Kalevalan viisautta & kauneutta
Posted: Mon Feb 28, 2011 11:03 am
Kalevan ritareista oli vähän puhetta, mutta Kalevalaa itseään on käsitelty AT:n piirissä toistaiseksi hyvin vähän. En epäile, etteivätkö tutkimukset ja julkaisutkin aiheesta olisi kuitenkin vain ajan kysymys; siinä määrin runsas salatieteen aarteisto on kyseessä. Ne joiden sielua teosofinen kirjallisuus lämmittää muistavat varmasti, että Blavatsky otti Anthropogenesiksensä (Salainen Oppi, II) alkumotoksi kappaleen Kalevalan luomiskertomuksesta.
Kaikki, joita muinaissuomalaiset runot kiinnostavat pienemmässä tai suuremmassa määrin, voisivat tässä keskustelussa jakaa joitakin itselleen erityisen kiehtovia kohtia. Hämärämmiksi jääneitä säkeitä voidaan tarpeen mukaan pohtia yhdessä.
Aloitan Tuonelassa-käynnistä (luku XVI). Väinämöinen on saapunut kuoleman valtakuntaan hakemaan taikasanoja, mutta huonolla menestyksellä:
"Tuopa Tuonelan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
'Ei Tuoni sanoja anna,
Mana mahtia jakele,
Etkä täältä pääsnekänä
Sinä ilmoisna ikänä
Kotihisi kulkemahan,
Maillesi matelemahan.'
Uuvutti unehen miehen,
Pani maata matkalaisen
Tuonen taljavuotehelle;
Siinä mies makaelevi,
Uros unta ottelevi,
Mies makasi, vaate valvoi."
Joitakin huomioita:
Emäntä. Tuonelassa, kuten Pohjolassakin (monella tapaa sama asia Kalevalan kielessä) ylintä valtaa näyttää pitävän nainen. Feminiinisen ollessa arkkityyppisesti sisäänpäinen (naisellisen kyky koota, yhdistää ja ylläpitää) tässä tullaan muiden havaintojen ohella samaan kuin mitä toisaalla ollaan juuri puhuttu esim. Helvetti vai taivas? -keskustelussa: helvetti/tuonela ei ole niinkään objektiivinen tila, vaan se on mielentila jossa tietoisuus sammuu sisäänpäin ja kääntyy omien tiedostamattomien puoltensa tarkasteluun. Mortifikaatio, tapahtui se ennen tai jälkeen fyysisen ruumiin kuoleman, on palaamista takaisin elementteihin tavalla, jossa keinotekoinen ponnistus hajoaa ja vain ehyt ydin kykenee luonnollisuutensa mahdollistamana säilymään muuttumattomana.
Mana. On merkillepantavaa huomata, kuinka vanha suomalainen nimitys alisesta voimasta löytää yhtäläisyyttä maantieteellisesti kaukaiseen manan (energian) käsitteeseen. Jälleen, kundalini-yhteys (alinen voima, puhdistamattomana "helvetin liekit") on selvä.
Taljavuode. Talja, eläimen nahka, toimii tässä makuualustana, ja kuten sananlasku sanoo, niin makaat kuin petaat. Se miten olemme eläimellisen puolen itsestämme asettaneet aikaansaa sitä vastaavan tilan jälkielämässä, ei johtuen jumalantuomioista vaan siitä, että tuo energia on taltioituna itseemme: ellei energian kulku ole sopusointuinen ja vastakohtia liitetty toisiinsa harmonisella tavalla, syntyy ali- tai ylijännitteisyyttä, patoutumia ja yliryöppyämisiä, jotka ovat käytännössä yksi ja sama. Eläinluonto kaltoin kohdeltuna tai holtittomaksi päästettynä kiduttaa ihmistä Tuonelassa, sillä se on hänen ainoa mahdollinen makuusijansa ulkoisesti eheyttävän fyysisen kosketuspisteen (ruumis) kadottua.
Mies makasi, vaate valvoi. Todella kaunis, mieleenpainuva kohta! Kuvastaa erinomaisen elävästi sitä okkulttista oppia, että ihmisen aavemainen jäännös EI ole hänen oma henkinen tietoisuutensa, vaan sen "vaate". Teosofi sanoisi: monadi on jo alkanut irrottautua, myöhemmin kokonaan irrottautunut käyttövälineistään, ja jäljelle jäävä kâma rûpa voi ainoastaan kaikuna toistaa ihmisen elämässä liikkeelle panemia virtauksia tai niiden kanssa resonoivia ulkoisia vaikutelmia. Tässä meillä on myös syy siihen, miksi "kuolleet palaavat aina väärin", kuten moderni fiktio meitä osaa opastaa: jos jokin on kuollut, ainoa mikä valvoo on enää sen "vaate", toisin sanoen osa jossa ovat aktiivisina enää kuolemanalaiset ominaisuutemme. Vain henkilö joka aktiivisesti samastaa itsensä näihin alempiin puoliin, elää tietoista elämää Manalassa; ja tuo elämä on silloin tuskaa (helvetti), koska eläimellisillä haluilla ei ole enää keinoja tyydytykselle. Ovat vain menneen elämän seuraukset ja (syvältä piilotajunnasta väistämättä pulppuavat) "rangaistukset", ei enää mahdollisuutta kokea aistimellista tai edes psykologista mielihyvää.
Ei siten ole ihme eikä turhaan sanottu se neuvo johon kyseinen luku päättyy, ja jossa tietäjä kieltää paitsi pahat teot, myös itsemurhan. Omaa kansallisesti melankolista mielenlaatuamme "tuonenmatka" kiehtoo suuresti, mutta seuraukset ovat ainoastaan negatiivista laatua.
Kaikki, joita muinaissuomalaiset runot kiinnostavat pienemmässä tai suuremmassa määrin, voisivat tässä keskustelussa jakaa joitakin itselleen erityisen kiehtovia kohtia. Hämärämmiksi jääneitä säkeitä voidaan tarpeen mukaan pohtia yhdessä.
Aloitan Tuonelassa-käynnistä (luku XVI). Väinämöinen on saapunut kuoleman valtakuntaan hakemaan taikasanoja, mutta huonolla menestyksellä:
"Tuopa Tuonelan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
'Ei Tuoni sanoja anna,
Mana mahtia jakele,
Etkä täältä pääsnekänä
Sinä ilmoisna ikänä
Kotihisi kulkemahan,
Maillesi matelemahan.'
Uuvutti unehen miehen,
Pani maata matkalaisen
Tuonen taljavuotehelle;
Siinä mies makaelevi,
Uros unta ottelevi,
Mies makasi, vaate valvoi."
Joitakin huomioita:
Emäntä. Tuonelassa, kuten Pohjolassakin (monella tapaa sama asia Kalevalan kielessä) ylintä valtaa näyttää pitävän nainen. Feminiinisen ollessa arkkityyppisesti sisäänpäinen (naisellisen kyky koota, yhdistää ja ylläpitää) tässä tullaan muiden havaintojen ohella samaan kuin mitä toisaalla ollaan juuri puhuttu esim. Helvetti vai taivas? -keskustelussa: helvetti/tuonela ei ole niinkään objektiivinen tila, vaan se on mielentila jossa tietoisuus sammuu sisäänpäin ja kääntyy omien tiedostamattomien puoltensa tarkasteluun. Mortifikaatio, tapahtui se ennen tai jälkeen fyysisen ruumiin kuoleman, on palaamista takaisin elementteihin tavalla, jossa keinotekoinen ponnistus hajoaa ja vain ehyt ydin kykenee luonnollisuutensa mahdollistamana säilymään muuttumattomana.
Mana. On merkillepantavaa huomata, kuinka vanha suomalainen nimitys alisesta voimasta löytää yhtäläisyyttä maantieteellisesti kaukaiseen manan (energian) käsitteeseen. Jälleen, kundalini-yhteys (alinen voima, puhdistamattomana "helvetin liekit") on selvä.
Taljavuode. Talja, eläimen nahka, toimii tässä makuualustana, ja kuten sananlasku sanoo, niin makaat kuin petaat. Se miten olemme eläimellisen puolen itsestämme asettaneet aikaansaa sitä vastaavan tilan jälkielämässä, ei johtuen jumalantuomioista vaan siitä, että tuo energia on taltioituna itseemme: ellei energian kulku ole sopusointuinen ja vastakohtia liitetty toisiinsa harmonisella tavalla, syntyy ali- tai ylijännitteisyyttä, patoutumia ja yliryöppyämisiä, jotka ovat käytännössä yksi ja sama. Eläinluonto kaltoin kohdeltuna tai holtittomaksi päästettynä kiduttaa ihmistä Tuonelassa, sillä se on hänen ainoa mahdollinen makuusijansa ulkoisesti eheyttävän fyysisen kosketuspisteen (ruumis) kadottua.
Mies makasi, vaate valvoi. Todella kaunis, mieleenpainuva kohta! Kuvastaa erinomaisen elävästi sitä okkulttista oppia, että ihmisen aavemainen jäännös EI ole hänen oma henkinen tietoisuutensa, vaan sen "vaate". Teosofi sanoisi: monadi on jo alkanut irrottautua, myöhemmin kokonaan irrottautunut käyttövälineistään, ja jäljelle jäävä kâma rûpa voi ainoastaan kaikuna toistaa ihmisen elämässä liikkeelle panemia virtauksia tai niiden kanssa resonoivia ulkoisia vaikutelmia. Tässä meillä on myös syy siihen, miksi "kuolleet palaavat aina väärin", kuten moderni fiktio meitä osaa opastaa: jos jokin on kuollut, ainoa mikä valvoo on enää sen "vaate", toisin sanoen osa jossa ovat aktiivisina enää kuolemanalaiset ominaisuutemme. Vain henkilö joka aktiivisesti samastaa itsensä näihin alempiin puoliin, elää tietoista elämää Manalassa; ja tuo elämä on silloin tuskaa (helvetti), koska eläimellisillä haluilla ei ole enää keinoja tyydytykselle. Ovat vain menneen elämän seuraukset ja (syvältä piilotajunnasta väistämättä pulppuavat) "rangaistukset", ei enää mahdollisuutta kokea aistimellista tai edes psykologista mielihyvää.
Ei siten ole ihme eikä turhaan sanottu se neuvo johon kyseinen luku päättyy, ja jossa tietäjä kieltää paitsi pahat teot, myös itsemurhan. Omaa kansallisesti melankolista mielenlaatuamme "tuonenmatka" kiehtoo suuresti, mutta seuraukset ovat ainoastaan negatiivista laatua.