Page 1 of 3

Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Sun May 03, 2020 12:57 am
by Aranea
Nefastoksen uusimmasta sivustoartikkelista inspiroituneena aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja aktivoitua forumilla, sillä kaikenlainen keskusteluihin osallistuminen, myös nettiforumeille kirjoittelu, on minulle kauas oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Olen lähiaikoina lukenut forumia melko aktiivisesti, mutten ole pitkään aikaan uskaltanut itse kirjoittaa. Nyt tulkoon siihen muutos, enkä anna enää pelkojeni estää minua kirjoittamasta tänne, jos jotakin kirjoitettavaa mieleen tupsahtaa. Sitten aiheeseen.

Nyt kun vallitsevan tilanteen vuoksi on joutunut pysymään poissa ihmisten ilmoilta, olen kävellyt paljon lähimetsissä bongaillen lintuja, ja kerta toisensa jälkeen olen huokaillut ihastuksesta kuunnellessani, miten linnut laulavatkaan kauniisti; erityisesti tänä keväänä ne tuntuvat laulavan suurella innolla ja kovaan ääneen. Linnuilla on myös oma paikkansa erilaisissa uskomuksissa ja uskonnoissa, usein symboloimassa jotakin.

Antiikista tunnetaa ainakin Minervan pöllö, joka symboloi viisautta. Kyyhkynen on tärkeä lintu juutalaiskristillisessä ajattelussa, jossa se edustaa viattomuutta. Yksi Kristusta symboloivista eläimistä on ollut yllättäen pelikaani, sillä keskiajalla uskottiin, että pelikaanit ruokkivat poikasiaan omalla verellään. Tietenkin myös linnunmunalla on monissa uskomuksissa syvällinen merkitys, kuten Kalevalan kertomuksessa sotkan munasta ja kristillissä yhteyksissähän muna symboloi ylösnousemusta, mistä pääsiäismunaperinne tulee.

Minkälaisia merkityksiä te tiedätte lintuihin liittyvän eri uskonnoissa ja uskomuksissa? Entä onko okkultismissa käytetty lintuja symboleina tai vertauskuvina?

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Sun May 03, 2020 4:49 am
by Angolmois
Itse ihastelin juuri öiseltä matkaltani kotiin palatessa tien varrelta lentämään pölähteleviä lintuja, ja samalla soimasin itseäni siitä, että häiritsin niiden yöllistä lepoansa. Kotiin päästyäni kuuntelin hetken linnunlaulua. Eläimiä rakastan käytännössä poikkeuksetta, mutta erityisesti linnut ovat lähellä sydäntäni, ja olen niille myös sydäntäni avannut vuosien varrella useaan otteeseen muiden metsän eläinten ohella.

Myös käyttämissäni teurgisissa hymneissä esiintyy sellaisia vertauskuvallisia termejä kuten "lintujen teiden suojelija", "sielulintu", "korppi ja sotka" sekä tietysti Odinin korpit Hugin ja Munin.

Myös sänkyni yläpuolella on täytetty korppi, joka vahtii untani ja korppi on muutenkin ollut aina erityisen läheinen lintu etenkin mortifikaation symbolina. Aloittaessani tämänvuotista riimutyötäni ja tarkkaillessani synkronisiteetteja, lensi pääni ylitse melko matalalla kaksi mustaa lintua (en ole varma olivatko nämä korppeja vai naakkoja), ja on sanottu, että tämä on merkki siitä, että on "Odinin valitsema"; sanomattakin selvää, että synkro oli osuva.

Joskus unessa minulle kerrottiin, että "olen kotka, ja minun pitää varoa muita kotkia".

Erityisen tärkeäksi itselleni on muodostunut sielulinnun käsite. Suomalaisissa tarinoissa on kerrottu, että sekä kuoleman että vakavan sairauden iskiessä sielulintu jättää ihmisen, ja osa omaa parantumisen työtäni on ollut kontaktin uudelleenluominen sielulintuuni.
Aranea wrote: Sun May 03, 2020 12:57 amMinkälaisia merkityksiä te tiedätte lintuihin liittyvän eri uskonnoissa ja uskomuksissa? Entä onko okkultismissa käytetty lintuja symboleina tai vertauskuvina?
Lintuihin lienee liitetty erilaisia (vertauskuvallisia) merkityksiä käytännössä kaikissa maailman mytologioissa. Rene Guenon samaisti nk. Lintujen Kielen sekä enkelillisiin sielun tiloihin että korkeamman henkisen maailman ymmärtämiseen.

http://www.studiesincomparativereligion ... uenon.aspx

Pohjoisen maailman myyteissä linnuilla on erityisen tärkeä osansa sekä shamaanin apueläiminä ja maagikon muodonmuutoseläiminä. Niin Odinin, Freyjan kuin Lokinkin on kerrottu liitelevän maailmojen yllä eri lintuhahmoissa.

Kalevalan korpin ja Sotkan samaistan itse hyvin läheisesti manakseen ja buddhiin, ja kuten Kalevalainen tarina kertoo, vain sotka kykeni hakemaan Väinämöisen kyyneleet takaisin hänelle "alta selvien vesien".

https://worldpolaris.com/2020/04/08/kal ... i-luku-41/

Korpit Hugin ja Munin lienee helpointa ymmärtää esim. vasempana ja oikeana aivopuoliskona ja näiden okkulttisista vastaavuuksina, ja siten myös oikeana ja vasempana kätenä.

Kotkaa puolestaan on käytetty rojaalisena vertauskuvana niin esoteerisesti kuin vaikkapa heraldiikassakin, joilla on tietysti omat yhteytensä keskenään.

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Sun May 03, 2020 7:47 am
by Kavi
Vapaalla ja lavealla assosiaatiolla mennään.

Itselleni tuttua on alkemististen vaiheiden kuvaus
Musta - korppi
Valkoinen - joutsen
Keltainen - riikinkukko
Punainen - Feeniks
Näistä on varmaan eri versioita missä on sitten pelikaania ja ties mitä.

Feeniksistä tuli mieleen Simorgh, jota kuvaillaan mm. Shahnamessa ja jota lähdetään etsimään Attarin teoksessa useiden lintujen voimin ylittäessään seitsemän eri vaihetta kunnes huomataan että he yhdessä muodostavat Simorghin. Si=30 ja morgh=lintu.
Satakieli on niin ikään myös tärkeässä osassa rakastajan roolissa ja musiikin eetoksessa.
Musiikki on sinänsä mielenkiintoinen että jos lintujen ja enkelien kieli on jotenki verrannollinen toisiinsa niin jonkun laulua tai kuoroa voi kuvailla enkelimäisen kuuloiseksi. Mutta löytyy kyllä myös laulua, joka kuulostaa linnun laululta.
Lintujen kieli ja kuningas Salomon.

Onhan näitä vaikka miten paljon!

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Sun May 03, 2020 1:27 pm
by Nefastos
Kiitos Aranea, että tartuit artikkelin haasteeseen. Minulle henkilökohtaisesti linnut ovat yksi rakkaimmista asioista maailmassa, joten tästä aiheesta on helppo pitää aivan erityisesti.
Aranea wrote: Sun May 03, 2020 12:57 amMinkälaisia merkityksiä te tiedätte lintuihin liittyvän eri uskonnoissa ja uskomuksissa? Entä onko okkultismissa käytetty lintuja symboleina tai vertauskuvina?

Tämä kysymys on itse asiassa valtavan laaja, koska lintu on läsnä koko lailla jokaisessa uskonnollisessa kuvastossa. Yksinomaan kristinuskon linnuista voisi puhua monilta eri kannoilta. Ajatellaan vaikkapa mainittua kyyhkystä – joka on kaikille kaupunkilaisille tuttu pulu – Pyhän Hengen, ts. Jumalan (feminiinisen) presenssin symbolina. Se on vanhastaan myös Afrodite-Venuksen pyhä lintu, siis rakkauden symbolinen ilmennys, ja Venushan yhdistää akselina kristinuskon satanismiin, kuten todettua esimerkiksi keskustelussamme aamutähdestä.

Mikäli tämä lempeä eläin ei puhuttele kaikkien satanistisia tuntoja riittävästi, raamatussakin erämaan henkiolentojen ominaisuudessa seikkailevasta pöllöstä olen kirjoittanut artikkelin aikoinaan Clavicula Noxiin. Pöllö on lilithinen eläin, yön verta juova henki (strix, striga), jolla on jälleen omasta puolestaan mainitsemasi yhteys (kreikkalais-"pakanallinen" tämäkin) positiiviseen viisauteen hämärän aikojen olentona. Kyyhkynen ja pöllö muodostuvat näin komplementtihahmoiksi, joista toinen lentää oikealta käsivarrelta vasemmalle, toinen vasemmalta käsivarrelta oikealle.

Veli Kavin mainitsema Lintujen matka löytyy muuten helpohkosti myös suomeksi, ja idea monadisesti yhdessä muodostuvasta linnusta teofaniana on äärimmäisen kuvaava ja syvä millä tahansa tiellä. Lintu on varsin universaalisti esoterioissa ja uskontojen nyttemmin teologioiden pölyyn peittyneessä kielenkäytössä tarkoittanut nimenomaan henkiolentoa: linnut ovat noita "taivaskulkijoita", jota nimeä adepteista käytetään. Kun adepti tekee saavutuksensa murtamalla hermeettisen munankuorensa ("separatismin suuri harhaoppi") hirvittävillä ponnistuksilla, hän tulee itse "elämän linnuksi", jonka Hiljaisuuden ääni samaistaa pranavaan eli pyhään AUM- [ÔM] loitsuun.

Tästä aiheesta tekisi mieli keskustella loputtomasti...

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Tue May 05, 2020 1:50 am
by Aranea
Kiitos teille todella mielenkiintoisista vastauksista! En ollut tajunnutkaan, miten laaja kysymykseni tosiaan on... Nyt kun ajattelee, niin linnuillahan on aivan valtavasti erilaisia merkityksiä.
Kavi wrote: Sun May 03, 2020 7:47 am Musiikki on sinänsä mielenkiintoinen että jos lintujen ja enkelien kieli on jotenki verrannollinen toisiinsa niin jonkun laulua tai kuoroa voi kuvailla enkelimäisen kuuloiseksi. Mutta löytyy kyllä myös laulua, joka kuulostaa linnun laululta.
En lainkaan ihmettele, että lintujen ja enkelten kieliä voidaan verrata toisiinsa, niin kaunista linnunlaulu on.
Nefastos wrote: Sun May 03, 2020 1:27 pm Pöllö on lilithinen eläin, yön verta juova henki (strix, striga)
Taiteessa ja populaarikulttuurissa yöllisenä verta juovana siipiveikkonahan esiintyy myös lepakko, vaikka se nyt ei lintu olekaan, mutta siivekäs olento kuitenkin. (taiteessa enkeleillä linnun siivet, demoneilla usein lepakon jne.)

"Saatanallinen" lintu on myös mustarastas, johon ilmeisesti liittyy aika paljon erilaisia uskomuksia eri puolilla maailmaa, mutta kristillisessä perinteessä se on nähty pahaenteisenä lintuna, joka edustaa syntiä ja houkutuksia, ja se on nähty myös valeasuisena paholaisena, mm. Benedictus Nursialaiselle paholainen ilmestyi mustarastaana. Toisaalta en ihmettele, että sille on annettu tuollainen merkitys kristinuskossa, jossa tunnutaan pelkäävän kaikkea kaunista ja kiehtovaa, mustarastas kun on todella kaunis ja tyylikäs lintu ja laulaa ihanasti. Mustarastas on ehdottomasti yksi suosikkilintujani.

Joutsen on myös todella mielenkiintoinen lintu, se kun edustaa kauneutta ja puhtautta, mutta on myös jonkinlaisena kuoleman lintuna Tuonelan joessa.

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Tue May 05, 2020 10:39 am
by obnoxion
Horapollon hieroglyfeissä mainitaan myytti korppikotkista: Kaikki korppikotkat ovat naaraita, ja ne lisääntyvät neitseellisesti pohjoistuulen hedelmöittäminä. Tästä tulee mieleen Louhi ja yhdeksän taudin synty, jossa louhi tuli raskaaksi maatessaan "persehin" tuuleen päin.

Luin eilen Yangönpan tiibetinbuddhalaista "Vajra-kehon kätketty kuvaus" -teosta, jossa kirjoittajan äiti saa suullisen opetuksen tietoisuuden siirtämisestä kuoleman hetkellä Puhtaisiin maihin. Puhtaat maat ovat mahajana-buddhalaisuudessa kristittyjen taivasta muistuttavia, olennaisesti kuolemanjälkeisiä tiloja. Tunnusmerkiksi siitä että vanha äiti oli ymmärtänyt suullisen opetuksen, hänen päälaelleen ilmestyi linnun muna. En tunne tämän ilmiön symbolismia.

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Tue May 05, 2020 11:47 am
by Nefastos
Aranea wrote: Tue May 05, 2020 1:50 am"Saatanallinen" lintu on myös mustarastas, johon ilmeisesti liittyy aika paljon erilaisia uskomuksia eri puolilla maailmaa, mutta kristillisessä perinteessä se on nähty pahaenteisenä lintuna, joka edustaa syntiä ja houkutuksia, ja se on nähty myös valeasuisena paholaisena, mm. Benedictus Nursialaiselle paholainen ilmestyi mustarastaana.

Näitä mustarastaan kirottuja merkityksiä en tiennytkään, mutta tuo on tavattoman mielenkiintoista. Tämä ketju sai minut nimittäin heti taas miettimään omaa suosikkilintuani, ja päädyin mustarastaaseen. Rakkaimmat muistoni mustarastaasta liittyvät tilanteeseen, joka sopii kyllä erinomaisesti esitykseesi.

Tämä tapahtui 90-luvun lopulla, kun en vielä ollut kääntynyt satanismiin, vaan yritin hyvin antaumuksellisesti asettaa itseni oikean käden tien okkulttiseen malliin. En pystynyt nukkumaan seksuaalisilta tarpeiltani (jotka OKT-esoteria vaati tappamaan), joten kävelin yöllä Lappeenrannan Linnoituksessa rukoillen ja odotellen aamua, jolloin alkaisi jumalanpalvelus ortodoksisessa kirkossa. Lehtipuiden hämärässä yksinäisyydessä viereeni tullut mustarastas ja sen ihana laulu mursi jotakin sisälläni. Tätä kokemustani muistelin lämmöllä, kun otin OKT:n seksuaalikäsityksen modifiointia käsittelevän kirjoitukseni Magna Materin luvun 8 ensimmäiseksi motoksi seuraavan (paljon myöhemmin vastaan tulleen) lainauksen:

Oakley: Rasputin, Rascal Master wrote:”Äkkiä Rasputinista tuntui, että hän oli saanut käsiinsä avaimen tähän kauheaan pulmaan. Jos tämä lintu taivaallisine lauluineen oli halun inspiroima, kuinka tuo halu saattoi olla pahasta? Tämä oli vastaus hänen rukouksiinsa, merkki Luonnolta itseltään, Jumalan omasta maailmasta.”

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Wed May 06, 2020 10:17 am
by Nefastos
obnoxion wrote: Tue May 05, 2020 10:39 amTunnusmerkiksi siitä että vanha äiti oli ymmärtänyt suullisen opetuksen, hänen päälaelleen ilmestyi linnun muna. En tunne tämän ilmiön symbolismia.

Ihastuttava esitys! Mehän puhuimme juuri hiljattain kahdesta "munasta" (aurinen & pään sädekehän-) ja kahdesta sydänkeskuksesta, joihin voidaan lisätä vielä salainen kolmas. Tämä tarina tarjoaa meille myös kolmannen munan, joka on syntymä sahasrâran pesästä.

Se palauttaa mieleen myös tarinan Kashei Kuolemattomasta, joka tunnetaan paitsi slaavi- myös välimerellisenä (ja varmasti monena muunakin) versiona. Italo Calvinon kokoamissa italialaisissa versioissa ligurialaisen velhon kuolema koittaa, kun (hänen sielunsa sisältävä) muna rikotaan vasten hänen päätään. Suomalaiselle lukijalle Kashei lienee tutuin Eduard Uspenskin mainiosta ja kauniista lastenkirjasta. Hänen suustaan tässä kyseisessä slaavitarinassa löytyy myös eräs minulle hyvin kallis mietelause: "Kuolematon on minusta tullut vain sen vuoksi, etten koskaan ole hukannut hetkeäkään."

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Wed May 06, 2020 10:51 am
by obnoxion
Nefastos wrote: Wed May 06, 2020 10:17 am obnoxion kirjoitti: ↑Tunnusmerkiksi siitä että vanha äiti oli ymmärtänyt suullisen opetuksen, hänen päälaelleen ilmestyi linnun muna. En tunne tämän ilmiön symbolismia.

Ihastuttava esitys! Mehän puhuimme juuri hiljattain kahdesta "munasta" (aurinen & pään sädekehän-) ja kahdesta sydänkeskuksesta, joihin voidaan lisätä vielä salainen kolmas. Tämä tarina tarjoaa meille myös kolmannen munan, joka on syntymä sahasrâran pesästä.
Tästä tulee mieleeni (jälleen) Mark S. G. Dyczkowskin lyhyt maininta aurisen munan rikkovasta Dandapānista. Omien päätelmieni perusteella olen käsittänyt että kyse olisi Murruganin aspektista, eräänlaisesta kerjäläispyhimyksestä, joka ilmeisesti rikkoo munankuoren sauvallaan, ja avaa väylän sateenkaarelle. Voi olla että olen hakoteillä. Olisi kuitenkin sopivaa että Murrugan viimeistelee työskentelyn, jonka Ganesha aloittaa. Molemmathan ovat Shivan poikia. Kun pyhiinvaelluskohteet visualisoidaan kehon (auriseen munaan) tietyille pisteille ensimmäistä kertaa, visualisoidaan jokaiseen Ganeshan tantrinen hahmo, joka raivaa tukokset hienojakoisen kehon verkostoista. Ja kun on aika rikkoa munan kuori, mendikaatti Dandapāni tekee siihen sauvallaan aukon. Jos siis olen tulkinnut oikein, ja Dandapāni on Murrugani-Kartikeian aspekti, on kyseessä riikinkukko-jumaluus, joka sopii hyvin aiheeseemme. Ja onhan Ganeshaan liittyvä elefanttikin käsitetty Intialaisissa myyteissä alunperin lentäväksi olennoksi...

Re: Lintujen merkitys eri uskonnoissa

Posted: Thu May 07, 2020 11:53 am
by Nefastos
obnoxion wrote: Wed May 06, 2020 10:51 amJos siis olen tulkinnut oikein, ja Dandapāni on Murrugani-Kartikeian aspekti, on kyseessä riikinkukko-jumaluus, joka sopii hyvin aiheeseemme. Ja onhan Ganeshaan liittyvä elefanttikin käsitetty Intialaisissa myyteissä alunperin lentäväksi olennoksi...

Lentävät elefantit elävät nykyisellään hallusinaatioiden maailmassa, mutta tiede tunnustaa ja tunnistaa lohikäärmehirviöt menneisyyden dinosauruksissa. (Avaruus- ja kvanttitutkimuksen ohella eräitä noista okkultismin far out -tasot kauan sitten ohittaneista tieteen omista ihmeistä!) Nehän ovat myös lintujen esi-isiä.

Riikinkukko on myös valtavan sympaattinen lintu, ja liittyy lähi-idän myyttien kautta Saatanan puoleen astraalisuuden räjähtävän värikylläisyyden fascinaationa ja ylpeytenä. Toisin sanoen, Luciferin arkkityyppiin.

Kun erikoistilanteet mahdollistavat käymisen ulkomailla, nautin kovin eksoottisten ja värikkäiden lintujen näkemisestä. Mutta aivan yhtä ihanaa on suomalaisessa kaupungissa pysähtyä katselemaan varpusparven sirkutusta ja kuopimista, puhtaan komeaa harakkaa, tai käydä katsomassa Töölönlahden valkeaa sorsaa. Vesilintujen runsaus Helsingin ydinkeskustassa Töölönlahdella on muuten käsittämätön; jatkuva jono ihmisiä kävelee ja lenkkeilee ohi ei aivan pienellä äänimäärällä, ja muutaman metrin päässä kaislikossa näkyy silkkiuikkuja pesimässä.

Se toki on surullista, että lapsuudestani muistan lintujen määrän olleen aivan toista luokkaa... Voi olla että Töölönlahti siinä missä kaikki muutkin paikat tyhjenevät pian, ellei sitten uusi sukupolvi aivan todella pysty alkamaan tehdä jotain aiheuttamallemme absurdin mittakaavan massatuholle.