Nefastos wrote:Lucifer-looshin keskusteluryhmässä nousseissa tarinoissa tuli viime kerralla yllättävänkin yhtenäinen kokemuspohja siitä, että sitä mukaa kun elämä alkaa luistaa vaivattomammin, myös hengellinen ponnistelu alkaa helposti rapistua pois. Oli kyseessä sitten psyykelääkkeillä aikaansaatu suhteellinen mielentyyneys tai kasvusta seuraava yhteiskuntakelpoistuminen. Olisiko tässä jonkinlainen vertailukohta?
Tunnistan tuon ”arjen sujuminen vähentää syvissä vesissä oleskelun määrää” – efektin myös omalla kohdallani. Ainakin itsellä on mennyt niin, että tasapainoisemman ja henkisemmän elämän tullessa yhä vahvemmaksi tekijäksi on vastaavasti tarve vähentynyt kaikenlaiseen stimulointiin ja relaksointiin esim. erilaisten päihteiden avulla. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen vihdoinkin oppinut suuntaamaan ja muuntamaan sen pohjattomalta tuntuvan sisäisen energian kehittäviin aktiviteetteihin. Osaan jo rentoutua (niin fyysisesti kuin psyykkisestikin) tarpeeksi hyvin ilman mitään kemiallisia apuvälineitä. Toisin sanoen tätä energiaa ei enää tarvitse säädellä ”nopeasti vaikuttavien” ulkoisten apuvälineiden kanssa. Toisaalta on oppinut näkemään sitä ”äärimmäisyyttä” ja syvyyttä arkisemmissakin asioissa, joita varmaan on aikoinaan hakenut kaikenlaisista äärikokemuksista.
Nefastos wrote:Jos huumeiden avulla saavutetaan erityinen kokemus, niin eikö ole vaara, että se pikemminkin passivoi kuin aktivoi vakavaa sisäistä ponnistusta tuohon suuntaan? "Tällaiset kokemukset ovat ihmiselle saavutettavissa" ei varmaan kovinkaan usein ole omiaan karkottamaan psykoaktiivien käytöstä alun varmennuksen jälkeen.
Tämä on varmaankin pitkälti kiinni henkilöstä, joka on kokemuksen kohteena. Omalla kohdalla uskon vakaasti, että olisin hyvällä todennäköisyydellä enemmän kallellaan CoF – tyyliseen ateistiseen satanismiin (enkä ehkä ilmaisisi sitä kaikkein parhaimmalla tavalla) ilman psykedeeli-kokemuksiani. Olen erittäin vahvasti ”jalat maassa ja tässä todellisuudessa” – henkinen ihminen, minulla ei siis ole taipumuksia mihinkään poikkeaviin kokemuksiin jne., ja ilman näitä psykeedelien avulla saatuja kokemuksia pitäisin todennäköisesti kaikkea transpersoonallista/henkistä-ulottuvuutta koskevaa aivojen luomina harhakuvina (”hullun heininä” toisin sanoen). Minulla tämä siis on ehdottomasti toiminut aktivoivana, ei passivoivana. Mutta olen ollut huomaavinani, että metodini ovat usein tyyliä ”perse edellä puuhun”. Ehkä tämä passivointi/aktivointi- kysymys riippuu pitkälti siitä, pitääkö näitä vaikutuksia täysin mielen vai täysin kemiallisen aineen tuottamina...vai jotain siltä väliltä.
Ensimmäisten psykedeelikokemusten jälkeen päättelin, että ehkä muissakin ”yliluonnollisissa” jutuissa on jotain perää. Samankaltainen vaikutus oli ”lucid dreaming” – kokeilulla (josta mainitsin muutama vuosi sitten foorumilla).
Nefastos wrote:Jos yhden kerran on halunnut valita helpon tien, eikö siihen ole sitäkin suurempi alttius seuraavalla kerralla? Poikkeukset erikseen, mutta näin ihmispsyyke tuntuisi mieluusti toimivan. "Nyt helppo askel, huomenna vaikea" on yleinen itsepetoksen tapa. Tahdonprinsiipin kemiallinen alistaminen tuskin on omiaan auttamaan asiaa.
Tässä on mielestäni hyvä erottaa ns. pienet annokset joita useimmiten käytetään viihteellisesti ja sitten suuremmat annokset, joilla on se ”entheogeenisempi ” vaikutus (huom. puhun nyt hallusinogeeneistä, joissa ei ole samanlaista yliannostusvaaraa kuin stimulanteilla, relaksanteilla ja muilla opiaattijohdannaisilla.) Yleensä suurempi annos vie ns. syvemmälle, korkeammalle, kauemmas. Nämä kokemukset ovat aina vahvuudessaan sellaisia, että helposta kokemuksesta ei voida puhua ja harva haluaa tällaista kokemusta pitkään aikaan toistaa. Syitä tähän on monia, mutta mielestäni se oleellisin on, että näiden kokemusten antama inspiraatio/työstettävä aines kestää erittäin kauan. Voisi ajatella, että kun on sen viestin kunnolla vastaanottanut, sitä ei tarvitse uudelleen vastaanottaa.
Viihteellisillä eli pienemmillä annoksilla tätä syvällistä ulottuvuutta ei ole juuri lainkaan havaittavissa vaan usein niiden vaikutukset ovat pitkälti kehon- ja mielen euforiaa. Ne, jotka etsivät pakoa, helpotusta, viihdettä tai jotain muuta vastaavaa eivät saa sitä näistä suurista annoksista, koska ne ovat niin intensiivisiä. Helppoa psykedeelien käytöstä tosin tekee se, että vaikutukset tulevat välittömästi, mutta niitä ei sitten välttämättä pystytä kohtaamaan kehittävällä tavalla. Tällaista vaaraa ei ole, kun mennään ”vaikean ja hitaan” kautta.
Mielestäni hallusinogeenien/psykedeelien kanssa pitää rehellisesti kysyä väliajoin kysymys ”Miksi oikeasti teen tätä?” Sillä, jos todella on kysymyksessä tutkimuksellinen lähestyminen, kokeilut ovat harvoja, harkittuja sekä vähenevät ennen pitkää. Ja, jos käyttö on viihteen tai todellisuuspakoilun vuoksi, rehellisyydellä on sama vähentävä tai lopettava vaikutus.
Itse tiedän jo (erittäin todennäköisesti) kohdanneeni vahvimman mahdollisen kokemuksen tällä saralla ja se onkin vienyt mielenkiintoani tältä tutkimuskentältä.
Nefastos wrote:Näkisin aivokemiaan nopeasti & radikaalisti vaikuttavat aineet magiankäytön kannalta vähän samassa valossa kuin antibiootit terveydenhoidossa: käyttö muissa kuin välttämättömissä tapauksissa tuhoaa helposti yksilön omaa vastustuskykyä tai/eli oma-aloitteisuutta, joten ainetta tarvitaan aina vain helpommin, jolloin tilanne etenee yhä helpommin noidankehänä. Että varmasti on tapauksia joissa ulkoista lääkitystä - joko ruumiiseen tai psyykeeseen - ei kukaan varmasti epäile, mutta aloituskynnys voi olla kulttuurisesti turhankin matala. Muinaiskulttuureissa entheogeenin pyhyys asetti sille aivan toisenlaiset maagiset (tabu-) käytännöt, nykyään rajat asettavaa maagista auktoriteettia ei taas juuri tunneta.
En ole koskaan ollut kiinnostunut näistä aineista sillä tavalla, että ”jos jossain on tarjolla, ei seuralla ja ympäristöllä ole väliä” vaan yhtä oleellista on oikeanlainen ympäristö, käyttötarkoitus ja seura. Mielestäni tuossa on sama ero kuin suorittaa itselle joku yksityinen ja pyhä rituaali paikallisen Prisman käytävillä maanantaipäivällä tai sitten tämän rituaalin suorittaminen yksin omassa temppelissä. Esimerkkini siis viittasi muinaiskulttuurien käyttöön ja tapaan joilla nykyään näitä käytetään. Passiivisuuteen ajautuminen on todellinen uhka tällaisella tiellä aivan kuin on myös itsepetos. Siinä vaiheessa kun viikottain örveltää eri substanssien vaikutuksissa lähibaareissa niin voin sanoa, että mistään tutkimuksellisesta käytöstä tai henkisyydestä on vaikea puhua.