Derealisaatio ja depersonalisaatio

Astraaliset ja paranormaalit kokemukset, unet, näyt.
Otava
Frater
Posts: 168
Joined: Thu Feb 25, 2016 9:26 pm

Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Otava » Mon Apr 11, 2016 4:15 pm

Voi olla että puhun tästä ilmiöstä väärille termein, mutta nämä tuntuivat tutuimmilta / olivat lähimpiä tieteen antamia nimiä.

Minulla oli lapsena aika voimakasta taipumusta derealisaatioon ja depersonalisaatioon. Vähän erikoista etten ole koskaan aikuisiällä näitä asioita juuri pohtinut, ja nuo termitkin löysin joku aika sitten etsiskellessäni tietoa psyykkisistä ilmioistä päätyen sattumalta suomi24 -keskusteluun. Tunnistin kuvaillun ilmiön heti, mutta eroja omiin kokemuksiini on myös melko paljon.

Syitä derealisaatioon ja depersonalisaatioon ovat mm. traumat ja stressi, muttei minulla ole niitä koskaan ollut. Olen muutenkin mieleltäni ns. lääkärinkirjoissa varsin terve.

Viikko sitten töissä minulle tapahtui vuosien vuosien jälkeen "irtaantuminen". Varsin lievä sellainen, mutta kyllä sen vaivatta tunnisti. Tuolla termillä minä olen sitä kutsunut, mutten ole koskaan tästä keskustellut kenenkään kanssa ehkä osittain siksi etteivät nuo tilat ole haitanneet minua, päinvastoin. Tilojen syntyyn ei koskaan liittynyt ahdistus tai jännitys, vaan ne tulivat hyvin spontaanisti. Ensimmäisillä kerroilla lapsena tosin kun tila tuli päälle muistan kuinka minua kammoksutti koska olin juuri juttelemassa / leikkimässä kavereideni kanssa ja pohdin että huomaavatkohan he että "menin pois", tuleekohan suustani mitään järkeviä lauseita koska en ole edes paikalla. Mieli jakaantui tavallaan kahtia, jota seurasi toisinaan jonkinlainen ruumiista irtaantuminen. Muistan miten hassua oli seurata itseään juttelemassa kavereiden kanssa odottaen koko ajan jännittyneenä milloin sanon tai teen jotain outoa, mutta olin aina kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tästä ilmiöstä ei ole koskaan ollut minulle mitään haittaa, ja kun viikko sitten vuosien jälkeen huomasin miltei unohdetun tunteen yht'äkkiä palanneen olin lähinnä innoissani. Usein tuntuu että näistä "mielenhäiriöistä" pyritään pois, mutta minä en kyllä pistäisi lainkaan pahakseni jos joskus oppisin hallitsemaan edes jollain tavoin tätä ilmiötä.

Minulle, toisin kuin ilmeisesti aika monille muille, ei koskaan tullut voimakkaita vieraantumisen tunteita ihmisiä kohtaan, mutta paikkoja kohtaan kyllä. Sitä näki kaiken ihan uudessa valossa, kuin olisit todella ensimmäistä kertaa jossain. Unohtumattomimpia muistoja on kun olin lapsena talvella kaverini kanssa metsässä kävelemässä, ja sieltä palatessa kävellessämme katuja pitkin kotiin tapahtui voimakas ilmiö jota korosti vielä entisestään se ettemme nähneet ainuttakaan ihmistä tai autoa missään. Emmekä nähneet koko matkalla vaikka asuimme melko vilkkaalla alueella. Kävelimme tuttuja, mutta silti täysin vieraita katuja pitkin. Tuo oli varmasti myös minun ensimmäinen "ainoa ihminen jäljellä" -tyylinen fantasia.

Olisi mielenkiintoista kuulla jos muilla on vastaavaa taipumusta, jota epäilemättä on koska tämä tuntuu olevan yleisempää mitä kuvittelin. Onko joku jopa kyennyt harjoittamaan toimintaa jonka tästä tunnistaa? Päihteiden avulla suoritettavat harjoitteet ja tilat eivät erityisemmin kiinnosta, mutta kyllä niistäkin voi keskustella. Ensimmäisenä tulee toki mieleen että meditaatio ja jooga voisivat olla parhaita harjoitteita. Kaikki kirjasuositukset otetaan ilomielin vastaan myös!
Vanadís

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Vanadís » Mon Apr 11, 2016 9:28 pm

Shamanistisesta näkökulmasta depersonalisaatiosta voi lukea täältä:
http://thuleia.com/sielunpalautus.html

Eli kyllä samankaltaisia kokemuksia voi harjoittaa ja harjoitella, mutta kannattaa kysyä itseltään aina miksi haluaa tehdä niin ja mitä hyötyä siitä on itsekehitykselle. Jos henkilö on arkitajunnassaan kovin rationaalinen ja pään sisäinen ääni puhuu kritiikin ja logiikan äänellä aina, voi tehdä hyvää päästä depersonalisaation tyyppiseen tilaan hallitusti, tai kokea flow-tilaa, jolloin aistit kirkkaina menee vaan tunteessa tai jonkin asian tekemisessä tai vaikkapa luonnonpaikan huumassa. Sisäinen ääni tai arkitajunta on tällöin ns. varikolla. Jos taas henkilö on muutenkin taipuvainen unelmointiin ja on ns. pää pilvissä koko ajan, voi hänelle päinvastoin tehdä hyvää oppia juurtumaan paremmin arkeen, eikä harjoittaa transsiin johtavia tekniikoita, jotka syventävät unitajuntaa ja ekstaattisempaa kokemusmaailmaa.

Mietin joskus, johtuisiko tällainen kevyt persoonan jakaantuminen kahtia aivokemiasta tai aivosähkötoiminnasta. Eli kuvaamasi tilanne, jossa seuraat itseäsi juttelemassa kavereille kuin eri henkilönä. Ennen kaikkea koen tällaiset ilmiöt itse niin, että ne ovat mielenkiintoisia osoituksia siitä, että emme ole yhtä kuin mielemme tai ruumiimme, vaan meissä on paljon enemmän puolia ja kykyjä, myös erilaisia tapoja jakaantua ja tarkkailla itseä sitten siinä samalla. Näiden aktiivinen harjoittaminen vaatii mielestäni energiakehon vahvistamista, jotta mieli tai energia ei lähde ajan kuluessa pirstaloitumaan.
Otava
Frater
Posts: 168
Joined: Thu Feb 25, 2016 9:26 pm

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Otava » Mon Apr 18, 2016 9:26 am

Onpa informatiivinen blogi.

Kyllä minussa se rationaalisesti ja kriittisesti ajatteleva puoli on huomattavasti voimakkaampi, vaikka saatan erehtyä joskus pitämään itseäni unelmoijana. Eivät ne unelmat mitä minulla on ole erityisen abstrakteja tai toismaallisia. Ollaan melko juurtuneita arkeen, mutta onneksi arkikin on varsin mainio.

"...kannattaa kysyä itseltään aina miksi haluaa tehdä niin ja mitä hyötyä siitä on itsekehitykselle."

Mutta sitten tuo kysymys että miksi ja mitä hyötyä... Minä tunnen toisinaan aika kovaa vetoa irtautua tästä maailmasta. Vuosia taisin tavoitella sitä tilaa juomalla viinaa, muttei se tapa kovin häävejä tuloksia tuonut. Viina oli vaan se helpoin keino aitoja alittavalle ihmiselle jonka arjessa ei ollut sisältöä eikä elämässä merkitystä. Ei minulla silti mitään alkoholia vastaan ole, haha.

Irtautumisen tarve ei johdu siitä että olisi jokin asia huonosti, ei ole koskaan juuri ollutkaan. Kyllähän minua maailma ahdistaa aivan helvetisti toisinaan, mutta sanoisin että olisin enemmän huolissani jos tällaista sontaa sisältävä tunkio ei toisinaan kurkkua kaihertaisi. Hyvä inspiraation lähde sekin. Toisinaan tuntuu että asiat ovat jopa liiankin hyvin, mutta tuskin se tarve siitäkään johtuu, hmm...

Muistan edelleen sen yksinäisyyden ja "piilossa olemisen" tunteen mikä minut valtasi kun tila humahti päälle, ja sitä minä hieman kaipaan. Se oli todella rauhoittava ja rauhallinen tunne / tila, jossa oli rajatilan tuntu. Ja kyllä tähän voi vaivatta linkittää jatkoksi kuolemankin.
Yubaba
Posts: 13
Joined: Thu Apr 05, 2018 6:01 am

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Yubaba » Sun Aug 12, 2018 8:34 pm

Minulla oli lapsena myös taipumusta voimakkaisiin depersonalisaatiokokemuksiin. Niihin usein liittyi tunne ikään kuin kulissien taakse astumisesta ja epätodellisesta "olenko tämä todella minä" -tunteesta. Näihin oloihin liittyi usein tilaan/etäisyyksiin liittyviä outoja kokemuksia; esim. seinä saattoi tuntua yhtäaikaa olevan sekä epätavallisen kaukana että lähellä, aivan kuin jotenkin zoomailisin siihen edestakaisin.

Olen vielä aikuisenakin ajoittain kokenut näitä, mutta en niin voimakkaina ja vain lyhyinä välähdyksinä. Tunne kuitenkin tosiaan tuntuu rauhalliselta ja miellyttävältä... ja nimenomaan ikään kuin jonkin "rajalla olemiselta" niinkuin Otava ekassa postauksessa kuvasi.

Psykologisesti ajateltuna ei sinänsä ole ihme, että olen näitä kokenut... lapsena elin melko stressaavissa olosuhteissa, vaikka mitään erityisiä traumoja en muista kokeneeni. Muutenkin lapsena elin aika paljon päiväunelmissa, joten tää varmaan oli mulle varsin helppo tapa säädellä ahdistusta.
Kavi
Frater
Posts: 315
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Kavi » Mon Aug 13, 2018 5:45 pm

Yubaba wrote:Minulla oli lapsena myös taipumusta voimakkaisiin depersonalisaatiokokemuksiin. Niihin usein liittyi tunne ikään kuin kulissien taakse astumisesta ja epätodellisesta "olenko tämä todella minä" -tunteesta. Näihin oloihin liittyi usein tilaan/etäisyyksiin liittyviä outoja kokemuksia; esim. seinä saattoi tuntua yhtäaikaa olevan sekä epätavallisen kaukana että lähellä, aivan kuin jotenkin zoomailisin siihen edestakaisin.

Olen vielä aikuisenakin ajoittain kokenut näitä, mutta en niin voimakkaina ja vain lyhyinä välähdyksinä. Tunne kuitenkin tosiaan tuntuu rauhalliselta ja miellyttävältä... ja nimenomaan ikään kuin jonkin "rajalla olemiselta" niinkuin Otava ekassa postauksessa kuvasi.

Psykologisesti ajateltuna ei sinänsä ole ihme, että olen näitä kokenut... lapsena elin melko stressaavissa olosuhteissa, vaikka mitään erityisiä traumoja en muista kokeneeni. Muutenkin lapsena elin aika paljon päiväunelmissa, joten tää varmaan oli mulle varsin helppo tapa säädellä ahdistusta.
Satutko muistamaan tilanteita joissa näin käy?
Omat epätodelliset olot liittyvät jollain tapaa tilaan. Teini-iässä kun uhkasin painovoimaa ja hypin suurien esteiden yli ja rullalautaillessa tuli toisinaan tämä. Piti aina olojen ilmetessä keskeyttää ja todeta, ettei haukata nyt liian isoa palaa.
7&8
User avatar
Ave
Posts: 30
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm
Location: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Ave » Fri Sep 28, 2018 9:08 pm

Nykypsykologisessa viitekehyksessäkin tunnistetaan derealisaatio- ja depersonalisaatiokokemukset potentiaalisena osana ns. terveen psyyken toimintaa. Hurmos- ja transsitilat sekä jossain määrin esimerkiksi meditaation avulla saavutettavat tietoisuudentilat voidaan itsessään tulkita tietystä näkökulmasta käsin derealisaatioksi ja/tai depersonalisaatioksi. Edellä mainittu lienee monelle jo entuudestaan tuttua asiaa.

Itse olen kokenut derealisaatiota ja depersonalisaatiota pitkään ja olen tottunut pääosin selittämään sen omalla kohdallani psyykkiseksi selviytymiskeinoksi, jonka avulla olen kyennyt irroittamaan tietyt tapahtumat ns. arkitodellisuudestani ja itsestäni erilleen. Näin olen voinut jatkaa elämää ikäänkuin (traumatisoivia) asioita x,y,z ei olisi tapahtunut. Derealisaatio on ilmennyt voimakkaana epätodellisuuden kokemuksena: arkitodellisuuden esineet, maisemat ja ihmiset ovat näyttäytyneet lavasteenomaisina jne. Pitkään olin myös vakuuttunut siitä, että se mikä tapahtuu ruumiilleni, ei tapahdu minulle, koska olen itse jossain toisaalla (on ollut mielikuva, että avaruudessa, tai jossain lentämässä.) Depersonalisaatio ilmeni pitkään kokemuksena siitä, etten ole olemassa. Tuuli puhalsi lävitseni kävellessäni kadulla. Sitten kun sain sisällön itseeni, huomasin, etten pysty sisällyttämään kaikkea yhdeksi persoonaksi. Sen sijaan on useampia, toisensa poissulkevia persoonia (tai persoonan osia), jotka ovat toisilleen epätosia. Keskiajalla ja myöhemminkin tämä kaikki olisi tulkittu riivaukseksi: olen puhunut tuntemattomalla äänellä, tehnyt vieraita liikkeitä. Asioita, joita en oikeasti tekisi jne.

Miksi kerron tämän? Taustalla on jokin kysymys, johon haen vastausta. Olen kohdellut omaa derealisaatiotani ja depersonaalisaatiotani pitkälti psykopatologisena/tieteellisenä ilmiönä. Se on tuntunut turvallisimmalta. Olen miettinyt, mikä ero on derealisaatiolla ja depersonalisaatiolla jota psyyke käyttää tarjoituksenmukaisuussyistä ja derealisaatiolla ja depersonalisaatiolla, joka tapahtuu jostain muusta liikuttimesta käsin? Tuntuu hassulta, että sama ilmiö tuottaa eri "tasolla" täysin eri kokemuksen. Derealisaatio (psykopatologiselta) nisäkästasolta käsin tuntuu ontolta, yksinäiseltä erillisyydeltä:koen olevani erilläni kipua tuntevasta nisäkäskehosta ja se on huono asia (koska en pääse saattamaan kärsimystä loppuun). Kun taas jollain "korkeammalla" tietoisuuden tasolla (esim. meditoidessa) koettu derealisaatio tuntuu yhteydeltä ja realisaatiolta. Kaikki on jo "valmista". Kummatkaan kokemukset eivät sulje toisiaan pois tietenkään.

Depersonalisaation tuloksena syntyneet persoonan osat ovat tavallaan tuntuneet demonisilta ja/tai henkiolennoilta. Kuitenkin itsestäni on ollut melko samantekevää, miksi heitä nimitetään (ehkä heille itselleen ei ole). Kuitenkin työskentelyidea on nähdäkseni sama, on kyse psykopatologisten persoonanosien integroinnista tai henkien "kotiinsaattamisesta": entiteetit nähdään oikeassa valossa (tietoisuuden valossa) ja sisällytettään äärettömään itseen. Kylläpä se näyttää tässä kirjoitettuna helpolta.

Kai etsin jotain merkitystä kärsimykselle, lopullista sanaa, logiikkaa.
If you want to reborn, let yourself die.


https://matkamerenpohjaan.blogspot.com/
User avatar
Ave
Posts: 30
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm
Location: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Ave » Sat Sep 29, 2018 1:33 pm

Vanadís wrote:Shamanistisesta näkökulmasta depersonalisaatiosta voi lukea täältä:
http://thuleia.com/sielunpalautus.html

Eli kyllä samankaltaisia kokemuksia voi harjoittaa ja harjoitella, mutta kannattaa kysyä itseltään aina miksi haluaa tehdä niin ja mitä hyötyä siitä on itsekehitykselle. (...) Näiden aktiivinen harjoittaminen vaatii mielestäni energiakehon vahvistamista, jotta mieli tai energia ei lähde ajan kuluessa pirstaloitumaan.
Olen täysin samaa mieltä. Itselläni oikeastaan prosessi onkin ollut päinvastainen: pyrin derealisaatiosta ja depersonalisaatiosta kohti realisaatiota ja personalisaatiota. Pitkään jatkuneessa depersonalisaatiossa työnsin aktiivisesti osia tunneitsestäni alitajuntaan. Siellä ne sitten ajan oloon kasvoivat kohtalaisen itsenäisiksi entiteeteiksi. Ennen kuin tulin tietoisemmaksi näistä entiteeteistä, saatoin aistia esimerkiksi voimakkaan, pahan entiteetin läsnäolon, kuulla ääniä jne. Jälkikäteen yhdistän nämä tietyt tapaukset juuri sisäisiin entiteetteihini, jotka yrittivät kommunikoida kanssani. Sittemmin olen pyrkinyt tosiaan integroimaan ne Itseeni.

Liian pitkään jatkuvassa (psykopatologisessa) depersonalisaatiossa on myös se henkisen kehityksen kannalta hankala vivahde, että kun oman itsen olemassaolo ja rajat ovat hatarat, on vaikeaa saada yhteys omiin tekoihin ja niiden moraalisiin seurauksiin. Tämä pitkään jatkuessaan on omiaan salpaamaan oppimista ja henkistä kehitystä.

Psykopatologiseen depersonalisaatioon perustuu täten myös ihmisten kyky suorittaa pahoja (osaamattomia) tekoja ja jatkaa toisaalla elämää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Näin kerran videon jossa haastateltiin Jammu Siltavuorta. Videolla hän vakuutteli, että on aina ollut väkivaltaa vastaan jne. Silmistään paistoi vilpittömyys.

Oma äitini viimeksi viime viikolla kertoi (jälleen) irtaantuneen ruumiistaan ja katselleen itseään ulkopuolelta. Tästä tuli itselleni lähinnä surullinen olo, koska liitän tämän taipumuksen hänellä(kin) pitkäkestoiseen ja käsittelemättömään traumatisoitumiseen. Olen lukenut myös, että tällainen dissosiaatiotaipumus on omiaan periytymään (kuten traumat jne.) Kuten Vanadiskin viittasi on kaikenlainen "seikkailu" näiden ilmiöiden kanssa viisainta aloittaa vasta sitten kun perusasiat (Itsen riittävä eheys, henkinen erottelukyky, motiivit) ovat kunnossa (jos silloinkaan). Olen monesti joutunut itseäni muistuttamaan siitä, että jos mielii jumalaksi on ensin tultava ihmiseksi. Mutta kyllähän tämäkin ilmiökokonaisuus herättää olennaisia kysymyksiä siitä, mitä ihmisyys ylipäätään on. Tavallaan tästä viestistäni ehkä paistaa varautuneisuus ja totisuus, mutta ymmärrettäköön se osittain sitä taustaa vasten, että olen näiden ilmiöiden kanssa paininut juuri oman traumataustani kautta.
If you want to reborn, let yourself die.


https://matkamerenpohjaan.blogspot.com/
Wyrmfang
Frater
Posts: 1105
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Jyväskylä

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Wyrmfang » Mon Oct 01, 2018 2:44 pm

Ave wrote: Olen monesti joutunut itseäni muistuttamaan siitä, että jos mielii jumalaksi on ensin tultava ihmiseksi.
Täytyy sanoa, että tämä on täydellinen muotoilu ideasta, jota olen paljon korostanut hankittuani ensin nuorempana tiettyjä (lähinnä sosiaalisia) ongelmia keskittymällä intensiivisesti alleviivatun okkultistiseen ja satanistiseen tapaan hahmottaa elämää. Jatkokysymys on tietysti, voiko kukaan rehellisesti koskaan sanoa saavuttaneensa sitäkään pistettä, jossa voi katsoa olevansa ehjä ihminen ja keskittyä jumalaksi tulemiseen. Näin ollen hahmotan itse koko jumalaksi tulemisen siihen tapaan mitä Kant kutsuisi regulatiiviseksi ideaksi; siis jotain mikä on olennainen ajatus konkreettisen kehittymisen kannalta, mutta mikä ei välttämättä edes voi materialisoitua. Toisaalta ymmärrän että tämä on joillekin luonteille auttamatta liian "pessimistinen" tapa hahmottaa kehittymistä.
Kavi
Frater
Posts: 315
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Kavi » Mon Oct 01, 2018 2:52 pm

Sori, että tuputan tätä taas, mutta tuli jotenkin mieleen täydellisestä ihmisestä/olennosta al Insan al kamil.
Ymmärtääkseni siinä on hieman samaa ajatusta, että täydellistyminen ei tapahdu yksinomaan materiaalisella tasolla. Vai voiko näitä kahta käsitettä edes verrata toisiinsa?
7&8
User avatar
Ave
Posts: 30
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm
Location: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Derealisaatio ja depersonalisaatio

Postby Ave » Tue Oct 02, 2018 10:51 pm

Wyrmfang wrote:
Ave wrote: Olen monesti joutunut itseäni muistuttamaan siitä, että jos mielii jumalaksi on ensin tultava ihmiseksi.
Täytyy sanoa, että tämä on täydellinen muotoilu ideasta, jota olen paljon korostanut hankittuani ensin nuorempana tiettyjä (lähinnä sosiaalisia) ongelmia keskittymällä intensiivisesti alleviivatun okkultistiseen ja satanistiseen tapaan hahmottaa elämää. Jatkokysymys on tietysti, voiko kukaan rehellisesti koskaan sanoa saavuttaneensa sitäkään pistettä, jossa voi katsoa olevansa ehjä ihminen ja keskittyä jumalaksi tulemiseen. Näin ollen hahmotan itse koko jumalaksi tulemisen siihen tapaan mitä Kant kutsuisi regulatiiviseksi ideaksi; siis jotain mikä on olennainen ajatus konkreettisen kehittymisen kannalta, mutta mikä ei välttämättä edes voi materialisoitua. Toisaalta ymmärrän että tämä on joillekin luonteille auttamatta liian "pessimistinen" tapa hahmottaa kehittymistä.
Ihminen on sellainen kärsivä jumala, minusta. Itse kai luulin joskus, että oman "jumalankaltaisuuden" tajuaminen olisi säästänyt minut ihmisyydeltä ja kärsimykseltä. Mutta sitten se taisi ollakin juuri päinvastoin.

Kavi, tahdotko kertoa lisää tuosta? Onko se joku suufilainen asia?
If you want to reborn, let yourself die.


https://matkamerenpohjaan.blogspot.com/

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 2 guests