuutta on saattanut tuottaa sekin, että on raottanut naamioitaan ja tullut paljaampana itsenään torjutuksi.

Kohtaamattomuuden tuottaman yksinäisyyden lisäksi yksinäisyys on itselleni esteettistä yksinäisyyttä (solitude). Tämänkaltaisesta yksinäisyydestä ei puutu mitään, vaan se on täynnä merkitystä ja yhteyttä. Paradoksaalisesti tunnen suurinta yhteyttä kaikkeuteen juuri tällaisessa yksinäisyydessä.

Yksinäisyydessä (solitude) on itselleni siis kohtalaisen helppoa olla pyhä, tuntea yhteyttä kaikkeuteen - jopa ihmisiin (haha). Väittäisin hieman raflaavasti kuitenkin, että "todellinen esoteristi" heittää itsensä maailman sikolättiin ihmisten keskelle. Miksi muuten tänne olisimme alunperinkään tulleet? Toki jokaisella esoteristilla on oma polkunsa, eikä voida todellisuudessa määrittää ulkopäin oikeaa eikä väärää tässäkään suhteessa. Jollekin elämänsä ihmisten parissa eläneelle esoteristille voi henkinen polku kirkastua tämän vasta antauduttua yksinäisyydelle. Itse puolestani rakensin kotini yksinäisyyteen, josta yritän nyt haparoida kohti jotain.
If you want to reborn, let yourself die.
Reprobatus
Posts: 13
Joined: Thu May 03, 2018 5:55 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Reprobatus »

Lienee määriteltävä että mitä on liian helposti irti päästäminen? Minusta sellaisista ihmisistä, jotka eivät tarjoa itselle mitään, irtipäästämisessä ei ole mitään hävettävää, koska jos vuorovaikutus ei hyödytä kumpaakaan merkittävästi, mitä aihetta sille olisi? Yleensähän toimivassa ihmissuhteessa hyötyjinä ovat molemmat osapuolet.

Naamio on hyvä analogia. Tietyssä mielessähän me käytämme kokonaista valikoimaa naamioita alati; näytämme persoonistamme erilaisen version vanhemmillemme, ystävillemme, tuttavillemme, rakkaimmillemme, työkavereillemme. Yhdistävä tekijä on naamiota käyttävä näyttelijä, mutta jokaisen naamion, tai sitä määrittävän roolin, kohdalla on vivahde-eroja siinä, millaisena sen esitämme.

On aina harmillista, jos kokee kohtaamattomuutta siinä, kun paljastaa todellista itseä ja tulee sen vuoksi torjutuksi. Sitä ei kuitenkaan tulisi mieltää välttämättä omassa itsessä piileväksi viaksi. Todennäköisempäähän on, että toinen osapuoli ei kykene arvostamaan juuri sinua aidoimmillasi. Siinä tapauksessa torjuminen lienee loppupeleissä vähemmän kivulias vaihtoehto kuin hyväksynnän esittäminen määrätyn aikaa.

En tarkoittanut viestissäni, että pyrkisin varsinaisesti yksinäisyyteen, vaan että se on ajan myötä otolliseksi muovautunut tila, jossa viihdyn ja nautin. Olen varsin sosiaalisessa ammatissa (psykiatrinen sairaanhoitaja) ja ymmärtääkseni varsin pidetty työyhteisössäni, johon varmaan persoonalliset ominaisuuteni ja aitouteni vaikuttavat. Pyrin kanavoimaan työminääni samoja asioita, joita arkiminäänikin. Mutta niin paljon kuin työkavereistani pidänkin, tunnen heidän keskuudessaan tiettyä ulkopuolisuutta, koska on niin paljon sellaista mitä heidän kanssaan ei voi jakaa. Ja se on ihan hyväksyttävää, koska eri piireistä tulleet ystävät näyttelevät elämässä erilaisissa rooleissa.

Omalla kohdalla tuntuu oikealta, että vasemman käden polun edustaja pyrkii olemaan oikeamielisyyteen ja suoraselkäiseen rehellisyyteen pyrkimisen esimerkki. Minua on aina lämmittänyt ajatus Lusiferista Jumalan enkeleistä täydellisimpänä, viisaimpana, joka näki taivaallisen tyrannian lävitse ja nousi sanomaan painavan "EI, tämä ei ole oikein", minkä vuoksi alakertakomento tuli. Siitä voi sitten saivarrella että oliko kyseessä vain Jumalan suunnittelema keikaus vaiko eiko, hehe. Alaspäisen tien poljeskelu ei vaikuta tarjoavan kovin mielekkäitä kehityksen suuntia, kun erilaisissa kaoottisissa tiloissa on nuorempana saanut velloa jo ihan riittämiin. Mieluummin mieli kirkkaana, varmuuden valoa loistaen, uljaana esimerkkinä kanssaihmisille. Sen jälkeen voi palata takaisin ylhäiseen yksinäisyyteen, tai kuka tietää, taas kenties hetkeksi jakamaan sitä yksinäisyyttä toisen kanssa.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Soror O »

Reprobatus wrote: Thu Nov 07, 2019 8:58 pm Lienee määriteltävä että mitä on liian helposti irti päästäminen? Minusta sellaisista ihmisistä, jotka eivät tarjoa itselle mitään, irtipäästämisessä ei ole mitään hävettävää, koska jos vuorovaikutus ei hyödytä kumpaakaan merkittävästi, mitä aihetta sille olisi? Yleensähän toimivassa ihmissuhteessa hyötyjinä ovat molemmat osapuolet.
Tämä kysymys on vainonnut itseäni nyt viimeiset vuodet. Vihkisormuksessani luki "amor vincit omnia", olin (olen) kovimman luokan idealisti ja typerys. Kai luulin, että rakastamalla oikein voisin ikäänkuin tehdä meidät (minut ja ex-aviomieheni) aina uudelleen toisillemme sopiviksi.

Olen kokenut, että hoitoalalla pystyy kultivoimaan omaa ihmisrakkauttaan ja sosiaalisuuttaan turvallisesti ammatillisen roolin takaa. Siksi uskon, sen olevan oikea ala minulle. (Profiloidun näillä näkymin psykiatriaan.)

(Rupesin pohtimaan Lusiferia. Tämän maailman ainoa jumala on tämä langennut olento, joka tekee työtään valon ja pimeyden risteyksessä. Hänessä on helppo tunnistaa itsensä.)
If you want to reborn, let yourself die.
Reprobatus
Posts: 13
Joined: Thu May 03, 2018 5:55 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Reprobatus »

Se on valitettavan yleinen... jos sallit, harha, että jotakuta oikein/riittävästi rakastamalla kykenisi muuttamaan/korjaamaan toisen. Ihana olisikin jos voisimme rakkaudessa aina luoda itsemme uudelleen toisen kanssa samaa tahtia, mutta toisinaan kehityssuunnat vain vievät meitä erillemme. Nähdäkseni oikeaan rakkauteen sisältyy toisen hyväksyminen sellaisenaan, samoin alati muuttuvana kokonaisuutena jollaisia itsekin olemme. Onneksi silmät ja mielen avoinna pitävälle tilaisuuksia tulee aina eteen. :)

Ihmisrakkautta psykiatrian puolella lienee käyttää. Täydeltä misantroopilta tämä ei suju. Omalla kohdalla kyseessä on raskaan psykiatrian puoli jossa ajankohtaisella osastolla empatian käyttäminen on potilaiden vakavien persoonallisuushäiriöiden vuoksi tarkkaan säännösteltävä.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Soror O »

Reprobatus wrote: Fri Nov 08, 2019 11:04 pm Se on valitettavan yleinen... jos sallit, harha, että jotakuta oikein/riittävästi rakastamalla kykenisi muuttamaan/korjaamaan toisen.
Harha se on, vaikken sitä sellaiseksi tunnistanut aikanaan. Luulin eläväni todeksi kaunista, voittamatonta ideaalia (Amor vincit omnia). Todellisuudessa pakenin ihmisyyttä itsessäni ja toisessa. Tämä planeetta ei todella tunne ideaalia, ja minä sen asukkaana vielä vähemmän. Täällä opiskellaan valoa pimeyden kielellä.

Tunnistan tuon, mitä kirjoitat empatiasta suhteessa persoonallisuushäiriöisiin. Kun kohtaan patologisia ihmisiä, tunnen empatiaa sitä olentoa kohtaan, joka heissä menee hukkaan. Tunnen empatiaa lasta kohtaan heissä. Kuitenkin pystytän suojauksen. Mutta kokemukseni ammatillisessa kontekstissa on vielä melko vähäistä. Siviilissä olen asiaa opiskellut enemmän itseni ja läheisten kautta.
If you want to reborn, let yourself die.
Reprobatus
Posts: 13
Joined: Thu May 03, 2018 5:55 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Reprobatus »

Rakkauden kaikenvoittava voima on houkutteleva harha, ymmärtäähän sen. Se aiheuttaa toisinaan sen, ruusunpunaisten linssien asettuen silmien eteen, että kaikki punaiset varomerkit näyttävät vain pelkästään merkeiltä. Mitä tulee ideaaliin, se on lähinnä jokaisen omassa mielessä omanlaisenaan ilmenevä. Sitä kohti voi pyristellä omista lähtökohdistaan, mutta ihmisen luontoon kuuluu kummallinen ominaisuus: mitä epätoivoisemmin sitä olemassaolon optimitilaa tavoittelee, sitä kauemmas se tuntuu karkaavan. Siksi olen omalla kohdalla pyrkinyt pitkään tyytyväisyyteen nykyhetkessä, sen moninaisine ja muuttuvine asiantiloineen. Kun todella tajuaa sen, miten meillä ei muuta ole kuin ikuinen nyt, siihen saakka kun sitä ei enää ole, kulkee ideaali aina mukana. :)
Locked