Muinainen kreikkalainen uskonto

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
Alfalfa

Muinainen kreikkalainen uskonto

Postby Alfalfa » Mon Apr 09, 2018 9:37 pm

Tämän keskustelunavaukseni tarkoitus on etsiä viitteitä Hesiodosta alkuperäisemmästä kreikkalaisesta uskonnosta. Oletukseni on, kuten asiaa tutkineella Aristoteleella, että alkukantainen kreikkalainen uskonto perustui paljon suoremmin luonnon havainnointiin kuin myöhemmät ihmishahmoiset jumalat. Tulemme huomaamaan, että muinaisella uskonnolla on myös jotakin sanottavaa meidän aikamme ihmisestä, sikäli kun ihmisen ja luonnon väliset suhteet ilmenivät alkukantaisesti karkeissa, mutta samalla yksinkertaisissa ja siten helposti lähestyttävissä muodoissaan.
Kuten toisaalla mainitsin, kreikkalaisittain ikuinen, 'aei' täytyy ymmärtää kuten esimerkiksi Prodikos ymmärtää kuulopuheen (akousma), jonka mukaisesti muistettua kaunista (kalon) säilytetään näkyvänä (theamatos), eikä sitä unohdeta näkymättömäksi (atheatos):
"Nuoret riemuitsevat voittaessaan vanhempien ylistyksen ja vanhemmat iloitsevat nuorempien kunnioituksesta; ilolla he muistavat menneet tekonsa ja heidän nykyinen hyvä asemansa on heille lohtuna, sillä minun kauttani he ovat jumalten [theoi] arvostamia, rakkaita ystävilleen, kalliita synnyinmaalleen. Kun heidän elämänsä saapuu loppuunsa, heitä ei unohdeta [meta lēthēs] epäkunnioittavasti, vaan he elävät jatkuvasti laulettuina ja ikuisen ajan [aei chronon] muistettuina [meta mnēmēs]."
Kreikkalaisille 'aei' tarkoittaa ensisijaisesti ajallista jatkuvuutta, kuten kuulopuheen jatkuvaa suusta-suuhun kulkeutumista. Suusta-suuhun kulkeutuva kuulopuhe pitää kuultua näkyvillä kuulijoille, joten sen näkemisessä on kyseessä 'theoria': ikuisesti ajallisesti säilyvän kauniin näkyminen on ikuisen 'theoria'. Kreikan sana jumalalle, 'theos' tarkoittaa samaten sellaista, joka säilyttää jatkuvasti näkyvyytensä, kuten esimerkiksi Taivas (Ouranos) ja Maa (Gaia), jotka näkyvät kaikessa näkemisessä. Sellaiset asiat eivät salli koskaan painua unohdukseen (lēthē), vaan säilyvät aina muistissa (mnēmē), eli ovat muistavassa nähdyksi tulemisessaan ajallisesti ikuisia.
Hesiodos aloittaa laulunsa jumalten synnystä, mutta laulamalla muusista: muusista täytyy ikuisesti laulaa (aein aeidein) ensimmäisinä ja viimeisinä. Sanasta 'mousa' tulee nykyajan sana 'musiikki'. Se tarkoittaa alkujaan laajemmin sointia. Muusien äiti on Muistavaisuus (Mnēmosynē), sillä muusat säilyttävät lauluissaan muistissa. Muusien ääni on ensimmäinen ja alku (archē), joiden kautta laulaja on yhteydessä siihen mikä oli aikaisemmin, nyt on ja tulee olemaan. Tämä 'archē', jonka runoilija tekee, on siten näkökulma aikaisempaan sellaisena, kuin muusat siitä kertovat jumalanhenkäyksenä (thespis). Muusat ovat jumalten henkäys sikäli, että runoilijan tekemä aloitus on välillisessä suhteessa siihen, mistä se kertoo. Muusat kertovat, että he kykenevät puhumaan monenlaista valheellista, mutta toisaalta myös totuutta. Muusien välittämä jumalanhenkäys ei ole ehdottomassa suhteessa totuuteen.
Muusien välittämä jumalanhenkäys laulaa jumalten suvusta (theōn genos): kuinka alusta saakka (ex archēs) kuolemattomien jumalten suku syntyi Taivaasta ja Maasta. Taivaan ja Maan pitämisessä ensimmäisinä jumalina taustalla on, kuten aikaisemmin viittasin, kreikkalainen ajatus siitä, että 'theos' on ensisijaisesti se, mikä näkyy kaikessa näkemisessä: Taivas ja Maa näkyvät ensisijaisesti kaikessa näkemisessä, joten ne ovat vanhempia kuin toiset näkyväiset (theoi). Lisäksi taustalla lienee havainto siitä, että Taivas ja Maa synnyttävät asioita yhtymällä sateen kautta: satamalla Taivas siittää Maan siemenillään. Hesiodos tekee kaksimielisesti uuden aloituksen: oikeastaan ensin syntyi Tila (Chaos) ja vasta sitten Taivas ja Maa. Ajatus lienee, että Taivas ja Maa ovat tyhjässä tilassa, mutta koska Tila ei ole mitään näkyvää, se ei ole jumala kuten Taivas ja Maa.
Hesiodoksen Taivas on 'tähtikirkas' ja pitää sisällään useimpien jumalten asunnot, sellaisena kuin Homeroskin niitä kuvailee: jumalat asuvat Taivaan tähtipalatseissa. Taustalla on kuitenkin ajatus siitä, että tähdet ovat jatkuvasti näkyvissä ja niiden asemissa ei oltu muinaisessakaan perinteessä huomattu paljaalla silmällä muutoksia. Tämän takia, kuten Aristoteles mainitsee, alkukantaiset kreikkalaiset pitivät jumalia tähtinä ja vasta myöhemmin niistä tehtiin ihmishahmoisia, kuten Hesiodoksella ja Homeroksella.
Homeroksen Zeus on tosimerkin (tekmar) antaja. 'Tosimerkki' on sana, jolle meidän kielessämme ei ole suoraa vastinetta, koska emme käytä luonnonilmiöitä ajanmittauksessa toisin kuin alkukantaiset ihmiset. Esimerkiksi Kuulla on kreikkalaisittain 'tosimerkki' siinä, että se tulee täyttymään: Kuun peittyminen varjoon ja paljastuminen valoon on säännöllistä ja siihen voidaan siksi yhteisessä ajanmittauksessa jatkuvasti palata. Luonnonilmiöiden käyttäminen ajanmäärityksessä alkaa alkukantaisimmillaan Kuun ja tähtien liikkeiden seuraamisesta.
Hesiodoksen aikanakin tähtitaivaan tosimerkkejä — eli taivaan tiettyjen tähtien asemoinnista tehtyjä alkukantaisia laskelmia — käytettiin esimerkiksi maanviljelijän talonpoikaiskellona: kun se-ja-se tähti ilmestyy taivaalle, talonpojan on aika pilkkoa puita, sillä talvi on saapumassa; kun se-ja-se tähti laskee taivaalta, talonpojan on aika korjata satonsa, sillä syksy on saapumassa, jne. Vastaavina merkkeinä voitiin käyttää myös esimerkiksi lintujen muuttoliikkeitä, mutta taivaankappaleiden liikkeet olivat varmimpia ja julkisesti parhaiten saatavilla olevia aikamerkkejä.
Aiskhyloksen mukaan Promētheus antoi ihmiselle kyvyn määrittää taivaan tähtien nousut ja laskut, sekä siten vuodenaikojen tosimerkin (tekmar). Taustalla on havainto siitä, että ennalta-ajatteleva (pro[-]mēthēs) ihminen kykenee määrittämään aikaa ennalta huolehtivan ajattelunsa perusteella. Zeus, joka oli vuodenaikojen herra, määräsi periaatteessa ihmiselle vihamielisiä luonnonvoimia, kuten talvimyrskyjä saapumista, joiden hallitsijana Homeros ja Hesiodos häntä painottavat.
Zeuksen sanottiin aikoneen tuhota ihmiskunnan, mikä viitannee luonnossa aikoinaan havaittuun jäähtymiseen. Tämä on säilynyt Hesiodoksen tarinassa Promētheuksesta: Ajan (Chronos) hallitessa vallitsi ikuisesti itseensä palaava kesä. Tämän jatkuvan kesän aikana ihminen pystyi saamaan kuukauden elannon helposti päivän työllä. Platon viittaa samoin siihen aikana, jolloin luonto antoi kaiken ihmiselle itsestään (automatē). Vasta Zeuksen aikakautena ihminen joutui kohtaamaan vihamielisen luonnon, kuten talviset lumisateet, jotka tekivät elannon saamisen vaikeaksi. Pelastajaksi tarvittiin Promētheus, eli ennalta-ajattelu, joka kykeni määrittämällä vuodenaikojen merkkejä ajoittamaan maanviljelyksen.
Siten Aiskhylos sanoo, että ennalta-ajattelu antoi ihmiselle suunnitelman (mēchanē) ja keinon (technē) löytää tiensä (poros) esteiden ympäri suunnittelemattomasta (amēchanōn), so. sekamelskasta, jossa mikään suunnitelma ei näytä toimivan. Tämä oli ennalta-ajattelun valo (pyr), so. järjen valo. Koska ennalta-ajattelu käytti tähtiä ajanmittaukseen, sen ajateltiin varastaneen taivaallisen tulen ja antaneen sen ihmiselle. Tässä hän oli hirvittävän-taitava (deinos). 'Deinos' on vaikea kreikkalainen sana kääntää, mutta se on eräänlaista hirveää kyvykkyyttä, aivan kuten jonkun sanotaan olevan "kauhean taitava", sillä se on taitoa joka ylittää äkkiseltään ymmärryksen ja herättää siinä ihmetystä. Siten myös Sofokleella:
"suurin ihmeistä [deinoteron] ihminen.
Halki hän meren kuohuavan,
talvimyrsky kun myllertää
yhä rynnäköi, lähes peittyin
hyökyihin mahtaviin.
Ja Gaian, ensi jumaluuden,
tuon väsymättömän, tuon iankaikkisen,
piinaten hän hevosten kera aurojen
kääntää, raastaa vuosin kaikin.
Lintujen parvet hilpeät
pauloihinsa hän vangitsee;
riista metsien, laidunten,
merten, virtojen niljakas
käy lauma ihmisen verkkoon,
tuon kaikkineuvoisen [mēchanais];
suurriistan taitaen hän kaataa
vuorilta, kentiltä; hulmuvaharjainen
varsa ja vuoristohärkä, tuo sitkeä,
ihmis-iestä saavat kantaa.
On myös puhe, on ajatus
niin nopsa kuin tuuli, ja maan
asutus hänen, oppinut on katon hän
sään suojaksi laatimaan
sen iskut pois torjuen, mies älykäs.
Ei sellaista ettei järjellään
hän hallitse [pantoporos: aporos] [...]
Hän on kekseliäs, nerokas [mēchanoen technas]"
Tässä yhtyvät kaikki ennalta-ajattelevan ihmisen kyvyt: 'mēchanē' ja 'technē' kykynä löytää tiensä (poros) ulos umpikujasta (aporos). Tässä ihminen on kammottavan-ihmeellinen (deinos). Palatkaamme vielä tarinaan Ennalta-ajattelun suhteessa Aikaan. Kronos, eli Aika, tarkoitti jatkuvaa kesää ja sellaisena aikaa, joka ei etene vuodenaikojen kierroksi, joka ilmenee vasta Zeuksen hallintokaudella. Siksi Kronos oli aika, joka palasi jatkuvasti itseensä. Kronos on aika, jonka kuvattiin syövän lapsensa, koska se hävitti jokaisella kierroksellaan kuluttamansa ajan. Vasta kylmien vuodenaikojen tuleminen Zeuksen mukana päättää ikuisen kesän valtakauden ja tekee ennalta-ajattelun ns. taivaallisen varkauden tarpeelliseksi.
Vaikka kreikkalaiset eivät olisi itse siten ajatelleet, sanotusta voidaan kuitenkin päätellä, mikä ennalta-ajattelun päämäärä on: pyrkiä luomaan olosuhteet takaisin ikuisen kesän kaltaiseksi, jolloin luonto antaa kaiken ihmiselle itsestään, on 'automatos'. Ihmisen ennalta-ajattelevat kyvyt, 'mēchanē' ja 'technē', joilla hän hallitsee luontoa, ovat pyrkimystä tehdä luonnosta ihmisen automaatti ja siten — kreikkalaisissa tarinoissa oletetusti päästä takaisin — tilaan, jossa ihmisen ja luonnon välinen ristiriita katoaa. Tässä automatisoinnissa ennalta-ajattelu käyttää jatkuvasti-näkyvillä-olevaa, "theosta". Lopulta myös menneestä, nykyisyydestä ja tulevaisesta laulavat muusat muistamisen lapsina osallistuvat automatisointiin puheessa, joka säilyttää jatkuvasti-näkyvillä-olevaa muistissa. Tämä alkuperäinen varkaus edistää siten ennalta-ajattelun suunnitelmallista tarttumista kaikkeen pysyvästi näkyvään tai sellaiseksi tehtävään sen pyrkimyksessä työntää kaikki mennyttä, nykyistä ja tulevaa koska unohdus, ts. kätkeytyminen (lēthē) syrjään.
Aiskhyloksen Ennalta-ajattelija sanookin antaneensa ihmiselle kaiken muistin (mnēmēn) ja muusien työn. Hävittämällä unohdusta (lēthē) kaikkialta muusien puhe paljastaa, eli on totuutta (a[-]lētheia), ei-kätkettyä, paljastuneisuutta jatkuvasti-näkyvillä-olevana.
Kavi
Frater
Posts: 316
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Muinainen kreikkalainen uskonto

Postby Kavi » Mon Apr 09, 2018 10:26 pm

Mnemosyne yhdeksän muusan kera onkin tutuksi tullut Godwinin kirjasta nimeltä "Heaven & Earth" nimi tuskin yllättää, enää tässä vaiheessa! :D
Muistin jumalatar omassa työssä ja pohdinnassa taas liittyy kirjan teemaan, eli taiteeseen ja musiikkiin.
7&8
Alfalfa

Re: Muinainen kreikkalainen uskonto

Postby Alfalfa » Tue Apr 10, 2018 6:02 pm

Kavi wrote:Mnemosyne yhdeksän muusan kera onkin tutuksi tullut Godwinin kirjasta nimeltä "Heaven & Earth" nimi tuskin yllättää, enää tässä vaiheessa! :D
Muistin jumalatar omassa työssä ja pohdinnassa taas liittyy kirjan teemaan, eli taiteeseen ja musiikkiin.
Haluatko avata Godwinin ajatuksia enemmän? Kuulostaa kiinnostavalta ja otan sen kirjasuosituksena. Itse pidän itseäni enemmän taiteilijana kuin ajattelijana. Toisaalta syvät ajatukset, kuten Nietzschen, vaikuttavat myös taiteeseen. Ehkä pääsen lukemaan Godwinin kirjan jossain vaiheessa. Itse olen melko kirjallisesti suuntautunut ihminen, vaikka soitan myös klassista pianoa ja harrastan musiikinteoriaa. Esimerkiksi Wagnerille musiikki sellaisenaan oli ymmärtääkseni johtava taidemuoto, jolle kaikki toiset piti alistaa: hänelle kokonaistaideteoksen päämääränä on tunteiden ajattelusta tyhjä kuohunta. Nietzschen apollonis-dionyysinen taide sen sijaan on ajattelevan ja tuntevan sopusointua, jossa kumpikaan ei ole toiselle alisteinen. Varsinaisesti musikaalisen Dionysoksen soitin oli aulospilli, jonka katsottiin tekevän järkevän ajattelun mahdottomaksi. Sen sijaan Apollonisessa lyriikassa lyyransoitto on alistettu ajatukselle. Apollonis-dionyysista voisi ajatella yhdistelmänä, jossa musiikki ja ajattelu yhdistetään korkeammalla tavalla niin, ettei kumpikaan ole toiselle alisteinen tai sulautettu toiseen, mutta saavutetaan silti yhtenäinen kokonaistaideteos. Omaa luovaa työtäni on hallinnut yleensä erityisyys: esimerkiksi runous on enimmillään itsensä kun se käyttää itselleen ominaisia ilmaisumuotoja ja hakee päämääränsä omalaatuisuudestaan. Nietzschen runous on sen sijaan oikeastaan naamioitua filosofiaa, joka toisaalta sisältää pyrkimyksensä ilmaista itseään runollisesti, sikäli kun 'runous' ymmärretään siinä filosofisen mielenlaadun pyrkimyksenä levittää itseään myös kanssaihmisille ja sikäli runomuodossa. Asia ei ole varmaankaan niin yksinkertainen kuin kysymys siitä, miksi esimerkiksi Parmenides kirjoitti filosofiansa muodollisesti muusien sanelemana runona. Toisaalta on mielenkiintoista miksi ns. esisokraattinen ajattelu oli yleensä varsin runomuotoista ja Hesiodoksenkin suhteen on vaikeaa erottaa filosofiaa ja runoa toisistaan, tai miksi Platon kirjoitti taiteellisia dialogeja? Nietzschen runous kokemusteni mukaan hyppää ei-filosofisesti suuntautuneen kanssaihmisen tietoisen ajattelun kuilujen ylitse, iskee suoraan hänen alitajuntaansa ja saavuttaa siten yhteyden jota ei ilman sitä syntyisi. Täytynee palata aiheeseen syvällisemmin taidealueella, joskaan filosofiaa, uskontoa ja taidetta ei tietyissä tilanteissa voidakaan erottaa toisistaan.
Kavi
Frater
Posts: 316
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Muinainen kreikkalainen uskonto

Postby Kavi » Tue Apr 10, 2018 11:45 pm

Alfalfa wrote: Haluatko avata Godwinin ajatuksia enemmän? Kuulostaa kiinnostavalta ja otan sen kirjasuosituksena.
Aika rautalanka-mallia oli tässä sovellettu muistaakseni.
Ylipäätään muusat inspiroivat taiteilijoita ja muusat ovat Muistin jumalattaren synnyttämiä. Muistilla tässä tarkoitetaan enemmänkin luovuutta, tarinankerrontaa kuin sitten meidän jokapäiväistä "ahaa nyt muistankin"-kokemusta.
Toista arkkityyppiä, Apolloa taas kuvattiin kaiken taitoon ja järjestykseen liittyvänä. Dionysos tässä sivuutetaan jostain syystä täysin, mutta ideana oli, jos nyt muistan oikein se, että taiteilijalta vaaditaan tätä luovaa Muistia, että apollonista taitoa, jolla ilmaista luovuus. Se osa siitä taiteesta, joka puhuttelee ihmistä on Mnemosynestä ja se miten se on realisoitu ja toteutettu, on Apollosta.

Asiahan ei ole minun mielestäni käytännössä lainkaan näin yksiselitteistä ja eri mallejahan optimaalista taiteesta sekä taiteen tekijästä on olemassa. Esimerkiksi mainitsemasi Nietzschen Apollo-Dionysos, jota muistaakseni Pekka Ervast käyttää luennoissaan.
7&8

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 2 guests