Rakkaus

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
User avatar
Shivaprasaada
Posts: 111
Joined: Fri Feb 24, 2017 9:40 pm

Re: Rakkaus

Postby Shivaprasaada » Wed May 31, 2017 8:27 pm

Rakkauttahan on hyvin monenlaista. Joten jos on kysymys, niin silloin oikeaanosuva vastaus riippuu mistä rakkauden lajista puhutaan.

On platonista rakkautta ja on maallista rakkautta. Nuo ovat kaksi yksinkertaista tapaa selittää kaksi rakkauden päähaara, vaikka päähaaroja on eri tulkintojen mukaan useampikin.

Kreikan kielessä on kolme sanaa rakkaudelle.

Eros = Eroottinen eli seksuaalinen ja seksuaalisvälitteinen rakkaus.

Philus/Filus = Ystävien välinen rakkaus eli eräänlainen platoninen rakkaus.

Agape/Agapi = Epäitsekäs rakkaus eli uhrautuva rakkaus. Tämä on olemassa yleisenä arkipäiväisenä ihmisrakkautena ja syvällisenä ystävän tai elämänkumppanin epäitsekkäänä rakastamisena. Myös vanhempienrakkaus ja yleensä eritoten äidinrakkaus on terveenä ja syvällisenä syvällistä Agape-rakkautta.

Sanskritin kielessä ja indo-arjalaisissa kielissä on myös kolme erilaista sanaa rakkaudelle.

Kama = Seksuaalinen ja maallinen rakkaus.

Pyare = Tosi rakkaus eli uhrautuva epäitsekäs rakkaus.

Preme = Aito Jumalan rakastaminen, joka on kaikista rakkauksista pyyteettömin ihmiseltä Jumalalle, vaikka harvoin aidosti, tuskin koskaan täysin pyyteetön.

Ihmisten välisessä rakkaudessa, ainakin syvällisessä rakkaudessa on aina jonkinlaisia pyyteitä tai ainakin odotuksia ja toiveita. Ei ihmisten välinen henkilökohtainen rakkaus, edes pinnallinen voi olla tässä maailmassa ihan täysin pyyteetöntä. Monissa pyhissä kirjoituksissa ilmaistaan, että vain Jumalan rakkaus luotujaan kohtaan on täysin pyyteetöntä.

Jopa puolijumalten ja korkeatietoisten demonien rakkaus palvojiaan kohtaan on aina jotenkin pyyteellistä, puhumattakaan palvojien rakkauden pyyteellisyydestä.
Hoenir
Posts: 225
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Re: Rakkaus

Postby Hoenir » Thu Jun 01, 2017 11:40 am

Insanus wrote: En halunnut alustaa, vaan kysyä naivistisesti koska johdattelu tuntuu tarkoituksen vastaiselta lähtökohtana, vaikken tiedä siitäkään.
Minä pidin tästä tavasta aloittaa, en vain ole kaikelta muulta tohinalta ehtinyt vastaamaan.

En tahdo kertoa konkreettisesta tilanteestani paljoa, mutta sanotaan nyt näin, että elämääni on tullut verrattain suuri muutos uuden ihmissuhteen myötä. Olen joutunut pohtimaan tätä kysymystä monelta eri kannalta, mutta en ole päätynyt mihinkään selkeään "lopputulokseen". Lähinnä tuntuu siltä, että uusia kysymyksiä heräilee mutta se itse rakkaus karkaa aina jonnekkin. Voi olla, että en vain uskalla kysyä oikeita kysymyksiä oikein ja päädyn siksi mietiskelemään joutavia, tai sitten rakkauden ajattelemiseen kuuluu vain oikeasti sellainen lähtökohtainen hankaluus, haltuunottamattomuus ja selkeitä vastauksia pidättävä luonne.

Ne kysymykset joita olen itseltäni kysynyt, ovat olleet suurinpiirtein näitä: "mitä toisen rakastaminen on", "onko tämä aitoa rakkautta" ja "rakastanko häntä yhtä paljon kuin hän ansaitsisi". Näiden ajattelusta tulee ajoittain todella hämmentynyt olo, olen välillä kokenut ihmeellistä vaihtelua sellaisen mekaanisen käytännöllisyyden ja aivan totaalisen suunnan puutteen välillä: olen kuitenkin aina kiusallisen tietoinen itsestäni, se olen minä joka on vaihtoehtoisesti joko konemainen tai yksin keskellä aukeaa ilman harmainta aavistusta siitä mitä täytyy tehdä. Ehkä sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi rakkauden mysteeriksi, että sillä on samaan aikaan niin yhdistävä kuin yksilöivä funktio.

Ajattelun tasolla jatkuvasti nopeammin tapahtuva yhteiskunnasta etääntyminen on vapauttanut minua joistakin inhottavista sosiaalisesti välittyneistä tuntemuksista, mutta rakkauden suhteen ei voi välttyä kokemasta ahdistusta kaiken siihen liitetyn "loiston" ja ylenpalttisen romantisoimisen takia. Tuntuu siltä, että rakkaudesta tehdään sellainen kollektiivinen henkireikä, mihin maallistunut maailma murjoo väkipakolla kaiken mitä ollaan ennen käsitelty Jumalan kautta. Saattaa olla vähän polleaa tulkintaa, mutta en näe lopulta mitään erityistä syytä sille, että miksi rakkauden yksipuolinen korostaminen ei voisi olla yhteydessä siihen kulttuurilliseen ilmiöön, jota Nietzsche kutsui "Jumalan kuolemaksi". Vaikka tämä menisi täysin ohi maalistaan, niin sen uskon ainakin pitävän paikkaansa, että uusliberaaliin ihmiskuvaan kuuluva subjektin pistemäisyys ja arkisen elämäntavan välineellisyys tuottaa rakkaudesta eräänlaisen voimaannuttavan toisen, juuri oikeissa paikoissa ilotulitteina räjähtelevän (ajattele tässä kohtaa vaikka häitä tai täydellisiä lomamatkoja) unelmien keskittymän, joka saa jaksamaan eteenpäin. Lienee sanomattakin selvää, että nämä hetkittäiset rakkauden tapahtumat ovat ihastuttavia, mutta niiden ei pitäisi olla ainut väylä rakkauden käsittelyyn... Yksi minulle tärkeimmästä ja samaan aikaan haastavimmasta rakkauden ilmaisun tavoista on ollut jo pitkään se, että yritän kärsivällisesti olla loukkaamatta toisia niillä samoilla tavoilla joilla koen itse tulleeni loukatuksi. Eipä ole vielä näkynyt yhteiskunnallista tukea tällaiseen rakkauden taistoihin.

Oli miten oli, viime aikoina tapahtuneet seikat ovat herättäneet paljon kysymyksiä. Se tuntuu kaikesta hämmentävyydestään huolimatta aika hyvältä, koska avoimet kysymykset saa aina aikaan sellaisen tunteen, että olisi kamalaa kuolla ennen kuin olen saanut vastaukset näihin.
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
User avatar
Jezebel
Soror
Posts: 27
Joined: Sun Apr 09, 2017 9:01 am

Re: Rakkaus

Postby Jezebel » Sat Jun 03, 2017 1:11 pm

Minulle henkilökohtaisesti rakkaus on rajoittamaton. Se, mitä tapahtuu kahden ihmisen välillä heidän kohdatessaan ja ihastuessaan/rakastuessaan, on jotain aivan muuta. Minulle kysymys on tahdosta. Tahdonko rakastaa? Tuo rakkaus kattaa koko maailman ja elämän. Ei sitä rakkautta aina tunne, eikä ehkä aina tarvitsekaan. Ilman sitä minun kuitenkin on mahdotonta olla onnellinen ja voida hyvin, sen kautta ne pienet positiiviset asiat elämässä saavat paljon suuremmat mittasuhteet.

Olipas taas maailmoja syleilevä kirjoitus :shock:
obnoxion
Sodalis
Posts: 1737
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Rakkaus

Postby obnoxion » Sun Jun 04, 2017 8:52 am

Luin kirjaa taiteilija George Innessin maisemamaalausten henkisestä ulottuvuudesta, ja sain siitä oivalluksen universaalin rakkauden persoonallisesta aspektista. Inness kuvailee taiteen aineetonta olemusta: "Se ei sitoudu pintoihin, vaan on liikuva henki... Kuten Jumalan ihmisyys, se henkilöityy vain rakkaudelle".

Ajattelen että tästä on varmaankin kysymys myös siinä miten meillä käsitetään uskoon tuleminen ja Jeesuksen rakkaus; miten olemisen perustan kaltaiseen periaatteeseen, joka on Raamatun sanoin "puun sisällä kun sen halkaisee", voi muodostaa samanlaisen yhteyden kuin omaan ainutkertaiseen ystävään.

Rakkaus voi siis olla universaalisti henkilöivä voima, joka voimaannuttaa henkilöimällä universaalin periaatteen.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Alfalfa

Re: Rakkaus

Postby Alfalfa » Wed Aug 16, 2017 3:57 pm

Insanus wrote:Mikä tää juttu on ja mitä välii sil on?
Saamme alkeellisen rakkauden kokemuksen pieninä lapsina — kun emme kykene vielä itse rakastamaan, kuten meitä rakastetaan. Lapsen rakkaus on aluksi erittäin narsistista, sillä pieni lapsi ei edes kykene erottelemaan äitiä ja itseään erillisiksi olennoiksi, joilla on omat tahtonsa. Äiti on paljolti lapsen biologisten tarpeiden tyydyttämistä varten — lapsi huutaa refleksinomaisesti ja oppii, että huutaminen on keino saada tarpeensa tyydytetyksi. Lapsi ei kykene vielä paljon muuhun, kuin huutamaan, tai olemaan huutamatta. Sen huudot eivät ilmaise täyttymätöntä rakkautta, vaan nälkää, pelkoa, yms. alkukantaisia tunteita. Tyydyttäessään ruumiillisia ja alkeellisia henkisiä tarpeitaan, lapsi kokee tyydytystä. Tyydytys on toisaalta kaukana siitä rakkaudesta, jota vanhemmat kokevat lastaan kohtaan ja miksi he ottavat lapsensa huudot huomioon, sen sijaan että antaisivat lapsen kiljua. Vanhempien rakkaus lapseen on varmaankin osaksi biologinen refleksi, dynastista itserakkauden heijastumaa, yhteiskunnallista velvollisuudentuntoa, yms. mutta se saattaa olla ja osittain varmasti myös onkin yleisempää tarvetta ja halua uhrata omaa hyvinvointia toisen elollisen olennon takia. Puhdasta altruismia se ei varmasti ole ja ihmisissä jotka ovat omaksuneet vanhemman roolinsa esimerkiksi yhteiskunnallisen paineen takia, liika uhrautuminen kostautuu jossain vaiheessa sisäisenä ja usein tiedostamattomana vihana lasta kohtaan, joka saattaa purkautua äkkiä ja väkivaltaisesti joko lasta kohtaan, tai toisia reittejä kuten aviopuolisoa kohtaan.
Monet ihmiset etsivät vielä aikuisenakin enemmän tai vähemmän lapsuudesta saakka periytyvää rakkauden kaavaa, jossa omat narsistiset tarpeet halutaan tyydyttää riippumatta toisen tahdosta ja pyrkimyksistä. Tällainen ihminen etsii uutta isää tai uutta äitiä itselleen palatakseen täydelliseen tyytyväisyyden tilaan, jossa oma tahto on toisen tahtoa, koska toinen ihminen vastaa huutoon kuin marionetti.
Kypsän aikuisen rakkaus havaitsee mielestäni toisen ihmisen erillisenä olentona omine päämäärineen, tarkoituksineen ja kamppailuineen — mitä enemmän rakastaa, sitä valmiimpi on myös siihen, että huomioi sen mikä on hyvää itse kullekin ja asettaa oman päämääränsä pyrkimällä hyvään. Hyvään pyrkiminen on mahdollista vasta yhdistyneenä tietoon, so. kuten psykologiseen ymmärrykseen siitä, että olemme usein alitajuisten tarpeidemme ajamia ja että naamioimme alitajuiset tarpeemme itseltämme. Rakkaus toista ihmistä kohtaan ilmenee silloin valmiutenamme asettaa omat rakkaudettomat ja itsekkäät pyyteemme syrjään, jotta lisäisimme hyvää. Hyvän lisääminen ei ole perustaltaan itsekästä, tai altruistista, vaan hyvän sellaisenaan lisäämistä, joka saattaa ilmetä ulkoisessa käytöksessä aivan samalla lailla uhrautuvuutena, kuin puolensa pitämisenä. Rakkaus vapauttaa rakastetun siinä mielessä, että rakastaja pyrkii omaan hyväänsä, eli hän ei pyri sellaiseen lopputulokseen, joka on pahasta sekä hänelle itselleen, että toiselle ihmiselle — kuten narsistinen hyväksikäyttö on. Rakastaminen on hyvää ja siihen pyrkiminen huomioi yhtälailla omat ja toisten tarpeet, asettaen molemmat oikeaan suhteeseen käytökseemme.
Pyrkimys hyvään osoittaa meille paikkamme maailmassa, tämän menneisyyden kanssa, näiden lähimmäisten kanssa, tämän itsen kanssa, jne. jotka olemme osittain saaneet ja osittain valinneet — ja pyrkii parhaaseen mahdolliseen päämäärään siltä perustalta ohjaamalla huomiota rakastamiseen. Se joka pelkästään rakastaa on onnellisempi kuin se joka pelkästään on rakastettuna, sillä rakastaminen on palkka itsessään. Rakastaminen ei ole riippuvaista siitä, rakastaako myös rakkauden kohde — kuitenkaan se ei tungettele, eikä yritä väkisin sinne, missä sen työskentely ruokkisi vain itsekästä narsismia. Rakastaminen ei ole järjellisen ajattelun hedelmä, so. kuten geometrisen, matemaattisen, loogisen, tms. yksin ja epäintuiviisesti harjoitetun ajattelun tulos. Usein tieteet loitontavat meitä rakastamisesta sen sijaan että lähentäisivät siihen. Rakastaminen on taito, joka täytyy oppia pitkän elämänkokemuksen kautta ja se pitää usein sisällään monenlaisista valheista vapautumisen — kuten valheellisen ajatuksen siitä, että rakastamme toisia, kun yritämme opettaa heitä tuottamalla heille tuskaa, joka vain sotkee heitä entisestään.
Vaikka rakastamisen taito kehittyy vasta ajan kanssa, se ei silti ole kuten geometrian tms. yksinäisen ajattelun taidot, vaan liittyy läheisemmin omaantuntoon. Omatunto on sisäistä kokemisesta, mutta ei kuten matemaattisten tms. tieteiden hyödylliset kuvitelmat. Toisaalta omatunto, joka kehottaa rakastamaan, saattaa kehottaa meitä myös tekemään tiedettä — tiede on osallinen totuudesta ja totuus on yksi rakastamisen työkaluista, sillä se joka rakastaa pyrkii hyvään ja pyrkiminen hyvään ei ole mahdollista ilman tietoa siitä miten asiat todellisuudessa tapahtuvat. Siksi pyrkimys rakastamiseen myös jatkuvasti piiskaa meitä etsimään lisää tietoa niin ulkoisesta kuin sisäisestä todellisuudestamme. Kykymme hyvään ja rakastamiseen kehittyy ajan kanssa, eikä sille ole määritelty mitään kiinteää loppupistettä, paitsi kuolema. Ihmislajin näkökulmasta suhteellisesti suurempi jatkuvuus yksilöön nähden saattaa edellyttää suuremman rakastamisen aikaan saamiseksi, että työskentelemme tieteen parissa ja ikuistamme näkemyksemme jälkipolville.
Usein se mihin hyvä tähtää, ei ole erillään yksilön biologisista, psyykkisistä, sosiaalisista, jne. tarpeista, vaan kaikki totuuden alat muodostavat osatekijöitä ja edellytyksiä rakastamiselle. Rakastaminen ei yksilön tasolla toteutuessaan ole erillään mainituista tarpeista, eikä sen harjoittaminen jätä meitä itseämme vaille palkkiota — sillä suurempi hyvyys on palkkio itsessään, joka ei tarvitse välttämättä mitään ulkoista palkintoa tai saavutusta. Yksilölliset tarpeemme se kuitenkin yleensä huomioi ja sikäli kun hyvyys on palkkio itsessään, se on sitä myös yksilölle, eikä pelkkää altruismia, silloinkin kun sen puolesta antaa henkensä. Hyvyys ja rakastaminen ovat tilannekohtaisia ja intuitiivisia — suosittelen itse katselemaan esimerkiksi horisonttiin, kun pyrkii löytämään sisältään rakastamisen hiljaisen äänen, sillä rakastaminen suhtautuu mieleen kuten silmä horisonttiin. Symbolinen ulkoinen toiminta auttaa mieltä asettumaan sisäiseen asenteeseen ja on eräänlainen rituaali. Rakastaminen virtaa meitä kohti kaukaisuudesta, kun otamme sen päämääräksi ja pyrimme sitä kohti. Sitä ei löydetä järjellä, vaan intuitioilla, joka kuitenkin kykenee käyttämään järkeä työkalunaan — intuition löytäminen puolestaan on osaksi ajallisesti kehittyvän järjen tulos, niin että erilaiset ihmiset erilaisissa tilanteissa oppivat eri aikoina ja erilaisissa tilanteissa seuraamaan rakastamisen hiljaista ääntä.
User avatar
Ave
Posts: 30
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm
Location: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Rakkaus

Postby Ave » Fri Sep 21, 2018 9:54 pm

Kirjoitan nyt, kun tuntuu olevan jotain selvitettävää itselleni. Allekirjoitan rakkauden määritelmän ykseyden aistimisena. Lisäksi koen frommilaisittain rakkauden olevan myös tahdonalainen teko ja valinta. Olen päästänyt suustani kuitenkin useammin kuin kerran toteamuksen: “En ole varma, osaanko rakastaa”. Ehkä se olisikin pitänyt muotoilla: “En ole varma, tahdonko tässä tilanteessa/ hetkessä rakastaa”. Rakkaus sisällyttää itseensä myös rakkaudettomuuden, erillisyyden. Tällainen pohdinta tuntuu nyt typistyvän vain idealistiseksi metafyysiseksi maalailuksi, vailla lihaa ja verta. Olen vihannut rakkautta, tai sitä mitä opin rakkaudella käsittämään lapsena. Rakkaus oli tukehduttava symbioosi, vääristävä peili tai suden ja jäniksen leikki, jossa toinen oli vääjäämättä saalis ja toinen saalistettava. Kaksikymppisenä rakastuin vain kuolleisiin taitelijoihin ja kuusikymppisiin homomiehiin, jotta oikeaa riskiä rakkauden realisoitumiselle ei olisi. Rakastin sittemmin yhtä elävää ihmistä kerran, eikä sekään mennyt kovin nätisti. Mutta paljon opittiin, enkä hänestä ole vieläkään päässyt eroon, joten ilmeisesti opittavaa on jäljellä. Elävä rakkaus on voima jonka kautta vastakohtien ykseys realisoituu, luulen. Olen idealistina tavallaan tahtonut aina oikaista suoraan metafyysisen ykseyden kokemiseen ymmärtämättä että erillisyyden draama ja rakkauden inhimilliset (epätäydelliset) muodot on jollain tasolla minun väistämättä kohdattava. Olen tulkinnut, että ns. romanttinen rakkaus on inhimillisellä (tai eläimellisellä) tasolla monelle pohjimmiltaan vaihtokauppaa, omistamista tai niljakasta symbioosia. Ehkä se on sitä itselleni, en tiedä. Tai ehkä kyse on isäprojektiosta. Rakkaus omiin lapsiin itsellä on tavallaan paljon yksinkertaisempaa; selkeämmin viettipohjaista nisäkäs-kiintymystä. Itsestäänselvää.
If you want to reborn, let yourself die.


https://matkamerenpohjaan.blogspot.com/
User avatar
Cancer
Posts: 234
Joined: Thu Dec 13, 2012 5:45 pm
Location: Helsinki

Re: Rakkaus

Postby Cancer » Mon Sep 24, 2018 11:54 am

Minulla on kahdesti elämässäni ollut rakastumisen kokemus, jonka merkitys ei - kummankaan instanssin kautta - ole minulle tänään yhtään sen selvempi kuin tuoreeltaan. Jotain olennaista paljastaa, että mieleni tekee puhua tapauksista yhtenä kokemuksena, vaikka kyseessä oli eri ihminen ja välillä viiden vuoden ikuisuus (ehkäpä se ensimmäinen manas-ikäkausi). Rakastuessa tulee niin perinpohjaisen epäselväksi, kuka tai mikä minäkään edes olen, että kysymys, keneen on rakastunut, kuulostaa välillä ristiriitaiselta. (Vaikka toisaalta tietysti juuri hänen tuoksunsa, hänen kapeiden sormiensa viileys, hänen kiusaantuneisuutensa ja sen yön hidas raskas lumisade ennen mitään, mistä voisi yleiskäsittein puhua.) Yleinen tai, kuten okkultisti sanoisi, arkkityyppinen ja yksittäinen romahtavat tällaisissa kokemuksissa kai niin lähelle toisiaan, että aika ja henkilörajat menettävät merkityksensä; tai muotoiltaisiinko mieluummin niin, että se, mikä rajaa erilleen niin henkilöt, ajanhetket kuin arkkityyppisen ja yksittäisen, onkin äkkiä koko ajan ollut olematta. Sydän tyhjenee ja säihkyy sellaista kamalaa epäinhimillistä valoa, jonka kuvan voi nähdä vasta sataneessa lumessa tai huhtikuun taivaalla. Kuolema tuntuu ihan samalta. Mehän itse asiassa tiedämme, millaista on olla kuollut, kuten olemme aina tunteneet sen, johon rakastumme.
Tiden läker inga sår.
User avatar
Ave
Posts: 30
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm
Location: Hämeenlinna/ Tampere

Re: Rakkaus

Postby Ave » Wed Sep 26, 2018 6:21 pm

Cancer: kerron vain, että kirjoituksesi liikuttaa jotain minussa. Siinä on runollisuutta, sanan pyhimmässä merkityksessä. Tulee mieleen Jenan koulukunta, en tiedä miksi. Tai ehkä se on ilmeistä. Kyse on romantiikkasta, ennen kuin sillä käsitettiin nykyisenkaltaista, jollain tapaa päälleliimattua, hengetöntä maneerismia (toki nykyisyyden romantiikoissakin voi kokea hengen läsnäolon, sehän on selvä).
If you want to reborn, let yourself die.


https://matkamerenpohjaan.blogspot.com/
Kavi
Frater
Posts: 316
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Rakkaus

Postby Kavi » Wed Sep 26, 2018 9:50 pm

Ave wrote:Cancer: kerron vain, että kirjoituksesi liikuttaa jotain minussa. Siinä on runollisuutta, sanan pyhimmässä merkityksessä.
Kuten myös.
Aihe on niin herkkä, etten tiedä osaanko kirjoittaa siitä ilman sentimentaalia pohjavirettä:

Minun kokemukseeni kuuluu niin ikäviä asioita, joita voisi liittää Saatanan tummiin kasvoihin. Niitä haasteita joita rakastajan eteen on pakostakin tultava.

Kun olen hetkittäin omaa käsitystäni käynyt läpi intensiivisesti, niin jopa puhdistettuani näitä käsityksiä jokin perspektiivin muutos on tapahtunut, jolla olen oppinut näkemään rakkauden julmuutta rakastaen ja kuollen siihen päivä päivältä, repien irti kahleita, karaten vankilasta.
Kuitenkin leijailin niin pitkään pilvissä ja kai se kuuluu asiaan.

Ajattelin olleeni sokaistunut sille, mutta vuosien jälkeen koin asian selkeämmin:
Hetkenä jolloin päästin/minut revittiin irti rakkauden kohteestani, koin vasta ensikertaa mitä on rakkauden todelliset kasvot, mitä on rakkaus.
Rakkaus ei siis loppunut tai hävinnyt, vaan ikään kuin syttyi kaiken seurauksena elämääni todellisempana kuin koskaan aikaisemmin.
7&8
User avatar
Cancer
Posts: 234
Joined: Thu Dec 13, 2012 5:45 pm
Location: Helsinki

Re: Rakkaus

Postby Cancer » Sat Sep 29, 2018 12:20 pm

Ave wrote:Cancer: kerron vain, että kirjoituksesi liikuttaa jotain minussa. Siinä on runollisuutta, sanan pyhimmässä merkityksessä.
Kavi wrote:Kuten myös.
Voi kiitos! Harvoin kuulee näin kauniita kehuja.

Eroottisen-romanttisen rakkauden liittäminen ”pilvissä leijailuun” ja sen käsittäminen uusliberaalin pistesubjektin voimaannuttavana toisena liittyvät kai molemmat ajatukseen, että rakastuminen — jollei rakastaminen — olisi helppoa ja mukavaa. Vaikka sehän itse asiassa rajuimmillaan suhtautuu tavalliseen elämään kuin jonkinlainen katastrofi. Ei välttämättä ole suurtakaan korrelaatiota molemminpuolisenkaan intensiivisen rakastumiskokemuksen ja esim. hyvän parisuhteen välillä; ”ykseysaisti” saattaa rävähtää kerralla niin auki, että ihminen on selkeärajaisessa päivämaailmassa kuin ilman ihoa. Hän ei enää osaa välittää muiden mielipiteistä, omista hankkeistaan, itsestään henkilönä, ei sanalla sanottuna osaa enää olla huolissaan. Kaikesta näkyy hänelle suoraan läpi. Ja kun sitten olisi keksittävä, mitä tällaisella kokemuksella tehdään, miten sitä nyt niin monilta osin pikkumaisena ja onttona näyttäytyvän arkielämän puitteissa kehitellään, seuraa typertyminen. Tässä ei ole kyse vääristyneestä ylpeydestä tai vimmasta puhtauteen vaan ihan oikeasti hämmennyksestä ja voimattomuudesta suhteessa omaan ylivoimaiseen sydämeen: ”hochaufschlagend erschlüg uns das eigene Herz”… Etenkin jos on hyvin nuori, eikä osaa sovitella daimonin ja nisäkkään välillä siten kuin ikä opettaa, saattaa ristiriita kärjistyä sietämättömäksi. Tästä lienevät peräisin tarinat rakastavaisten kaksoisitsemurhista, kuten vaikka Tristanin ja Isolden. (Pilvissä leijaileminen on ehkä sittenkin sopiva metafora, kunhan pidetään mielessä, miten pelottavaa se todellisuudessa olisi.)
Kavi wrote:Hetkenä jolloin päästin/minut revittiin irti rakkauden kohteestani, koin vasta ensikertaa mitä on rakkauden todelliset kasvot, mitä on rakkaus.
Rakkaus ei siis loppunut tai hävinnyt, vaan ikään kuin syttyi kaiken seurauksena elämääni todellisempana kuin koskaan aikaisemmin.
Näissä lauseissa on jotain hyvin totta. En voi sanoa, että olisin kokenut samoin pitkänkään ajan kuluttua siitä, kun rakastettuni (hän jonka sormia kuvaan yllä…) tappoi itsensä — olihan rakkaus häneen elävänä ihmisenä, kaikkine hankaluuksineen ja petollisuuksineen, tahroineen, yhtä todellista tai todellisempaa kuin jälkeenpäin hänen suhteensa koettu. Mutta kyseinen rakkaus ei siis todellakaan loppunut peruuttamattomaan eroon vaan kasvaa ja toimii minussa edelleen. Sanoisin, että harjoittamallani agapella tai joka päivä uudelleen aloittamallani, uudelleen mokaamallani yrityksellä siihen on osa juuristaan hänessä. Tämä rakkauden uudelleensuuntaaminen on ollut myös selviytymiskeino, kuolemantapauksen jälkeen koko maailma kun tuntui suunnilleen joltain masentavilta laskuhumalaisilta bileiltä, joihin saa toiselta puolelta jo kärsimättömiä tekstiviestejä, että missä viivyt, kulta, tulisit kotiin. Syyllisyys siitä, että olin hylännyt hänet, etten niin monesta epätoivoa ja kuvotusta tihkuneesta keskustelusta ja — menköön sitten — niin monesta aiemmasta yrityksestä huolimatta ollut tajunnut, miten lähellä reunaa hän keikkui; että olin sanonut itsemurhan olevan mielestäni ookoo ja puhunut avoimesti epäilyksistäni sen suhteen, voinko olla yhdessä kenenkään kanssa… oli, lyhyesti, aika musertavaa, ja on välistä edelleen. Täytyi, täytyy vain ajatella, että tästedes toimii kaikkia kohtaan siten kuin olisi tuohon aikaan toiminut, jos olisi nähnyt vielä vältettävissä olevaan tulevaisuuteen.
Tiden läker inga sår.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 3 guests