Page 1 of 1

Aamutähti

Posted: Sun Mar 17, 2013 5:28 pm
by Nefastos
Olimme juuri sopimassa Fosforoksen englanninkielisen edition nimiä liittyen tähän kaksoisrooliin aamun & illan tähtenä (Fosforos/Hesperos), kun huomasin luterilaisessa kirkossa vietettävän tänään Marian ilmestyspäivää.

Tämä aamutähden ei ainoastaan kaksois- vaan kolmoismerkitys Jumalan enkelinä, poikana & Jumalan pojan "ikuisesti neitseellisenä" äitinä on tavattoman syvä & kiehtova.

Ilmestyskirjan "Aamutähti" ei ole Saatana vaan Kristus, kuuluu kirkon virallinen kanta; ja Jumalansynnyttäjän symbolina on edelleen sama tähti (Stella matutina, Maris stella). Ja kuitenkin ihanalla Venuksella on tuo toinen puolensa, kuten väitetään: Lucifer langenneena paholaisena.

Asiaa ei tee yksioikoisemmaksi se, että kukin näistä hahmoista näyttää edelleen jakautuvan kahteen polariteettiin:

- Kristus vapahtajana >< antikristus, joka johtaa ihmiset "väärään valoon" pois oikeaoppisesta uskosta
- Lucifer "enkeleistä korkeimpana" >< & langenneena, Saatanaksi tulleena
- Maria neitsyenä >< Maria porttona (Maria Magdalena - vai onko sama nimi sattumaa?)

Mihin itse yhdistätte Aamutähden nimen/symboliikan?

Re: Aamutähti

Posted: Sun Mar 24, 2013 7:24 pm
by obnoxion
Vanhassa Tetsamentista nousee nopeasti mieleen Babylonin Kuningas Nebukadnezzar, vaikka kyseessä on juuri se sama kohta joka on myös tulkittu Saatanan tai Luciferin lankeamukseksi. Nebukadnezzar on kuitenkin kristillisessä perinteessä käsitetty eräänlaiseksi valmiin Aaatamin esityypiksi, tai vanhemmaksi Aatamiksi joka on käynyt läpi sekä lankeemuksen että lunastuksen.

Siinä tapauksessa Aamutähti voi muistuttaa meitä henkisistä esi-isistämme, niistä jotka ovat käyneet ihmisyyden polun läpi loppuunsa asti, aina Jumaluuteen. Ja parhaiten tämä tähti, jota on hyvin kaunis katsella aamuyöstä kirkkaalla taivaalla, voi ylevöittää mieltämme muistuttamalla, että aivan kuten silloin riittivät ihmisen omat voimat, emme me nytkään, vaikka matka tuntuu usein raskaalta, tarvitse tai voi saada ulkopuolista lunastusta. Ja kun katsomme sielumme tähteä öiselä taivalla, voimme ehkä lopullisesti ymmärtää ettemme sellaista edes kaipaa. Kaikki mitä tarvitaan on siinä silmiemme edessä.

Re: Aamutähti

Posted: Fri Jan 03, 2014 8:49 pm
by Spirare
Aamutähdestä löytyy varsin vahva kytkös Buddhaan ja lopullisen totuuden löytämiseen. Siddhartha Gautamasta kertovissa tarinoissa mainitaan että hän saavutti valaistumisen meditoituaan viikunapuun alla 49 päivää (ja kohdattuaan viimeisenä yönä Maran), sillä aamuyön hetkellä kun Venus nousi taivaalle. Varmaankin Buddhan läpikäymä kokemus ilmentää sitä samaa polariteettien kontrastia kuin Raamatun kertomuksien symboliikka: täytyy kestää demonisia kiusauksia ennenkuin voi vapautua kärsimyksestä. Ehkä tähän myös liittyy sitten se että kokonaisuuden ymmärtämiseksi ei riitä, että näkee asiat parhaimmillaan (Maria neitsyenä), vaan täytyy nähdä ne myös pahimmillaan (Maria porttona).

Ilmestyskirjassa tosin ollaan Buddhaan verrattuna astetta rankempia: henkilökohtaisen piinan sijaan koko maailma pitää hävittää ja tuomita kunhan sitä ensin on rankaistu vitsauksilla, Jumalan itsensä toimesta Saatanan suosiollisella avustuksella. Buddhan kohdalla mielenkiintoinen havainto on, että vaikka hän itse ei ilmeisesti uskonut luojajumalaan, valaistuminen kuitenkin tapahtui saatanallisen hahmon kohtaamisen kautta.

Re: Aamutähti

Posted: Wed Nov 06, 2019 12:22 pm
by Cancer
Symboliikka muuttuu minulle merkitykselliseksi yleensä vasta, kun se on konkreettisesti läsnä arkielämässäni. Erityisesti tällainen perinteinen, paljon käytetty symbolijärjestelmä, kuten planeettojen ympärille kasvanut, vaatii paljon maadoittamista ennen kuin osaan käyttää sitä varsinaisesti itse (summittainen kommunikointi saattaa onnistua ilmankin, mutta silloin symbolit ovat enemmän välineellisiä kuin itsetarkoituksellisen kontemplaation kohteita). Saturnuksen tapauksessa minun on esimerkiksi ajateltava huonon punaviinin tuottamaa laskuhumalaa tai raha-asioihin liittyvää ahdistusta, jotta tuntisin oikeasti tietäväni, mistä puhun. (”Tummat kasvothan” muuttuvat oikeasti pelottaviksi vasta kun muistetaan, että Saatana on ”maailman hallitsija” pankkien hahmossa.) Venuksen elävöittäminen taas vaatii keskittymistä vapautuneeseen väsymykseen, joka painaa kehossa esim. taiteen tai syvällisen keskustelun parissa vietetyn yön jälkeen. Edellisiä viestejä lukiessani tulin kuvitelleeksi Buddhankin saavuttaneen valaistumisen sillä tietyllä siniharmaalla hetkellä aamukolmen ja -viiden välillä.

Olisiko oikein sanoa, että Venus ilmentää (Kristuksen) ylösnousemusta ja (Luciferin) lankeemusta ikään kuin samana liikkeenä eri suuntiin? Tuli mieleen, kun en ollut aiemmin tiennyt, että planeetta liitetään myös Kristukseen, ja kun alitajuntani oli (mm. runoissa) silti alkanut kasata ylösnousemus- ja valaistumissymboliikkaa sen kohdalle.

Re: Aamutähti

Posted: Sat Nov 09, 2019 12:27 pm
by Nefastos
Cancer wrote:
Wed Nov 06, 2019 12:22 pm
Olisiko oikein sanoa, että Venus ilmentää (Kristuksen) ylösnousemusta ja (Luciferin) lankeemusta ikään kuin samana liikkeenä eri suuntiin? Tuli mieleen, kun en ollut aiemmin tiennyt, että planeetta liitetään myös Kristukseen, ja kun alitajuntani oli (mm. runoissa) silti alkanut kasata ylösnousemus- ja valaistumissymboliikkaa sen kohdalle.

Tietyllä tapaa niin voi varmastikin sanoa. Teologien Lucifer näki kohoavansa Jumalaa korkeammalle, mutta lankesikin helvettiin olemassaolon alapuolelle. (Perinteisesti tulkittu Jesaja 14:12-13.) Samoin teologien Kristus laskeutui ihmisten puolesta helvettiin – kuvainnolliseen ja sitten kirjaimelliseen, kolmen kuolleena vietetyn päivän aikana (nähtävästi kuitenkin vasta sen jälkeen, kun illalla oli käyskennelty hyvän ryövärin kanssa Paratiisissa?) – mutta tuli nostetuksi ylös, ensin maan päälle ylösnousseeseen ruumiiseen, sitten pilvessä taivaaseen. Mutta juuri tässä vastakkaisen liikkeen läsnäolossa näen Venus-tähden samuuden sen noustessa ja laskiessa: kyseessä ei ole kaksi, vaan yksi. Esoteerinen lukutapa, joka näkee lankeavassa Luciferissa meihin tulevan enkelin, ja Kristuksessa hänet, joka "ei tuonut rauhaa vaan miekan", ei voi hyväksyä mitään dualismia Lucifer-Christoksen kahden osan välillä, paitsi aspektillisten painotusten tanssin. Ehkä laskeutuvan ja nousevan tähden verranto näkyy parhaiten emanaation ja remanaation esiin piirtämässä täydessä ilmentymisen kehässä, joka on koko maailmankaikkeuden ikä; mutta vain sillä ehdolla, että tuo näennäisesti ajallinen prosessi upotetaan siihen "Isä-syvyyteen" (Bythos) josta kaksosveljekset ensimmäisinä ja siten joka hetkessä ovat tulleet esiin, ja johon He maailmamme keskeytyksettä yhdistävät.

Re: Aamutähti

Posted: Sat Nov 16, 2019 4:13 pm
by Cancer
Nefastos wrote:
Sat Nov 09, 2019 12:27 pm
Tietyllä tapaa niin voi varmastikin sanoa. Teologien Lucifer näki kohoavansa Jumalaa korkeammalle, mutta lankesikin helvettiin olemassaolon alapuolelle. (Perinteisesti tulkittu Jesaja 14:12-13.) Samoin teologien Kristus laskeutui ihmisten puolesta helvettiin – kuvainnolliseen ja sitten kirjaimelliseen, kolmen kuolleena vietetyn päivän aikana (nähtävästi kuitenkin vasta sen jälkeen, kun illalla oli käyskennelty hyvän ryövärin kanssa Paratiisissa?) – mutta tuli nostetuksi ylös, ensin maan päälle ylösnousseeseen ruumiiseen, sitten pilvessä taivaaseen. Mutta juuri tässä vastakkaisen liikkeen läsnäolossa näen Venus-tähden samuuden sen noustessa ja laskiessa: kyseessä ei ole kaksi, vaan yksi. Esoteerinen lukutapa, joka näkee lankeavassa Luciferissa meihin tulevan enkelin, ja Kristuksessa hänet, joka "ei tuonut rauhaa vaan miekan", ei voi hyväksyä mitään dualismia Lucifer-Christoksen kahden osan välillä, paitsi aspektillisten painotusten tanssin. Ehkä laskeutuvan ja nousevan tähden verranto näkyy parhaiten emanaation ja remanaation esiin piirtämässä täydessä ilmentymisen kehässä, joka on koko maailmankaikkeuden ikä; mutta vain sillä ehdolla, että tuo näennäisesti ajallinen prosessi upotetaan siihen "Isä-syvyyteen" (Bythos) josta kaksosveljekset ensimmäisinä ja siten joka hetkessä ovat tulleet esiin, ja johon He maailmamme keskeytyksettä yhdistävät.
Tiiviissä vastauksessasi riitti ei-teologille pureskeltavaa moneksi päiväksi. Kun nyt tietoni kristillisistä ja gnostilaisista symbolijärjestelmistä ovat pitkälti peräisin tältä foorumilta, saan varmaan parhaiten tuotua lisäarvoa keskusteluun jatkamalla jossain määrin maadoittavaa, tunnepohjaista pohdintaa.

Yksi keskeisimmistä yhteyksistä, joita olen löytänyt Venuksen ja ylösnousemusajatuksen väliltä, on tietty tulkinta pääsiäisestä, niin vuodenaikaan liittyvänä juhlana kuin sanana. Vietän paljon aikaa kuunnellen suomen kieltä ja etsien sen sanoista, sanonnoista ja rakenteista itsenäisiä merkityksiä. Erityistä iloa minulle tuottaa, jos löydän runollisia syvyyksiä ilmauksesta, jota käytetään usein arjessa sen kummemmin ajattelematta. Pääsiäisen merkitys muuttui minulle kouriintuntuvaksi vasta, kun huomasin sen juuret päästämisessä ja pääsemisessä. (En itse asiassa ole lukenut mitään sanan varsinaisesta etymologiasta, mutta eiköhän intuitioon tässä tapauksessa voi luottaa.) Juhlan rikas kristillinen symboliikka linkittyi äkkiä lähtemiseen, vapautumiseen, jopa pakoon kaikkein konkreettisimmillaan: terävään kirkkaaseen määrätietoisuuteen ennen pitkää matkaa, koulusta pääsemiseen lapsena (kun koko päivän kasautunut leikkimisen ja riehumisen tarve avasi tutut korttelit ja metsiköt äärettömiksi), miksei myös eroamisen puhdistavaan tuskaan. Silläkin uhalla että kuulostan huvittavalta väitän, että nämä ovat kaikki ikään kuin ylösnousemuksen kuvia kaikkein mundaaneimmalla ja päällepäin vähäpätöisimmällä tasolla.

Lankeamiseen olen monessa yhteydessä liittänyt samanlaisia positiivisia merkityksiä, ja voisinkin (jossain määrin törkeästi) ehkä viettää pääsiäistä myös Luciferin lankeemuksen juhlana, muistaen juuri tuota meihin langennutta enkeliä. Tämä liittyy kokemukseeni, että niin ”aine” kuin ”henkikin” voivat olla painolastia, josta suuren muutoksen hetkellä vapaudutaan. Lankeaminen positiivisessa merkityksessä (joka ei tietenkään ole ainoa) olisi näin uuden yhteyden muodostamista maailmallisuuteen. Tässä voi kuulla kaikuja niin vieraantumisen päättymisestä kuin vaikka taiteellisten muotojen hurmioituneesta kiteytymisestä (joka aina merkitsee alkuperäisen vision ”lankeamista” vajavaisuuteen).

Saturnus on tässä yhteydessä Venuksen kääntöpuoli, syksy tämän keväälle ja kekri pääsiäiselle — ankarampi, vähemmän välitöntä iloa tuottava versio niin irti päästämisen kuin sitoutumisen impulsseista. Mutta siinä missä syksy liittyy luonnolliseen kuolemaan, on kevään traaginen puoli elämän liian varhaisessa katkeamisessa (itsemurhien vuodenaika, kuukausista julmin jne.) Ristillä kitumisen ja ”tänään kanssasi paratiisissa” kulkemisen äärimmäinen polaritetti heijastelee masennuksen ja ekstaasin vaihtelua, jota luulen muidenkin ympäristöherkkien olevan laillani taipuvaisia kokemaan keväisin. (Hyvin nuorena vuodenaikojen vaikutukset olivat suorempia, nykyään enemmän kuvainnollisia.) Venus tuntuu hyvin energiseltä planeetalta ehkä juuri tämän suuren (sähköisen) jännitteen ansiosta, siinä missä Saturnuksen vaikutus on pikemminkin tasaava, entropiaa vääjäämättä lisäävä (vrt. termodynamiikan lait).