Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit
Posted: Mon Feb 27, 2017 1:47 pm
Tiellä, joka johtaa Jasmiininvalkean Herran [Shiva] pyhätön luo seisoi Ashmantaka-puu, jonka muuan matkalainen oli muinaisina aikoina istuttanut. Se oli levittänyt joka puolelle laajat oksistonsa, joiden alle muodostui varjoisa asumus. Lähistöllä kasvoi toinen puu, jonka latva oli runsaiden tulenpunaisten kukkien peitossa, niin että se näytti kauttaaltaan lyijymönjällä sivellyltä. Tämän puun nimi oli Tshintamani.
Ajan myötä Jasmiininvalkean Herran maine levisi yhä kauemmas ja hänen luonaan alkoi käydä päivä päivältä useampia palvojia ruoka- ja lyijyväriuhreineen. He kunnioittivat jumalaa tuomalla neljäntenä päivänä makeisia ja riisipuuroa. Jumalan luo matkaavat pyhiinvaeltajat ottivat aina ohi mennessään Ashmantaka-puusta lehden, niin että puun kasvu tyrehtyi. Tshintamaniin he eivät koskeneet, sillä sen lehtiä ei arvostettu lainkaan. Koska kukaan ei taitellut puusta oksia, se kasvatti itselleen komean tuuhean latvuksen.
Ennen pitkää syntyi kiista puiden kesken. Tshintamani sanoi: "Eihän sinusta ole jäljellä muuta kuin juuret, Ashmantaka. Matkamiehet ovat taittaneet kaikki oksasi, kun seisot niin lähellä tietä." Ashmantaka vastasi: "Koska nuo matkalaiset tietävät, että olen sinua arvokkaampi, Tshintamani, he eivät vaivaudu taittelemaan sinun oksiasi. Sinä olet kasvanut minun suojeluksessani ja silti näet vain minun ulkoisen tilani. Minkä tähden ylvästelet nimelläsi? Olet kasvanut noin vahvaksi vain sen ansiosta, että olet saanut elää minun varjossani. Kun olet saanut nauttia ruokauhreista ja muista herkuista, on latvuksesi tullut runsaaksi ja reheväksi. On yksin minun ansiotani, että sinun asiasi ovat näin hyvin. Sinun sukuasihan kasvaa joka pellon reunassa, ja jokainen ohikulkeva maajussi kiinnittää sinuun auranvantaansa ja kiristää nahkahihnat ympärillesi auratessaan. Toimit vain pelkkänä tukipuuna. Saat olla minulle kiitollinen siitä, että asiasi ovat paremmin."
Niin ne kinastelivat kinastelemistaan. Viimein Ashmantaka sanoi Tshintamanille: "Minulle on samantekevää, oletko siinä vai menetkö matkoihisi. Miksi et painu takaisin sinne, mistä tulit?" Silloin Tshintamani lähti uhripaikalta ja asettui toisaanne kasvamaan. Kun toinen oli hylännyt sen, Ashmantaka ei tuntenut enää oloaan hyväksi. Eräänä päivänä tuli muuan mies ja kaatoi sen saadakseen niintä, josta saattoi punoa köyttä. Toinen mies sahasi sen oksat irti rakentaakseen niistä auroja.
Se paikka, johon Tshintamani oli puolestaan asettunut, oli pelkkää piikkipensaikkoa. Puu kuihtui auringossa rumaksi ja kuivaksi, ja linnut lähtivät sen oksistosta. Eräs mies pelkäsi hentojen naisten kompastuvan sen juuriin, repi sen irti ja toimitti pois."
– Balasarasvatin yhdestoista kertomus. Teoksesta Papukaijakirja: Lemmentarinoita muinaisesta Intiasta. Sanskritista suomentanut Virpi Hämeen-Anttila.
Ajan myötä Jasmiininvalkean Herran maine levisi yhä kauemmas ja hänen luonaan alkoi käydä päivä päivältä useampia palvojia ruoka- ja lyijyväriuhreineen. He kunnioittivat jumalaa tuomalla neljäntenä päivänä makeisia ja riisipuuroa. Jumalan luo matkaavat pyhiinvaeltajat ottivat aina ohi mennessään Ashmantaka-puusta lehden, niin että puun kasvu tyrehtyi. Tshintamaniin he eivät koskeneet, sillä sen lehtiä ei arvostettu lainkaan. Koska kukaan ei taitellut puusta oksia, se kasvatti itselleen komean tuuhean latvuksen.
Ennen pitkää syntyi kiista puiden kesken. Tshintamani sanoi: "Eihän sinusta ole jäljellä muuta kuin juuret, Ashmantaka. Matkamiehet ovat taittaneet kaikki oksasi, kun seisot niin lähellä tietä." Ashmantaka vastasi: "Koska nuo matkalaiset tietävät, että olen sinua arvokkaampi, Tshintamani, he eivät vaivaudu taittelemaan sinun oksiasi. Sinä olet kasvanut minun suojeluksessani ja silti näet vain minun ulkoisen tilani. Minkä tähden ylvästelet nimelläsi? Olet kasvanut noin vahvaksi vain sen ansiosta, että olet saanut elää minun varjossani. Kun olet saanut nauttia ruokauhreista ja muista herkuista, on latvuksesi tullut runsaaksi ja reheväksi. On yksin minun ansiotani, että sinun asiasi ovat näin hyvin. Sinun sukuasihan kasvaa joka pellon reunassa, ja jokainen ohikulkeva maajussi kiinnittää sinuun auranvantaansa ja kiristää nahkahihnat ympärillesi auratessaan. Toimit vain pelkkänä tukipuuna. Saat olla minulle kiitollinen siitä, että asiasi ovat paremmin."
Niin ne kinastelivat kinastelemistaan. Viimein Ashmantaka sanoi Tshintamanille: "Minulle on samantekevää, oletko siinä vai menetkö matkoihisi. Miksi et painu takaisin sinne, mistä tulit?" Silloin Tshintamani lähti uhripaikalta ja asettui toisaanne kasvamaan. Kun toinen oli hylännyt sen, Ashmantaka ei tuntenut enää oloaan hyväksi. Eräänä päivänä tuli muuan mies ja kaatoi sen saadakseen niintä, josta saattoi punoa köyttä. Toinen mies sahasi sen oksat irti rakentaakseen niistä auroja.
Se paikka, johon Tshintamani oli puolestaan asettunut, oli pelkkää piikkipensaikkoa. Puu kuihtui auringossa rumaksi ja kuivaksi, ja linnut lähtivät sen oksistosta. Eräs mies pelkäsi hentojen naisten kompastuvan sen juuriin, repi sen irti ja toimitti pois."
– Balasarasvatin yhdestoista kertomus. Teoksesta Papukaijakirja: Lemmentarinoita muinaisesta Intiasta. Sanskritista suomentanut Virpi Hämeen-Anttila.