Order of Nine Angles

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
Locked
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Order of Nine Angles

Post by obnoxion »

Order of Nine Angles (O9A) eli suomennettuna Yhdeksä kulman sääntökunta on ilmeisesti suurelle osalle tuttu. Itse kiinnostuin ilmiöstä noin 20 vuotta siitten, ja käytin paljon aikaa ja vaivaa järjestön yleisesti saatavilla olevien materiaalien tutkimiseen. Siihen aikaan internet alkoi yleistyä, mikä tuntui avaavan monille meille marginaalisista aiheista kiinnostuneille varsinaisen aarreaitan. O9A:n suurimpia merkityksiä oli varmasti se kuinka se onnistui rikkomaan myyttiä yhdestä ainoasta ja oikeasta 60-luvulla syntyneestä satanismista, jonka ylipappi oli tuolloin 90-luvun jälkipuoliskolla vielä elävä ja julkaiseva Anton LaVey. Kun luki kuinka Anton Long oli haastanut Saatanan Kirkon tai Setin Temppelin edustajia vanhanaikaiseen kaksintaisteluun, muodostui tuosta nyttemmin melko tyhjältä ja keskenkasvuiselta tuntuvasta uhosta voimakas symboli sille että yhden satanismin myytti on viimeinkin murtunut. Nythän ongelma on päinvastainen, eli runsauden pula. (Paradoksaalista on että itse oli törmännyt aiemmin käsitteeseen "yhdeksän kulmaa" satanismin kontekstissa vain yhdessä paikassa - Anton LaVeyn kirjasa The Satanic Rituals...)

Puhuttelevinta aineistossa oli silloisen jäsenen Christos Beestin taiteellinen anti, kuten The Sinister Tarot sekä The Black Book of Satan -trilogian keskimmäisen osan siigilit ja säkeet. Eniten karsastin järjestön "politiikkaa" eli farssimaisen faanaattista natsi-fetissismiä. Kun tuollaisia asioita lukee yksin kellariloukossaan, niiden ympärille voi muodostia outo salaperäisyyden aura. Mutta heti kun se nostetaan päivän valoon, niin huomaa miten "kevät koittaa Hitlerille", ja olemme lujasti Siitoimen jalanjäljissä. Sama koskee noita Liber 333 -ketjussamme mainittuja hermokaasuilla ja massamurhilla hekumointeja. Kun näitä näkee koko ajan uutisissa, hämyinen fantasiointi niillä vaikuttaa erityisen punastuttavalta touhulta.

Se mihin päädyin tutustuttuani silloin saatavilla olevaan ONA:n materiaalin oli, että se on järjestelmä jonka funktio on asettaa poikkeuksellisiin tekoihin valmiita ja psykologiselle manipulaatiolle alttiita yksilöitä asemaan jossa heidät saadaan alttiiksi kiristykselle. Jos järjestelmän ratasten päältä poistetaan kailkki koristelu, minusta sieltä paljastuu hyväksikäyttökoneisto.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Order of Nine Angles

Post by Nefastos »

obnoxion wrote:Itse kiinnostuin ilmiöstä noin 20 vuotta siitten, ja käytin paljon aikaa ja vaivaa järjestön yleisesti saatavilla olevien materiaalien tutkimiseen.


Itse aloitin vastaavan intensiivisen satanismin tutkimuksen pari vuotta myöhemmin, vuosituhannen vaihteessa. Ja näin jälkikäteen ajatellen on hyvin erikoista ajatella sitä, miten vähän ONA minua kiinnosti. Periaatteessa sen olisi luullut olevan juuri sellainen ilmennys, mitä olin hakemassa, kun tuolloin elin kaikkein syvintä mustan epätoivon aikaa & olin valmis haukkaamaan alaspäisen tien syötin nahkoineen & karvoineen... periaatteessa. Käytännössä intuitio toisenlaisesta ihanteesta kuitenkin pysyi mukana, & vaikka kesti useamman erittäin piinallisen vuoden rakentaa maailmankuva jossa minkäänlainen (fyysinen, psyykkinen, henkinen) väkivalta ihanteena tai ihanteen keinona todella on absoluuttisesti kielletty, tuo ONA:n atmosfääri kuului sittenkin omassa elämässäni jo suljetulle polulle.

obnoxion wrote:Kun tuollaisia asioita lukee yksin kellariloukossaan, niiden ympärille voi muodostia outo salaperäisyyden aura.


Tämä on tärkeä asia, jonka painavuutta ihminen tuskin voi käytännössä ymmärtää ennen tietyn ikäkauden psykologisten haasteiden voittamista. Koska kullakin ikäkaudella on kuitenkin oma viisautensa ja siis myös omat kompastuskivensä, jää minusta tärkeäksi myös ymmärtää se positiivinen fasinaatio, mikä tuohon kellariloukon ja salaperäisyyden auraan kuuluu. En ole vielä niin vanha ettenkö muistaisi omaa nuoruuttani & sitä tiettyä halveksuntaa, minkä vanhempien ihmisten ylivarovaisuus herätti. (Ylivarovaisuus joka usein todella oli kapeakatsantoisuutta, joskus puolestaan asioiden pitemmälle & syvemmälle ulottuvaa näkökykyä.) Tämän asian puntarointi osaltaan auttaa minua ymmärtämään ns. astraalisuuden eli mielikuvien leikin merkitystä myös esoteriassa paremmin, vaikka oma astraalisuuteni onkin pääsääntöisesti maadoitettu lähtökohtaisesti ei-esoteeriseen elämän ilmennyspuoleen, kuten eroottisuuteen & jokapäiväiseen elämän kokemiseen kuin fantasiana ja/tai pyhän kohtaamisena.

obnoxion wrote:voimakas symboli sille että yhden satanismin myytti on viimeinkin murtunut. Nythän ongelma on päinvastainen, eli runsauden pula.


Tässä, aivan kuten LaVeyllakin, näyttää minusta hyvin tärkeältä osatekijältä myös tuo onni olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. ONA:n idea satanismistahan on ja pyrkiikin olemaan varsin perinteinen, ja tällaista alaspäisen saatananpalvonnan ideaa lienee ollut olemassa koko lailla aina, mutatis mutandis. Tässä on iso osa sen vahvuutta & vetoavuutta.

Nyt kun tuo kaikkein ankarin henkisen koetuksen hetki, mitä tulee pitemmälle tulevaisuuteen luotaviin vaikutuksiin, on läpikäyty - kuten koen - on todellakin helpottavaa huomata, että aikakauden haasteet ilmentyvät ikään alleviivatun profaaneina, tyhjentyneinä. Niiden salainen, siis joko täysin pyhä tai täysin paha, tuli on tuotu maan päälle, "Kuu kutsuttu alas", ja haasteina ovat lähinnä tien rihkamoitumisen erilaiset ilmennykset. Jos tuo pinnallisuus joskus harmittaa, ilahduttakaamme mieltämme sillä, kuinka paljon hirvittävämpiä nuo haasteet olisivat & ovat voineet olla.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Order of Nine Angles

Post by Tähti »

Itselle ollut ainakin tärkeä, että nähnyt ikäänkuin itsensä toisesta näkökulmasta. Esim Four lions-elokuva oli sekä hauska että mielenkiintoinen kuvaus, mihin helposti fanatismissaan menee. Fanatismille kun on tyypillistä tyytyminen yhteen näkökulmaan juuri. Ei nyt ihan sama meinkinki tietenkään ollut itsellä kuin tuossa elokuvassa, tai tässä ketjussa, mutta ihmisen psykologia tuntuu noudattavan tiettyjä lakeja selkeästi, sen verran samankaltaisia ajatusketjuja kaikki ihmiset kuitenkin tuntuu saavan.
Locked