Page 1 of 1

Manismi, ja vainajista yleensä

Posted: Tue Nov 28, 2017 11:06 pm
by Fatuus
Vainajienpalvontaa, eli manismia on esiintynyt laajalti maailmassa ja on ollut osana myös suomalaisten perinteitä. Sen muotoja on monia. Niiden merkityksestä ja mekaniikasta olisi kiinnostavaa keskustella, ja kuulla tästä henkisyyden muotona enemmänkin. Millaisia mahdollisuuksia vainajien sielujen kanssa työskentelyllä näkisitte? Milloin on kyse vainajien auttamisesta ja milloin häirinnästä? Onko foorumilaisilla jonkinlaisia käytäntöjä aiheeseen liittyen? Sana on vapaa!

Re: Manismi, ja vainajista yleensä

Posted: Thu Nov 30, 2017 2:53 pm
by Vanadís
Meillä on suvussa ollut tapana (ja on yhä) jatkaa yhteydenpitoa, kun henkilö siirtyy rajan taakse. Yleensä henkilöt ovat yhteydessä omiin vanhempiin tai isovanhempiin. Tämä on ollut jotenkin niin luonnollinen osa elämääni lapsuudesta asti, että koen vaikeana mieltää, että kommunikaation toinen osapuoli olisi "vainaja" :D Kun siellähän nuo on toispuol jokkee ihan "elävinä".

Äitini on utelias luonne, joten hän on pääasiassa kysynyt omalta äidiltään kuka saa lapsen / koska /sukupuoli, kannattaako mummolan tonttiin liittyvä kauppa / remontti tms. Äiti esittää kysymyksen tietoisesti ennen nukkumista ja mummo kertoo vastauksen unessa ilmestymällä. Ei ole muuten kertaakaan mennyt huti vauvaenteet ja sukupuolet, tai jonkun ihmisen tuleva kuolema. Mulla on ollut tapana enemmänkin muistaa mummoa ja esittää hänelle jotakin ajatuksia. Tosi harvoin olen mitään pyytänyt.

Suvun muissa haaroissa on ollut vaikuttavampia juttuja, eli kuollut henkilö ilmestyy unien lisäksi ihan näyissä ja opettaa magiaa / tietämistä / shamanismia suvun jälkipolville linjassa alaspäin, jos on käynyt niin ettei ole eläessään ehtinyt kaikkea tietoa siirtää. Shamaanimatkoilla olen joskus kohdannut vainajia, jotka kertovat nimensä ja huoneessa olevalle rituaaliin osallistuvalle jonkun viestin. Silloin olen vienyt viestiä eteenpäin.

Noin muuten en ole kokenut mielekkääksi kommunikoida outojen vainajien kanssa. Käyn kyllä usein hautausmaalla kävelyllä, mutta se on yleisesti kuoleman kokemista kauniina ja rauhoittavana.

Re: Manismi, ja vainajista yleensä

Posted: Thu Nov 30, 2017 4:15 pm
by obnoxion
Vanadís wrote:Äitini on utelias luonne, joten hän on pääasiassa kysynyt omalta äidiltään kuka saa lapsen / koska /sukupuoli, kannattaako mummolan tonttiin liittyvä kauppa / remontti tms. Äiti esittää kysymyksen tietoisesti ennen nukkumista ja mummo kertoo vastauksen unessa ilmestymällä. Ei ole muuten kertaakaan mennyt huti vauvaenteet ja sukupuolet, tai jonkun ihmisen tuleva kuolema.
Näin varsinaisesta aiheesta hieman sivuun astuen: kun tällaiset ilmiöt ovat näin luotettava ja säännöllinen osa elämää, silloin on varmasti mielekästä etsiä maailmanselitystä johon tällaiset ilmiöt sisältyvät. Ehkä taas sellainen henkilö jonka elämään nämä asiat kuuluvat epämääräisinä ja satunnaisina, tai eivät laisinkaan, ymmärrettävästi kokee sellaisen maailmaselityksen hankalaksi tai sietämättömäksi johon tällaisia aineksia kuuluu.

Siksi en nykyisin ole oikeastaan lainkaan halukas käymään aiheesta teoreettisia keskusteluja. Jos joku tulisi minulta näistä asioista kysymään, saisi hän ensin vastata siihen mikä on häneen suhteensa näihin asioihin henkilökohtaisessa elämässä. Ja tämä henkilökohtainen taso on se taso jolla keskustelua voidaan jatkaa. Nämä ovat myös hyvin intiimejä asioita, ja tällöin vastavuoroisuuden puuttuminen tuottaa keskustelijoiden välille helposti pornografisen rajapinnan.

Re: Manismi, ja vainajista yleensä

Posted: Thu Nov 30, 2017 6:36 pm
by Kenazis
Fatuus wrote:Vainajienpalvontaa, eli manismia on esiintynyt laajalti maailmassa ja on ollut osana myös suomalaisten perinteitä. Sen muotoja on monia. Niiden merkityksestä ja mekaniikasta olisi kiinnostavaa keskustella, ja kuulla tästä henkisyyden muotona enemmänkin. Millaisia mahdollisuuksia vainajien sielujen kanssa työskentelyllä näkisitte? Milloin on kyse vainajien auttamisesta ja milloin häirinnästä? Onko foorumilaisilla jonkinlaisia käytäntöjä aiheeseen liittyen? Sana on vapaa!
Obnoxion toikin jo hyvän huomion keskusteluun, mutta uskaltaudun silti esittämään tässä poikkeavaa mielipidettä. Oma uskoni on, että alempi persoonallisuus häviää kuolemassa, joten niihin ihmisiin, joita tunsimme elämässä ei voi saada yhteyttä. Näen tällä hetkellä todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi sielunvaelluksen, jossa teemme ikään kuin työtä (karmajooga) meidän jälkeen tulevalle, joka ei kuitenkaan ole me itse samassa mielessä kuin nyt. Olen tosin ollut aiemminkun väärässä ja moni asia, jota olen luullut harhaksi on ollutkin totta (ja toisin päin). Mielenkiintoinen keskustelu, mutta omalta osaltani en voi osallistua tämän enempää.

Re: Manismi, ja vainajista yleensä

Posted: Fri Dec 01, 2017 11:54 am
by obnoxion
Kenazis wrote:Oma uskoni on, että alempi persoonallisuus häviää kuolemassa.
Tähän suuntaan itsekin kirjoittelin tuolla taitavan itsemurhan mahdollisuutta pohtivassa ketjussa.

Toisaalta suhteen muodostaminen esivanhempiin on yksi keskeinen teema jungilaisuudessa. Jung itse esimerkiksi vältti sähkövalojen käyttöä rakentamassaan linnassa, ja perusteli sitä muun muassa niin, että esivanhemmat vierastavat sähkövalaistusta.

Tällaisen ajattelun ymmärtäisin perustuvan pitkälle vietyyn transferenssien tanssiin. Samalla tapaa kuin materiaalinen substanssi voi olla alkemistille sielun peili, jonka transformaatioihin piilotajunta yhtyy, miksi syvälle juurtuneet ja emotionaalisesti värittyneet muistokuva-klusterit esivanhemmista eivät voisi myös toimia tällaisena heijastusten ja vastaheijastusten verkoston rakenteena, jonka kautta saataisiin saada merkittävä sisäinen läpimurto. Itse ajattelen, että jos halutaan tällaisen prosessin jälkeen puhua läpimurrosta, sen täytyisi näkyä selkeänä muutoksena myös ulkoisessa elämässä - freudilaisittain sanottuna, parempana kykynä tehdä työtä ja rakastaa.

Aikalaismaailmankuvan rajat saattavat tulla vastaan kun transferenssin käsitettä viedään pitkälle, tai kun sitä tuodaan ylipäänsä terapeutin vastaanottohuoneen ulkopuolelle. Oma maailmanselitykseni alkaessa asettumaan tantriseksi solipsismiksi, heijastusten ja vastaheijastusten vieminen yhteen jatkuvan peittymisen ja paljastumisen vuorottelun periaatteen kanssa, tekee pitkälle viedystä jungilaisuudesta tavattoman arvokkaan elämänlangan edes johonkin länsimaisen ajatteluperinteen kulmaukseen. Toisin sanoen, toimivaksi koettu vuorovaikutussuhde esivanhempiin ei välttämättä (sanoisin itse että todennäköisesti) vaadi sitä, että kuolleet jatkaisivat elämäänsä sellaisina kuin he olivat. Voi olla riittävää, että arvioidaan uudelleen sitä, missä määrin ihminen ympäristössään kohtaa näennäisesti ulkoisina olennaisesti itsestänsä lähtöisin olevia ilmiöitä.

Oli miten oli, esivanhempien kultti on minusta väkivallattomissa muodoissaan kaunis perinne, ja soisin sen enimmäkseen jatkuvan - paikoin jopa elpyvän. Thich Nhat Hanh on kehoittanut meitä löytämään kaikki esivanhempamme kämmenemme viivoista. Traditioiden ylläpitäminen onkin kai paljolti tällaista kämmeneen katsomista, mutta suuremmassa mittakaavassa. Se on kokemuksellista itseisarvojen etsimistä, joka voinee tietynlaisille temperamenteille toisinaan tuottaa spontaanisti välineellisiä mahdollisuuksia.

Re: Manismi, ja vainajista yleensä

Posted: Fri Dec 01, 2017 3:02 pm
by Fatuus
Kiitos vastauksista, ja erityisesti sor Vanadísille suvun perinteiden jakamisesta.

Tuntuisi että vainajainpalvontaa esiintyy edelleen nykypäivänä, vaikka se olisi tavallaan tiedostamatonta muodoltaan. Tämä nousee mieleen esimerkiksi nähdessä monien vanhojen ihmisten kodeissa valokuva-alttareita edesmenneistä sukulaisista ja ystävistä, intohimoisesta haudanhoitamista ja vastaavasta. Vaikka tämä voi näyttää ahdistavalle joidenkin silmään, niin uskon että tällaisella toiminnalla alitajuisesti voi löytää sisäistä rauhaa ja luottamusta omaa lähestyvää kuolemaa ajatellen. Ja tätä tekevät maallikot, ei varsinaisesti uskonnolliset henkilöt.
Kenazis wrote: Oma uskoni on, että alempi persoonallisuus häviää kuolemassa, joten niihin ihmisiin, joita tunsimme elämässä ei voi saada yhteyttä.
Tavallaan samaa mieltä, mutta en ihan noin yksioikoisesti. Lyhyesti: olen taipuvainen ajattelemaan että ihmisen alemman persoonallisuuden olemuspuolilla (eetteri- & astraalismentaaliset kehot) olisi fyysisestä kuolemasta riippumattomat omat elinkaarensa. Ja että ihminen voi olla sieluna tavoitettavissa tietyn aikaa sen kulloinkin asuttamalla kuolemanjälkeisellä tasolla, jotka vastaavat näitä olemuspuolia. Tällä ajalla jonkinlaisten vaikutelmien vaihto saattaa olla vainajan kanssa mahdollista, maan piiristä aina autuaallisiin taivastiloihin asti.
Tähän ajatukseen yhteydenpito vainajiin saattaa uskonnollisena harjoituksena saattaa perustua. Esimerkiksi löytämällä heidän muistoihin virittäytyessä linkin taivasmaailmojen hartauteen.

Tähän väliin voisi sanoa niille jotka kokevat tällaiseen työhön kiinnostusta, että lähtökohtaisesti ainut suositeltava tapa lähestyä kuolleiden sieluja ovat kauniiden muistojen kontemplointi ja lämpimät, rakkaudelliset ajatukset – ellei oma perinne tai omatunto tarkempia käytäntöjä välitä.