"Geochakrat"

[Nefastos]

Veljeskunnan käytössä on ollut tähän saakka käytössä tämä vähän kömpelö, joskin jossain määrin kuvaava termi. Tulisiko mieleen parempia nimityksiä, jotka myös sopisivat arkikäyttöön? "Paikkasidonnainen energia" ja vastaavat ovat kovin kömpelöitä.

Ajatus paikasta täysin neutraalina tilana on jotain nykykulttuurille ominaista. En ole tietoinen mistään muinaiskulttuurista, joka olisi käsittänyt tilan vain neutraalina tyhjänä paikkana johon rakentaa jotain. Ilmansuunnat &c. on ymmärtääkseni aina otettu huomioon arkkitehtuurissa, uskomuksissa ja käytännöissä. Vähänkin intuitiiviset ihmiset ovat yleensä myös erittäin tietoisia siitä, että olinpaikka niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa on merkityksekäs - eri mailla & kaupungeilla, mutta myös asemoitumisilla vaikkapa tietyn pöydän ääressä on tunnelmansa & merkityksensä. "Feng Shui".

Että tämä asia ei ole edes neutraalina psykologisena tosiasiana (suhtautuen okkultismiin kokonaisuutena vaikka kuinka skeptisesti) yleisesti tunnustettu & huomioon otettu, on mielestäni osoitus jonkinlaisesta yleisen merkitysopin kadoksissaolosta nykypäivänä. Orientaatio on menetetty hyvinkin konkreettisesti. Eräs lukemattomista vastaavuuksista asiassa on menneisyyteen nähden heikkolaatuinen arkkitehtuuri, jossa rakennukset mätänevät ja tuhoutuvat ennätysvauhtia, esteettisistä puutteista puhumattakaan.

Ideoita, kokemuksia, vastaväitteitä?

[obnoxion]

Ilmiö, jota John Steinbeck kuvailee lähes täydellisesti romaanissaan "Tuntemattomalle jumalalle".

Voimapaikka, pyhä paikka (spesifimmin pyhä lehto, pyhä kivi, pyhä kaupunki, tienristeys), pyhä tila... Paras termi, shaktipitha, olisi sekin lainasana. Ainakin hepreassa Paikka on jumalannimi, Makom.

Ajatus paikasta jossa jumluuden läsnäolo koetaan on niin keskeinen omalle uskonnollisuudelleni, että itse olisin varmaankin aloittanut aiheen Uskonnot-otsakkeen alle. Voisin puhua loputtomasti kaikista maailman aiheista, ja silti ajatuksissani kaikki pyörii yhden ytimellisen idea ympärillä - Jumaluuden kohtaaminen Paikassa, Läsnäolon välitön kokeminen.

Tämä ajatus, tämä kokemistapa on se joka myös pitää minut varmasti mustassa osastossa. Kun Jumaluus kohdataan Paikassa, sitä ei heti voi Ymmärtää tai selittää, ja se on liian hirvittävä jotta ihminen voisi sitä vain rakastaaa ilman kauhistusta. Mutta Se On! Ja tästä tulee ainoa totuus maailmassa: Se On, Se On, Se On, voi hyvä luoja miten vain Se On! Siitä tavallaan mustassa aspektissa on kysymys. Jumalaa ei kohdata ensisijaisesti Mielessä tai Sydämessä, vaan Paikassa.

[Tulihenki]

Koen ainakin jossakin määrin ymmärtäväni Obnoxionin kuvaaman Jumaluuden kohtaamisen ja kauhistuksen. Eläimet & eläimellisyys ketjussa kerroin hivenen, miten tarkoitukseni oli hukuttautua. Se tilanne oli kuitenkin lopulta silmät avaava ja ensimmäisen kerran koin todella jotain, mitä olin unohtanut ja kadottanut; Merkityksen. Yhtä aikaa suuren ilon hetki ja samalla sielua ravistuttava tilanne kaikessa kauheudessaan. Tein melkein hirveän erehdyksen luistumalla väärällä tavalla kuolemaa kohti. Ymmärrän siis, miten näennäisesti ristiriitaiset kauhistus ja rakkaus Jumaluuden kokemisessa voivat yhdistyä.

En ole enää ollut vuosiin kovinkaan traumatisoitunut vedestä, mutta Pyhän kokeminen on kuitenkin nykyään yhdistynyt enemmänkin paikkoihin, mitkä ovat korkealla veden ulottumattomissa, kallioilla. Kotini lähellä on luonnonsuojelualue, jonka laidoilla on satoja miljoonia vuosia vanhoja korkeita kallioita. Pelkästään ajatus, mitä nämä kalliot ovat nähneet ja millaisissa mahdollisissa rituaaleissa sekä seremonioissa ne ovat osana olleet, saa mielen lentämään. Sainpa sitten koskaan vihkimystä näiden kallioiden mysteereihin tai en, niin ainakin olen kokenut niiden lämpimän energian ja kokenut itseni tervetulleeksi.

[Nefastos]

Ajatus paikasta jossa jumluuden läsnäolo koetaan on niin keskeinen omalle uskonnollisuudelleni, että itse olisin varmaankin aloittanut aiheen Uskonnot-otsakkeen alle.

Vaikka tämä on minulle lähtökohtaisesti psykologinen & maaginen ilmiö, niin se johtunee siitä että maailma on muutenkin itselleni lähtökohtaisesti psykologinen (mentaalinen) & maaginen ilmiö. Ymmärrän hyvin, että asian voin nähdä leimallisesti uskonnollisena.

Tarkoittaako se, että sinulle jumalat ovat ensisijaisesti ktoonisia?

Teologioissahan käsitellään useammin kuitenkin tiettyjä voimapaikkoja, kun taas magiassa mikä tahansa paikka on polttopiste - esim. Taikaympyrän Pyhityksen rituaalissa selkeästi sellaiseksi konsekroitavissa.

Tulihengen tunnelma taitaa olla näiden lähestymistapojen keskivälistä:

Pelkästään ajatus, mitä nämä kalliot ovat nähneet ja millaisissa mahdollisissa rituaaleissa sekä seremonioissa ne ovat osana olleet, saa mielen lentämään.

[Tulihenki]

Ykseyden filosofian kannalta ymmärrän sen, miten polttopiste magiassa on pikemminkin sen hetken ja paikan yhdistelmä kuin niiden erottelu tai painottaminen toiseen. Kuitenkin itse kuljen vielä tietä, missä sisäinen ei ole kykenevä määrittelemään ilman ulkoisen vaikutusta, joten koen siinä mielessä paikan Merkityksen ja sen paikan tuoman Läsnäolon niin kovin tärkeänä; unohtamatta sen historiaa.

[Nefastos]

Kuitenkin itse kuljen vielä tietä, missä sisäinen ei ole kykenevä määrittelemään ilman ulkoisen vaikutusta

En usko, että sellaista kannattaisi edes yrittää ottaa ihanteekseen, paitsi sikäli että nähtynä ideaalina kustakin tilasta (paikasta/hetkestä) osaisi hyödyntää sille leimallisen positiivisen varauksen. Joka siis on aina erilainen, ei identtinen. Muutenhan pudotaan juuri siihen "neutraalin tilan" harhakuvitelmaan, jota yllä kritisoin.

[Tulihenki]

En usko, että sellaista kannattaisi edes yrittää ottaa ihanteekseen, paitsi sikäli että nähtynä ideaalina kustakin tilasta (paikasta/hetkestä) osaisi hyödyntää sille leimallisen positiivisen varauksen. Joka siis on aina erilainen, ei identtinen. Muutenhan pudotaan juuri siihen "neutraalin tilan" harhakuvitelmaan, jota yllä kritisoin.

Näin varmastikin ja tuota yritinkin ilmaista. Entheogeenit-ketjussa sanoitkin tähän liittyen hyvin:

Mielestäni huumausaineet muodostavat ongelman sille, minkä näen erääksi olennaisimmista okkultistin työtehtävistä: että sisäinen energia olisi a) itselähtöinen ja b) kykenevä vaikuttamaan toiseuteen hallitulla, myönteisellä tavalla. Siitähän maagikon prosessissa on kyse. Maagikko ei pyri reagoimaan, vaan luomaan sisäisen koneistonsa vähittäisellä työllä tahdonvaraisesti & suvereenisti. "Käsittä tehty", kuten sanotaan.

[obnoxion]

Tarkoittaako se, että sinulle jumalat ovat ensisijaisesti ktoonisia?

Näin en voi sanoa. Minulle uskontojen ja ihmisten jumalat ovat läsnä maailmassa, ilmentäen itseään. Jumaluuden voiman on toimittava suhteessa maailmaan, eikä tämä tarkoita etteikö voima voisi niin sanotusti loistaa poissaolollaan.

Ktooninen on varmasti se näkemys, ettei jumaluutta kohdata pelkästään sisäisesti, vaan olennaista on myös jumaluuden kohtaaminen ulkopuolella, ympäristössä - Paikassa.

Teologioissahan käsitellään useammin kuitenkin tiettyjä voimapaikkoja, kun taas magiassa mikä tahansa paikka on polttopiste - esim. Taikaympyrän Pyhityksen rituaalissa selkeästi sellaiseksi konsekroitavissa.

Minusta nämä yhdistyvät. Meru-vuori voi yhtä aikaa olla fyysinen pyhiinvaelluspaikka ja abstraktin mandalan kuvaama metafyysinen idea. Vaikka se olisi aivan erityisest tässä eikä missään muualla, silti se on kaikkialla sille, joka voi nähdä sen kaikkialla.

[Insanus]

Jumaluuden voiman on toimittava suhteessa maailmaan, eikä tämä tarkoita etteikö voima voisi niin sanotusti loistaa poissaolollaan.

Tämä on kauniisti ilmaistu & tällainen "poissaolollaan loistaminen" on omassa uskonnollisuudessani keskeinen elementti. Mieleeni tulevat Jeesuksen sanat "Halkaise puu: Minä olen siinä; nosta kivi ja olet löytävä minut sieltä!" Korneista inversioista olen ammentanut aina valtavasti. "Tyhjä tila" ei tarkoita lopulta mitään ja paikoista puhuminen sinänsä on hankalaa, paitsi tietysti puhtaan pragmaattisessa mielessä. Tai jos kaikki on tyhjää tilaa = henkeä, jolloin aine ei enää tarkoita mitään.

Jotkin paikat tuntuvat kyllä olevan "vähemmän paikkoja" kuin muut. Kyse on kaiketi jonkinlaisesta läsnäolon intensiteetin tasosta, aistimusten suhteista. "Paikka" ja "olotila" eivät ole kovin helposti erotettavissa järkevällä tavalla.

Jos ajatellaan niin, että kaikki on tyhjyyttä & muoto on rajattua tyhjyyttä, niin paikka on rajaamatonta tyhjyyttä. Jos joku hyvin fysiikkaa tunteva lukee foorumia, voisi hän kertoa minkä takia "tilassa" voi ylipäänsä liikkua & millaisia reaktioita "tilan" & "minun" atomien välillä on, jotka sen mahdollistavat...? En nimittäin ymmärrä lainkaan, miksi se on mahdollista & kaikenlaiset teoriat tästä ovat hyvin tervetulleita. Onhan selvää, että jos "tila" kahden kappaleen välillä on "tyhjä", niin se ei ole tilaa lainkaan, vaan tuolloin kappaleet koskettavat toisiaan & ovat samaa kappaletta.

Siksi "tilan" on tarkoitettava hahmotettavissa olevien kappaleiden erkanemis- tai lähentymissuuntaa. Se, miten fyysinen "suunta" on, on minulle mysteeri & sen vuoksi en osaa oikein hahmottaa paikan & olotilan eroa. Voidaan sanoa, että on minulle täysin mahdollista vaikkapa hypätä ikkunasta kadulle, niin ymmärrän sen jonkinlaisena latenttina potentiaalina tiettyjen "suuntien uloshengitykselle" niin sanotusti. Samoin kuin on tavallaan mahdollista että lähden huomenna Suomesta maailmanympärysmatkalle, mutta kuitenkaan se ei ole mahdollista.
Miten se olennaisesti eroaa siitä, kun tiputan lasin lattialle? Se tippuu, mutta miksei sillä ole mahdollisuutta lentää vaikkapa vasemmalle? Voin toki heittää sen vasemmalle, kuten voin "heittää itseni" lähtemään Suomesta. Olen näiden kysymyksien kanssa aivan ihmeissäni ja sen kyllä huomaa.

Onko elementeille annettu perinteisesti ilmansuunnat? Se voisi auttaa hahmottamaan "konkreettisen paikan" ja "olotilan" yhteyttä joidenkin arkkityyppisten painotuksien kautta.

[Istar]

Ilmansuuntien elementit on länsimaalaisessa esoteriassa määritelty yleensä niin, että pohjoinen on maa, etelä on tuli, itä on ilma ja länsi on vesi. Ilmansuuntia enemmän olen kiinnittänyt huomiota eri paikkojen energioihin esim korkeuserojen ja kasvillisuuden/ kosteuden näkökulmasta. Yleensä korkeilla paikoilla on kirkkaampi ja "ilmavampi" energia. Monissa traditioissa vetäydytään vuorille meditoimaan, koska "taivas" tuntuu olevan lähempänä. Kosteissa luonnon kohteissa, notkoissa ja siellä mihin vesi jää usein makaamaan, on paljon liikkumattomampi energia.

Paikkasidonnaiseen energiaan vaikuttavat varmasti ulkoiset, aineelliset tekijät, mutta myös ainutlaatuiset energiat, jotka voidaan kokea persoonallisina olemassaolon muotoina, jonakin selittämättömänä. Jonkinlaisina henkiolentoina. Voi olla, että nämä energiat ovat linkittyneet johonkin paikkaan ulkoisten energioiden seurauksesta, siis itse paikan materian laadullisuuden vuoksi tai sitten jonkin tapahtuman energeettisenä seurauksena. Mitä mieltä olette? Olen havainnut, että ne luonnon kohteet tai rakennukset, jotka haisevat homeelle ovat energeettisesti sameita ja epämiellyttävän tuntuisia. Niissä paikoissa voi aistia myös epämiellyttävien henkiolentojen tuntemuksia. Ikäänkuin nämä asiat vetäisivät puoleensa toisiaan.