Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Rituaalit, loitsut, rukoukset, meditaatioharjoitukset ja maagiset teot.
Locked
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by obnoxion »

God Kala, however, has no fifth face; he carries only four faces of Lord Shiva, for time does not exist in transcendency, which the fifth face of Lord Siva symbolizes. Below it, under the sun, in the revolving world of time, each world age has its own clear and strong color. Yet it is particularly in the darkness of the present yuga that Kala, who is time and death, resembles Lord Siva.

- Stella Kramrisch: "The Presence of Siva" (Princeton, 1981), sivu 190.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by obnoxion »

I went to the crossroad, fell down on my knees
I went to the crossroad, fell down on my knees

- Robert Johnson: "Cross Road Blues"
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Alfalfa

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by Alfalfa »

If I can learn these things…’ Deborah said, ’…can read and learn, why is it still so dark?’ Carla looked at her and smiled a little. ‘Deb’, she said, ‘who ever told you that learning facts or theories or languages had anything to do with understanding yourself? You, of all people…’ And Deborah understood suddenly how the precocious wit, though it had supported her sickness and was part of it, acted for her independently of the troubles that clouded her reality. ‘Then one may learn, and learn, and be a schizo.

– Hannah Green, I never promised you a rose garden.

Philosophy and psychosis have more in common than many people (philosophers especially) might care to admit. The similarity is not what you might think-that philosophy and psychosis don't have rules, and you're tossed around the universe willy-nilly. On the contrary, each is governed by very strict rules. The trick is to discover what those rules are, and in both cases, that inquiry takes place almost solely inside one's head. […] I carry my Aristotle book everywhere. Staff call me in and tell me I must start socializing more. I can’t. I am called in again and staff orders me to start talking. They say my Aristotle is a crutch and that I must stop carrying it around me. ‘No’, I cry, ‘I will not give up my Aristotle!’ Staff take my Aristotle away by force. I lose control, tearing the office up in a wild frenzy, shouting at the top of my lungs. Staff restrain me.

– Elyn Saks, The Center Cannot Hold: My Journey Through Madness.

And it is easy to slip into a parallel universe. There are so many of them: worlds of the insane, the criminal, the crippled, the dying, perhaps of the dead as well. These worlds exist alongside this world and resemble it, but are not in it [...] most people pass over incrementally, making a series of perforations in the membrane between here and there until and opening exists. And who can resist an opening? [...] Another odd feature of the parallel universe is that although it is invisible from this side, once you are in it you can easily see the world you came from. Sometimes the world you came from looks huge and menacing, quivering like a vast pile of jelly, at other times it is miniaturized and alluring, a-spin and shining in its orbit. Either way, it can't be discounted.

-Susanna Kaysen, Girl, Interrupted
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by obnoxion »

Joskus muistan yöllä näkemiäni unia. Niiden muisto tekee minut onnelliseksi. Tunnen voittaneeni, kun onnistun palautumaan unieni maailmasta.

- Rene Magritte -
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by obnoxion »

"Religion is Brotherhood"

"These two classes of men are always upon earth, & they should be enemies: whoever tries to reconcile them seeks to destroy existence.

Religion is an endeavour to reconcile the two."

- William Blake -
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by Smaragd »

obnoxion wrote:"Religion is Brotherhood"

"These two classes of men are always upon earth, & they should be enemies: whoever tries to reconcile them seeks to destroy existence.

Religion is an endeavour to reconcile the two."

- William Blake -
Kuoleman personifikaatiot suomalaisuudessa keskustelu näillä foorumeilla on sellainen johon tapaan palata usein. Tein niin viimeksi tänään ja sieltä yhdisty hyvin tämä ajatus yllä olevaan:
Nefastos wrote:Arkkityyppivoimat suoraan, ilman tällaista välittävää kanavaa, ovat niin korkeita, että niiltä puuttuu kyky välittömään fyysiseen vaikutukseen. Ajan yläpuolella toimivat oliot ovat näennäisesti impotentteja muodollisiin muutoksiin, koska "niiden työ on jo tehty". (Kärjistän tarkoituksella.)
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by obnoxion »

Viikunapuun alla täytyn vihasta elämää kohtaan, tunteesta joka on epätarkka kuin U-kirjain.



- Ensimmäinen virke Anzain Fuyuen japaninkielisestä proosarunosta "Marto viikunapuu", kääntänyt englannista ak. -
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by Cancer »

Taloudellisen tuottavuuden kasvu, joka on yhtäältä oikeudenmukaisemman maailman edellytys, antaa toisaalta tekniselle koneistolle ja sitä käsissään pitäville yhteiskuntaryhmille mittaamattoman yliotteen muusta väestöstä. Talousmahdit mitätöivät yksilön täydellisesti ja ajavat samalla yhteiskunnan luontoa alistavan vallan ennennäkemättömiin korkeuksiin. Kun koneisto yhtäältä nielaisee sitä palvelevan yksilön, se toisaalta huolehtii hänestä paremmin kuin koskaan ennen. Epäoikeudenmukaisessa tilanteessa massan voimattomuus ja ohjailtavuus lisääntyvät sille annostellun tavarapaljouden myötä. Tekopyhät väitteet henkisen sivistyksen levittämisestä kuvastavat alakerrostuman elintason aineellisesti toki huomattavaa mutta sosiaalisesti surkeaa kohoamista. Sivistyksen tosi tehtävä on esineistymisen kieltäminen, joten se romahtaa pakostakin siellä, missä se luutuu kulutukseen tarjottavaksi kulttuurihyödykkeeksi. Täsmäinformaatiosta ja koreasta ratosta koostuva virta tekee ihmisistä nokkelia typeryksiä.

Järjen pohjalta on mahdotonta luoda pitävää vastaväitettä murhaamiselle. Tämän seikan julki julistaminen sen peittelyn sijasta sytytti yhä edelleen etenkin edistyksellisissä piireissä leimuavan vihan ja vainon Sadea ja Nietzscheä kohtaan. Loogisesta positivismista poiketen he ottivat tieteen sanansa mukaisena. Julkilausumattomana aikeenaan vapauttaa utopia verhoistaan he pitivät kiinni järjestä positivismia päättäväisemmin.

Kulttuuriteollisuus ei jalosta vaan tukahduttaa. Esittämällä alituiseen mielihalun kohteita, rintoja kireissä jumppereissa ja urheilusankarien alastomia ylävartaloita, se pelkästään yllyttää jalostamatonta esihalua, joka - koska sen täyttymättä jäämiseen on totuttu - on jo ajat sitten surkastunut masokistiseksi mieliteoksi. Yksikään eroottinen tilanne ei jätä kirjoittamatta kiihottavasti vihjaillen selvää viestiä siitä, että tähän asti mutta ei edemmäs. [...] Taideteokset ovat askeettisia ja häpeilemättömiä, kulttuuriteollisuus taas pornografinen ja kainoudesta punasteleva. [...] Kulttuuriteollisuus pitää leppoisaa laukeamatta jäämistä parempana kuin tuskaa, joka on ominaista niin kiihkolle kuin askeesillekin.

Viharakkaus ruumiiseen värittää kaikkea uudempaa kulttuuria. Ruumista pilkataan halpa-arvoisena ja orjuutettuna, ja se torjutaan tällaisena samalla kun sitä kiellettynä, olioituneena ja vieraantuneena silti himoitaan. Vasta kulttuuri tuntee ruumiin oliona, jonka voi omistaa, vasta kulttuurissa se eroaa esineenä, kuolleena oliona, "corpuksena" hengestä, mahdin ja komentovallan ydinkäsitteestä. Se, että ihminen alentaa itsensä korpukseksi, on luonnon kosto siitä, että ihminen on alentanut sen herruuden kohteeksi, pelkäksi raaka-aineeksi.


- Max Horkheimer & Theodor W. Adorno, Valistuksen dialektiikka (suom. Veikko Pietilä)
Tiden läker inga sår.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by Nefastos »

Valkeasta savusta pistivät esiin erään pään epäselvät piirteet sekä kaksi jättiläismäistä siipeä. Sulat riippuivat kuin hautapajun oksat, sinertävä hohde väreili niissä. Joku kutsui häntä kaukaisella, heikolla äänellä, aivan kuin kuollut ystävä.
"Julianus, Julianus! Kiellä minun nimessäni Galilealainen!"
Julianus oli vaiti. Maksimos kuiskasi hänen korvaansa:
"Jos tahdot nähdä Suuren Enkelin, niin kiellä!"
Silloin Julianus sanoi:
"Minä kiellän hänet."
Pilvien välistä, ilmestyksen pään yläpuolelta, tuikahti aamutähti, kointähti, esiin. Ja enkeli toisti:
"Julianus! Kiellä minun nimessäni Galilealainen!"
"Minä kiellän hänet."
Ja kolmannen kerran enkeli toisti, tällä kertaa voimakkaalla, voitonriemuisella äänellä: "Kiellä hänet!"
Ja kolmannen kerran Julianus vastasi: "Minä kiellän hänet."
Enkeli sanoi:
"Tule luokseni!"
"Ken olet?"
"Olen Valonkantaja, olen Päiväntuoja, olen Kointähti."
"Kuinka ihana oletkaan!"
"Tule kaltaisekseni! Kärsin kaikkien elävien puolesta. Minun luonani ei ole syntymää eikä kuolemaa. Tule luokseni! Minä olen varjo, olen lepo, olen vapaus."
"Miksi ihmiset sanovat sinua?"
"Pahaksi."
"Sinä – paha?!"

[---]
Hierofantti ojensi kättään ja näytti hänelle taivasta ja merta.
"Katso, kaikki tämä on sinun!"
"Kuinka minä saattaisin, mestari!... Joka päivä odotan kuolemaa... Minä olen heikko ja sairas..."
"Aurinko – Mithra-jumala kruunaa sinut purppurallaan. Tämä on roomalaisten keisarien purppuraa. Kaikki on sinun. Uskalla!..."
"Miksi tavoittelisin kaiken tämän saavuttamista, jollei totuus ole yksi, jollen löydä sitä jumalaa, jota etsin?..."
"Löydä Hänet, yhdistä jos voit titaanin totuus Galilealaisen totuuteen, – ja olet oleva suurin maan päällä!"


– Merezkovski: Jumalien Kuolema – Julianus Luopio, luku X. Suom. Hugo T. Salonen
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Alfalfa

Re: Mietelauseet, sitaatit ja aforismit

Post by Alfalfa »

”Ja hänen viimeiset sanansa olivat 'Lähden etsimään Suurta Ehkää.' Sen takia minä lähden. Sen takia, ettei tarvitse odottaa kuolemaan asti, ennen kuin voi etsiä Suurta Ehkää”.
”Tiedätkö, mitkä hänen viimeiset sanansa ovat tässä? […] 'Voi jumalauta!' hän huokaisi. 'Kunpa minä pääsisin tästä labyrintista!' […] 'Ajattelin pitkän aikaa, että labyrintista pääsisi leikkimällä, ettei sitä ollut olemassakaan, että siitä saattoi päästä rakentamalla sokkelon perimmäiseen nurkkaan pienen, omavaraisen maailman ja teeskentelemällä, ettei ollut eksyksissä vaan kotona. Mutta se johti vain yksinäiseen elämään, jossa seuraa pitivät aiemmin kuolleiden viimeiset sanat, ja tulin tänne saadakseni tietää, mikä on Suuri Ehkä, saadakseni oikeita ystäviä ja vähäistä merkityksellisemmän elämän.'"
— Greene, Kaikki viimeiset sanat

“'Ehkäpä', minä ajattelin hänen sanojensa riippuessa vielä ilmassa kuin kiehkura tupakansavua — ajatus, joka haihtui kuin savu jälkeäkään jättämättä — 'ehkäpä meidän kaikkien rakkaus onkin vain pelkkää vihjettä ja symbolia, kulkurien kieltä, joka on raaputettu portinpylväisiin ja katukiveyksiin sillä uuvuttavalla tiellä, jota toiset ovat jo tarponeet edellämme; kenties sinä ja minä olemme vain prototyyppejä, ja tämä välillemme joskus lankeava surumielisyys on peräisin etsintämme tuottamista pettymyksistä, kun jokainen tunkee toisensa ohi nähtyään välähdyksen varjosta, joka kääntyy kulman taakse aina muutaman askeleen verran ennen meitä.'”
— Waugh, Mennyt maailma

”Mitä on omanarvontunto? Omanarvontunto!
Ihmisen – ei vaan miehen – on mahdoton elää eteenpäin, ellei hän voi ajatella: »Minä kuulun valioihmisiin« tai »Minulla on omat hyvät puoleni«, jne. Minä inhoan ihmisiä, ihmiset inhoavat minua.
Älykkyyskoe. Juhlallisuus = hölmöyden tila. Joka tapauksessa voi olla varma yhdestä asiasta: on pakko teeskennellä, jotta yleensä pysyisi hengissä [...] Näissä ihmisissä oli jotakin vinossa. Mutta ehkäpä heidän laitansa oli samoin kuin minun rakkauteni: jospa he eivät voineet jatkaa elämistä muuten kuin elämällä näin. Jos on totta, että ihmisen, joka kerran on maailmaan syntynyt, täytyy tavalla tai toisella elää elämänsä, kunnes loppu tulee, ei ehkä pitäisi halveksia hänen yritystään selviytyä siitä, näyttipä se ulospäin miltä tahansa, vaikka näin rumalta kuin näiden.”
— Dazai, Laskeva aurinko

”Uskontoko tuollaisiksi mursi ihmiset? Ei, ei uskonto, vaan papit… Ei, ei papitkaan… Noin hirvittävää valtaa ei heillä toki ollut. Elämän kurjuus on ensin ja vasta sitten tulevat papit ja puhuvat, ja heidän sanansa rapisevat kuin pienet pisarat syksyn suuren mädännyksen yli. Se tietysti pahenee, mutta entä sitten; mädännys on jo pohjala, pohjalla… Mutta tuo lohdutus: »ei se ole mitään, eihän ihmisen elämä ole sataakaan vuotta», se oli heiltä, heiltä! Ei mitään, hänen ainoa elämänsä! Ei ainoa, sitten tulee se oikea ja kaunis… Mirdja naurahti. Samassa pelästyi hän itseään. Miksi tuijotti hän kuin mielipuoli ja nauroi kuolevan naisen vuoteen ääressä? Mutta elämän kurjuus oli todellakin liian suuri, jotta hän sille olisi voinut itkeäkään. Jähmettyvänsä tunsi Mirdja sen edessä. Mädännäisyyden ja hävityksen haju tunki tukehtavana hänen sieraimiinsa ja toisella puolen tuijotti kuoleman kauhea, tuntematon pimeys...”
— Onerva, Mirdja

"Kaniinit ovat monessa suhteessa ihmisten kaltaisia [...] Yksi yhteinen ominaisuus on epäilemättä vankka kyky kestää koettelemuksia ja antaa elämän virran kuljettaa eteenpäin, ohi kauhun ja menetyksen. Kaniineilla on piirre jota ei oikein voi kuvata paatuneisuudeksi tai välinpitämättömyydeksi. Pikemminkin kysymys on onnellisen rajoittuneesta mielikuvituksesta, intuitiivisesta tunteesta että elämää eletään nyt. "
— Adams, Ruohometsän kansa

"Nämä hetket häipyivät ja himon tuhoavat liekit kiihtyivät jälleen täyteen roihuun. Runo kuoli hänen huulillaan, aivoista ryntäsi ulospääsyä väkisin etsien ajatuksettomia huutoja ja lausumatta jääneitä raakoja sanoja. Veri nousi kapinaan. Hän kuljeskeli edestakaisin loskaisilla kaduilla, tirkisteli kujien ja porttikäytävien varjoihin jännittyneesti kuunnellen jokaista ääntä. Hän valitti itsekseen kuin pettynyt saalistava peto. Hän tahtoi tehdä syntiä jonkun kaltaisensa naisen kanssa, pakottaa toisen tekemään syntiä kanssaan ja iloita yhdessä tämän kanssa synnistä. Hän tunsi, miten pimeästä lähestyi häntä jokin tumma läpäisemätön voima, lähestyi hiipien ja kohisten kuin nouseva tulva täyttääkseen hänet ääriään myöten. Sen kohina piiritti hänen kuulonsa kuin suuren nukkuvan ihmismassan hengitys, sen hiipivät kielekkeet tunkeuituivat hänen sisäänsä. Tuska sai hänen kätensä puristumaan suonenvedontapaisesti nyrkkiin, hampaat pureutuivat yhteen. Hän ojensi kadulla kätensä tarttuakseen hourekuvaan, joka väisti häntä ja sytytti häntä, ja huuto, jota hän oli niin kauan pidättänyt, purkautui hänen huuliltaan. Se pääsi häneltä helvetin tuskissa kiemurtelevan ihmiskunnan epätoivoisena valituksena ja kuoli pois hurjana rukoilevana parahduksena, siinä sinkoutui ilmoille rukous, että hänen sallittaisiin antautua paheelle, huuto, jossa kaikuna toistui irvokas lause, jonka hän oli nähnyt raaputettuna mukavuuslaitoksen vettä tihkuvaan seinään. Hän oli eksynyt kapeiden ja likaisten katujen sokkeloon. Saastaisilta kujilta kuului melua ja käheää naurua ja päihtyneiden laulajien loilotusta."
— Joyce, Taiteilijan omakuva

”'Maailma on kauhea.' Kyllä, sanoin itselleni ampaistessani Lahden sillan yli välittämättä vittujakaan siitä miten kovaa ajoin, se kiteyttää kaiken. Tämä on suurta taidetta. 'Maailma on kauhea.' Se kertoo kaiken. Tätä me haluamme säveltäjiltä ja maalareilta ja suurilta kirjailijoilta: kertokaa meille tämä; he tienaavat leipänsä keksimällä sen. Miten mestarillinen, viiltävä oivallus. Mitä älyn säihkettä. Viemärirotta voisi kertoa ihan saman jos se pystyisi puhumaan. Jos rotat osaisivat puhua. Jos rotat osaisivat puhua, tekisin kaiken mitä ne ehdottaisivat.”
— Dick, Timothy Archerin sielunvaellus

”Täällä kaikki rajat häipyvät ja maailma paljastuu siksi mielettömäksi teurastuslaitokseksi mikä se on. Polkumylly kasvaa loputtomiin, luukut ovat tiukasti kiinni, logiikka juoksee hillittömänä, verinen teurastajanveitsi välähtää. Ilma on kirpeä ja seisova, kieli apokalyptistä. Missään ei näy ulosmeno-kilpeä; ei muuta päämäärää kuin kuolema. Umpikuja jonka päässä on mestauslava […] ja kun minä kävelin ilman mitään päämäärää tällä mutaisella kujalla joka oli veren tahrima, pirstaleita irtosi menneisyydestä ja ne virtailivat minun silmieni edessä ja niiden hirvittävät ennustukset ahdistivat minua. Minä näin että minun oma vereni vuoti, se tahrasi mutaisen kadun, niin kauas kuin saatoin muistaa, epäilemättä alusta alkaen. Ihminen heitetään maailmaan kuin likainen pikku muumio; tiet ovat verestä liukkaat eikä kukaan tiedä miksi niiden pitää olla. Jokainen kulkee omaa tietään, ja vaikka maailmassa on kaikkea hyvää mätänemään asti, ei ole aikaa poimia hedelmiä; kulkue hoippuu kohti uloskäytävän merkkiä, ja paniikki on niin kova, niin kova kiire on kaikilla päästä pakoon että heikot ja avuttomat tallataan leijuun eikä kukaan kuule heidän huutojaan. Minun inhimillisten olentojen täyttämä maailmani on tuhoutunut; minä olin pohjattoman yksin maailmassa ja ystävinä minulla oli kadut, ja kadut puhuivat minulle sillä surullisella, katkeralla kielellä joka on muodostunut inhimillisestä kurjuudesta, kaipauksesta, katumuksesta, tappiosta, hyödyttömästä ponnistuksesta […] Tällaista on se julmuus joka katuihin on upotettu; se tuijottaa meitä seinistä ja pelästyttää meidät kun me äkkiä vastaamme nimettömään kauhuun, kun meidän sielumme äkkiä valtaa kuvottava paniikki. Se vääntää katulamput kammottaville mutkille, saa ne nyökkäilemään meille ja houkuttelemaan meidät kuristavaan syleilyynsä; se saa toiset talot näyttämään salaisten rikosten vartijoilta ja niiden sokeat ikkunat liikaa nähneiden silmien tyhjiltä kuopilta. Jokin tuollainen katujen inhimilliseen fysionomiaan kirjoitettu piirre saa minut pakenemaan kun minä yhtäkkiä luen pääni päältä 'Impasse Satan' […] Mihin vain menee, mitä vain koskettaa, joka paikassa on syöpää ja syfilistä. Se on kirjoitettu taivaaseen; se liekehtii ja tanssii, kuin huono enne. Se on syöpynyt meidän sieluumme ja me olemme kuolleita niinkuin kuu.”
— Miller, Kravun kääntöpiiri

”Tai minä pelkäsin, kuten syksyllä ensimmäisten hallaöiden jälkeen kärpäset tulivat huoneisiin ja vielä kerran virkistyivät lämmössä. Ne olivat omituisen kuivettuneita ja säikähtivät omaa surinaansa; saattoi nähdä, etteivät ne enää oikein tienneet mitä tekivät. Tuntikausia ne vain istuivat ja torkkuivat, kunnes niiden päähän pälkähti, että ne elivät vielä; silloin ne silmittömästi syöksähtelivät sinne tänne eivätkä käsittäneet mitä varten, ja kuului kuinka ne jossain kauempana tipahtivat alas, siellä tai täällä. Ja lopulta ne ryömivät kaikkialla, ja hitaasti kuolemalla kuolettivat koko huoneen.”
— Rilke, Malte Laurids Briggen muistiinpanot

"Näin vuoden päivät edessäni kuin sarjan kirkkaita, valkoisia laatikoita, joita erotti toisistaan uni, kuin musta varjo. Mutta minun kohdallani nuo tasaisin välein esiintyvät varjojuovat, jotka erottivat laatikon seuraavasta, olivat äkkiä hävinneet, ja minä näin päivän ja päivän toisensa jälkeen hohtavan edessäni kuin valkoinen, leveä, loputtoman autio tie [...] Ajattelin, että kauneinta maailmassa oli varmasti varjo, varjon miljoonat häilyvät muodot ja umpikujat. Lipaston laatikoissa ja komeroissa ja matkalaukuissa oli varjoa, ja varjoa oli talojen ja puiden ja kivien alla, ja ihmisten silmien ja hymyjen takana oli varjoa, ja maapallon yöpuolella oli varjoa, kilometri kilometrin jälkeen".
— Plath, Lasikellon alla

“'Näen unia… ja voisin sulautua niihin, antaa niiden ottaa minut valtaansa. Mutta onhan unien lisäksi muutakin? Täytyyhän meidän herätä joskus. Koska… koska sitten…'
Hän kohottaa päätä. Ambulanssi ajaa tien viimeiseen mutkaan, ja vuori jää taakse. Hän näkee mustan linnun nousevan kohti tummia pilviä. Kesäaurinko häikäisee niin, että silmiä kirvelee, eikä hän pysty seuraamaan linnun lentoa.
Hän vetää hiljaa henkeä. Tien vieressä kasvavat puut palavat, leiskuvat vihrein liekein, jotka värähtelevät kuin valtavan villipedon kyljet. Hän tuijottaa niitä rävähtämättä. Kuin odottaisi vastausta. Kuin esittäisi vastalauseen.”
— Kang, Vegetaristi

”'Jonain päivänä', minä selitin Janille, 'kun ne todistavat että maailmalla on neljä ulottuvuutta eikä kolme, ihminen voi lähteä kävelylle ja yksinkertaisesti kadota. Ei hautajaisia, ei kyyneliä, ei illuusioita, ei taivasta eikä helvettiä. Ihmiset vain istuvat ja kysyvät: 'Mitä Georgelle tapahtui?' Ja joku sanoo siihen: 'Jaa, en minä tiedä. Se sanoi menevänsä ostamaan askin tupakkaa.'”
— Bukowski, Pystyssä kaiken aikaa
Locked