Vajrapani, Herkules ja Saatana
Posted: Sun May 21, 2017 8:46 pm
Olen pohtinut yhteyttä Vajrapanin, Herkuleksen ja Saatanan välillä. Vaikka Vajrapanin ja Herkuleksen yhteys on ainakin taiteessa hyvin dokumentoitu fakta, kyse on kuitenkin sisäisestä kontemplaatiosta, ei historiallisesta todistelusta.
Pohintani yhdistävänä aatteena on salamavaltikan pitäjän -teema, ja tämä onkin suora käännös Vajrapanin nimelle. Vajrapani on buddhalaisen kolminaisuuden voima-aspektia edustava tekijä, kun Avalokitesvara edustaa myötätuntoa ja Manjusri viisautta. Periaate vastaa siis pääpiirteiltään omaa jakoamme Saatanaan, Kristukseen sekä Luciferiin, jossa Vajrapani rinnastuu voima-aspektiin eli Saatanaan.
Buddhalainen kuvasto koko Aasiassa on saanut pysyvät vaikutteet kreikkalaisesta kultturista, niin kutsutusta grekobuddhalaisuudesta, joka vaikutti esimerkiksi Gandaharin taiteessa, ja joka tuotti ensimmäiset kuvaukset ihmishahmoisesta Buddhasta. Grekobuddhalaisuus vaikutti noin 300 eKr - 300 jKr, erityisesti nykyisen Afganistanin ja Pakistanin alueella, silloisessa Baktriassa.
Grekobuddhalainen taide oli synkretististä, ja siinä yleensä kreikkalaiset muodota saivat buddhalaisen sisällön. Etenkin Vajrapani kuvattiin hyvin tunnistettavasti Herakleen hahmossa, parrakkaana miehenä joka kantoi nuijaa ja leijonan taljaa.
Tässä teemassa liikutaan vahvasti Valtaistuimen hymnin maailmassa. On kiinnostavaa pohtia missä määrin esimerkiksi Herakleen myytti voi antaa näkökulmia Saatanan ymmärtämiseen. Ainakin yhteys vanhan liiton tahto-aspektia ja väkivaltaista ponnistusta hyödyntävän henkisen menetelmän mestariin nousee mieleen. Vanhan pakanamaailman, ja erityisesti sankareiden aikakauden edustaja siirtyy uuden liiton suojelijaksi. Tässä mielessä Herakles on Johannes kastajan kaltainen suuren siirtymän avainhahmo, jossa ruumiillistuu muinaisen maailman voimansiirto, vihkimys ja siunaus. Tosin siinä missä Herakles kantaa sekä nuijaa että eläimentaljaa, Johanneksella on pelkkä talja.
Tunnetaan myytti, jossa Sakyamuni Buddhan siirtyessä Parinirvanaan, mikä maallisesta näkökulmasta tarkoittaa kuolemaa, Vajrapani tiputtaa nuijansa ja kaatuu maahan kierimään. Uudessa liitossa miekkaa (tai nuijaa) ei voi enää tuoda sisimpään pyhättöön, vaan se on jätettävä oven pieleen.
Pohintani yhdistävänä aatteena on salamavaltikan pitäjän -teema, ja tämä onkin suora käännös Vajrapanin nimelle. Vajrapani on buddhalaisen kolminaisuuden voima-aspektia edustava tekijä, kun Avalokitesvara edustaa myötätuntoa ja Manjusri viisautta. Periaate vastaa siis pääpiirteiltään omaa jakoamme Saatanaan, Kristukseen sekä Luciferiin, jossa Vajrapani rinnastuu voima-aspektiin eli Saatanaan.
Buddhalainen kuvasto koko Aasiassa on saanut pysyvät vaikutteet kreikkalaisesta kultturista, niin kutsutusta grekobuddhalaisuudesta, joka vaikutti esimerkiksi Gandaharin taiteessa, ja joka tuotti ensimmäiset kuvaukset ihmishahmoisesta Buddhasta. Grekobuddhalaisuus vaikutti noin 300 eKr - 300 jKr, erityisesti nykyisen Afganistanin ja Pakistanin alueella, silloisessa Baktriassa.
Grekobuddhalainen taide oli synkretististä, ja siinä yleensä kreikkalaiset muodota saivat buddhalaisen sisällön. Etenkin Vajrapani kuvattiin hyvin tunnistettavasti Herakleen hahmossa, parrakkaana miehenä joka kantoi nuijaa ja leijonan taljaa.
Tässä teemassa liikutaan vahvasti Valtaistuimen hymnin maailmassa. On kiinnostavaa pohtia missä määrin esimerkiksi Herakleen myytti voi antaa näkökulmia Saatanan ymmärtämiseen. Ainakin yhteys vanhan liiton tahto-aspektia ja väkivaltaista ponnistusta hyödyntävän henkisen menetelmän mestariin nousee mieleen. Vanhan pakanamaailman, ja erityisesti sankareiden aikakauden edustaja siirtyy uuden liiton suojelijaksi. Tässä mielessä Herakles on Johannes kastajan kaltainen suuren siirtymän avainhahmo, jossa ruumiillistuu muinaisen maailman voimansiirto, vihkimys ja siunaus. Tosin siinä missä Herakles kantaa sekä nuijaa että eläimentaljaa, Johanneksella on pelkkä talja.
Tunnetaan myytti, jossa Sakyamuni Buddhan siirtyessä Parinirvanaan, mikä maallisesta näkökulmasta tarkoittaa kuolemaa, Vajrapani tiputtaa nuijansa ja kaatuu maahan kierimään. Uudessa liitossa miekkaa (tai nuijaa) ei voi enää tuoda sisimpään pyhättöön, vaan se on jätettävä oven pieleen.