Lääkehoito

[Benemal]

Ylittämätön raja varmaan kulkee jossain Cheekin lähistöllä. Sellaisen rajan ylittämisen jälkeen ei ole enää mitään toivoa.

Minullekin tyrkytettiin lääkkeitä ja oma äiti halusi viedä minut mielisairaalaan. Hän on sen alan ammattilainen ja oli varmaan kyllästynyt piilottamaan veitsiä ym. silloin kun isä vielä oli mukana ja sitten sekoavan teinin varominen sen lisäksi. Noh kieltäydyin kaikesta, eikä mitään tapahtunut. Äidin oli pakko päästää minut menemään omia epäterveitä polkujani. Vaihtoehto oli huonompi. Sitten 22 vuotiaana mania ja kivulias rakastuminen päättyivät kliiniseen masennukseen. En edes vastustellut, kun äiti tuli käskemään suihkuun ja kuskasi sossuun, tai jotain. En muista niistä kuukausista juuri mitään. Psykoterapia ja lääkitys. Terapia on hyvä juttu. Lääkitys oli huono juttu. Litium, citaloprami, alpratsolami ja bentodiatsepiini. Niiden toimimattomuuteen vastaus oli annostusten nostaminen. Muutaman kuukauden päästä olin huonommassa kunnossa, kuin aiemmin. Ketään konsultoimatta vain lopetin kaiken. Asiat paranivat nopeasti. Miksi vaikeuksissa olevia ihmisiä manipuloidaan syömään kemikaaleja, jotka aiheuttavat joukkomurhia? Minullle sanottiin, että luultavasti tapat itsesi, jos et syö näitä. Lailliset aineet ovat vaarallisempia, kuin laittomat. Lääketeollisudella myös moninkertainen määrä uhreja, verrattuna huumekartellien sotiin esim. Tässä on tarkoitus lyhyesti perustella sitä, että vaikkapa kannabiksen käyttö on eettisempää, kuin ssri lääkkeiden syöminen. Itse en tarvitse mitään veruketta laittoman aineen käytölle, enkä aio kitistä jos vaikka joutuisin sakon maksamaan. Odotan odotettuja vastaväitteitä.

Nyt alkava pitkitetty puhdas kausi on melkoinen helpotus. Olen ollut aika limbossa duunin päättymisen jälkeen ja vedin niin paljon viinaa ja kannabista, että ette uskoisi. Tuntuu hienolta, että urakka on ohi ja voin taas elää. Aion vain löhöillä ja lukea Stephen Kingiä ja katsella X-Filesiä.

Lisää sitten jäsenpuolella.

Edit: Keskustelu jaettu erilleen Lailliset päihteet? -aihealueen alta. Viestin ensimmäinen kappale saa selityksensä ko. ketjusta. -JN

[Shivaprasaada]

Itse käytän alkoholia kohtuudella.

Poltan myös hieman tupakkaa ja varsinkin vesipiippua.

Päihteidenkäyttö ei ole koskaan aiheuttanut minulle ongelmia.

[obnoxion]

Itse olen hyötynyt terveysongelmissani lääkehoidoista lähes aina, ja nämä hoidot ovat olleet terveyteni kannalta kaikkein tärkeimpiä saamiani hoitoja. Mutta parhaiten hoitoni ovat onnistuneet kun minut on huomioitu yksilönä ja olen saanut olla mukana hoitopäätösten tekemisessä ja hoidon tehon arvioinnissa. Tämä taas vaatii onnistuakseen halua ja kykyä yhteistyöhön kaikilta osapuolilta.

Vaikka varsinaista pakkolääkitystä Suomessa on vähän, silti hyvin voimakas lääkehoidon suosittelu ilman aitoa valmiutta sitoutua lääkkeettömään vaihtoehtoon voi uskoakseni luoda tilanteen jossa toipumisen tielle pääseminen häiriintyy.

Mutta lääkehoito on tietyistä yhtäläisyyksistään huolimatta eri asia kuin päihteidenkäyttö. Ja jos tästä aiheesta halutaan jatkaa, on syytä perustaa sille oma ketju. Mutta siihen keskusteluun en lupaa osallistua, sillä se on aihe josta puhutaan tarpeeksi muuallakin, ja etenkin julkisilla keskustelufoorumeilla poteroita on kaivettu syvälle, ja möly on sen mukaista.

[Lumen]

Kaksi kertaa olen ollut mielialalääkityksellä masennuksen vuoksi. Ensimmäisellä kerralla olin 1,5 vuotta hypomaniassa eli lääkkeet toimi turhankin hyvin, mutta se tuntui mahtavalta. Seuraavalla kerralla sain lähinnä negatiiviset sivuvaikutukset ilman positiivisia muuten paitsi että lääkkeen vaihdon jälkeen sain hyvät unet missä tietysti on hyvät puolensa. Kaksi kertaa niistä vierottautuneena ja uudestaan omien tunteiden kohtaamisen opettelun lääkkeiden tuoman kelmun poistamisen jälkeen olen silti sitä mieltä että ei koskaan enää!

[obnoxion]

Tästä voisi jo moderoida oman ketjun alkaen Benemalin toisesta viestistä otsikolla Lääkehoita, tms. Itsellänikin taitaa olla oikeudet, mutta olen reissussa einkä kännykällä taida osata... Kiitos!

[Nefastos]

Tästä voisi jo moderoida oman ketjun alkaen Benemalin toisesta viestistä otsikolla Lääkehoita, tms.

Asia hoidettu. Koska oma kommenttini aiheesta jäi edelliseen keskusteluun, lainaan sen nyt tähän:

Itse elän siinä uskossa, että näissä asioissa ihmisen intuitio - sikäli kuin se ei ole esim. riippuvuuden tai laiskuuden vuoksi jotenkin vinoutunut - kertoo paljon, ja sitä tulisi kuunnella. Oma intuitioni on aina erittäin vahvasti kertonut minulle, että millään lääke- tai huumausaineilla minun ei pidä psyykettäni muokata, mistä johtuen kumpiakin olen käyttänyt aivan minimaalisesti. Psyykelääkkeitä minulle tarjottiin (tai oikeammin painostettiin) käyttöön jo teini-iässä elämääni liittyvän intensiivisen ahdistuksen vuoksi, mutta silloin kuten nytkin koen sellaisen kemiallisen operoinnin omalla kohdallani ehdottomasti vääräksi ratkaisuksi, & olen yhä yhtä helpottunut siitä, että tuolloin pidin kiinni omasta linjastani. Oman sielunelämäni tässä elämässä olen kokenut tavoitteiltaan sellaiseksi, että minun on oltava ilman näitä yksilöytemme ensimmäisiin instrumentteihin terävästi vaikuttavia aineita, ja käytettävä toisenlaisia keinoja saadakseni aikaan lopullisia, häviämättömiä muutoksia. Ja yhtä selvästi koen, että muilla ihmisillä nuo sisäisen elämän lainalaisuudet voivat olla hyvin erilaisia.

Onkin hyvä huomata & pohtia, miten eri ihmiset jaottelevat näitä asioita, sillä se näyttää vaihtelevan valtavasti. Mikä käsitetään päihteeksi, mikä käsitetään "sieluun kajoavaksi" aineeksi, mikä merkitys on yhteisön tai lain hyväksynnällä, ja niin edelleen. Nämä asiat varmasti tulevat meihin aika syvältä, itsen ja toiseuden peruskokemistavoista. Niinpä minulle, joka (valitettavasti) olen kokenut suhteeni yhteisöihin ja instituutioihin syvällisesti problemaattiseksi & päätynyt rakentamaan pikemminkin "antitradition" varaan, se että jokin asia on vaikkapa laiton ei sinänsä merkitse mitään, ts. lain kirjaimella sinänsä ei ole minulle itseisarvoa.

Siitä huolimatta lakiin taltioitu kollektiivinen moraali osuu jos ei aina lähelle omaani, niin ainakin niin lähelle sitä mitä pidän "karman moraalina" tai (ja etenkin:) jälkimmäiseen lopulta niin tiiviisti linkittyvänä, että minulla äärimmäisen harvoin jos koskaan on syytä rikkoa lakia. (Melkeinpä ainoa "rikokseni" tähänastisessa elämässäni on tainnut olla siinä, että pasifistisesta vakaumuksesta olen aikanaan kieltäytynyt menemästä kutsuntoihin, armeijaan & siviilipalvelukseen.) Mutta, enemmän näistä aiheista löytyy keskustelusta Lainkuuliaisuus.

Kiitokset muuten keskustelijoille; aihe on siinä määrin henkilökohtainen, ettei moni varmasti koe kovin luontevaksi näistä asioista julkisesti mielipiteitään esitellä. Omakohtaisten kokemusten jako ei tässä olekaan välttämätöntä, vaan yhtä lailla voidaan keskustella näistä maailmankatsomuksellisista rakenteista suhteessa lääkkeiden käyttöön, ja miksi lääkkeet ovat tai eivät ole muiden rohtojen/huumeiden/päihteiden kanssa samalla viivalla.

[Rosari]

Elän lääkkeistä. Se on tasapainoilua. En välitä. Voisin kuolla ilman niitä. Onko se hyvä juttu? En tiedä. Lääkkeet eivät tarjoa elämään merkitystä, ne tekevät elämästä helpompaa. Valitse siitä sit.

[Thelithiz]

On minullekin usein suositeltu mielialalääkitystä, ja painostettukin. Kerran kokeilinkin muutaman kuukauden, enkä voi sanoa siitä hyötyä olleen. Tai kenties se hetkeksi tasasi olotilaani niin että pääsin asioihin käsiksi hieman järkevämmin, mutta "ongelmat" palasivat. Sopiva terapia on varmaan hyödyksi jos köyhälle sellainen suotaisiin. Luulen useimmiten ssri-lääkkeiden ja vastaavien vain peittelevän ja tukahduttavan niitä epämiellyttäviä asioita jotka vaativat päästä käsittelyyn, ja ne tulevat huutamaan huomiota entistä lujemmin ja ilmenevän siten vain uusilla tavoilla.
Tietysti lääkkeet pelastavat henkiä ja joissain tapauksissa ja sairauksissa ovat hyödyksi. Kaiken maailman aineita jaellaan silti Aivan liian kevein perustein ja juurikaan tutkimatta. Psyykenlääkkeet aiheuttavat varmaan yhtä paljon ongelmia kuin sairaudetkin. Ne toimivat arvaamattoman eri tavoin eri ihmisillä ja eri tapauksissa. Se on nykyisessä lääketieteessä huonoa ettei se ole kokonaisvaltaista. Kannabis on vanha ja sopivasti käytettynä varmasti hyvä lääke. En tajua miksei sitä käytetä yleisesti lääkkeisiin ja hoitoihin. Voisihan silti kotikasvatuksen kieltää jos on pakko tai jotain.

Muitakin lääkkeitä tyrkytetään liikaa ratkaisuksi kaikkeen, niettimättä mistä oireet johtuvat, ja niiden syy jää hoitamatta. Vitamiinejakin saa helposti yliannostuksen. Monet ihan yleiset lääkkeet ovat yksinkertaisesti tappavia. Se on vaan niin hyvää bisnestä ettei ihmisillä ole väliä. Lääkärit kummasti suuttuvat aina kun kyselen saati kyseenalaistan heidän tarjoamiaan aineita. Päihteen ja lääkkeen ero lienee ainakin käyttötarkoituksessa, onko se vihdettä vai hoitoa. Päihteistä en ole vielä koskaan ollut kiinnostunut, en käytöstä enkä kielloista.
En ole muistakaan lääkkeistä juuri hyötynyt, enemmän on ollut harmeja. Silti on kuusivuotiaasta asti aina ollut jokin lääkitys päällä. Mutta ilmankaan olo ei auttanut.

[Iisakki]

En nyt puhu mielialalääkkeistä tai huumeista. Pari oman elämän esimerkkiä jotka saanut ajattelemaan lääkehoitoja kriittisemmin.
Minulla on ollut kaksi lähiomaista jotka olleet vakavasti sairaita. Kyseiset sairaudet eivät johtaneet kuolemaan. Ensimmäinen sai vakavan sairaskohtauksen jonka hoitoon annettiin vahvoja lääkkeitä. Hetken syötyään niitä hän ilmoitti että niistä tulee niin paska olo että mielummin kuolee kun syö niitä. Jätti ne pois niin huono olo lähti ja kroppa pikkuhiljaa korjasi itsensä. Parantui täysin.
Toinen sairastui parantumattomaan sairauteen johon määrättiin vahva lääkitys. Yli 10 vuodessa toleranssi lääkkeeseen muuttui ja alkoi vaikuttaa psyykkeeseen. Jouduttuaan sairaalaan oireiden takia lääkärit kertoivat että lääkitys lopetetaan asteittain. Lopettamisen jälkeen olo oli parempi kuin vuosiin. Kysymyksenä heräsi että miksi sitä lääkettä ikinä edes syötettiin?

[Nefastos]

Koska aihe on vakava, monesti hengenvakava (tai sielun-), tahdon tässä esittää yhden mielestäni olennaisen havainnon. Monissa keskusteluissani vuosien varrelta hyvin erilaisten ihmisten kanssa olen saanut mielenkiintoisen aineiston: puolella ihmisistä on lääkkeistä selvästi enemmän positiivisia, puolella selvästi enemmän negatiivisia kokemuksiin perustuvia näkemyksiä. Harvan asian kanssa kokemukset jakautuvat näin tasan. Esitän tämän tässä olennaisena huomiona, koska molemmat ajatussuunnat herättävät helposti voimakasta ahdistusta toisin kokevien parissa, mikä on ymmärrettävää.