Satanismi ja lastenkasvatus

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
User avatar
Beshiira
Posts: 137
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Beshiira »

Tuo Iltalehden uutinen oli ihan sympaattinen, mutta yleisesti ottaen satanistinen iltapäiväkerho tai muu "lapsille suunnattu satanistinen toiminta" kuulostaa äkkiseltään hirveän huonolta idealta.

Satanistiseen vakaumukseen päätyminen on niin oleellisesti jokaisen omasta tarpeesta ja henkilökohtaisesta etsinnästä kiinni, että näkisin tällaisen toiminnan olevan jopa hyvin keskeisesti ristiriidassa sen kanssa. Institutionalisoiduilla oikean käden valtauskonnoilla on omia koulujaan ja kerhojaan, toki, mutta satanismi operoi jo lähtökohtaisesti niin erilaiselta pohjalta, että en näkisi tällaisia laitoksia millään lailla mielekkäinä - ainakaan tällä ajalla ja nykyisessä kulttuurissa. Tämä myös edellyttäisi jonkinasteista "satanismin laitostumista" ja eksoterisoitumista, mitä en myöskään ainakaan nykyisellä ajalla näe tavoiteltavana.

Sama pätee lastenkasvatukseen muutenkin. Itselläni ei ole lapsia, mutta jos olisi, minua ei kiinnostaisi niinkään, katsooko lapseni olevansa juuri satanisti kuin se, löytääkö hän oman mielekkään ja vastuullisen tapansa elää maailmassa ylipäätään - oli se tapa sitten mikä hyvänsä.

Heith wrote:Uskonto on aikuisten asia: ja sanon tämän uskonnollisena henkilönä. Lasten asioita, hyvin tärkeitä, ovat leikkiminen, sadut, maailmaan tutustuminen. Satanismin allegoria on niin vaativaa, ja koska satanismi korostaa yksilöä, ei tällaista voi eikä pidä opettaa pikku natiaisille joilla minäkokemus on täysin hakusessa.
Näin.
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Benemal »

Elämä olisi saattanut ottaa erilaisen suunnan, jos koulussa ei olisi puhuttu jumalasta. Kommunistivanhempani eivät koskaan puhuneet uskonnosta. Opettaja sanoi minua ateistiksi, kun nauroin nille saduille ja sitten olin ylpeä ateisti, eli ainut ei-idiootti. Kiitos siitä. Tai sitten kiitti vitusti. Toisaalta siinä myös pysyvästi juurrutettiin tuo epäluottamus lapseen. Ekaluokalta lähtien en uskonut mitä kerrotaan. Jouduin siis kelaamaan kaiken itse. Tavallaan otin varaslähdön asioihin, joiden en silloin tiennyt olevan aikuisten filosofien alaa. Sen vuoksi ehkä en ole voinut ottaa filosofiaa vakavasti, koska se kuuluu lapsuuteen, kuten He-Man. Ateismi loppui kahdeksan vuotta myöhemmin, lähes sattumalta. Tässä siis hyvin lyhyesti esimerkki siitä, kuinka koulu voi edesauttaa satanismiin kasvamista.
User avatar
Shivaprasaada
Posts: 127
Joined: Fri Feb 24, 2017 8:40 pm

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Shivaprasaada »

On totta, että uskonnot eivät kuulu samalla tavalla lasten maailmaan kuin aikuisten maailmaan. Lapsella on kuitenkin omanlainen lapsen uskonsa ja tämän uskon ylläpitoa ja rakentumista tulisi tukea. Liika uskonnollinen tuputtaminen ei kuitenkaan ole koskaan hyväksi, koska lapsi ei vielä ymmärrä täysin asiaa.

Minun mielestäni satanistinen koulu ja satanistinen iltapäiväkerho olisivat silti hyviä ideoita. Voi olla että, 50 vuotta tästä eteenpäin Azazelin Tähti on saavuttanut suuren suosion ja jäsenmäärä on tuhansissa. Silloin satanistista instituutioita lasten satanistiseen kasvatukseen todennäköisesti tarvitaan.

Tietysti satanismi on yksilön uskonto, johon kuuluu pyrkimys satanistiseen elämäntapaan henkilökohtaisista syistä, mutta minä en näe ongelmaa siinä, että lapsille annettaisiin rakennuspalikoita hengelliseen ja uskonnolliseen maailmankuvaan satanismin viitekehyksessä.
Jos on itse paha, koko maailma on paha. Intialainen sananlasku, Urdu
Joka ei toisille pahaa toivo kuten ei itselleenkään, häntä ei paha kohtaa syyn puuttumisen vuoksi. Viṣṇupurāna, Intia
Alfalfa

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Alfalfa »

Benemal wrote: Tavallaan otin varaslähdön asioihin, joiden en silloin tiennyt olevan aikuisten filosofien alaa. Sen vuoksi ehkä en ole voinut ottaa filosofiaa vakavasti, koska se kuuluu lapsuuteen, kuten He-Man.
Tämä menee osittain off-topic keskusteluksi — jonka tarkoitus tosin saattaa olla kasvattaa satanistia —, mutta minua kiinnostaisi kuitenkin tietää kuinka pitkälle varaslähtösi on kantanut sinua filosofian suhteen? Mitä ymmärrät filosofialla? Miksi sitä ei voi ottaa vakavasti? Itse olen käsittänyt asian niin, että filo-sofia on kirjaimellisesti viisauden-rakastamista, missä 'sofia' jonakin kiinnitettynä kuitenkin pysyy jatkuvasti päämääränä kun rakastaminen, 'filein' pitää itsensä jatkuvasti avoimena. Filosofi on ensisijaisesti kysymysten esittäjä ja siltä kannalta jokaisessa lapsessa on filosofia. Lapset ovat usein erittäin tietoisia tietämättömyydestään. Esimerkiksi nykyaikaisella luonnontieteilijällä ei yleensä ole filosofista ymmärrystä, jonka kautta hän kykenisi lähestymään omia ennakko-oletuksiaan avoimesti, sillä hän on kiinnittänyt tiedostamattaan useita asioita etukäteen, kuten esimerkiksi kaiken olevan jonakin esilläolevana, ts. obiectumina tavalla joka on kuitenkin riippuvainen filosofian vaikutushistoriallisesti merkityksellisistä tapahtumista kuten kartesiolaisen subiectumin asettamisesta — obiectum saavuttaa modernin merkityksensä vasta kun se asetetaan vastakkain modernin subiectumin kanssa. Kun kyseinen suhde kuitenkin jätetään filosofisesti kysymättä, ei voida päästä totuuteen olemisesta, jolle 'ob[-]iectum' on kirjaimellisen kreikkalaisen käännöksensä mukaisesti 'pro[-]blēma', eli ongelma sen historiallisen rakentumisen kannalta.
User avatar
Heith
Posts: 699
Joined: Fri May 31, 2013 12:54 pm

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Heith »

Shivaprasaada wrote: Minun mielestäni satanistinen koulu ja satanistinen iltapäiväkerho olisivat silti hyviä ideoita. Voi olla että, 50 vuotta tästä eteenpäin Azazelin Tähti on saavuttanut suuren suosion ja jäsenmäärä on tuhansissa. Silloin satanistista instituutioita lasten satanistiseen kasvatukseen todennäköisesti tarvitaan.
Tämä on asia mitä en voi ymmärtää. Miksi tarvittaisiin? Ei lapsen kasvatukseen tarvita mitään uskontoa. Lapsen kasvatukseen eheäksi ja pärjääväksi olennoksi tarvitaan täysin muunlaisia asioita. Uskonnollisia kerhoja tarvitaan ainoastaan vanhempien uskomusten siirtämiseksi lapseen.

Tällainen "jokainen muna omassa korissaan" - tyyli, siis se, että lapset jaotellaan uskonnon mukaan eri oppitunneille, kerhoihin yms. saa aikaan ongelmia koska se korostaa uskontojen ja siten eri ihmisryhmien eroja. Tulee "me" ja "muut" - asetelmia, epäluuloja, väärää tietoa. Olen huomioinut tämän elävässä elämässä. Paljon viisaampaa olisi opettaa kaikkia yhteisesti, kertoen ja keskustellen yleissivistävästi kaikista uskonnoista ja eri kulttuureista. Näin lapsi tai kasvava nuori saisi kokonaisvaltaisemman kuvan maailmasta. Että koetettaisiin löytää niitä yhteisiä rajapintoja mitä kyllä kaikista uskonnoista jonkin verran löytyy.

Mutta, minä en maailmaan lapsia tule tekemään joten sinänsä omalta osaltani aihe ei ole oleellinen. Hymähdin tosin hieman tuota "50 vuoden kuluttua", koska jos tuollaisen ajan päästä yksikään meistä kuka tänne kirjoittaa meinaa alkaa lapsenkasvatukseen niin asiat ovat kyllä todella hullusti!
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Insanus »

Satanistikerho 8-vuotiaille, säännöt: älä tule tähän kerhoon vaan leiki kavereiden kanssa ulkona, mutta tee se omasta tahdostasi äläkä siksi että me sanoimme niin. Ne lapset jotka tulevat kerhoon ohjeesta huolimatta eivät mitään satanistikasvatusta tarvitse.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Heith
Posts: 699
Joined: Fri May 31, 2013 12:54 pm

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Heith »

Noniin, siinähän se ydin aika selkeästi tuli. Hauskasti sanottu, Insanus.
Alfalfa

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Alfalfa »

Insanus wrote:Satanistikerho 8-vuotiaille, säännöt: älä tule tähän kerhoon vaan leiki kavereiden kanssa ulkona, mutta tee se omasta tahdostasi äläkä siksi että me sanoimme niin. Ne lapset jotka tulevat kerhoon ohjeesta huolimatta eivät mitään satanistikasvatusta tarvitse.
Fay ce que vouldras! Eli Do what thou wilt, kuten Rabelais kirjoittaa. Thélèmen luostariin ei toisaalta päästetty ketä tahansa. Sinne ei otettu ulkoisesti uskollisia apinoita, alhaisia nuuskijoita, hunneja pahempia paviaanien esi-isiä, ilkeitä pullukoita, vähä-älyisiä lörpöttelijöitä, jne. vaan se oli ihmisille, jotka ovat vapaita (liberes), hyvin kasvatettuja, hyvin opetettuja, sekä tulevat toimeen hyveellisessä seurassa: heillä on luonnostaan (par nature) ja vaistonsa (instinct) kautta kyky toimia hyveellisesti, sekä välttää pahetta.
Kuinka sellaiset ihmiset kuitenkaan olisivat vaistonsa tai luontonsa kautta hyviä, kun heitä on täytynyt opettaa ja kasvattaa hyvin, että he kykenevät noudattamaan omaa tahtoaan lakien sijasta? Näyttää, että ihminen on usein luonnostaan muuta, niin että hänen on parempi olla lakien pakkovallan alla kuin toimia huonon luontonsa mukaisesti. Ennemmin vapaa on se, joka hyväksyy sellaiset lait omasta tahdostaan, koska haluaa noudattaa niitä. Hyvät lait ovat ulkoista ilmausta sille, mikä on meille parhaaksi, eivätkä ole siten hyväänsä pyrkivän ihmisen vapauden esteitä, vaan hänen tahtonsa ilmauksia. Huonoille ihmisille myös hyvät lait ilmenevät ulkoisena pakkona, koska he eivät kykene pyrkimään hyvään: mutta on parempaa että he joutuvat rajoittamaan pahuuttaan pakosta kuin että he saisivat täydellistää pahan tahtonsa toiminnalla niin että heidän pahuudelleen ei olisi rajoituksia. Hyvän opettajan ja hyvän oppilaan päämäärä on sama, sillä opettajan on kasvattaa oppilasta ja oppilaan tulla opettajan kasvattamaksi. Kun molempien päämäärä on sama, ei heidän tahtojaan voida myöskään erottaa toisistaan, vaan he toimivat kuten saman kehon kaksi jäsentä. Sellainen kasvatus ei ole oppilaan vapauden vastaista.
Kreikaksi vapaasta kasvatuksesta käytettiin nimitystä "enkyklios paideia" ja siihen sisällytettiin yleensä matematiikkaa, geometriaa, musiikkia, yms. Voitaisiin kysyä, onko hyötyä tietää että viiva on suora jos ei tiedä mitä on suora elämä, tai kuinka maatilkku jaetaan jos ei osaa jakaa maataan ystävänsä kanssa. Esimerkiksi meidän koulukasvatuksemme on pitkälti encyclopaediaa. Vapaalla kasvatuksella oli latinaksi nimitys "studia liberalia" — samoin kreikaksi sanotaan "eleutheria mathēmata" — koska sen katsottiin olevan vapaiden arvoista kasvatusta. Voitaisiin kuitenkin sanoa filosofisesti, että ainoa vapaiden arvoinen kasvatus on sellainen, joka tekee heistä vapaita.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by Insanus »

Hei kiitos! Rabelais ei ollut tuttu nimi ollenkaan, on kiinnostavaa etsiä niitä juuria miltä Crowley on juttujaan varastanut/lainannut.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Satanismi ja lastenkasvatus

Post by obnoxion »

Insanus wrote:Hei kiitos! Rabelais ei ollut tuttu nimi ollenkaan, on kiinnostavaa etsiä niitä juuria miltä Crowley on juttujaan varastanut/lainannut.
Rabelaisin osalta voitaneen huoletta puhua varastamisesta. Kuvat Anna-Maria Tallgrenin toimittamasta Ranskan kirjallisuuden kultaisesta kirjasta (WSOY 1934), sivut 115 - 118. Toivottavasti liitteet näkyvät. (Edit - liitteet seuraavassa viestissä).

Minulle kysymys lasten kasvattamisesta ei ole teoreettinen. Kallistun paljolti sor Heithin ja fra Kenaziksen kannalle. Omat jälkikasvuni ovat saaneet maltillisen kristillisen kasvatuksen seurakunnan kerhoissa ja pyhäkouluissa, ja olen onnellinen jos he löytävät henkisen kotinsa samsta uskonnosta kuin ihailemani ja rakastamani Paul Tillich. Jos eivät, ovat he ainakin saaneet oppia "uskonnollisen kielitaidon" jonka avulla he voivat käsitellä syviä kysymyksiä, kun niiden äärelle joutuvat. Samaa kielitaitoa oppii myös hyvin perinteisiä satuja lukemalla.

Satanistiseen päiväkerhoon tai kouluun en lapsiani missään nimessä päästäisi, enkä usko että voisin olla yhteydessä tahoon joka niitä järjestäisi. Ensinnäkin, tällaiseen elämänkatsomukseen päätyminen on melkoinen kirous ja taakka, jota en lapsilleni toivoisia. Toiseksi, minulle satanismi ei ole joukko muotoja joita voisi tai tulisi siirtää sukupolvelta toiselle; se on olennaisesti spontaani, sisäsyntyinen, autonominen henki, joka käyttää suvereenisti mitä tahansa saatavilla olevia muotoja kohti transendenssia - täsmälleen kuten tantra. Siksi satanismi on olennaisesti heterodoksista henkisyyttä, jonka yhdenmukaistaminen ja muodollinen siirtäminen on vähintäänkin problemaattista, jos ei mahdotonta.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Locked