Kenazis wrote:Oma uskoni on, että alempi persoonallisuus häviää kuolemassa.
Tähän suuntaan itsekin kirjoittelin tuolla taitavan itsemurhan mahdollisuutta pohtivassa ketjussa.
Toisaalta suhteen muodostaminen esivanhempiin on yksi keskeinen teema jungilaisuudessa. Jung itse esimerkiksi vältti sähkövalojen käyttöä rakentamassaan linnassa, ja perusteli sitä muun muassa niin, että esivanhemmat vierastavat sähkövalaistusta.
Tällaisen ajattelun ymmärtäisin perustuvan pitkälle vietyyn transferenssien tanssiin. Samalla tapaa kuin materiaalinen substanssi voi olla alkemistille sielun peili, jonka transformaatioihin piilotajunta yhtyy, miksi syvälle juurtuneet ja emotionaalisesti värittyneet muistokuva-klusterit esivanhemmista eivät voisi myös toimia tällaisena heijastusten ja vastaheijastusten verkoston rakenteena, jonka kautta saataisiin saada merkittävä sisäinen läpimurto. Itse ajattelen, että jos halutaan tällaisen prosessin jälkeen puhua läpimurrosta, sen täytyisi näkyä selkeänä muutoksena myös ulkoisessa elämässä - freudilaisittain sanottuna, parempana kykynä tehdä työtä ja rakastaa.
Aikalaismaailmankuvan rajat saattavat tulla vastaan kun transferenssin käsitettä viedään pitkälle, tai kun sitä tuodaan ylipäänsä terapeutin vastaanottohuoneen ulkopuolelle. Oma maailmanselitykseni alkaessa asettumaan tantriseksi solipsismiksi, heijastusten ja vastaheijastusten vieminen yhteen jatkuvan peittymisen ja paljastumisen vuorottelun periaatteen kanssa, tekee pitkälle viedystä jungilaisuudesta tavattoman arvokkaan elämänlangan edes johonkin länsimaisen ajatteluperinteen kulmaukseen. Toisin sanoen, toimivaksi koettu vuorovaikutussuhde esivanhempiin ei välttämättä (sanoisin itse että todennäköisesti) vaadi sitä, että kuolleet jatkaisivat elämäänsä sellaisina kuin he olivat. Voi olla riittävää, että arvioidaan uudelleen sitä, missä määrin ihminen ympäristössään kohtaa näennäisesti ulkoisina olennaisesti itsestänsä lähtöisin olevia ilmiöitä.
Oli miten oli, esivanhempien kultti on minusta väkivallattomissa muodoissaan kaunis perinne, ja soisin sen enimmäkseen jatkuvan - paikoin jopa elpyvän. Thich Nhat Hanh on kehoittanut meitä löytämään kaikki esivanhempamme kämmenemme viivoista. Traditioiden ylläpitäminen onkin kai paljolti tällaista kämmeneen katsomista, mutta suuremmassa mittakaavassa. Se on kokemuksellista itseisarvojen etsimistä, joka voinee tietynlaisille temperamenteille toisinaan tuottaa spontaanisti välineellisiä mahdollisuuksia.