Yksinäisyys esoteristin haasteena

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Hoenir
Posts: 137
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Hoenir »

Uskoisin että yksinäisyyden tuntemukset ovat hyvinkin tuttuja useimmille täällä. Sellainen on tullut omalla kohdallani hyvin kouriintuntuvaksi ongelmaksi, itsensä tunteminen muista irralliseksi ei ole hyväksi pitkässä juoksussa. Erillisyyden tunne herättää kovan nälän jotain kohti, mutta mitä kovempaa pyrkii niin sitä kauemmaksi kaikki karkaavat. Vääjäämättä seuraava kylmyys herättää katkeruuden, katkeruus johtaa vihaan ja se on aina tuhoisaa.

Olen mietiskellyt, että yksinäisyyttä on kahta eri lajia: kaikki alkaa siitä, että ihminen ei löydä maailmasta asioita mihin uskaltaisi sitoutua vilpittömästi. Kaipuu ei ikään kuin pysty suhtautumaan mihinkään, se tuntuu vain valuvan hukkaan. Sellainen luo syvän merkityksettömyyden tunteen; turha kärsimys oman parhaimpansa hukkaan menemisen puolesta johdattelee syvien, mahdollisesti jopa ratkeamattomien eksistentiaalisten kysymysten äärelle. Jossain vaiheessa sitten seuraa vääjäämätön sisäänpäin kääntyminen. Ihminen vaipuu omaan tunkkaisuuteensa, erillisyys kalvaa vaikka ympärillä ei tunnu olevan yhtikäs mitään, mitä vasten edes voisi sellaista tuntea. Olen pannut merkille, että nämä kaksi muotoa seuraavat toisiaan ja vaihtelevat erilaisten elämäntilanteiden mukaan. Ensimmäinen muoto on siis jonkinlaisen aktiivisen ulospäin suuntautuneisuuden seuraus, toinen taas passiivisen vaipumisen tulos. Oleellista on se, että ihmisessä on väkisinkin jotain, joka vaatii välttämättä uuteen yhteyteen pääsemistä. Pidän sitä ylivoimaisesti tärkeimpänä asiana, että tuo omitunen kaipuu pystyy linkittymään ulkoiseen jollain syvällisellä tavalla.

Pystyttekö samaistumaan näihin esittämiini ajatuksiin? Oletteko kokeeet asian suhteen joitain merkittäviä oivalluksia, onko yksinäisyyden kokemisen tavoissa kenties ikäsidonnaisia eroavaisuuksia? Suurin mielenkiinnon kohteeni on se, että miten olette kokeneet merkityksettömyyden ja yksinäisyyden välisen suhteen.
Last edited by Hoenir on Wed Jun 29, 2016 2:20 pm, edited 1 time in total.
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Tähti »

Tässä on omia oivalluksia aiheeseen liittyen: Yleensä ensimmäinen askel on haasteen hyväksyminen, esim islam tarkoittaa sanana alistumista. Eli alistuminen kohtaloon. Hyväksyminen voi olla hidas ja asteittainen prosessi.

Toisekseen voi miettiä mitä erityistä tässä haasteessa on sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä. Varjopuolen hyväksyminen ja positiiviseen puoleen keskittyminen. Elämää voi ajatella prosessina, missä yhtenä olennaisena osana on ihmisen ominaisuuksien kehittyminen, erityisesti haastavissa tilanteissa ominaisuudet kehittyy nopeasti. Tietyt ominaisuudet ei kehity niin hyvin muiden ihmisten seurassa.

"Vasta kun ihminen osaa tarkastella omaa elämäntilannettaan objektiivisesti ja valittamatta, hän voi kehittää kyvyn ymmärtää kohtalonsa mysteeriä ja sitä miksi on käynyt niin kuin on käynyt."
-Paul Brunton
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Insanus »

Kaipa eksistentiaalinen yksinäisyys, ahdistus, merkityksettömyys, epäautenttisuus, angsti ja niin edelleen ovat kombona "se eksistentiaalinen kysymys", johon vastaaminen ei taida foorumiviestissä olla edes mahdollista. Kai se menee niihin "onko millään mitään väliä", "miksei kaikki vaan tapa itseään"-henkisiin kysymyksiin..
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Nefastos »

Kirjoittelin aika pitkään vastausta tähän mutta huomasin, että yksityiskohtaisempi vastaus olisi niin tavattoman henkilökohtainen, että sellainen seikkailee jo ekshibitionismin rajalla. Eli, aiheeseen erityisen hyvin sopien, koen että itsen & yhteisön kokemistapojen välillä on niin syvä kokemuksellinen kuilu, ettei asiasta oikein voi edes puhua. Kokemukset jäävät itselle, toisaalta ahdistukseksi, toisaalta voimaantumiseksi. Vasemman tien kulkija on jollain tapaa aina fundamentaalisesti yksin. Se lienee myös osa tätä länsimaista vieraantumistamme; äly & erillistyminen on sekä kruunannut että pettänyt meidät, & sitä sopii jälkikäteen miettiä onko parempi olla "Herra helvetin kuin orja taivaan", kuten Milton esitti.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Wyrmfang »

Eksistentiaalinen yksinäisyys on tosiaan jotain, josta on hyvin vaikea kirjoittaa, ainkaan muuten kuin runollisemmassa muodossa. Oma peruslähtökohtani on, että uskonnollis-eksistentiaaliset kysymykset eivät ole tosiasiakysymyksiä, mikä tarkoittaa, että niihin ei ole objektiivista vastausta; ei edes niin, että eri tyyppisille ihmisille voidaan yksikantaan löytää jokin heille sopiva vastaus. Siinä täytyy vain selvittää henkilökohtaisesti välinsä maailman kanssa, missä tietenkin muut voivat kuitenkin epäsuorasti auttaa, jos puhutaan pidempiaikaisesta henkilökohtaisesta suhteesta. Aiemmin näin Insanuksen tapaan hyvin selvästi ydinkysymyksenä sen "onko elämällä tarkoitusta". Tässä tosiaan mielestäni kuka tahansa, joka väittää, että jokaisen tulisi vastata tähän samalla tavalla, tekee yleisesti ottaen vahinkoa. Oma viimeaikainen henkilökohtainen kokemukseni on oikeastaan, että tämä koko kysymys on jossain määrin epäolennainen.

Palaten kuitenkin aloitusviestiin, oli aloittajan aktuaalinen mielenmaisema mikä tahansa, viesti antaa ymmärtää, että puhutaan psykologisesta, ei eksistentiaalisesta yksinäisyydestä. Tämäkin on täysin eri asia kuin fyysinen yksinäisyys, nykyihminen kokee usein olevansa yksin kavereiden keskellä. Psykologinen yksinäisyys poikkeaa kuitenkin eksistentiaalisesta siinä, että sille voi "tehdä jotain". Ei tietenkään usein mitenkään kovin suoraviivaisen tavoiteorientoituneella tavalla, mutta kuitenkin konkreettisesti muuttamalla käytäntöjään. Eksistentiaalinen yksinäisyys on taas jotain, jossa kaikki tekeminen, silloinkin kun se auttaa, on itse asiassa seuraus maailmasuhteen muutoksesta eikä päinvastoin. Erottelu on ehdottoman olennainen, sillä on selvää, että yrittämällä muuttaa jotain mitä ei voi muuttaa tai olemalla muutosvastarintainen konkreettisen kehityshaasteen edessä, ihminen tekee vahinkoa itselleen. Eksistentiaalista ja psykologista yksinäisyyttä ei ole aina helppo erottaa toisistaan (mm. siksi että kumpikin niistä voidaan ottaa defenssiksi etualalle nostamalla, kun oikeasti pitäisi ajatella toista niistä), mutta luulisin, että älykkään ihmisen on olennaista tiedostaa tämä ero.
Hoenir
Posts: 137
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Hoenir »

Oho, en ollut ennen tajunnut erotella yksinäisyyttä tuolla tapaa. Suhtaudun kuitenkin vähän skeptisesti siihen, että noiden suhteen voi edes tehdä mitään tarkkoja jakoja; minä ainakin koen omassa elämässäni tuollaisten muotojen sekoittuvan todella omituisilla tavoilla. Psylologinen yksinäisyys, mitä eittämättä koen, houkuttelee myös eksistentiaalisen yksinäisyyden ja turhuuden tuntemukset esiin.
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
Vanadís

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Vanadís »

Kokemukseni yksinäisyydestä on miltei päinvastainen kuin frater Hoenirilla :) Ihan pienenä lapsena koin yksinäisyyden osittain negatiivisena, sillä ajattelin, että elämä olisi jotenkin täydenpää, jos minullakin olisi ystäviä kuten muilla lapsilla. Kuitenkin jo ala-asteella aloin ymmärtää, että olen aina jonkin verran ulkopuolinen ja katson maailmaa eri tavalla kuin muut lapset. Hengasin pääasiassa suvun vanhusten kanssa, meillä puhuttiin paljon kuoleman enteistä ja noituudesta, sekä tietysti Jeesuksesta ja mummo järjesti lestadiolaisia seuroja kotona.

Olen sittemmin koko aikuisen elämäni nauttinut yksinäisyydestä. Olin välillä pari vuotta tapaamatta kavereita tai muita okkultisteja, koska halusin rakentaa tietoisesti itseyttäni ja olla vain mahdollisimman paljon ilman ulkoisia ärsykkeitä, leväten sisäisessä keskuksessani ja ytimessäni, jonka ääni tuntui vahvistuvan ja kirkastuvan kun meditoin, joogasin ja pidättäydyin mm. päihteistä ja liharuoasta. Yksin ollessa oma ääni kuuluu selkeämmin, gurdjieffilaisittain "muistan itseni" ja vietän aikaa tässä olotilassa sekä lukien ja kirjoittaen.Nykyään nautin kyllä samanhenkisten seurasta eli vietän aikaani muiden okkultistien parissa, mutta sosiaalisuutta seuraava yksinolo ja hiljaisuus on taas entistä autuampaa, kun pääsee latautumaan yksinäisyydessä :D

Parisuhteessa oleminen on toisinaan aiempina vuosina häirinnyt sisäistä yksinäisyyttä, toisinaan taas ei. Ehkäpä tässä on myös ajan saatossa viisastunut niin, että on osannut manifestoida elämänkumppanin, joka tuntuu myös sielunkumppanilta, jonka kanssa voi olla tarpeen mukaan myös yksin vaikka ollaankin yhdessä ja toinen toimii peilinä, joka heijastaa toiseuden eri tasoja itsessä.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Wyrmfang »

Hoenir wrote:Suhtaudun kuitenkin vähän skeptisesti siihen, että noiden suhteen voi edes tehdä mitään tarkkoja jakoja; minä ainakin koen omassa elämässäni tuollaisten muotojen sekoittuvan todella omituisilla tavoilla.
Pätee oikeastaan yleisestikin orgaanisia kokonaisuuksia koskeviin käsitteellisiin jakoihin (erityisesti niin monimutkaiseen olentoon kuin ihmiseen), että jaot eivät voi olla absoluuttisia, vaan ne ovat ennen kaikkea käsitteellisiä työkaluja. Pari esimerkkiä siitä mitä haen. Vähän yksinkertaistaen, ihminen voi haluta eroon psykologisesta yksinäisyydestä ja olla kuitenkin haluton niihin muutoksiin, joita tämä edellyttäisi. Tätä ristiriitaa voi tehokkaasti pyrkiä peittämään ajattelemalla kyseen olevan eksistentiaalisesta yksinäisyydestä, jolle ei tässä mielessä voikaan tehdä mitään. Karkeasti ilmaisten "koska en saa (tai ehkä useammin: viitsi todella yrittää) asiaa x, koko maailma on ihan perseestä pohjiaan myöten, en vain minä" :D Vastaavasti eksistentiaalinen yksinäisyys voi olla niin ahdistava kohdata, että tämä varsin hahmoton tunne yritetään tiivistää johonkin konkreettisempaan. Väittäisin että satanismista kiinnostuneille ensin mainittu kuvio on huomattavasti tyypillisempi ongelma, sillä satanismissa on tietyltä osin kysymys juuri eksistentiaalisen yksinäisyyden kohtaamisesta. Näin ollen siitä yleensä on tietty peruspohja, joka taas toisentyyppisille ihmisille voi olla se vaikein haaste kohdata.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Insanus »

Esitystavastasi jää sellainen kuva, että pohjimmiltaan yksinäisyydessä ongelmana on kyse itsepetoksesta. Ihminen on karkeasti joko haluton konkreettisiin muutoksiin ja esittää eksistentialistia itselleen, tai elää arkista elämää normaaleine stressinaiheineen paeten henkisen tyhjyytensä kohtaamista? Onko tällä jotain tekemistä vielä tuon länsimaalaisen erillistymisen kanssa? Aihe on tosi hyvä, mutta poikkeuksellisesti ehkä vähän sellainen josta mieluummin juttelisi läheisten ihmisten kanssa tuopin ääressä ennemmin kuin tekstimuodossa nettiin kaukana kaikista, itsestäänselvistä syistä. :D

PS. Ihan pakko jakaa nää jonnekin, en ole nauranut näin sitten George Carlinin "it's all bullshit"-kiertueen:

Care Bears meets Nietzsche, Kierkegaard, Heidegger &c.
http://existentialcomics.com/comic/87

Karvinen ilman karvista on synkin yksinäisyyden kuvaus ikinä
http://garfieldminusgarfield.net/page/4
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Yksinäisyys esoteristin haasteena

Post by Wyrmfang »

Insanus wrote:Esitystavastasi jää sellainen kuva, että pohjimmiltaan yksinäisyydessä ongelmana on kyse itsepetoksesta.
Ei todellakaan. Psykologisessa yksinäisyydessä nyt ei ole mitään ihmeellistä, totta kai ihminen kärsii yksinäisyydestä jos ei löydä mielekkäitä ihmiskontakteja. Ehdottomasti myös eksistentiaalinen yksinäisyys (tai mielummin ehkä ahdistus) on ilmiö, joka kuuluu mitä aidoimmin ihmisyyteen, eikä ole sinänsä mitään patologisoitavissa olevaa. Viittasin vain siihen, että kieroja olentoja kun olemme, emme aina tartu siihen, missä ongelma oikeasti on ja pyri ratkaisemaan sitä, vaan peitämme ongelmaa, myös ja ehkä ennen kaikkea toisilla ongelmilla, jotka ovat ikään kuin tutumpia.
Locked