Arkkityyppien päällekkäisyyksistä

[Nefastos]

Tästä aiheesta voisi olla hyvä keskustella, sillä yhtäläisyysmerkkien kanssa pelaaminen on uudemmassa okkultismissa niin helppoa. Aiemmin, kun okkultismiin tutustuttiin tietyn valmiin rakenteen puitteissa, ongelma oli vähäisempi: tietyn tradition kaanonin mukaan oli aina melko selvää, mitä kulloinkin tarkoitettiin jumalhahmojen nimityksillä. Nykyään asia on vaikeampi, kun käytössämme on niin monta osittain päällekkäistä ja osittain omintakeisin painotuksin erottuvaa mytologista rakennetta.

Ehkä kaikkein hankalin ja ambivalentein hahmo on juuri Saatana, jonka tulkitseminen aina tilanteen mukaan oikeassa valossa on valtava haaste. Jo yksin kristinuskon kontekstissa meillä on Saatana Luciferina, Lucifer Kristuksena (kyllä, jo kirkollinen oppi tuntee tämän tulkinnan), Saatana Jehovana ja anti-Jehovana ja what not. Kun mukaan otetaan vielä hindupantheon, kreikkalais-roomalainen pantheon, skandinaaviset jumalat &c., saa päänsä pitää harvinaisen kylmänä, ettei horjahda New Age -hetteikköön jossa "kaikki käy" eikä mitään - ja siten kaikkea - voi pitää virheellisenä.

Tältä pohjalta kysynkin teiltä, millä tavoin itse suhtaudutte arkkityyppeihin (varsinaisiin yläkäsitteisiin) ja jumalolentoihin? En tarkoita sitä pidättekö kuinka uskottavana sitä, että korkeampia olentoja eksistoi tietoisina ja itsenäisinä ihmisen ulkopuolella vaan sitä, kuinka itse käsittelette näiden voimien keskinäisiä symboliyhteyksiä.

Runollisesti, jolloin yhdistelyt luodaan tilanteen mukaan?

Älyllis-muodollisesti, jolloin pidätte tiettyjä muotoja selkeästi toisiinsa linkittyvinä ja toisia ei koskaan?

Tai pitäydyttekö itse vain jossakin tietyssä pantheonissa, ajattelematta muiden mytologisten rakenteiden hahmoja todellisina tai oleellisina?

Vai onko koko asia liian subjektiivinen olemaan merkityksekäs elämässänne?

Hmm. Aiheen avaus on hieman hankala, huomaan, mutta jos keskustelua viriää, se voisi olla hyödyksi. Tämä on kuitenkin nykyokkultismissa olennainen taustavaikuttaja, josta harvemmin puhutaan suoraan.

[Kenazis]

Omat tutkimukseni aiheesta ovat jo kauan/jonkin aikaa pyörineet erilaisten arkkityyppien ja jumalien yhteyksien hahmottamisen tasolla. Olen kiinnostunut kaikista mytologioista ja uskon kaikkien olevan tavalla tai toisella yrityksiä hahmottaa arkkityyppejä. Jotkin mytologiat onnistuvat ilmaisemaan paremmin näitä arkkityyppejä "jumalkuvastossaan" kuin toiset. Kaikki näen silti tärkeinä. Omia mieltymyksiäkin on joihin tulee perehdyttyä syvemmin kuin toisiin, mutta en välttämättä näe näitä parempina vaan ehkä enemmänkin minua paremmin puhuttelevina ilmaisuina.

Lähestyminen on ehdottomasti painottunut älyllis-muodolliseen ja uusien ennen tajuamattomien yhteyksien ymmärtäminen on aina itselle suuri oivallus.

Mielenkiintoinen hahmo on Yaldabaoth, joka gnostilaisen satanismin piirissä nähdään olevan Jahve (painotan siis, että tarkoitan tällä VT:n Jumalaa) ja "paha", kun taas joissain muissa satanismin suuntauksissa Yaldabaoth on yhtä kuin Saatana eli "hyvä". Molemmat tulkinnat ovat ymmärrettäviä, koska Yaldabaothan on "tämän maailman luoja ja herra".

[obnoxion]

Runollisesti, jolloin yhdistelyt luodaan tilanteen mukaan?

Älyllis-muodollisesti, jolloin pidätte tiettyjä muotoja selkeästi toisiinsa linkittyvinä ja toisia ei koskaan?

Tai pitäydyttekö itse vain jossakin tietyssä pantheonissa, ajattelematta muiden mytologisten rakenteiden hahmoja todellisina tai oleellisina?

Kaikkia näitä, ja erityisesti juuri tuossa järjestyksessä.

Todellin Runous on sanojen ylittämistä sanoissa, joka on aivan eri asia kuin koristeellinen riimittely ja muu loruilu. Siitä ei ole Äly leikattuna pois, vaan se inspiroituu Jumalista, jotka pitävät vaunuinaan niitä pilviä, joihin Älyn vuorenhuippu kätkeytyy.

Lopulta tukeudun kuitenkin tiettyyn pantheoniin, tiettyyn traditioon. Viitekehykseni on kristillinen gnostilaisuus, ja tämä on se keskipiste josta lähestyn muita järjestelmiä. Julkiseen traditioon nähden olen totaalisen harhaoppinen, sillä, kuten Blavatsky sanoo iskariooteista, kainiiteista ja sataniiteista, olen suuntautunut "täydelleen salattuun". Mutta "harhaoppisuus" on sitä laimempaa, mitä helpommin se ottaa vapautensa julkisesta traditiosta. Traditio on tunnettava huolellisesti, sillä muuten oma oppi perustuu omiin virheellisiin käsityksiin, eli rakentuu hiekkaan. Sen lähtökohta ei voi olla kunnioituksen puute, vaan se perustuu kunnioitukseen, jonka laatua ei voida ilmaista suoraan tai yleisillä tavoilla. Se ei oleta palkintoa, vaan tietää autiomaan raskaaksi. Eikä se haikaile seuraajia, sillä sen yksinäisyys ei täyty.

Arkkityyppien yhdistämine ei saa, eikä se voi olla huoletonta. Sen on harrasta työtä, jonka äärellä on nähtävä vaivaa. Mieli ei saa herpaantu, ja välineiden on oltava tahrattoman puhtaat.