Hautajaiset

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
User avatar
Heith
Posts: 699
Joined: Fri May 31, 2013 12:54 pm

Re: Hautajaiset

Post by Heith »

Hoenir wrote: Se tunne ei tosin ole ihan ongelmaton, petän silloin itseäni. Silloin on maailman katolla ja katselee kaikkea kaukaa, kokee kaikkien asioiden lomittuvan jotenkin mystisellä tavalla yhteen. Tällainen juureltaan esteettinen ykseyskokemus on lähellä taidekokemusta, ja vaikka se puhuttelee minua kauniisti niin se luo illuusion että maailmassa ei voi olla mitään pahaa tai väärää. Miten noin kaunis voisi olla muka paha! Mutta vaikka sitä ei siellä ykseyshuuruissa kaunista kuolemaansa kelatessa arvaisi, niin jossain päin joku raiskataan ja toinen makaa asfaltilla puolikuoliaaksi piestynä. Kivaa kuitenkin kun välillä tuntuu niin hyvältä!
Pyhän kokemisessa ei ole mitään väärää; mielestäni pyhän kokeminen auttaa muuten helvetin pessimistisessa maailmassa ja tämäntyyppisten asioitten takia itse jaksan eteenpäin siitä huolimatta että tapahtuu paljon hirveitä asioita; koska tiedän että on olemassa paikkoja, voimapaikkoja jotka ovat olleet miljoonia vuosia, ja ovat vielä senkin jälkeen kun ihminen on enää tomua. Pyhää ei voi häpäistä tai tahrata, eikä se vähene tai ole vähemmän arvokas jos jossain muualla tällaiseen yhteyteen ei pääse.

Minä en itse koe olevani tunturilla kaukana vaan lähellä, kaikki epäolennainen tipahtaa pois. Kenties tähän vaikuttaa osaltaan myös se että taivas tuntuu olevan alempana, ja elementtien yhdistyminen on ihmeellistä. Itse asiassa tunturilla tai luonnossa minusta tuntuu että olen oikeassa maailmassa, mikä on riisuttu harhoista.
Hoenir
Posts: 137
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Re: Hautajaiset

Post by Hoenir »

Totta kyllä, ei siinä varsinaisesti mitään väärää ole. Ilmaus itsensä pettämisestä oli ehkä liian voimakas, voisi olla parempi sanoa että "häikäistyn" ykseyden harmonisuudesta tavalla joka estää minua näkemästä toisaalle. Itsessään se loiste on upea, kuten sanoin niin se on parasta mitä tiedän, mutta olemme ehkä eri linjoilla siinä että minä koen pyhänkin olevan mahdollisesti haitallinen. Tarkoitan että jos epätasapainoinen yksilö saa kokea sellaista kirkkautta, niin on mahdollista että hän kääntää pyhän valtavan positiivisen voiman alaspäin tahtonsa voimalla, eli tulee olla varovainen tässäkin.

Hyvä esimerkki löytyy buddhalaisuudesta. Jotkut munkit ovat kertoneet Nirvanan saavuttamisen olevan mainio juttu sotimisen kannalta, sillä se voi helpottaa tappamista. Kun koet täydellisesti että egosi on harhaa, ja se mikä toimii miekkaa heiluttaessa on vain kausaliteettiketjun kahlitsema ikävänsorttisten energioiden hallitsema sarja, niin mitä käy vastuulle? Tällöin hän voi mieltää itsensä syyntakeettomaksi, jonkinlaisen korkeamman tahdon välikappaleeksi, vaikka hänellä itsellä olisi iskuhetkellä kaikki mahdollisuudet olla iskemättä. Eli vaikka olisi miten korkealla henkisen kehityksen tiellä, niin mielestäni on silti mahdollista ikäänkuin paeta pyhyyteen ja se voi olla tietyissä tilanteissa moraalitonta!
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
User avatar
nahkahousununna
Posts: 6
Joined: Sun Nov 29, 2015 9:39 pm

Re: Hautajaiset

Post by nahkahousununna »

Toimin aiemmin vapaaehtoisena "ruumiinpesijänä", eli suoritin hautaukseen valmistavia rituaaleja naispuolisille vainajille heidän omaistensa pyynnöstä. Koin tehtävän aina suureksi luottamuksenosoitukseksi ja tapahtuman kauniiksi tavaksi kunnioittaa edesmennyttä. Kun oma äitini ja paras ystäväni kuoli reilu vuosi sitten, valmistelin myös hänen ruumiinsa hautaukseen. Tilanne oli aiempiin verrattuna luonnollisesti erilainen oman kiintymykseni vuoksi, ja myös siksi, että suoritin ruumiin valmistelun yksinäni. Sillä hetkellä, kun avasin äitini ruumista ympäröineet kääreet, tunsin tulevani psyykkisen sietokykyni äärirajoille. Koska halusin niin vakaasti tehdä tämän viimeisen kiitostyön kantajani keholle, ylitin omat rajani ja jatkoin. Äitini kasvoille kuoleman jälkeen ilmestynyt ylimaallinen hymy auttoi paljon.

Olin läsnä myös äitini kuolinhetkellä, ja mukana hänen matkallaan kuoleman portille. Äitini oli sairastanut muutamia kuukausia, joista viimeiset viikot saattohoidossa. Olin paljon sairaalassa hänen luonaan, ja voimakas toiveeni oli saada todistaa hänen siirtymisensä rajan toiselle puolelle ajan koittaessa. Viimeisenä aamuna olin lähdössä sairaalasta käymään kotona, kun tunsin voimakkaan kehotuksen pysyä sijoillani ja ottaa käteeni rumpu joka minulla sattui olemaan mukanani. Rummutuksen myötä aloin nähdä ja fyysisestikin kokea äitini siirtymisen kuolemaa edeltävien tilojen läpi. Aktiivisesti kannustin häntä viimeisen ponnistuksen - synnytykseen verrattavan sellaisen - ottamiseen. Näin äitini kuoleman "sisältäpäin", hänen rinnallaan hengen tasolla loppuun asti kulkien. Äitini siis fyysisesti kuoli tuon rumpumatkan aikana. Vaikka kyseessä oli itselleni valtava henkilökohtainen menetys ja luopumus - napanuoran lopullinen katkeaminen - oli tuo kuolema elämäni kaunein ja intiimein tapahtuma. Viimeisiä asioita joita äitini minulle oli sanonut, oli pyyntö viedä hänet "pois täältä".

Mitä tulee omaan kuolemaani, on se matka jota en halua mistään hinnasta missata! Mitä valmistautuneempana siihen lähden, sen parempi. Valmistautumiseeni kuuluu henkisten ja aineellisten velkojen maksaminen parhaan kykyni mukaan, kaikenlaisten riitojen sopiminen mahdollisimman nopeasti, anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminen, sekä aikomusten ja henkisten pyrkimysten selventäminen, vahvistaminen ja valojen uusiminen. Vaikka toisaalta toivon rauhallista, keskittynyttä kuolemanmomenttia, niin mielelläni lähtisin myös jonkinlaisen hyveellisen aktin keskeltä - kuten pelastamalla toisen hengen omani antaen. Hautajaisjärjestelyjäni en ole muutoin suuremmin miettinyt, tosin olen kyllä päättänyt tanssia omissa hautajaisissani!
User avatar
Haeresis
Posts: 21
Joined: Wed Nov 18, 2015 12:12 pm

Re: Hautajaiset

Post by Haeresis »

Itsekin olen käynyt saman: ollut äitini saattohoidossa mukana,yksin läsnä kuolinhetkellä ja hetki oli todellakin kaunis sekä intensiivinen.Äitini sairauden takia,oli jo tiedossa,että niin tulee käymään,mutta kaikesta valmisteluista huolimatta ,tilanne aina tuntuu tulevan liian nopeasti ja yllättäen.
Viimeisenä iltana,kun muut perheenjäsenet lähtivät koteihinsa,päätin itse jäädä ensimmäistä kertaa jäädä sairaalaan hänen viereen yön yli -josta olen jälkenpäin loppu elämäni kiitollinen.Ajatus,että hän olisi kuollut yksinään ilman läheistensä läsnäoloa,olisi tuntunut lohduttamalta.Vaikka olen itsekin nähnyt työssäni vainajia,niin tilanne todellakin tuntuu,niin kuin sanoit,erilaiselta.
The darker the night, the brighter the stars,
The deeper the grief, the closer is God!
User avatar
Thelithiz
Posts: 90
Joined: Mon Apr 11, 2016 10:04 am

Re: Hautajaiset

Post by Thelithiz »

Kehoni on ollut ja on minulle kirjaimellisesti rajoittava ja kiduttava vankila. Silti rakastan sitä ja olen sille mahdollisimman hyvä, vaikka se ei ole minulle. En pelkää kuolemaani, mutta jännitän kyllä tärkeää tapahtumaa ja tuntematonta. Syytä pelkoon on enemmänkin sitä kohtaan, miten paljon kipuja, sairautta ja yksinäistyyttä joutuu kokemaan kuoleman lähestyessä. Kaikkien kauhu lie joutua ”vihannekseksi” jota pidetään keinotekoisesti ”elossa” koska elämä on pyhää (mikä logiikka).
Taivashautaus tuntuisi minustakin mieluisimmalta, tai helpommin järjestettävä tuhkan sirottelu tuuleen tai merelle. Enimmäkseen olen ajatellut ettei tomumajani kohtalolla ole niinkään väliä, kunhan se päätyy kiertokulkuun jollain tapaa. Ei siis muumiointia, kiitos =) Muistomerkilläkään ei itselleni ole merkitystä, korkeintaan olisi kiva jos joku minua hyvällä jäisi muistamaan. Elimiäkin voisi lahjoittaa muiden käyttöön, jos toimivia vielä löytyy siinä vaiheessa.
Enpä tiedä miksi lemmikin (yllättävästä) kuolemasta on niin vaikeaa päästä kokonaan yli. Eläinten sielunelämää mietinkin usein. Minun nähdäkseni sekä tutkimusten valossa vähintäänkin useimmat nisäkkäät, linnut ja kalat ovat tietoisia itsestään, ja ovat joka tapauksessa yhtä itseisarvoisia yksilöinä kuin jokainen ihminen. Tuskin koskaan voimme kuitenkaan päästä toisen lajin aivoituksista täysin perille. Ne eivät ilmaise itseään samalla tavoin kuin me, ja siksi niistä on kaikenlaisia uskomuksia. Eikös shamanistisinen käsitys ole että kullakin eläinlajilla on emuunsa/esi-isänsä ja niiden sielut palaavat aina uudestaan tämän luo syntyäkseen uudelleen samanlajisiksi. Ja kaikki elävät ovat jotain kautta sukua toisilleen. Tapettuina saaliille pidettiin tietysti asiaankuuluvat menot tämän varmistamiseksi, vaikka saaliseläimet ilman ihmistäkin joutuvat toisten suihin. Mutta eläimistä meinasin puhua muuallakin.
User avatar
Lumen
Posts: 27
Joined: Sat Aug 13, 2016 11:56 am

Re: Hautajaiset

Post by Lumen »

Minä päädyn aika usein kuljeskelemaan hautausmaille. Hautausmaat on kiehtovia monestakin syystä; ensinnäkin ne on kivoja puistoja. Rauhallisia paikkoja vaikka lukea kirjaa ja rentoutua. Toiseksi hautausmailla on historiaa. Mitä vanhempi hautausmaa sitä konkreettisemmin historia näkyy ihan muistomerkeissä, mutta myös jokaisella haudatulla vainajalla on elämänmittainen tarinansa ja toki myös itse paikalla on historiansa. Kolmanneksi minun perheessäni on lapsesta asti ollut tärkeä perinne kiertää läheisten haudat aina Pyhäinpäivänä sekä Jouluna. Kierros joka on vuosien varrella loogisesti pidentynyt jatkuvasti. Näin vanhemmiten Pyhäinpäivä on ollut se ajankohta jolloin itse olen pyrkinyt pääsemään vanhempieni mukaan kierrokselle ja viimeksi otin mukaan myös tyttäreni hänen elämänsä ensimmäisenä Pyhäinpäivänä. Tuntui mukavalta käydä ikäänkuin esittelemässä hänet samalla suvun esivanhemmille. Hautausmailla on minulle siis myös tunnearvoa ja ne ovat paikkoja myös poismenneiden läheisten muistelua varten. Minä siis pidän hautausmaista. Toki toivoisin että hautaus ei olisi niin kirkon dominoima ja tarkkaan säädelty vaan olisi vapaammin sovellettavissa. Onneksi itse muistomerkeissä on selvästi nähtävissä trendi että laitetaan persoonallisempia ja taiteellisempia muistomerkkejä. Uskon että tylsä matkalaukkumalli on väistymässä historiaan jääden muistuttamaan oman aikansa mielikuvituksettomasta ja tasapäistävästä hautaustavasta. Toisaalta yhä useampi haluaa myös vain nimilaatan seinään. Jotkut eivät mitään. Sekin on ihan ok. Tietysti hautausmaat ovat myös hyviä paikkoja oman kuolevaisuutensa pohdiskeluun ja oman kuolemasuhteen jäsentämiseen. Meidän kulttuurissa kuolema on muuten niin piilotettu että on kiva että meillä on edes hautausmaat. Suosittelen lämpimästi kaikille osallistumista kesäisin eri puolilla Suomea järjestettäville opastetuille hautausmaakierroksille.
   Hieman ehkä paradoksaalisesti olen kuitenkin melko vähän kiinnostunut siitä mitä minun keholleni tapahtuu kun henkeni sen jättää. Suhtaudun siihen vähän kuin käyttötavaraan tai vaatekappaleeseen että kun se tulee minulle tarpeettomaksi niin miten sen vain parhaiten voi sen jälkeen joku muu hyödyntää tai helposti hävittää. On se sitten lääketieteellisiin tarkoituksiin tai vaikkapa käyttötavaroiden raaka-aineeksi. Olisihan se komeeta päätyä vaikkapa rumpukalvoksi tai rumpukapuloiksi tai kenties rituaalivälineistöksi.
  Ehkä tärkeintä minulle olisi kuitenkin että itse hautaus voisi olla niille jotka sen suorittavat (toivottavasti oma lapseni) mahdollisimman antoisa kokemus josta voisi jäädä kaunis muisto ja itse muistomerkki heitä itseään miellyttävä koska he siellä vierailevat jos vierailevat. En koe että sillä on minun tuonpuoleiselle "elämälleni" merkitystä miten minun maallisia jäänteitäni täällä kohdellaan.
Locked