Runoutta

Keskustelut kuvataiteesta, musiikista, runoudesta ja muista taidemuodoista.
Locked
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Cancer »

Näin lyhyestä elämästä voi jo hakea suojaa.
Sen voi kietaista ympärilleen, kuluneen takin,
joka jokaisella tahrallaan ja repeämällään puhuu
hiljaa, pimeitä. Povitaskun paikkeille

kuivunut veri
tiputteli hankeen
jonain helmikuun yönä. Kirjasi oli
kaukaa ajehtinut käsiini,
luettu, annettu haltioida, käännetty
toiselle laajalle ja autiolle kielelle.

Olit mustasuuni, tyhjänpuhuja.
Olit yhtä kännissä yhtä usein.

Kipu tuntui vuoroin kuusien latvoissa, lähellä tähtiä,
vuoroin kohmeisessa maassa. Sysi tykytti.
Kipu muistutti minua hiljaa jostain.
Kiilui tielleni alkeellista valoa.

Olin matkalla tahrimaan vielä yhtä rakasta, esittelemään avoimuuttani
muillekin kuin metsälle. Olin koko talven haahuillut
sanontasi aavoilla,
sankassa, ontontoikkoisessa tuiskussa, risukirjoituksessa, riudukossa,
ja siltä viimein näytinkin. Yötä roiskui

yltympäri eteistä
kun kompuroin sisälle leveästi, oikeaa
kyynärvarttani myöten hymyillen.
Vasta tämän vanhemman ystävän katse sai minut hiukan hätkähtämään.
Pakitko taas? Perheriitoja?
Mitä noin kalpea oikein on kärsinyt?

Selityksittä tulin riuhtaistuksi
erääseen kodiksi sotkettuun huoneeseen.
Kokonainen lapsuus vaimeina ääninä sammalmaisten, kuhistujen seinien läpi:
videopeli pajatti ja vonkui, vedenkeitin porisi myöhää teetä varten,
kitara saattoi hyvinkin soida.

Paikattiinko sinutkin, mustasuuni?
Tyrehdytettiinkö tumma vuoto
silmiesi pohjilta pihojen perille, veren tuhoisa kaipuu yön avarampiin suoniin?
Voiko muuten kuin vuotamalla puhua?

Talon käydessä nukkumaan me nojasimme ulos
ikkunoista ja puhalsimme savua
kirkkaaseen pakkaseen. Naurumme juuret
tunkeutuivat lihan kaikkeen vapinaan
(itkun, pelon, kylmän),

rajut harmaat kukinnot hajosivat valossa.

*

(Kun nyt oli puhe mustasta. Runon sinä on Hai Zi, mutta se on omistettu paikkaajalleni. "Loputtomien kärsimysten jälkeen palaan kotikylääni...")
Tiden läker inga sår.
User avatar
Maria
Posts: 3
Joined: Tue Nov 27, 2018 3:31 pm
Location: Hattula

Re: Runoutta

Post by Maria »

Sanat putoavat hiljaisuuteen;
Kaunis on valkoinen maa.

Rakasta minua!
Usko minuun!
Toivo vielä! pyydän,
mutta routainen sydän,
ei vastaa.

Eikö sieluni palava pensas
saanut sinua uskomaan?

Eikö katseeni majakka ollut tarpeeksi kirkas,
jotta löytäisit satamaan?

Eikö rakkaus jonka aneetta annoin,
ole se, minkä myös saan?

Minulle jäi routainen sydän,
Ja kaunis valkoinen maa.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Cancer »

Klaukkala, 2016-17

Velirikko täällä. Raivio.
Mielemme kuin ahtaat puremajäljet

Mutta mistä siintävistä hampaista?

Mikä juuri tällä kohtaa otti kireiden leukojen
väliin kaistaleen muutoin aukotonta maailmaa

Minkä alati sivusta vilkuiltu ilme, meihin
pysähtynyt katse niin läpäisevän valkea?

Kirkkaan äitimme? Terättären?
Tiden läker inga sår.
Muuttuja
Posts: 8
Joined: Sun Jan 25, 2015 8:42 pm

Re: Runoutta

Post by Muuttuja »

Ratnaraj wrote: Sat Feb 10, 2018 10:47 pm Aarni Kouta: Lusifer soittaa
Leimuaa tähdet, leimuaa tähdet.......
Tästä vois tehdä eeppisen suomisaundi-version. Etenkin kun oli viileähkö sää ja juhlapaikka uudenvuoden kemuissa.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Runoutta

Post by obnoxion »

Hieno runo, jota ei mistään tekijän kokoelmasta taida löytyä. Ilmeisesti julkaistu jossain ruusuristiläisessä lehdessä. Jos joku tuntee runon taustaa paremmin, olisin kiinnostunut kuulemaan. Uuno Kailas on minulle ehkä rakkain suomalaisista runoilijoista.


MYSTEERIO
Uuno Kailas

Yön, kuutamon hetkenä kalmistoon
minä hartaana, hiljaa hiipinyt oon.

Ei toinen ihminen milloinkaan
tämän astunut portista hautausmaan.

Minä vierailta silmiltä vartioin
sen hautoja, jotka ma itse loin.

Ne haudat on hautoja ystäväin,
missä jokaisessa on itseäin.

Niissä talletan aarretta kalleintain:
oman sieluni lapsia, muistojain.

Joka yö näin toivioretken teen
tähän kalmantarhaan hiljaiseen.

Se mulle on pyhiinvaellus,
Se on kirkonkäynti ja rukous.

Tulin taas. Nimet muistojen kalleimpain
lumivalkeista marmoriristeistä hain.

Ja ne nousivat haudasta vainajat
ja kaikki ne aarteita antoivat.

Joka muistoa hiljaa siunaten,
Joka kummulle laskien — seppelen,

— kunis kalmiston nurkassa säpsähtäin
minä viimeisen, hyljätyn haudan näin.

Minä kasvoni peitin ja kalpenin,
kuin kuoleva mies minä vapisin.

Niin valtasi tuska mun yllättäin,
kun mustimman muistoni haudan näin.

Sitä kumpua painoi kirous,
siinä nukkui riettahin rikkomus.

Tämän vainajan hiljan — muistelin —
kuin koiran ja haaskan hautasin.

Edes kurjinta ristiä lauseineen
minä pystyttänyt en haudalleen. —

Liki käyn. Kukan oudon ja ihmeellisen
näen nousevan hiekasta, kummun sen.

Sen lehdet on mustia niinkuin yö,
kuin kauhu, mi syntistä sielua syö.

Se hetkessä suurtuu ja — ihme oi! —
verenkarvaisen terän se auki loi.

Kuin myrrhaa ja nardusta huumaavaa
se tuoksunsa sauhua suitsuttaa.

Se on vienoa niinkuin kaipaus,
Se on kirvelevää kuin katumus.

Sen hurmasta sieluni humaltuu
ja se niinkuin mettinen kurkottuu

kukan luottia kohti... Taas ihmeitä nään:
terä nyt jo on vaihtunut hedelmään.

Näen marjan oranssinkarvaisen.
Se on keskellä liekkien vihreiden.

Minä tutkainta vastaan potkia koin,
mut kiusaus voitti: ma mehua join...

Oi taivaat ja suitseva helvetti, oi
sitä tunnetta, minkä se myrkky toi!

Kuin liekki ja leimaus pitkäisen
läpi tunki se luitten ja ydinten.

Minä voivotin riemussa, hurmassain,
minä nauroin tuskasta kiemurtain.

Ja mun yllätti sieluni uupuneen
uni raukea. Vaivuin horrokseen — —.

Mitä seurasi sitten, en muista lain.
Lihan sieluni jätti, sen tunsin vain.

Tuhatvuosiksi syöstynä pimeyteen
joka hetki ma karkotin vaikeuteen

kunis vihdoin käsky annettiin
ja sidotut silmäni aukaistiin.

Tien oudon ja outoja näkyjä näin.
Kävin, heikko, ma vahvuuden lähteitä päin.

Valotulvassa mun koko sieluni ui.
Minä katsoin ja silmäni huikaistui...

*
Kai unta ma näin. Olen valveilla nyt.
Mut olen kuin uudestisyntynyt.

Oi Tuska, nyt oon sinun voittajas,
käyn vapisematta vastahas

kuin oisit sa toisen tuntema vain,
kuin käynyt et ois minun sielussain.

Oi synti ja rikkomus riettahin,
olet pesty pois. Sinut sovitin. —

Ja haudalle muistoni mustimman,
minä pystylän temppelin valkean.

Sitä kumpua painoi kirous.
Mut temppelin nimi on Siunaus.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Heith
Posts: 699
Joined: Fri May 31, 2013 12:54 pm

Re: Runoutta

Post by Heith »

Kiitos tästä. Runo ei minullekaan ollut aiemmin tuttu. Oliko Kailas ruusuristiläisiä, tiedätkö? Myös yksi omista suosikeistani suomalaisten runoilijain keskuudessa.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Runoutta

Post by obnoxion »

Heith wrote: Fri Feb 15, 2019 11:00 pm Kiitos tästä. Runo ei minullekaan ollut aiemmin tuttu. Oliko Kailas ruusuristiläisiä, tiedätkö? Myös yksi omista suosikeistani suomalaisten runoilijain keskuudessa.
Taitavat kaikki Suomen taiteen kultakaudelle ja sen tuntumaan sijoittuvat maalarit, runoilijat ja ainakin osa säveltäjistä olleen enemmän tai vähemmän symbolisteja sekä teosofeja. Minulle nämä kaksi sielunvirtausta ovat oman suomalaisuuteni äidinmaito, kun jollekin toiselle nuo virtaukset voivat kai syöksyä formuloina ja mäkihyppääjinä.

Uuno Salonen vaihtoi sukunimensä Shivan asuinpaikkana tunnetun Kailas-vuoren mukaiseksi, mikä puhuu omaa kieltään rakkaasta runoilijastamma.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Runoutta

Post by Benemal »

Menee aika off-topic, mutta tulipa vaan tästä mieleen, että Walt Disney ja Gene Roddenberry olivat ruusuristiläisiä, mikä mielestäni on kohtalaisen kiinnostavaa.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Runoutta

Post by Cancer »

Varhainen Apollo

Kuten suoraan lävitse lehdettömän oksiston
näkee aamu, kevään tultua vasta,

ei jumal-pääkään tämä varjoton
estele runonkoita hehkumasta

ja osumasta meihin — kuolettaen melkein.
On varhainen katseensa häikäisevin, selkein.

Viileet laakereille ohimot nää
ja kulmain kaaret odottavat myöhempää,

koristavan ruusutarhan ylenemistä.
Ja terälehdet, yksittäin, lennähtää

suun hentoisimmista henkäyksistä,
tuon nyt vielä sinetöidyn, käyttämättömän.

Vai kuinka? Hymyllään — jo juoko hän?
Imee lauluaan ilmoista säihkyvistä…?


*

Toinen Apolloruno Rilken Neue Gedichtestä. Alkuteksti on suorastaan määritelmä termille ”kirkasotsainen”. Huomaan taas lopettaneeni itse lisättyyn kysymykseen, taas koukeroisen lauserakenteen vuoksi. Rilken täsmällisin prepositioin ja sijoin hallinnoitu saksa näyttää suomennettaessa pilkkoutuvan väistämättä.
Tiden läker inga sår.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Runoutta

Post by obnoxion »

Posti toi tänään huumaavasti 40-luvulta tuoksuvan Edgar Allan Poen runokokoelman "Rakkauden ja kuoleman lauluja" (Tammi, 1945; suomentanut O. Nousiainen). Minulla oli jo pitkään ollut hyllyssäni katekismuksen kaltaisessa arvossa pitämäni alkukielinen kokoelma W. Heath Robinsonin kuvittamana - minusta kaikki hyvä runous tulisi kuvittaa - mutta nyt nämä suomennokset antavat joillekin runoille aivan uuden elämän. Tarkoitan erityisesti "Katolista hymniä", jonka Maaria-hartaus tuntuisi tässä hetkessä ylittävän kaikki aiemmin lukemani rukoukset Maarialle:

Sua aamuin, päivin, iltaisin,
Maaria, hymnein ylistin!
Mua ilon, tuskan aikoina,
Jumalan äiti, johdata!
Kun hetket kiitää, nopeaan
ja pilvet poiss' on yltä maan,
mun rikkonutta sieluain
Sun armos johtaa luokses ain!
Nyt pauhaa myrskyt kohtalon,
tää päivä, mennyt, synkkä on;
suo loistaa mulle huomenen
toiveissas sun ja pyhien!
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Locked