Kuinka tutkia psyykkisiä ilmiöitä omassa elämässä?

[Insanus]

Jos ymmärrämme noumenonilla oliota sikäli kuin se ei ole aistimellisen intuition objekti abstrahoidessamme sitä koskevasta intuitiomme tavasta, niin kyseessä on noumenon negatiivisessa merkityksessä. Jos taas ymmärrämme sillä ei-aistimellisen intuition objektia, niin oletamme erityisen intuitiotavan, nimittäin intellektuaalisen, joka ei kuitenkaan ole omamme ja jonka mahdollisuutta emme myöskään voi ymmärtää, ja tällöin kyseessä olisi noumenon positiivisessa merkityksessä.
Immanuel Kant - Puhtaan järjen kritiikki

Omassa ajattelussani noumenon vastaa henkeä ja yhteys noumenoniin siten henkikontaktia.
Kant oli sitä mieltä, että tällainen yhteys on täysin mahdoton koska jos abstrahoimme sitä koskevasta intuitiomme tavasta meillä ei ole intuitiota siitä ja jos emme abstrahoi, niin olemme tekemisessä aistimellisen intuition emmekä asian itsensä kanssa. Pelkkä aistimellisuudesta abstrahointi ei siis riitä, koska silloin näemme vain mitä noumenon EI ole ja looginen mahdollisuus ei vielä tarkoita tosiasiallista mahdollisuutta. Kant siis käytti itse noumenonia vain negatiivisessa merkityksessä osoittamaan järjen rajat & siksi kyse on puhtaan järjen kritiikistä.

Mahdollisuus josta Kant ei puhu, on että aistimellisuudesta (siten siis myös ajasta ja avaruudesta, jotka Kantille olivat puhtaita intuitioita) abstrahoitu järki voisi itsessään affektoida reseptiivisyytemme. (Siis, että kyse ei olisi älyllisestä intuitiosta, vaan "epäintuitiosta": että havainnoidessamme ei-mitään yhä havainnoimme tai "vain-aistimme") Sillä vaikka me emme tuolloin aisti mitään positiivista, se ei tarkoita että reseptiivisyytemme katoaisi olemattomiin. Kaikesta sisällöstä abstrahoimalla subjektissa nähdäkseni herää aistimus, jota nimitän tässä vieraudeksi. Sillä ei ole mitään kohdetta, vaan se itsessään on uuden tyyppinen aisti, jota voidaan käyttää paitsi intuition kohteisiin, myös intuointiin itseensä. Vieraus sinänsä ei siis ole "henki" -joka edelleen pysyy järjen ulottumattomissa-, mutta vierauden aistimuksen esiintyminen tai liminaalitila aistimellisena intuitiona ei herää ilman tätä syvämeditaatiota jossa muodollisen olemassaolon ehdot abstrahoidaan pois. Tämän koen mahdollisuutena tutkia jotain "enempää".

Minusta vaikuttaa, että sovellat Kantin dualismia kontekstiin johon se ei aivan suoraan ainakaan liity. Kantillehan yliaistilliset ilmiöt, sikäli kuin sellaisia on, kuuluisivat määritelmällisesti fenomenaaliseen maailmaan, ovathan ne ilmiöitä. Tosin jos yliaistillisella tarkoittaa jotain mikä ei ylipäätään ole ilmiö, ts. uskonnollista kokemusta, niin tässä kohdalla Kantin ajattelu tuntuu tosiaan ongelmalliselta; se on ikään kuin uskonnollista ilman uskonnollisen kokemuksen mahdollisuutta. Toisaalta kun mennään tietyllä tapaa noumenaalisen kanssa tekemisissä olevan käytännöllisen järjen piiriin, Kant tuntuu ainakin minun asiantuntemuksella aika mielivaltaisesti ajattelevan, että ainoastaan kristilliset ideat voivat olla käytännöllisessä mielessä objektiivisia. Luulisin että Kantin perusajatusta käytännöllisten ja teoreettisten totuuksien erosta voisi soveltaa yleisesti yliaistillisiin ideoihin ilman Kantin ajan kuvaan kuulunutta imperialistista kristillisyyttä.

Siis juuri tuota ongelmallista "uskonnollista ilman uskonnollisen kokemuksen mahdollisuutta" ajoin viestissäni takaa. Sitä, että suhde kaikkeen aktuaaliseen muuttuu, esim. ettei enää nähdä sitä mitä tässä ja nyt konkreettisesti on, vaan se mitä siinä ei ole. Koska uskonnollinen kokemus on "mahdoton", sen "ilmitulo" fenomenaalisessa maailmassa on se kokemus vieraudesta jossa kaikki nähdään ikään kuin ensimmäistä kertaa joka kerta.

[Insanus]

Luin taas puhtaan järjen kritiikkiä ja huomasinkin, että maininta vastaavasta mahdollisuudesta on & ymmärtääkseni Kant oli nuorella iällä kiinnostunutkin tästä; se ei vain kuulu kriittisen projektin sisään. Kritiikissä mainitaan "transsendentaalinen aistioppi" ja ei ainakaan kielletä mahdollisuutta että on olemassa apriori-ehto aistimellisuudelle. Eksistentialismi ja erityisesti subliimi kokemus ovat ainakin sitä jotain rajaa hipovia missä on pakko alkaa elää okkultismia sen osa-alueiden tutkimisen sijaan jos haluaa "mennä eteenpäin". Jos ajattelee että psyykkiset ilmiöt olisivat ikään kuin arkisen ja subliimin välimaastossa oleva "jungilais-astraalinen" sokkelo, niin se tulisi ymmärtää joko subliimin ilmentymispyrkimyksenä tai omana kurkotuksena kohti sitä ja se miten näiden välissä tasapainoillaan on ikään kuin synkroniteetin asettamista kausaliteetin yli tai ali. Se tosin on ehkä psyykkisten ilmiöiden käyttöä, ennemmin kuin tutkimista, mutta kuitenkin.