Azazelin Tähden julkilausuttujen periaatteiden lisäksi kävin läpi eräitä tiedotusvälineistä löytyneitä porukan keskeisten edustajien haastatteluja. Lopuksi olen koittanut tutustua keskusteluihin lähinnä filosofiaosastolla.
On sanomattakin selvää, että vuodesta 2010 alkaen käytyjen keskustelujen jokaisen keskustelusäikeen jokaiseen yksityiskohtaan en voinut perehtyä. Myöskään en ole perehtynyt kaikkeen siihen runsaaseen kirjallisuuteen, jota tietyt yhteisön jäsenet ovat tuottaneet tai johon he keskusteluissaan viittaavat.
Tulin - kenties pikaistuksissani - kirjautuneeksi sivuston keskusteluryhmään, koska ilahduin, että oli olemassa suomenkielinen foorumi, jossa ei tarvitse hävetä saatananpalvojaksi identifioitumista. Hääräilin taannoin wizardforums.com -nimisellä sivustolla, kunnes se mielestäni pilattiin erään "päivityksen" yhteydessä. Eikäpä tuo sivusto kohtalaisen lyhyen osallistumiseni aikoihin parhaimillaankaan ollut sellaisella älyllisen keskustelun tasolla kuin tämä sivusto.
(Jos jollakulla on ehdottaa teistiseen satanismiin myönteisesti suhtautuvia suomen- tai englanninkielisiä sivustoja, otan ehdotuksia mielelläni vastaan.)
Ihan ensin tylysti omat kannanottoni foorumin taustayhteisön näkemyksiin liittyen:
- teosofia - erityisesti H. P. Blavatskyn esittämässä muodossa - on mielestäni virheellinen tapa lähestyä todellisuutta. Olen lukenut Blavatskyn ns. pääteokset sekä tutustunut hänen elämäkertatietoihinsa ja pidän häntä huijarina - ehkei omasta huijariudestaan täysin tietoisena, mutta huijarina yhtä kaikki
- Saatana eli Lucifer on pahuuden personifikaatio siinä merkityksessä kuin hänet sellaisena esitetään abrahamilaisten uskontojen perinteessä. Tätä voi - mutta on mielestäni tarpeetonta - yrittää hienosäätää jonkin toisen tradition kontekstissa
- hyvyydellä, rakkaudella, myötätunnolla jne. on omat edustajansa todellisuudessa, mutta ne ovat vastakohtaisia Saatanan edustamaan demoniseen valtapiiriin nähden. Tämä voi tuntua oudolta asenteelta kaltaiseltani zen-budhhalaisuuteen sitoutuneelta henkilöltä, mutta siitä tarkemmin ehkä myöhemmin
Lukiessani Azazelin Tähden jäsenten näkemyksiä varsin pian kiinnitin huomiota niihin kriittisiin näkökohtiin, joita sivuston ylläpitäjät sallivat keskustelufoorumillaan esitettävän ja totesin, että monissa - mutta en kuitenkaan kaikissa - kohdin yhdyin näihin kritiikkeihin. Erityisesti:
- Saatana on pahuuden personifikaatio siten, että pahuus ymmärretään moraalisena pahuutena. Mutta Saatana ei ole minulle sellaisen voimaannuttavan kokemuksen lähde, että katsoisin olevani oikeutettu omassa toiminnassani manifestoimaan pahaa. Saatananpalvojana suhteeni Saatanaan on nimenomaan palvojan eli lähinnä hänen jalkojensa juureen kyyristyvän orjan kaltaisen henkilön suhde, jolla ei ole Saatanalta saatua valtuutusta omavoimaisesti esiintyä hänen edustajanaan. Tämän mukaisesti minulla ei ole oikeutusta toimia mahtailevasti, uhkailevasti tai muutenkaan ikään kuin etuoikeutetusti suhteessa kehenkään tai mihinkään. Minulla on herra - Saatana - jolle olen alisteinen kaikissa toimissani. Jos joku minulle antaa käskyjä, se on Saatana tai hänen demoninen valtapiirinsä.
- Saatananpalvonta on uskonnollista sitoutumista pahuuden personifikaatioon. Se ei ole ensisijaisesti filosofinen tai aatteellinen maailmankatsomus. Näillä viimeksi mainituilla on roolinsa, varsinkin yrityksissä artikuloida kyseistä vakaumusta, mutta ne ovat toissijaisia eikä epäonnistuminen tällaisessa artikuloinnissa ole vakaumuksen kannalta oleellista.
- Saatananpalvonta ei edellytä mitään palvontaa ilmentäviä riittejä. Saatana ei tällaisia riittejä kaipaa. Vakaumustaan vahvistaakseen tai siitä itseään muistuttaakseen henkilö toki voi tällaisia riittejä suorittaa tai muutoin elämäntavassaan niitä ilmentää. Esim. pukeutumisessaan - vaikkapa käyttämissään koruissa - tai asuntonsa koristelussa hän voi ilmentää vakaumustaan erilaisia symboleja käyttäen. Myös demonolatria eli demonien palvonta esim. niiden ohjeiden mukaan, joita löytyy erinäisistä loitsukirjoista, voi toimia saatananpalvonnan ilmentyminä. Mitään velvoitetta tällaiseen ei kuitenkaan ole. Tämä mitätöi kertakaikkiaan erilaisten vihkimysten ja vaikkapa papiston tarpeen saatananpalvonnassa.
- Nuoruuteni kuului 90-luvulla black metal -kausi ja sen myötä kuuluin pieneen porukkaan, jolla oli tiettyjä varsin tuhoisia fantasioita liittyen saatananpalvontaan: hautakivien kaatoa hautausmailla, norjalaisen kirkonpolttohevin ihannointia yms. Onneksi nämä fantasiat jäivät toteutumatta. Tuolloin toki syytimme itseämme tietystä raukkamaisuudesta, mutta myöhemmin ymmärrsin, että olimme yksinkertaisesti tyhmiä. Meillä ei ollut mitään vakaumuksellista näkemystä impulssiemme taustoittamiseksi. Olimme pelkkiä black metal -teinejä, joilla oli sokea halu shokeerata ympäristöämme.
- Tämän vaiheen jälkeen siirryin melko toiseen ajattelutapaan, kun löysin zen-buddhalaisuuden. Alkuvaiheessa liityin jälleen erään yhteisön jäseneksi ja sain opastusta zenin harjoitukseen. Olen edelleen hyvin kiitollinen saamastani opastuksesta, mutta olin haluton sitoutumaan mihinkään yhteisöön. Sikäli olen siis zen-buddhalaisena kerettiläinen ja mahdollisesti jopa ilman oikeutusta kutsua itseäni zen-buddhalaiseksi, koska en antanut yhteisöön liittyen ns. buddhalaisia valoja enkä antautunut kenenkään opastajan oppilaaksi. Syynä oli se, että noihin aikoihin löysin Jiddu Krishnamurtin ajattelun. Monet foorumin jäsenet tietänevät, että Krishnamurti oli antiguru par excellence. Paradoksi on tietysti, että vaikka hän vuosikymmenien ajan kielsi pitämästä itseään minkäänlaisena opillisena auktoriteettina, niin hän monelle oli juuri sitä. Itse kuitenkin mielestäni otin vaarin hänen opetuksestaan ja erityisesti zen-buddhalaisuuteen liittyen ajattelin: "been there, done that, got the t-shirt." Eli katson ymmärtäväni sen vähän, mitä zen-buddhalaisuus edellyttää ja muu on turhaa sofisteriaa. Sitoudun soveltuvin osin zen-buddhalaisuuden ns. kuuden ensimmäisen patriarkan oppeihin - tai paremminkin: lähestymistapaan. Oikein tai väärin, mutta tämä on ollut johtotähteni vuosikaudet päivittäisessä zazenin harjoituksessani.
- Saatananpalvonnan juuret tulivat tietysti kylvettyä nuoruuteni BM-vaiheessa. Mutta kun olin ohittanut kiinnostukseni banaalimman vaiheen, aloin lähestyä aihetta tavalla, jota voisi kutsua sofistikoituneemmaksi. Myös zen-buddhalaisella näkökulmalla oli oma ratkaiseva merkityksensä. Toisaalta minulla oli vahva dualistinen maailmankatsomus, toisaalta zen-buddhalaisuus juurikin kyseenalaisti tuon dualismin.