Re: Vavahduttavat kokemukset
Posted: Mon Jun 07, 2021 10:42 am
Vuosia sitten näin selväunen, jossa nousin ihanaan tilaan, joka kuin kylpi sinistä taivasta. Ääni sanoi, että saan toivoa ihan mitä tahansa ja se toteutuu. Toivomiseen ei kuitenkaan liittynyt mitään pohdinta-aikaa ja mahdollisten vaihtoehtojen puntarointia, vaan se tapahtui mikä minussa esille nousi eli laskeuduin lujaa alas harrastamaan kiihkeää seksiä erään naisjulkkiksen kanssa.
Tuo tapahtuma on määrittänyt minua hirveän paljon ja tuonut myös ahdistusta. Silloin seurasi väkisellä tukahduttamista, joka näyttäytyi ainoana keinona (Blavatskya tietysti takana) kuinka asiaa hoitaa. Tuollaista, kun tekee parisuhteessa niin tietysti se aiheutti ongelmia. Vähitellen seurasi jonkinlaista kiinnostuksen menettämistä okkultismia kohtaan, kun himojen takia se näyttäytyi niin mahdottomana ja himot tuntuivat estävän ihan kaiken kehityksen tai ainakin niin ajattelin. Sitten tapahtui antautuminen himoille ja erilaiset roolileikit ym. tyttöystävän kanssa, joiden jättämä leima on kyllä vieläkin eri tavoin päällä.
En muista tarkempia aikamääritelmiä mutta joitakin vuosia tuon jälkeen näin selväunen, jossa olin tällä kertaa täydessä mustuudessa, johon valoa toi ainoastaan suuri nuotio. Nuotion äärellä tiibetiläinen vanha velho loitsusi ja uhrasi käännetyn verisen vauvan polttamalla tämän. Aloin taas kiinnostumaan mutta tällä kertaa en enää niin yksipuolisesti katsellut vain oikean käden polun kautta. Pidän tätä hyvin merkittävänä käänteenä itselleni, joka ei onneksi ollut vain asioiden päälaelleen kääntämistä, vaan näkisin enemmänkin syvyyssuuntaista yritystä.
Viime syksynä oli jonkinlainen ikäkriisi päällä, kun mietin, että enää 13 vuotta ja olen 50-vuotias ja tuntui etten ole saanut mitään aikaiseksi - siis mitään oikeaa kehitystä ja vuodet ovat vain vierineet. Samalla, kun avasin kotioveni tajusin etten ole valehdellut enää kenties vuosikausiin. Ei ole ollut taipumusta eksyttää tai harhauttaa toisia haitallisesti, mutta sellaisia pieniä itseni korostamisia ja asioiden liiallista elävöittämistä tapahtui usein jo lapsuudesta lähtien. Se oli niin suuri oivallushetki että jonkin aikaa kiroillen mietin voiko ihan oikeasti olla näin. Koitin testata jopa jälkikäteen yrittämällä kirjoittaa tekstiviestiin kaverille jonkinlaista liioittelua, mutta ei siitä tullut mitään. Joskus tietoinen ymmärrys näköjään seuraa tosiaankin perässä.
Toinen korona-aikaan sijoittuva kävi puoli vuotta sitten, kun heräsin ja en halunnut enää syödä lihaa. Olin sitä toki enemmän tai vähemmän miettinyt vuosia jo, mutta siihen tuntui minulla liittyvän tekopyhyyttä ja ehkä jonkinlaista näyttämisen halua. Nyt en vain enää halunnut kertakaikkiaan ja lihansyönti jäi siihen. Minun kohdalla tässä on vielä että en ole huomannut tähän liittyen moralisointia, jota joissakin asioissa minulla saattaa esiintyä toisinaan. Jo vuosikausia sitten olin lopettanut tupakoinnin saman tyylisesti ikään kuin vain tiputtamalla sen pois minulle tarpeettomana asiana. Siinä sama juttu, että edes tupakansavu ei minua haittaa, jos ympärille eksyy kuten ei myöskään haittaa, jos kaverit syövät lihaa.
Tuo tapahtuma on määrittänyt minua hirveän paljon ja tuonut myös ahdistusta. Silloin seurasi väkisellä tukahduttamista, joka näyttäytyi ainoana keinona (Blavatskya tietysti takana) kuinka asiaa hoitaa. Tuollaista, kun tekee parisuhteessa niin tietysti se aiheutti ongelmia. Vähitellen seurasi jonkinlaista kiinnostuksen menettämistä okkultismia kohtaan, kun himojen takia se näyttäytyi niin mahdottomana ja himot tuntuivat estävän ihan kaiken kehityksen tai ainakin niin ajattelin. Sitten tapahtui antautuminen himoille ja erilaiset roolileikit ym. tyttöystävän kanssa, joiden jättämä leima on kyllä vieläkin eri tavoin päällä.
En muista tarkempia aikamääritelmiä mutta joitakin vuosia tuon jälkeen näin selväunen, jossa olin tällä kertaa täydessä mustuudessa, johon valoa toi ainoastaan suuri nuotio. Nuotion äärellä tiibetiläinen vanha velho loitsusi ja uhrasi käännetyn verisen vauvan polttamalla tämän. Aloin taas kiinnostumaan mutta tällä kertaa en enää niin yksipuolisesti katsellut vain oikean käden polun kautta. Pidän tätä hyvin merkittävänä käänteenä itselleni, joka ei onneksi ollut vain asioiden päälaelleen kääntämistä, vaan näkisin enemmänkin syvyyssuuntaista yritystä.
Viime syksynä oli jonkinlainen ikäkriisi päällä, kun mietin, että enää 13 vuotta ja olen 50-vuotias ja tuntui etten ole saanut mitään aikaiseksi - siis mitään oikeaa kehitystä ja vuodet ovat vain vierineet. Samalla, kun avasin kotioveni tajusin etten ole valehdellut enää kenties vuosikausiin. Ei ole ollut taipumusta eksyttää tai harhauttaa toisia haitallisesti, mutta sellaisia pieniä itseni korostamisia ja asioiden liiallista elävöittämistä tapahtui usein jo lapsuudesta lähtien. Se oli niin suuri oivallushetki että jonkin aikaa kiroillen mietin voiko ihan oikeasti olla näin. Koitin testata jopa jälkikäteen yrittämällä kirjoittaa tekstiviestiin kaverille jonkinlaista liioittelua, mutta ei siitä tullut mitään. Joskus tietoinen ymmärrys näköjään seuraa tosiaankin perässä.
Toinen korona-aikaan sijoittuva kävi puoli vuotta sitten, kun heräsin ja en halunnut enää syödä lihaa. Olin sitä toki enemmän tai vähemmän miettinyt vuosia jo, mutta siihen tuntui minulla liittyvän tekopyhyyttä ja ehkä jonkinlaista näyttämisen halua. Nyt en vain enää halunnut kertakaikkiaan ja lihansyönti jäi siihen. Minun kohdalla tässä on vielä että en ole huomannut tähän liittyen moralisointia, jota joissakin asioissa minulla saattaa esiintyä toisinaan. Jo vuosikausia sitten olin lopettanut tupakoinnin saman tyylisesti ikään kuin vain tiputtamalla sen pois minulle tarpeettomana asiana. Siinä sama juttu, että edes tupakansavu ei minua haittaa, jos ympärille eksyy kuten ei myöskään haittaa, jos kaverit syövät lihaa.