Kristityt ja Mooseksen luomiskertomus

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
Alfalfa

Kristityt ja Mooseksen luomiskertomus

Postby Alfalfa » Mon Apr 02, 2018 1:37 pm

Tämän kirjoituksen tarkoitus on saavuttaa filologisesti oikea ymmärrys siitä, mikä on Mooseksen luomiskertomuksen tulkinnan merkitys kristitylle. Toisin sanoen, tarkoitus on osoittaa kristinuskolle erityinen suhde Mooseksen luomiskertomukseen. Asia itse on varsin yksinkertainen, mutta annan ajattelun ituja kysymyksen pohtimiseen useammilta kannoilta.
Augustinus (354 — 430 jaa.) oli läntisen kristillisen kirkon vaikutusvaltaisin oppi-isä. Kun haluamme tarkastella, kuinka hänen aikansa kristityt tarkastelivat Mooseksen luomiskertomuksen merkitystä, huomaamme heidän tulkintojensa olleen ensisijaisesti vertauskuvallisia, ts. allegorisia. Allegorinen menetelmä kiteytyy alkujaan vaikutusvaltaisesti ns. kreikkalaisessa valistuksessa, kun aikalaisten luonnontieteellinen tietäminen alkoi muodostaa ongelman määrätyllä tavalla ymmärrettyjen uskonnollisten kirjoitusten kanssa — esimerkiksi Homeroksen Iliaan esitystä Apollonin sotaleiriin ampumista myrkkynuolista tulkittiin siten allegoriana auringonvalon aiheuttaman lämmön ruttoa suosiville olosuhteille. Kiivaiden pelastusyritysten lomassa jätettiin kysymättä, oliko Homeros ylipäätänsä yrittänyt tehdä luonnontiedettä.
Kristityn sivistyneistön kiistassa manikealaisten kanssa allegorinen menetelmä koettiin vastaavista syistä tehokkaaksi — ja se saatettaisiin kokea sellaiseksi myös nykyään. Augustinus tulkitsee kiistakirjoituksissaan De Genesi contra Manichaeos Mooseksen luomiskertomusta äärimmäisen vertauskuvallisesti (allegorice). Allegorinen tulkinta ei ollut ominaista yksinomaan kristityille kiistojen lomassa, vaan myös esimerkiksi arvostettu juutalainen Filon Aleksandrialainen (20 eaa. — 40 jaa.) tulkitsi Mooseksen luomiskertomusta platonisminsa kannalta vertauskuvallisesti.Vasta kypsemmällä iällä Augustinus alkoi pohtia osittaisen kirjaimellisen tulkinnan oikeutusta kirjassaan De Genesi ad Litteram. Tästä kirjasta on kokonaisuudessaan lainaamisen arvoinen seuraava kohta:
Yleensäkin myös ei-kristityt tietävät jotakin maasta, taivaasta ja sellaisista maailman asioista, tähtien liikkeestä ja kiertoradasta ja jopa niiden koosta ja suhteellisista asemista, Auringon ja Kuun ennustettavista pimennyksistä, vuosien ja vuodenaikojen kierrosta, sekä eläinten, pensaiden, kivien ja sellaisten lajeista, ja sellaista tietoa hän pitää varmana järjen ja kokemuksen perusteella ["certissima ratione vel experientia"]. Onkin vaarallinen tilanne heille kuunnella kristittyä, joka oletettavasti antaa Raamatun [Litteras] merkityksen, mutta puhuu järjettömyyksiä sellaisista asioista, ja meidän pitäisi pyrkiä kaikin keinoin välttämään sellaista häpeällistä tilannetta, jossa ihmiset pitävät kristittyä tietämättömänä ja nauravat halveksien. Häpeä ei ole niinkään siinä että yksittäistä ihmistä halveksitaan, vaan siinä että kaikki ihmiset uskomme ulkopuolella kuvittelevat kirjoittajiemme käsittäneen asiat niin; siten kirjoituksiamme tarkastellaan ja ne torjutaan oppimattomina. Jos he huomaavat kristityn olevan väärässä asioissa, jotka he aivan hyvin tietävät ja kuulevat sitten kristityn käsittävän asiat hölmösti, mukamas kirjojemme perusteella, kuinka he sitten uskoisivat taivaan valtakuntaan [jne.] [...] kun he käsittävät kirjojemme sivujen olevan täynnä ilmiselviä tosiasioita koskevia valheita, jotka he ovat itse oppineet kokemuksen tai järjen valossa? Sellaiset kevytmieliset ja taitamattomat kirjoitusten tulkitsijat tuottavat kanssauskovilleen lukemattomia ongelmia ja vaikeuksia, kun he jäävät loukkuun vääriin käsityksiinsä, joita kirjoistamme ei tosiasiassa löydy. Sillä sitten, puolustaakseen täysin älyttömiä ja selvästi virheellisiä väitteitään, he kutsuvat avukseen Raamattua ja lainaavat ulkomuistista useita pätkiä, joiden he uskovat tukevan käsitystään, vaikka he eivät ymmärrä mitä puhuvat eivätkä asioita joista väittelevät [...] Kun ihmiset kykenevät osoittamaan luotettavin todistein jonkin luonnontieteellisen tosiasian ["natura rerum veracibus documentis demonstrare"], me osoitamme siksi, ettei se ole vastoin meidän kirjojamme.
Tarkoitukseni ei ole kohottaa Augustinusta esikuvaksi nykyajan kristityille, vaikka hän selviää vaikeuksista paremmin kuin monet myöhemmät tulkitsijat. Oppineiston parissa oli kuitenkin tavallista erotella Mooseksen luomiskertomuksen kirjaimellinen merkitys vertauskuvallisesta merkityksestä, vaikka niiden suhteista esitettiin monenlaisia näkemyksiä. Humanististen tieteiden, ts. kirjallisten taitojen (bonae litterae) kukoistuksen myötä 1500-luvulla alettiin lukea myös Mooseksen luomiskertomusta tavoilla, jotka eivät olleet ominaisia aikaisemmalle oppineistolle. Vaikutusvaltaisimmaksi myöhempien aikojen kannalta muodostui Lutherin (1483 — 1546) käsitys kirjaimellisesta tulkinnasta, jonka hän koki ongelmattomaksi tavaksi lähestyä myös luomiskertomusta.
Lutherin Genesisvorlesung ei pitänyt kirjaimellisen ja vertauskuvallisen eroa enää minkäänlaisena ongelmana, vaan entinen augustinolaismunkki julistautui oppi-isänsä sanoja pilkaten parhaaksi tulkitsijaksi Mooseksen luomiskertomukselle, puhtaan kirjaimellisessa mielessä ja täysin piittaamatta luonnontieteistä. Luther vastusti siten myös aikalaistaan Kopernikusta VT:n kohdan perusteella, jossa Auringon vihjataan liikkuvan. Tällaista suhtautumista tavataan nykyäänkin ihmisissä, jotka pitäytyvät kiivaasti Mooseksen luomiskertomuksen kirjaimelliseen tulkintaan. Vaikka olen itse ns. protestantti, meillä ei uskomme puolesta ole maallisia johtajia, eikä varsinkaan filologisia — Luther on aiheuttanut ennakkoluuloisella tulkinnallaan valtavaa vahinkoa kristinuskolle. Tietysti kaikki tulkinta on jossain määrin ennakkoluuloista, mutta se ei vapauta kuitenkaan tieteellisesti paremman ja huonomman tulkinnan eroista.
Luomiskertomuksen tulkinnassa tapahtuu 1500-luvulla siten kolme tärkeää asiaa: (1.) VT:n puhtaasti kirjaimellinen tulkinta alkaa kristillisen oppineiston parissa, (2.) kristillinen oppineisto alkaa itse hälventää eroa oppineiston ja kansan välillä, esimerkiksi kansankielisillä käännöksillä Raamatusta, minkä seurauksena muodostuneita ennakkokäsityksiä ei pidetä enää edes ongelmana (3.), luonnontieteet alkavat kehittyä ajattelun yleensä vapautuessa — se tapahtuu erityisesti uskonpuhdistuksen alueella, missä kylvetään myöhemmän teollisen vallankumouksen ituja. Emme yritä tarkemmin selvittää mainittujen kolmen kohdan sisäisiä yhteyksiä — kuten missä määrin teollista vallankumousta ajava kapitalismi olisi tulosta ns. protestanttisesta maailmansisäisestä askeesista —, mutta tärkeää on huomata, että allegorinen tulkinta ei alkujaan liittynyt osaksi kristinuskoa vasta luonnontieteiden voimakkaan kehityksen tuloksena. Luonnontieteiden kehitys ainoastaan kiteyttää ongelman, joka on ymmärretty kristinuskossa paljon kauemmin.
Olennaista on huomata, että VT:n puhtaan kirjaimellinen tulkinta oli malli, joka levisi tai kehittyi hallitsevaksi myös oppimattomien keskuudessa ja tukki heiltä pääsyn Raamatun VT:n ja UT:n suhteiden filologiseen tulkintaan samalla kun tarjosi sille humanististen tieteiden hedelmiä kansankielisten käännösten yms. muodossa — oppimattomat kokivat samaan aikaan löytäneensä viimeinkin oikean ja riippumattomasti vahvistettavan merkityksen käännösten muodossa, vaikka olivat Raamatun luomiskertomuksen tulkinnan kannalta olennaisen VT:n ja UT:n keskinäissuhteen ymmärtämisen kannalta kokonaan riippuvaisia tavanomaisista ennakkoluuloista.
Lyhyt katsaus luomiskertomuksen tulkintaan varustaa meidät vähintään varovaisuudella koskien sitä, miten itse yritämme tulkita sitä, eli mikä on oikea malli tulkita sitä? Sitä koskevien tulkintojen menneisyys vaikuttaa meissä edelleen. Sitä tärkeämpää on kuitenkin huomata, että Augustinuksen ja Lutherin tulkintamallit olivat alisteisia Raamatun tulkinnalle, joka ei perustunut UT:n Kristuksen tulkintaan hänen omasta suhteestaan Moosekseen. Filologis-tieteelliseltä kannalta VT sisältyy Raamattuun periaatteessa turhaan, sillä kaikki kristitylle siinä tärkeä löytyy UT:n Kristuksen sanoista. Lutherilla ja Augustinuksella Raamattu tulkittiin, kuten usein nykyäänkin, tavanomaista käsitystä seuraten mutkattomaksi kokonaisuudeksi.
Määritettäessä kristinuskoa filologisesti täytyy kysyä, mikä kristinuskon erityispiirre ja siten itseymmärrys on sen suhteessa Vanhaan testamenttiin, ts. Mooseksen lakeihin, profeettoihin, jne. "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan" (Matt. 5:17). Tällä Kristus — ts. alkukristittyjen lisäämä tarina — tarkemmin tarkoittaa, että "sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu" (Luuk. 24:44). Kristus ei ole laisinkaan kiinnostunut Mooseksen luomiskertomuksesta, vaan ainoastaan siitä minkä voidaan Mooseksen laissa tulkita tarkoittavan Kristusta. Lisäksi Kristus tulkitsee lain ylipäätänsä olemuksellisesti: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat" (Matt. 7:12 ).
Huomioiden kiistan laajuuden on merkittävää, että UT:n Kristus viittaa Mooseksen luomiskertomukseen vain kerran, keskustellessaan fariseusten kanssa avioliitosta: "maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi" (Matt. 19:4, Mark. 10:6). Molemmissa kohdissa väite on esitetty fariseuksille. Fariseukset olivat juutalaista alempaa papistoa. Heille oli tunnusomaista Mooseksen lain tarkka noudattaminen yksityiskohtia myöten. Siksi Kristus aloittaa keskustelun heidän kanssaan kysymällä, "Mitä Mooses on siitä säätänyt?" (Mark. 10:3). Tämän keskustelun tarkoitus on käyttää perusteita, jotka fariseus hyväksyy, eikä siitä voida vetää johtopäätöksiä siitä, miten Kristus tulkitsee luomiskertomuksen. Sen sijaan sisällöllinen perustelu saadaan siitä, mitä UT:n Kristus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" (Joh. 14:6), eli "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän" (Joh. 14:9). Isä, eli Luoja on Pojan eli luodun Luoja.
Mikään usko Mooseksen luomiskertomuksen Luojaan ei korvaa kristitylle sitä, että kristityn täytyy uskoa Kristukseen tienä, jonka kautta tuntea Luoja. Luojaa ei tunneta edes tulkitsemalla Moosesta oikein — vaikkapa farisealaisella pikkutarkkuudella —, koska sellaiselle uskolle ominainen Luoja ei joka tapauksessa olisi vielä kristinuskon Kristuksen Luoja. Siten johtopäätöksenä on luonnollisen järkemme perusteella, että kysymys VT:n luomiskertomuksen allegorisesta tai kirjaimellisesta tulkinnasta on kirjava, mutta se ei ylipäätään koske kristittyjä. Kristityn ei tarvitse tulkita Mooseksen luomiskertomusta (a.) äkkipikaisen ja samalla jääräpäisen kirjaimellisesti kuten Luther, (b.) yrittää pelastaa sitä nokkelalla ja samalla pelkurimaisella allegorisella tulkinnalla kuten Augustinus — eikä ylipäätään kysyä mitä Mooses (ts. useat juutalaiset kirjoittajat jotka koottiin yhteisen nimityksen alaisuuteen) sillä on alkujaan ollut tarkoittavinaan, vaan (c.) soveltaa (muodollisestikin) Raamatun VT:n ja UT:n suhteen kristinuskolle ominaisen itseymmärryksen saavuttamiseksi filologista menetelmää.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest