Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Vipera
Posts: 11
Joined: Mon Dec 19, 2016 7:59 pm

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Vipera »

Iisakki wrote:Ehkä henkisyyteni paljastuu useimmiten ihmisille vasta siinä vaiheessa kun ovat saaneet minusta käsityksen ihmisenä jo muuten ja silloin se jää irrelevantiksi asiaksi?
Näin minä ainakin koen asian. Siinä vaiheessa kun ihminen käyttäytyy fiksusti ja mukavasti muita kohtaan, isommatkin asiat tuppaa muuttumaan triviaaleiksi. Jollain tapaa epämiellyttävän henkilön kohdalla niistä taas saatetaan tehdä lyömäaseita. Olen työskennellyt useamman vuoden ravintola-alalla ja siellä olen huomannut, että jos työntekijä on kova ammattilainen työssään ja hyvin muiden kanssa toimeentuleva, saattaa saada helposti anteeksi asioita joita muuten pidettäisiin vakavina esim. huumeiden käyttö.

Juttelen mielelläni yleisellä tasolla näistä aiheista työkavereiden kanssa, mikäli siihen löytyy vastapuolelta kiinnostusta. Välillä törmää ihmisiin, jotka saavat asiasta myös intoa ja vaikuttavat vilpittömän mielenkiintoisilta kuulemaan omasta ajattelustani ja silloin olen saattanut kertoa suht henkilökohtaisia asioita. Kertaakaan se ei ole vaikuttanut negatiivisesti väleihimme.
Otava

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Otava »

En elä millään tapaa taideytimessä, mutta mielisairaudesta /-vikaisuudesta on lie kautta aikain otettu boostia saada nostettua hyvä taide vielä paremmaksi. Tuntuu että nykyään vähän kaikki on jotain (takaistuja / muka) introventteja, aspergereja, skitsofreniikkoja jne.

Hyväksyttyä ja hienoa hulluutta lie monenlaista, koska taitaa se hengellisyysiin mennä samaan kategoriaan. Ainoa vaan ettei sitä tarvitse / voi ottaa vakavasti koska se ei sisällä suoraa viihdettä, eikä kenenkään elämä ole vaarassa suoranaisesti NYT.

Alennan kirjoittelukynnykseni vähän kiireiseen puhelinnäpyttelyyn , mutta mielummin näin kun ei mitn

Edit: hengellisyys siis myös hulluutta mutta liian harmitonta monelle
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Kavi »

Otava wrote:En elä millään tapaa taideytimessä, mutta mielisairaudesta /-vikaisuudesta on lie kautta aikain otettu boostia saada nostettua hyvä taide vielä paremmaksi. Tuntuu että nykyään vähän kaikki on jotain (takaistuja / muka) introventteja, aspergereja, skitsofreniikkoja jne.
Kaipa noissa jotakin pohjaa on, mutta lähtökohtaisesti ainakin musiikin puolella ja miksei siten muidenkin taiteiden puolella sääntö on seuraavan kaltainen.
Jos haluat pinnalle, keikkoja ja linkkejä niin pitää olla ainakin tiettyyn pisteeseen asti ulospäinsuuntautunut eli on pystyttävä oma-aloitteisesti luomaan kontakteja, joilta sitten niitä keikkoja saisi.
Jäi kiinnostamaan Otava, tämä sinun mielikuvasi. Mistä se on mielestäsi peräisin?

Tietysti itsellenikin tulee välillä mieleen kuvia jostain herkästä runoilijapojasta, mutta toisaalta oma mielikuvani on, se että on pakko "myydä" itsensä maailmalle ja toisinaan se sitten voi tarkoittaa tällaisen skitsofreenikon leiman, jos näyttää että sillä saisi niitä kirjoja kaupaksi.
Toisena mainintana musiikin saralla vihaamani nimitys: "occult rock". Ai hitsi että se kismittää.
Tiedän että tämä on vähän kyyninen näkökulma, eikä välttämättä ole täysin paikkaansa pitävä.
"Kaikki myyvät aitouden mielikuvaa, olematta aito".

Tuntuu että miksi tällaiset asiat kiukuttavat ja saavat tuntemuksia aikaan on se, että otetaan tällainen marginaali-ilmiö tai vastaavaksi luokiteltava leima ja tehdään siitä jotain McOccult-populaarikulttuuria. Toisaalta ehkä sellainen häpeäleima voisi kadota sen myötä kun se tulee yleiseen tietoon.
Liittyisikö tähän kiukkuisuuteen ja vastakulttuurillisuuteen myös ylpeys?
Ylpeys siitä, että mikä oli alussa aitoa onkin nyt häpäisty jonkun isomman koneiston palvelukseen? Vääränlaista ylpeyttä, koska ei ole ymmärtänyt tiettyjen asioiden sisäistä merkitystä ja täten pyhyyttä?

Aiemmin skeittaus oli tällaista marginaalia elämäntapaa. Nyt kun "Adidakset" ja "Niket" ovat lähteneet tähän mukaan ja siitä on tulossa myös Olympia-laji niin se muuttaa ainakin joiltain osin tätä kulttuuria.
Tuntuu, että koko kulttuuri perustuu vain siihen, että osa asioista halutaan hylätä ja halveksia ja painottaa aina hyvin kaksijakoisasti tiettyjä vastakkaisia asioita.
Kirjallisuuden puolella tämä näyttäytyy (klassismi vs romantiikka) vs (realismi vs symbolismi) jne. Vaihtaen aina järjen ja älyn tunteisiin ja tuonpuoleisiin.
Musiikin, eritoten jazzin puolella Swing vaihtuu riitaiseen ja massoja halveksivaan elitistiseen bebopiin, jonka jälkeen tullaan kriisiin: onko jazz rouheaa tunteikasta ja raivoisaa vai hillittyä ja "coolia"?

Nämä asiat kun muistetaan, miten kulttuuri etenee tai oikeastaan heilahtaa "puolelta toiselle", niin voisiko myös tällainen meidän luokittelemamme ja ylläpitämämme "vähemmistöhenkisyys" ollakin jonain päivänä ei-niin marginaalihenkisyyttä? Häpeäleima saisikin esimerkiksi uuden kulttuurillisen ylpeysleiman?

Aika off-topiciin päin lähdin, pahoitteluni. Toivottavasti kuitenkin koskettaa vähintään tätä vähemmistön teemaa jollakin tapaa.
Uruan
Posts: 11
Joined: Mon Mar 13, 2017 10:21 am

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Uruan »

Erittäin mielenkiintoinen avaus ja henkilökohtaisella tasolla hyvinkin ajankohtainen aihe. Itse en koskaan ole kokenut vaikeaksi puhua omista henkisistä aatoksistani esimerkiksi vanhempien tai sisarusteni kanssa. En myöskään voisi kuvitella, että ystäväpiirissäni olisi henkilöitä, joille tämän kaltainen henkisyys olisi jotenkin ongelma. Osa ystävistäni ajattelee samalla tavalla ja heidän kanssa on ajan saatossa syntynyt mielettömän hienoja ja rikkaita keskusteluja. Monet ystäväni ovat myös perinteisiä tapakristittyjä tai heitä ei muuten vaan kiinnosta henkisyys ja siihen liittyvät asiat. Keneltäkään ei kuitenkaan ole tullut negatiivista reaktiota.

Kun tulin seuran yhteyteen muutama kuukausi takaperin, otin asian tietysti puheeksi myös vaimoni kanssa. Me emme jaa ajatusmailmaamme, mutta se ei todellakaan ole muodostunut ongelmaksi. Hän kuuntelee mielellään ajatuksiani, vaikka ei niitä välttämättä allekirjoitakkaan. Ehkä tilanne voisi olla toinen, jos puoliso olisi esimerkiksi Jehovan todistaja. Olemme paljon pohtineet sitä, millaisen henkisen kasvatuksen mahdolliset tulevat lapsemme saa. Vaimoni on sitä mieltä, että lapsemme saisi kristillisen kasteen ja koulussa hän opiskelisi evankelisluterilaisen uskonnon mukaan. En koe tätä mitenkään ongelmallisena. Yhtä mieltä olemme siitä, että lapselle annetaan tarvittavat elämän rakennuspalikat, jonka pohjalta hän voi lähteä rakentamaan omaa henkistä identiteettiään.

Mielenkiintoista tässä on se, että ennen seuraan liittymistä häpeilin huomattavasti enemmän omaa itseäni ja omia ajatuksiani. Tällä hetkellä minua ei välttämättä edes harmittaisi, vaikka koko nimeni tulisi esille tässä yhteydessä. Jos joku tuomitsee minut ihmisenä sen perusteella, miten ajattelen asioista, niin ehkä asian sitten pitää mennä niin. Ajattelen varmasti monien mielestä hyvin naiivisti tästä asiasta, mutta en koe olevani mitenkään uhattuna, vaikka nimeni yhdistettäisiinkin satanismiin.

Työskentelen lasten parissa, enkä todellakaan puhuisi heidän kanssaan okkultismista. Mielestäni se maailma ei kuulu lapsille. Työyhteisössäni on hyvin monenlaista kulkijaa. Lähimmät työtoverini tietävät suuntaukseni ja niitä loppuja, ei-niin-läheisiä työtovereita, tuskin kiinnostaa ajatukseni. Olisi tottakai vaikeata, jos esimerkiksi joku lapsen vanhempi ottaisi yhteyttä ja rupeaisi tivaamaan asioita. Luulen kuitenkin, että siitäkin selviäisi keskustelemalla. Ja jos ei selviäisi, niin sille ei sitten vaan yksinkertaisesti voi mitään.

Lopuksi haluan todeta, että ymmärrän teitä kaikkia, jotka haluavat suojella tarkoin omaa yksityisyyttänne. On surullista lukea sisar Heithin kirjoituksia taidemaailmasta. Itselläni on aina ollut kuva, että siellä ketään ei tuomittaisi. Todella ikävää, ettei näin ole.
Otava

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Otava »

Kavi wrote:Jäi kiinnostamaan Otava, tämä sinun mielikuvasi. Mistä se on mielestäsi peräisin?
Tämä on ehkä laantumaan päin, mutta joidenkin ihmisen pyrkimys erilaisuuteen on sen verran voimakas että mielellään ottaa vastaan itselleen diagnosoimat sairaudet. Mutta mielisairaudet tosin eivät ole olleet enää aikoihin sitä vähemmistöä. Minun ei ole siis todellakaan tarkoitus nälviä tällä ketään jolla on oikeasti vaikeata, tai sanoa että "no etkö nyt vaan koittais vähän tsempata".

Ja tämä lähinnä omakohtaista kokemusta, koska itselläni ja miljoonilla muilla on tapana fiilistellä paljonkin kuuluisia muusikkoja & taideilijoita, jotka olivat hulluja, narkomaaneja & tämän maailman / yhteiskunan hylkiöitä, eli lie sitä vähemmistöä.

Henkisyyttä katsotaan sen takia kieroon, että sitä on kautta aikain & tullaan käyttämään tekosyynä ollakseen vain laiskoja, niin älyllisesti kuin fyysisesti. Jos "tavalliselle ihmiselle" puhuu suurista visioista miten maailma otetaan haltuun, muttei se varsinaisesti näy missään konkreettisesti, niin ei voi syyttää kuulijaa että iskee häpeäleimasinta.

Kello on jotain seitsemän lauantaiaamuna. Toivottavasti edes hiukan vastasin kysymykseesi.
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Benemal »

Otava ;En elä millään tapaa taideytimessä, mutta mielisairaudesta /-vikaisuudesta on lie kautta aikain otettu boostia saada nostettua hyvä taide vielä paremmaksi. Tuntuu että nykyään vähän kaikki on jotain (takaistuja / muka) introventteja, aspergereja, skitsofreniikkoja jne. (jostain syystä quote ei toimi)

Varsinkin nykypäivänä tämä tulee Amerikasta päin. Kaikilla pitää olla joku eturyhmä. On houkutus liittää itseensä trendikkäitä sanoja, jos ei ymmärrä itseään ja ominaisuuksiaan (tarkoitan siis itseäni). Katsoessa dokkaria jostain tällaisesta aiheesta, vaikka autodidaktisista ihmisistä, ihmettelee että onko minulla muka tuokin? Eihän tässä ole enää mitään järkeä. Onko tämä joku lääkefirmojen huijaus? Ilmeisesti yksi syy suosioon on jokaisen länsimaalaisen toive olla jotenkin erikoinen ja huomioitu. Sitten kun sanoo ihmisille olevansa esim. kirjolla, niin saanee anteeksi eksentrisyytensä ja turpaan ei tule. Periaatteessa kaikki ei-väkivaltainen erikoisuus pitäisikin hyväksyä, mutta en hyväksy mitään sensuuria, tai poliittista korrektiutta. Typeryys ei voi olla rikos.
Otava

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Otava »

Benemal wrote:Typeryys ei voi olla rikos.
Tuli tästä mieleen: missä vaiheessa voi sanoa ihmisen olevan rikollisen typerä, vai voiko sellaista tilannetta ollakaan? Jos ihminen tietää kuinka tulisi toimia, hänelle on kerrottu / on itse havainnut, eli tietää parhaan ratkaisun, mutta valitsee silti tuhannetta kertaa luupäisesti väärin ja haitallisesti... Kaiken tämän voi toki niputtaa yhteen: kyvyttömyys aitoon empatiaan, välinpitämättömyys, omahyväisyys = typeryys, mutta joskus tuli mietittyä.
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Benemal »

Otava wrote:Jos ihminen tietää kuinka tulisi toimia, hänelle on kerrottu / on itse havainnut, eli tietää parhaan ratkaisun, mutta valitsee silti tuhannetta kertaa luupäisesti väärin ja haitallisesti...
Näin itse toimin. Tämähän on perinteinen hulluuden määritelmä. Hakkaa päätäsi kiveen, kunnes toinen hajoaa. Voin kertoa, että sen kiven saa rikki kyllä, jos on tarpeeksi luupäinen.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by obnoxion »

Huomasin juuri itsessäni sitä mistä olen muita moittinut. Katselin nimittäin hetken päiviätelevisiosta ennustajan suoraa linjaa, ja koin monia negatiivisia tunnetiloja.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Vanadís

Re: Vähemmistöhenkisyys ja häpeäleima

Post by Vanadís »

Onko vähemmistöön tai ulkopuoliseksi itsensä leimaaminen egoon takertumista ja persoonamaskin luomista vähemmistön kautta? Olen aiemmin ajatellut, että vasemman käden tiellä tai vaikkapa shamanismissa itsensä kokeminen ulkopuoliseksi käynnistää prosessin, joka auttaa initiatorisella tiellä. Eriytymisen kokemus, jota voi jalostaa itsekehitystyössä - tai sen voi kääntää yhteyden kokemiseksi, joka syntyy erillisyyden (harhan) tajuamisen myötä.

Sittemmin elämä on tupannut osoittamaan, että hyvin moni käsittelee itseään jonkinlaisen vähemmistöroolin kautta. Äitini on mittapuullani superuskovainen seurakunta-aktiivi, mutta hän kokee olevansa maltillinen ja viittaa "oikeilla uskovaisilla" ryhmään, jonka ulkopuolelle laskee itsensä, koska soveltaa kristinuskoa lievästi shamanismin maailmankuvassa. Aiemmin hän häpeili tätä paljon, nyt ehkä puhuu avoimemmin, mutta huumori defenssinä.

Moni todella Taviksena pitämäni tuttava puhuu itsestään "erikoisena ja outona", koska ei pysty havainnoimaan, että samanlaisia "erikoisia" muutkin ihmiset ovat. Yritin kerran avata tätä erikoisuutta ja selvisi, että hän viittasi haluunsa hankkia polvista rispaantuneet farkut. Toinen taviksena pitäminen ranttasi Facebookissa tunteneensa ennen häpeää siitä, että on "erilainen", mutta nyt uskalsi olla "räväkäs oma itsensä" ja ilmeisesti tämä räväkkyys tarkoitti sitä, että hän oli värjännyt hiustensa latvat samalla tavalla sinisiksi kuin nyt on valtaosalla teineistä ja poptähdistä. Joillakin tämä johonkin vähemmistöön itsensä leimaaminen ei välttämättä näyttäydy häpeänä vaan eräänlaisena vihana ja kiukkuna puheessa. Tyypillisesti teini-talk "vittu kun kukaan ei tajuu, kun ne on jotain massaa ja mää oon niin vitun synkkä!"

:D Ehkä meni vähän ohi alkuperäisestä ideasta, mutta tässä lanttini soppaan tällä kertaa.
Locked