Merkittävää runoutta

Keskustelu muusta kuin Azazelin Tähden omasta kirjallisuudesta.
Locked
User avatar
Aquila
Posts: 355
Joined: Sat Jul 17, 2010 12:14 pm

Merkittävää runoutta

Post by Aquila »

Tämä ketju voisi toimia keskusteluna ja suositteluina erilaisista runoteoksista, jotka käsittelevät meidän kannaltamme kiinnostavia aiheita. Ajattelin aluksi, että voisimme keskittyä lähinnä uudempiin julkaisuihin, mutta voisi toisaalta olla hyvä ottaa tässä esille myös klassikoita ym. vanhempaa materiaalia. Itse aloitan hieman uudemmasta teoksesta.

Törmäsin jokin aika sitten Martin Enckelin kirjaan Kali, joka on ollut monin tavoin vaikuttava.

Teos perustuu Martin Enckellin tekemään matkaan Kalkuttaan etsimään elämän varjopuolia ja Kali-jumalatarta ja se onkin täynnä kärsimystä ja kurjuutta - mutta myös rakkautta muuttuen loppua kohden varsin intensiiviseksi rukoukseksi tälle jumalattarelle. Kirjasta tekee erityisen vaikuttavan se antaumus, jolla runoilija on lähtenyt teostaan tekemään.

Laitan tähän osittaisen lainauksen kirjan jälkisanoista ja yhden kohdan itse teoksesta:
Kolmen vuorokauden kuluttua siitä kun olin kirjoittanut seuraavaan säkeeseen päättyvän runon:

rankaise minua - minä rakastan sinua

löysin itseni Assembly of God Hospitalin teho-osastolta Kalkutan viettäessä Durga Pujaa - vuosittaista Durgan kunniaksi järjestettävää juhlaa - ja samanaikaisesti valmistautuessa Kali Pujaan, juhlaan joka vuorokausia kestävänä kaaoksena säihkyvine ilotulituksineen merkitsee monsuunikauden päättymistä.
Makasin vuoteeseen köytettynä, letkuihin sidottuna
Diagnoosi: malaria, aivomalaria. Musta malaria.
Ja hallusinaatiot ja horkka ja kuume kulminoituivat, vuorottelivat, ilmenivät kouristuksina ja jonakin joka tuntui siltä kuin aivoihin ja koko olemukseeni olisi kytketty korkeajännitejohto.
...
Aina kun tulin tajuihini, lupasin. Lupasin Kalille, Durgalle, Shivalle, Jumalalle, Atmanille, Äidille Atmanin tuolla puolen, elämälle, elämälle ja kuolemalle, kaikelle ja kaikille, lupasin ja vannoin, vannoin muun muassa että jos jäisin henkiin, en koskaan, koskaan enää antaisi sanojen vietellä sokeasti itseäni.
Jäin henkiin.
Kun pääsin sairaalasta, menin St Paulin katedraaliin, jossa esitin artikuloimattoman kiitokseni Kalille, Kristuksessa. Ja merkillisessä, ikkunoiden värimosaiikkien läpi värehtivässä valossa harjoitin hiljaisuutta, pitkään.
Kunnes joku rukoili minussa, rukoili niiden puolesta, joiden kärsimys on tuhatkertainen.
kun Sharmin
vapautti
viime yönä
veitsellään miehensä Abdulin
sukupuolen ja elämän kahleista,
näin ei tapahtunut lasten tähden,

ymmärrän häntä,
ymmärrän hyvin,

mutta kieltäydyn, kieltäydyn
ymmärtämästä jumalaa, joka sulkee silmänsä,
kunnes ihmiset epätoivoissaan
iskevät lapsensa rammoiksi, umpikujiin,

kieltäydyn,
kunnes minun sallitaan nähdä, kunnes saan
nähdä Kalin suupielten kaartuvan hymyyn


Kirjan loppuosan huipentuma on myös internetissä luettavissa:
http://www.electricverses.net/sakeet.ph ... language=1
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Merkittävää runoutta

Post by Insanus »

Mahdollisesti kiinnostavaa riimittelyä löytyy Julma-Henrin uusimmalta.

Viimeisin albumi vuonna 2011 ilmestynyt "HENRI" risteytti koko tuotannon ja nosti näkökulman kohti perimmäistä todellisuutta. (Wikipedia)

http://www.youtube.com/watch?v=pYgYxd7S59M kappale 'Suurin ajatus'

Muutenkin suosittelen suomiräppiä.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Lux

Re: Merkittävää runoutta

Post by Lux »

Seuraa hyväntahtoisen ankaraa Jupiterimaista tilitystä.
Goreart wrote:Mahdollisesti kiinnostavaa riimittelyä löytyy Julma-Henrin uusimmalta.

Viimeisin albumi vuonna 2011 ilmestynyt "HENRI" risteytti koko tuotannon ja nosti näkökulman kohti perimmäistä todellisuutta. (Wikipedia)

http://www.youtube.com/watch?v=pYgYxd7S59M kappale 'Suurin ajatus'

Muutenkin suosittelen suomiräppiä.
Tämä kyseinen teos ja artisti on tullut itsellekin vastaan lähiaikoina, ja melko odottamattomasti positiivisena yllätyksenä. Yleensä ottaen en voi henkilökohtaisesti sietää rap-musiikkia, ja etenkin suomi-rap on sieltä vastenmielisimmästä päästä, useastakin syystä.

Rap-musiikin sanoma kun on usein joko varsin alaspäistä, tai "mammonaa, rahaa ja naisia" palvovaa (levy-yhtiökihojen ja musiikkiteollisuuden etiikan puutteen tietäen tämä selittyy varsin hyvin), ja ymmärtääkseni (kokemuksen mukaan) myös kyseisen - en halua kutsua sitä 'kulttuuriksi', 'taiteeksi' tai 'musiikiksi' - riimitilityksen kuuntelijat ovat usein tähän suuntaan taipuvaisia itsekin. Jossain mielessä räp-musiikissa toistuu kyllä täysin samat elementit eri muodossaan kuin esim. suuressa osaa black metalliakin, vaikka tätä onkin aika hankala myöntää - oma varjohan se siellä lymyää. Sanoisin kuitenkin mielestäni melko objektiivisesti, että korrelaatio black metallin ja räpin välillä ei ole silti mitenkään oikeutettua. Usein jopa alaspäinkin kallellaan olevassa black metallissa näyttäytyy kuitenkin jonkinlainen 'liekki' ja merkityksen etsiminen (tiedän kyllä, ettei läheskään aina), mutta 'alaspäisessä räpissä' en tiedä tällaista elementtiä löytyvän (tämä voi tosin olla vain tietämättömyyttä).

Tämän vuoksi Julma-Henrille löytyy oikeutus jopa meikäläisen k-päisestä mielestä, ja se on siinä, että mikäli tämä kyseinen teos onnistuu herättämään kiinnostuksen henkisyyttä (joogaa, meditaatiota jne.) kohtaan edes yhdessä räppärissä tai rap-musiikin kuuntelijassa, ja vetämään heitä pois kyseisestä pintakiillon ja rappion sävyttämästä maailmasta, tai edes istuttamaan sieluun itävän siemenen tähän suuntaan, niin teokselle on olemassa aivan ehdoton oikeutus tässä maailmankaikkeudessa. Tämän uuden levyn kappaleita kykenin kuuntelemaan useampiakin ilman, että mieleni teki lähteä hakkaamaan nyrkit verille tiiliseinään tai kiroamaan lasten turmelijoille* myllynkiveä kaulaan - ja se on paljon se! Jos muistan oikein, niin ymmärtääkseni myös Julma-Henri on nykyisin ottanut etäisyyttä kyseiseen alakulttuuriin ja sen edustajiin?

* levy-yhtiö- ym. kyyniset mammonaa palvovat kihot, muiden muassa. Artistit itse ovat usein vain instrumentteja ja uhreja itsekin. EDIT: vakavasti ylöspäistä tietä kulkeva ei toki voi juuri muuta sanoa tähän kuin "tuomitkoon teidät Herra", siinä samalla kun huutaa erämaassa kanssaihmisilleen "välttäkää kuin ruttoa!".

Kyseisen artistin teoksissa näyttäytyy myös ilmeisesti melko myyttinen ja alkemistinen kaari ensimmäisen teoksen alaspäin kallellaan olevasta materiaalista (musta) dynaamisen psyykkisen työstämisen vaiheen (punainen) kautta tähän joogista valaistumista käsittelevään teokseen (valkoinen).
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Merkittävää runoutta

Post by Insanus »

Toivottavasti ei mene nyt ihan epäolennaiseksi jaaritteluksi, yritetään.
Lux wrote: Rap-musiikin sanoma kun on usein joko varsin alaspäistä, tai "mammonaa, rahaa ja naisia" palvovaa (levy-yhtiökihojen ja musiikkiteollisuuden etiikan puutteen tietäen tämä selittyy varsin hyvin), ja ymmärtääkseni (kokemuksen mukaan) myös kyseisen - en halua kutsua sitä 'kulttuuriksi', 'taiteeksi' tai 'musiikiksi' - riimitilityksen kuuntelijat ovat usein tähän suuntaan taipuvaisia itsekin.
Se ei ole tee räpistä tietenkään itsessään syyllistä. Voidaan sanoa kyynisesti että 90% kaikesta musiikista on täyttä paskaa, eikä kirves varmaan kovaa iske kiveenkään. Oman kokemukseni mukaan suuri osa black metallin kuuntelijoista tykkää 'kovasta mättömusasta', kovasta ryyppäämisestä ja siitä että saa huutaa perkele ja saatana letin pyöriessä. Veikkaan, että näet hyvin helpostikin voimakkaan liekin näissä (yhtä materialistisissa: 'money 'n' bitches' on vain metalliterminologiassa 'viinaa ja pillua') metallisteissa ja ehkä kehittymisen potentiaalinkin.
Kenties oman backgroundisi takia on hankalampaa ajatella että lippa vinossa syljeskelevissä narkkarinaluissa on vastaava kaipuu ykseyteen, joka ottaa ne muodot jotka ottaa jostain syystä.

Raha ja naiset ovat hyvää ja oikein, ainoastaan riippuvuus ja väärä painottuneisuus on kitkettävä, tietenkin ja "hengellisen maailmankatsomuksen" omaksuneen ihmisen on se joskus hankala myöntää,
esim. mun.
Lux wrote: Jossain mielessä räp-musiikissa toistuu kyllä täysin samat elementit eri muodossaan kuin esim. Usein jopa alaspäinkin kallellaan olevassa black metallissa näyttäytyy kuitenkin jonkinlainen 'liekki' ja merkityksen etsiminen (tiedän kyllä, ettei läheskään aina), mutta 'alaspäisessä räpissä' en tiedä tällaista elementtiä löytyvän (tämä voi tosin olla vain tietämättömyyttä).
Julman henkan lisäksi voisi olla vaikkapa

http://www.youtube.com/watch?v=d-vVsDGmiV4

ja aikamoista suosiotakin niittänyt video
http://www.youtube.com/watch?v=kn2VcdTsy-U

Olemassaolon melankolia, pakko paeta 'paskaa maailmaa' jne.
Lux wrote: Tämän vuoksi Julma-Henrille löytyy oikeutus jopa meikäläisen k-päisestä mielestä, ja se on siinä, että mikäli tämä kyseinen teos onnistuu herättämään kiinnostuksen henkisyyttä (joogaa, meditaatiota jne.) kohtaan edes yhdessä räppärissä tai rap-musiikin kuuntelijassa, ja vetämään heitä pois kyseisestä pintakiillon ja rappion sävyttämästä maailmasta, tai edes istuttamaan sieluun itävän siemenen tähän suuntaan, niin teokselle on olemassa aivan ehdoton oikeutus tässä maailmankaikkeudessa.
Sama se rakastaako ghettoa vai vuorenhuippuja, kunhan kyse on rakkaudesta. Voihan sitä ottaa vaikka vähän kaljaa 2pacin soidessa ja hiljentyä siten, tietyssä vaiheessa. Vihan ylittäminen on se kovin hankala askel.

Vielä kolikon toisena puolena: tietyntyyppinen yliylpeä black metal-elitismi on oksettavin ilmiö mitä tiedän ja tietyt black metallin palvojat mua raivostuttaa enemmän kuin mikään syljeksivä narkkarinalku.
"Voimakkaammat yksilöt", hyi helvetti, minkä kanssa leikittekään!
2 minuuttia 33 sekuntia alusta Heille, olkoot hyvät.http://www.youtube.com/watch?v=Cd8b_EazHWA
Jos muistan oikein, niin ymmärtääkseni myös Julma-Henri on nykyisin ottanut etäisyyttä kyseiseen alakulttuuriin ja sen edustajiin?
Jossain biisissä taisi olla laini 'Henristä on tullu ihan kusipää, ei se ees juo enää', mikä viittaisi siihen suuntaan kyllä.
Kyseisen artistin teoksissa näyttäytyy myös ilmeisesti melko myyttinen ja alkemistinen kaari ensimmäisen teoksen alaspäin kallellaan olevasta materiaalista (musta) dynaamisen psyykkisen työstämisen vaiheen (punainen) kautta tähän joogista valaistumista käsittelevään teokseen (valkoinen).
Aivan totta, minkä takia odottelen innolla tämän vuoden puolella ilmestyvää uutta albumia :)
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Lux

Re: Merkittävää runoutta

Post by Lux »

Goreart wrote:Toivottavasti ei mene nyt ihan epäolennaiseksi jaaritteluksi, yritetään.
Ei ollenkaan (tämähän on puhdasta runoutta!), ihan hyvä että tästä keskustellaan ja sinulla on teksteissäsi aina hyviä pointteja. Lisäksi sanot ne omin sanoinesi, mikä kertoo aidosta ymmärryksestä. Haluan myös huomauttaa, että edellinen viesti oli persoonallisen filtterin läpi suodattunut (minkä toinkin esille), ja sen vuoksi se oli luonnollisesti värittynyt. Räp / (black) metal -vastakkainasetteluun en pyrkinyt lainkaan, vaikka siltä saattoikin vaikuttaa; tällainen toiminta on niin kovin hedelmätöntä vänkäämistä. Kts. myös hyvin olennainen lisäykseni "myllynkivi-teemaan". Asiaan.
Goreart wrote:Se ei ole tee räpistä tietenkään itsessään syyllistä. Voidaan sanoa kyynisesti että 90% kaikesta musiikista on täyttä paskaa, eikä kirves varmaan kovaa iske kiveenkään.
Totta. Esim. tangomarkkinat ovat vuosittain kotimaamme rappiollisimmat ja väkivaltaisimmat festivaalit, ja siellä fanittajina on "hyviä ja tavallisia" ihmisiä. Tämä ei tee tietenkään tangosta itsessään syyllistä, vaikka tietyillä elementeillä näissä musiikkityyleissä voikin olla ja on altistavia vaikutuksia. Oopperat ovat täynnä murhia ja juonitteluja. Ja niin edelleen.
Goreart wrote:Kenties oman backgroundisi takia on hankalampaa ajatella että lippa vinossa syljeskelevissä narkkarinaluissa on vastaava kaipuu ykseyteen, joka ottaa ne muodot jotka ottaa jostain syystä.
Ei ole. Kts. ensimmäinen vastaukseni.
Goreart wrote:Raha ja naiset ovat hyvää ja oikein, ainoastaan riippuvuus ja väärä painottuneisuus on kitkettävä, tietenkin ja "hengellisen maailmankatsomuksen" omaksuneen ihmisen on se joskus hankala myöntää, esim. mun.
Totta. Käänteinen riippuvuus on kaikista pahin riippuvuuden muoto. "Rahan ja naisten" palvonta siinä muodossa kuin se mm. räp-musiikissa esiintyy, on kuitenkin jotain ihan muuta kuin hyvää ja oikein. Lisähuomio: mammona tarkoittaa rahan lisäksi myös persoonaa, so. "ihmisellä ei voi olla kahta mestaria, joko hän palvoo mammonaa (itseään, omaa pientä minäänsä) tai Jumalaa (Itseä)" jne.
Goreart wrote:Sama se rakastaako ghettoa vai vuorenhuippuja, kunhan kyse on rakkaudesta.
Ymmärrän ja allekirjoitan perusajatuksesi, mutta oman näkemykseni mukaan myös muodoilla on väliä, kunhan ne eivät ole määrävässä vaan heijastavassa ja symbolisessa roolissa. Hurskaita miehiä ja naisia löytyy varmasti ghetoista, siinä missä vuorenhuipuilta löytyy sinne sähköhissillä matkanneita mahaansa palvovia pienporvarituristeja kuin myös hybrikseensä tukehtuneita joogeja ('ascetics of evil').
Goreart wrote:Voihan sitä ottaa vaikka vähän kaljaa 2pacin soidessa ja hiljentyä siten, tietyssä vaiheessa.
Totta kai. (Itseäni en voi tähän tilanteeseen oikein kuvitella.)
Goreart wrote:Vihan ylittäminen on se kovin hankala askel.
Tämän lauseen voisin lisätä temppelini seinään tai pääoveen.
Goreart wrote:Vielä kolikon toisena puolena: tietyntyyppinen yliylpeä black metal-elitismi on oksettavin ilmiö mitä tiedän ja tietyt black metallin palvojat mua raivostuttaa enemmän kuin mikään syljeksivä narkkarinalku.
Täällä on käyty, aikaa vietetty ja umpikujaksi havaittu. Kuinka läheiseltä, turvalliselta ja tutulta se siltikin vaikuttaa!

Myös syljeskelevän narkkarinalun sivupolku on tuttu, joskus jopa tietoisesti ja vakavasti harkittu "tie alas" ei-ihan-pienellä perversio- ja väkivaltalisällä. "Maksaan sattuu, sattukoon siis kovempaa!"

Ergo: tuhatkasvoista naamiota on mahdollista palvoa lukemattomilla eri tavoilla, ja tällöin vain muoto muuttuu. Erehdys pysyy samana: sitä kutsutaan matematiikassa 'systemaattiseksi virheeksi'.
Lux

Re: Merkittävää runoutta

Post by Lux »

Goreart wrote:Vielä kolikon toisena puolena: tietyntyyppinen yliylpeä black metal-elitismi on oksettavin ilmiö mitä tiedän ja tietyt black metallin palvojat mua raivostuttaa enemmän kuin mikään syljeksivä narkkarinalku. "Voimakkaammat yksilöt", hyi helvetti, minkä kanssa leikittekään!
2 minuuttia 33 sekuntia alusta Heille, olkoot hyvät.[url]http://www.youtube.com/watch?v=Cd8b_EazHWA
Tästä - ja 'systemaattisesta virheestä' - tuli vielä mieleeni, että viime kädessä näillä 'voimakkaiden yksilöiden yliylpeällä elitismillä' ja 'syljeksivien narkkarinalkujen rappiolla' ei ole mitään olennaista eroa. Erehdys pysyy samana, vaikka se ilmeneekin muodollisesti hyvin eri tavalla: kyse on alemman kolminaisuuden - tahto/tunteet/järki -triadi (666!) - eri prinsiippien eriasteisista vääristymistä tai väärinpainottumisista.
Lux wrote:Esim. tangomarkkinat ovat vuosittain kotimaamme rappiollisimmat ja väkivaltaisimmat festivaalit, ja siellä fanittajina on "hyviä ja tavallisia" ihmisiä. Tämä ei tee tietenkään tangosta itsessään syyllistä, vaikka tietyillä elementeillä näissä musiikkityyleissä voikin olla ja on altistavia vaikutuksia.
Ja tähän tuli mieleeni vielä se, että sitä kun ensin työskennellään vuosi läpeensä protestanttisen työorjamoraalin ikeessä ja oikein pakon edessä jaetaan oma itse ja elämä dualistisesti kahtia työhön ja vapaa-aikaan - joiden molempien aikana tulee suorittaa vähintään yhtä paljon, lomalla vielä mieluummin vähän enemmän, tarmokkaammin ja suunnitelmallisemmin - niin pitäähän ne paineet päästä purkamaan vähintään yhtä railakkaasti - ja jälki on sen näköistä.

Sen sijaan esim. "rappiollisen ja laiskan pullamössönuorison" täyttämillä Tuska-festivaaleilla ei ole tietääkseni sattunut juurikaan järjestyshäiriöitä tai (ainakaan vakavia) väkivaltatilanteita (päihteitä siellä toki käytetään ja tukat heiluvat), mutta ymmärtääkseni taas räp- ja esim. rave -meiningit ovat usein melko huumeenhuuruisia, rikosten sävyttämiä ja väkivaltaisiakin tapahtumia. Korjatkoon joku viisaampi mikäli viimeisin on vain oma harhaluuloni.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Merkittävää runoutta

Post by Insanus »

Correct you are.

Vaikka noita biisilinkkejä tuli nyt lätkittyä jo aika paljon, enkä tahdo tehdä tästä youtube-ketjua, niin (sigh, menköön..) tässä eräs päivä katsoessani elokuvan Moulin Rouge! (jonka jälkeen Tarkovskit, vonTrierit etc. tuntuivat jotenkin jo vähän merkityksettömältä, to be honest), vaikutuin The Policen kappaleen Roxanne elokuvaan tehdystä sovituksesta. Syystä että estetiikka etc.olivat tuotu sellaiselle kielelle joka on sydäntäni helvetin lähellä.

Anyways, biisi kertoo miehestä joka on rakastunut huoraan ja on mustasukkainen siitä että tuolla väistämättä on muita miehiä. Mutta! ajatelkaapa asia niin, että alussa raspilla laulava mies esittää Absoluuttia ja puhtaasti laulava mies maailman rappion näkevää, kärsivää ihmistä, Roxannea, valon kadottanutta huoraa: uusi kauneus aukeaa. Jotain todella merkittävää runoutta. Kappaleelle voisi antaa nimeksi vaikka Mortifikaatio. Sanottavia asioita tulkintana olisi mielettömän paljon, mutta homma pysynee puhtaampana jos mystiikkaa ei tuoda leikepöydälle.

http://www.youtube.com/watch?v=cx5H-49d ... re=related

Olen melko vakuuttunut että nimenomaan rakkauslauluista löytyy voimakasta occult significancea.
Rakkaudesta ja kuolemastahan ne mestariteokset usein tehdään, Viisaille Okkultisteille selvästä syystä.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Merkittävää runoutta

Post by Insanus »

Ainiin ja tietenkin, taas.

Janne Kortteinen: "Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa".
Kun oli puhetta toisaalla myyttisestä mielikuvituksesta, niin lainaan kirjasta vähän:

Yhdessä yksinkertaisessa läsnäolon eleessä ja Sanassa on enemmän viisautta kuin kaikessa filosofiassa ja psykofyysissosiaalisrligiöösisessä saivartelussa yhteensä. Älykkyys ja viisaus ovat aivan eri asioita. Liika älykkyys on vain pahasta. Se on itse asiassa eräänlainen ylensyömishäiriö. Tietynasteinen vaistomainen naiivius, yksinkertaisuus ja hölmöyskin on olennainen osa vitaalisuutta, sillä ainoastaan lapsi/lapsenmielinen voi tarttua Pyhään Ilmiselvyyteen, johon kyynillisillä käsiterunkkareilla ynnä muilla mielen mutapainijoilla ei ole mitään asiaa. Läsnäollessa kysymykset eivät tule kysymykseenkään.

...

Ihmisen ei tarvitse (lue:ei tarvitsisi) tuhlata aikaansa pelkkään nukkumiseen, syömiseen, suvunjatkamiseen, saalistamiseen, reviirinsä puolustautumiseen ja muille pätemiseen kuten eläinten yleensä täytyy. Hänessä elämä kuohuu yli ja synnyttää uudenlaisen Yhteyden; s.o. Mielikuvitus. Mitä nähdään kun ei nähdä? Kuullaan kun ei kuulla? Sanotaan kun ei sanota? (vertaa: Samuel Beckett (viimeinen samurai) kuoli sinun syntiesi tädhen. näkyjen Näky, naamioiden Naamio, sanojen Sana (...kuin viinimarjaneula keskellä Jumalan otsaa...)

http://www.youtube.com/watch?v=NJf4TzZi3Ko
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Merkittävää runoutta

Post by Nefastos »

Luin tällä viikolla pienen tauon jälkeen Leinon Helkavirsiä. Ne ovat aina tehneet uskomattoman voimakkaan vaikutuksen, mutta vasta nyt tajusin, kuinka tavattoman - paremman sanan puutteessa - satanistisia nuo runot niin ikään ovat. Hyvin monet teemat ovat "erittäin VKT" ei vain mielessä luovan yksilöllisyyden painotusta (sitähän runous melkeinpä väistämättä on), vaan myös pitäen sisällään voimakasta alaspäisen tien & sielun syvempien pulmien ongelmointia erittäin - ja tarkoitan nyt kirjaimellisesti - maagisissa kuvastoissa.

Ajatellaan vaikka Ylermin poikki iskettyä kättä, joka jättää vanhan liiton itsensäkaraisun väistämättömänä osana uuteen, omalla tavallaan niin armottomaan armon oppiin. Tai Kouta Kolmilukkoa, joka jo nuorena valutti oman verensä, tappoi ilonsa, & lopulta Jobin tapaan kirosi syntymänsä saadakseen ihmistiedon & jumalmahdin täyteyden. Tai sitä syntymässä säikähtänyttä, jonka oli opittava elämään oman astraalisuutensa kanssa sortumatta eskapistiseen itsemurhaan. Et cetera. Vavahduttava teos! Toivon mukaan saadaan jossain vaiheessa tekoon se Kalevala-henkinen Hylätty Kivi, joka tänä vuonna jäi tekemättä: siihen saataisiin tästä kirjasta uskomattoman sopivia sitaatteja...

Ellette vielä ole lukeneet, lukekaa, jos Suomen muinaisusko ja/tai okkultismiin taipuva runous hiukankaan kiinnostaa.

* * *

"Yleisesti tunnettua on, että Eino Leino oli mystikko ja teosofi. (...) mutta jokainen työntekijä Herran viinimäessä on vaatimaton, ja sentähden hänkin uneksi elämästä, jossa vielä välittömämmin, vielä ehjemmin, vielä enemmän kokonaan saisi antautua Mestarin palvelukseen. Eino Leinon unelma toteutukoon tulevaisuudessa. Hänen nykyinen päivätyönsä on suoritettu. Se on suoritettu jalosti, loistavasti, kyvykkyydellä, jommoista harvoille on annettu. Sit tibi terra levis, frater carissime!"
- Pekka Ervast (Tietäjä 1926)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Locked