Moraalisäännöt

[Kenazis]

Toivon, että kukaan ei loukkaannu seuraavasta. Näen AT:n pyrkimykset sovittaa yhteen VKT ja OKT täysin oikeana. Tämän tapahtuminen satanismi-nimikkeen alla aiheuttaa kuitenkin tietynlaisen kastraation Saatanalle. Jos Saatana lakkaa edustamasta Mustafan mainitsemisen asioita, mistä me löydämme niille korvaavan arkkityypin? Ja jos emme löydä, voimmeko olla kosketuksissa näiden asioiden kanssa?

Mustafan mainitsemissa asioissa oli mielestäni paljon sellaista, jotka voi irrottaa toisistaan. Esim. Hyvä vs. huono ei välttämättä liity hyvä vs pahaan. Jos todella haluan nähdä jonkin nimen alle (kuten Saatana) kuuluvan kaikki, jota pidän pahana, huonona jne. Niin mitä siihen silloin voi sanoa? Aina, kun jokin on mielestäni pahaa, se menee automaattisesti kyseisen nimen alle. Jos Saatana = kaiken huonon kategoria, niin loogisesti silloin kaikki huono menee tähän.

Mikä on arkkityyppi? Onko omaa arkkityyppiä kaikelle mahdolliselle toiminnalle? Esim. Onko arkkityyppi välinpitämättömyydelle toisen kärsimykselle? Entä elitismille ja eliitille? Miksi nämä kaksi edellä mainittua kuuluisivat saman jumaluuden "alle"? Ensimmäistä en näe missään tapauksessa hyvänä. Jälkimmäinen taas (eliitti) on valiojoukkoa, parhaimmistoa, hienostoa tai ylintä valtaa käyttävää joukkoa merkitsevä termi, jolla on pääosin positiivinen merkitys (vaikka nykyään käytetään solvaavassa ja negatiivisessakin merkityksessä).

Liittyen pohdintaan siitä, kuinka ylöspäinen epäitsekäs tie lopulta päätyy pitkällä tähtäimellä omaksi parhaaksi, minua viehättää kristillisessä Saatana-myytissä se, että Saatanan teossa ei ollut seurausten näkökulmasta mitään järkeä. Hän tasan tarkkaan tiesi, mitä tulisi käymään, jos hän ryhtyisi kapinaan Jumalaa vastaan - ja silti hän teki sen. Se on mielestäni thelemaa autenttisimmillaan.

Tätä myyttiä voidaan myös ajatella sitä kautta, että ilman Saatanaa ei olisi edes maanpäälle tullutta Kristusta. Ilman Saatanaa ei todella olisi kristinuskoa, ei syntiä, ei maailmaa...riippuen miten tulkitsemme Saatanan kapinan "laajuuden/perimmäisyyden".

[Mustafa]

Mutta mihin muuhun tämä voi viedä kuin jonkinlaiseen nihilistiseen rappioon, josta on mahdotonta löytää mitään merkitystä?

Nihilistinen rappio kuulostaa hyvältä, mutta on kuitenkin vain keino, ei päämäärä. Kyse on "tietoisuuden vartiotornien porttien" avaamisesta, näin allegorisesti sanottuna; kaaoksen päästämisestä kosmokseen, ei-kausaalisen päästämisestä kausaaliseen maailmaan, epärationaalisen päästämisestä rationaaliseen mieleen. Vaikka maailma on maallistunut, kantaa ihminen edelleen mielessään oikeaksi luulemiaan eettisiä periaatteita jotka muodostuvat esteeksi todellisen identiteetin löytämiselle, sillä ne estävät tiedostamattoman ilmenemisen tietoisuudessa. Crowleyn HGA-käsite on varmasti paras esimerkki tästä. Mikä tahansa eettinen periaate, on se itsen tai jonkun toisen luoma, on este niin kauan, kunnes tämä todellinen itse löydetään.

Tällainen saatanallinen magia on samalla sekä invokaatio (tuntemattomien voimien kutsuminen sisään) että evokaatio, "demonisten voimien" tuominen ympäröivään maailmaan. (Nämä pimeyden voimat voidaan nähdä joko oman psyyken tiedostamattomina puolina tai yhtä hyvin todellisina olentoina ei-kausaalisen olemassaolon tasoilla). Tämä on todellista magiaa joka tapahtuu todellisen elämän todellisten tapahtumien ja tekojen kautta, ei (pelkästään) jossakin "esoteerisessa" rituaalissa tai nojatuolissa pohdiskellen. Mutta se ei ole helppoa tai vaaratonta. "Pimeyden voimien" manifestoituminen siihen valmistautumattoman yksilön psyykessä aiheuttaa tietoisuuden ja persoonan hajoamisen palasiin. Onnistuminen taas johtaa täysin uudenlaisen yksilön syntymiseen.

Ihmiset ovat nykyään mieleltään "massatuotettuja" ja pyrkivät sopeuttamaan itsensä toisten asettamiin normeihin ja tavoitteisiin. Näin tapahtuu jopa silloin, kun yksilö "kapinoi" normeja vastaan: huomaamattaan hän vaihtaa suuremman yhteisön arvot jonkun pienryhmän arvoihin, korvaa yhden lauman toisella, eikä siten pääse kehittymään täysin itsenäiseksi yksilöksi. Minulle satanismi on kaikesta tästä luopumista. Todellinen "synkkä tie" merkitsee sitä, että yksilö leikkaa itsensä pois henkisesti toisten vaikutuspiiristä ja asettaa itsensä täysin muun yhteiskunnan ulkopuoliseen, vaaralliseen, jopa rikolliseen elämään. Koska tämä on hyvin vaikeaa, uskottelevat heikot ihmiset itselleen, että olisi olemassa jokin toinen tapa tai tie. Sellaista ei mielestäni ole.

[obnoxion]

Minusta Crowleyn HGA-käsite ei liity juuri mitenkään tuohon mitä viestissäsi kirjoitit, Mustafa. Olen ymmärtänyt että todellinen tahto johtaa pois törmäyskurssilta muiden tähtien kanssa.

[Mustafa]

Kyllä, pois törmäyskurssilta ja omalle radalleen. Sehän tuossa kaikessa sanomassani on se pointti... Todellista tahtoa ei löydä siten, että kuvittelee löytäneensä sen. Sitä varten on kuljettava pitkä, vaarallinen ja yksinäinen tie joka "kuorii" todellisen identiteetin päällä olevan persoonan kerrokset pois kuin sipulin kuoret. Sen vuoksi Ra-Hoor-Khuit on "sodan ja koston jumala" (Liber AL).

[obnoxion]

Kyllä, pois törmäyskurssilta ja omalle radalleen. Sehän tuossa kaikessa sanomassani on se pointti...

Minulle tuli vaikutelma että pointti oli perustella antisosiaalista vimmaa lainaamalla sulattelemattomia fragmentteja milloin ONA:lta, milloin Crowleylta. Ajattelen edelleen että itsetarkoituksellisesti psykologista painetta tuollaisilla painotuksilla korostava menetelmä tulee osoittamaan että psyyke ei jalostu sitä väkivaltaisesti kuorimalla, vaan se ensin kieroutuu, ja sen jälkeen rampautuu. Mutta huolimatta kaikesta tästä, pystyn kunnioittamaan ihmistä joka uskaltaa lähteä vaaroja päin. Samoin kunnioitan sitä että olet uskaltanut puolustaa foorumilla omaa tietäsi, vaikka olet varmasti tiennyt että vastaväitteitä on luvassa monelta suunnalta.

[Mustafa]

Tämähän on käytännössä maamme ainoa foorumi, jossa tällaisista asioista voi järkevästi keskustella, joten näkemysteni oleminen marginaalissa ei sinänsä haittaa. Olen itse kulkenut kuvailemaani polkua yli pari vuosikymmentä kokematta itseäni rapautuneeksi tai rampautuneeksi, joten katson olevani elävä todiste sen toimivuudesta. Crowleyn näkemyksiä, tai ainakin ns. Pyhiä kirjoja olen aina pitänyt "todellisena satanismina", siitä johtuu tämä Crowley -viittausten heittely. Yritän jatkossakin tuoda keskusteluihin tätä toisenlaista satanismia edustavaa näkökulmaa, jota 90-luvulla vähän virheellisesti kutsuttiin "Saatanan palvonnaksi", ja jonka helposti halutaan kuvitella olevan vain teinien kiljunhuuruisia eläinrääkkäyssessioita ilman järkevää ja perusteltavissa olevaa pohjaa. Me olemme täällä edelleen, tekemässä "paholaisen työtä" maailmassa.

[Wyrmfang]

Minulle Saatana ja satanismi on ollut erittäin hyödyllinen antiteesi, instrumentti, mutta se ei yksinään riitä omien tavoitteitteni saavuttamiseen. Siksi tuntuisi keinotekoiseksi, että alkaisin nimittää itseäni satanistiksi. Sen sijaan voisin hyvin kirjoittaa vaikkapa lyriikkaa, jota voisi kutsua satanistiseksi.

Toivon, että kukaan ei loukkaannu seuraavasta. Näen AT:n pyrkimykset sovittaa yhteen VKT ja OKT täysin oikeana. Tämän tapahtuminen satanismi-nimikkeen alla aiheuttaa kuitenkin tietynlaisen kastraation Saatanalle. Jos Saatana lakkaa edustamasta Mustafan mainitsemisen asioita, mistä me löydämme niille korvaavan arkkityypin? Ja jos emme löydä, voimmeko olla kosketuksissa näiden asioiden kanssa?

En tiedä ymmärränkö oikein mitä ajat takaa, mutta nähdäkseni esität tässä oikeastaan AT: n perusajatuksen: Saatana edustaa jotain mitä ei voida yksinkertaisesti torjua, mutta toisaalta Saatanan arkkityyppi yksinään ikään kuin kumoaa oman lupauksensa josain eheämmästä. Siksi Saatana on jotain, jota AT:n näkökulmasta tulee edustaa nimenomaan esimerkiksi lyriikassa mutta ei aktuaalisissa teoissa. Mikäli tästä näkemyksestä mennään enemmän vasemmalle, mitä jää itse asiassa enää jäljelle OKT:stä?

[Numinous]

Minulle Saatana ja satanismi on ollut erittäin hyödyllinen antiteesi, instrumentti, mutta se ei yksinään riitä omien tavoitteitteni saavuttamiseen. Siksi tuntuisi keinotekoiseksi, että alkaisin nimittää itseäni satanistiksi. Sen sijaan voisin hyvin kirjoittaa vaikkapa lyriikkaa, jota voisi kutsua satanistiseksi.

Toivon, että kukaan ei loukkaannu seuraavasta. Näen AT:n pyrkimykset sovittaa yhteen VKT ja OKT täysin oikeana. Tämän tapahtuminen satanismi-nimikkeen alla aiheuttaa kuitenkin tietynlaisen kastraation Saatanalle. Jos Saatana lakkaa edustamasta Mustafan mainitsemisen asioita, mistä me löydämme niille korvaavan arkkityypin? Ja jos emme löydä, voimmeko olla kosketuksissa näiden asioiden kanssa?

En tiedä ymmärränkö oikein mitä ajat takaa, mutta nähdäkseni esität tässä oikeastaan AT: n perusajatuksen: Saatana edustaa jotain mitä ei voida yksinkertaisesti torjua, mutta toisaalta Saatanan arkkityyppi yksinään ikään kuin kumoaa oman lupauksensa josain eheämmästä. Siksi Saatana on jotain, jota AT:n näkökulmasta tulee edustaa nimenomaan esimerkiksi lyriikassa mutta ei aktuaalisissa teoissa. Mikäli tästä näkemyksestä mennään enemmän vasemmalle, mitä jää itse asiassa enää jäljelle OKT:stä?

Tämä sai pohtimaan mitä itseasiassa itse miellän OKT:ksi. Empatia-periaate on minulle hyvin tärkeä, mutta sen käytännön soveltaminen on minulle perimmältään hyvin individualistista. Jos OKT:n näkee jollain tavalla välttämättä sisältävän jonkinlaista sääntömoraalia tai koodistoa, en itse näe sitä vakaumukseni mukaiseksi kuin hyvin pinnallisella ja käytännöllisellä tasolla.

Omassa ajattelussa VKT:ta edustaa kaikkien koodien ja arvojen relatiivisuus ja enenevä tunne siitä, että mikään pakko ei sido minua. Jos haluan tehdä jotain absoluuttisen typerää, minulla on täysi vapaus tehdä niin ja kantaa seuraukset. OKT:ta taas edustaa pyrkimys yhteyteen muiden olevaisten kanssa, heidän kärsimyksiinsä ja iloihinsa osanottaminen ja heidän asemaansa asettuminen. Periaatteessa tämänkin voisi sisällyttää ehkä VKT:hen, mutta minua viehättää hahmottaa asiaa tällaisena parina.

[Wyrmfang]

Minulle Saatana ja satanismi on ollut erittäin hyödyllinen antiteesi, instrumentti, mutta se ei yksinään riitä omien tavoitteitteni saavuttamiseen. Siksi tuntuisi keinotekoiseksi, että alkaisin nimittää itseäni satanistiksi. Sen sijaan voisin hyvin kirjoittaa vaikkapa lyriikkaa, jota voisi kutsua satanistiseksi.

Toivon, että kukaan ei loukkaannu seuraavasta. Näen AT:n pyrkimykset sovittaa yhteen VKT ja OKT täysin oikeana. Tämän tapahtuminen satanismi-nimikkeen alla aiheuttaa kuitenkin tietynlaisen kastraation Saatanalle. Jos Saatana lakkaa edustamasta Mustafan mainitsemisen asioita, mistä me löydämme niille korvaavan arkkityypin? Ja jos emme löydä, voimmeko olla kosketuksissa näiden asioiden kanssa?

En tiedä ymmärränkö oikein mitä ajat takaa, mutta nähdäkseni esität tässä oikeastaan AT: n perusajatuksen: Saatana edustaa jotain mitä ei voida yksinkertaisesti torjua, mutta toisaalta Saatanan arkkityyppi yksinään ikään kuin kumoaa oman lupauksensa josain eheämmästä. Siksi Saatana on jotain, jota AT:n näkökulmasta tulee edustaa nimenomaan esimerkiksi lyriikassa mutta ei aktuaalisissa teoissa. Mikäli tästä näkemyksestä mennään enemmän vasemmalle, mitä jää itse asiassa enää jäljelle OKT:stä?

Tämä sai pohtimaan mitä itseasiassa itse miellän OKT:ksi. Empatia-periaate on minulle hyvin tärkeä, mutta sen käytännön soveltaminen on minulle perimmältään hyvin individualistista. Jos OKT:n näkee jollain tavalla välttämättä sisältävän jonkinlaista sääntömoraalia tai koodistoa, en itse näe sitä vakaumukseni mukaiseksi kuin hyvin pinnallisella ja käytännöllisellä tasolla.

Omassa ajattelussa VKT:ta edustaa kaikkien koodien ja arvojen relatiivisuus ja enenevä tunne siitä, että mikään pakko ei sido minua. Jos haluan tehdä jotain absoluuttisen typerää, minulla on täysi vapaus tehdä niin ja kantaa seuraukset. OKT:ta taas edustaa pyrkimys yhteyteen muiden olevaisten kanssa, heidän kärsimyksiinsä ja iloihinsa osanottaminen ja heidän asemaansa asettuminen. Periaatteessa tämänkin voisi sisällyttää ehkä VKT:hen, mutta minua viehättää hahmottaa asiaa tällaisena parina.

Vaikuttaisi siis, että näkemyksesi on täysin yhtenevä AT:n ideaan, mutta näet syystä tai toisesta, että AT olisi asettanut vanhan koulun OKT hengessä jonkinlaisen muodollisen säännöstön. Tulee mieleen ainakin kolme mahdollisuutta: (1) on olemassa edelleen jokin hienojakoisempi näkemysero jota en hahmota, (2) olet luonut jostain syystä mielikuvan, joka ei vastaa sitä mitä AT on, (3) AT on luisunut alkuperäisestä ideastaan kohti moralismia tai ainakin antaa tällaisen vaikutelman.

[Numinous]

Uskon ajatteluni olevan erittäin lähellä AT:ta. Minun pitää tutustua ja lukea hieman lisää hahmottaakseni kokonaiskuvan tarkemmin. Olen erittäin tyytyväinen selvitykseen veljeskunnan moraalista, jonka fra Nefastos antoi tässä ketjussa aiemmin.

Vaikuttaa siltä, että olemme moraalin perusteista ja VKT:n ja OKT:n suhteesta hyvin samaa mieltä, mutta tahdonsuuntamme lienee hieman erisuuntainen siinä, mitä tulee pasifismiin ja miten ymmärrämme myötätuntoisuuden.

Lahden moottoritiellä sattui syksyllä tapaus, jossa kolarin ajanut mies aikoi puukottaa kyydissään matkustaneen naisen hengiltä. Paikalle tuli sattumalta poliisimies, joka joutui salamannopeasti tekemään päätöksen, mitä tehdä ja päätyi surmaamaan puukotusta yrittäneen miehen, näin pelastaen naisen hengen. Miksi tuon naisen henki oli arvokkaampi kuin tuon miehen? Mikä oikeus tuolla poliisimiehellä oli riistää toisen henki? Eikö hän olisi voinut vain ajatella, että karma maksaa miehelle aikanaan, jos tämä tekee väärin ja jättäytyä itse tilanteen ulkopuolelle? Minusta mihinkään näistä kysymyksistä ei ole yksiselitteistä vastausta, mutta minusta oli hienoa, että poliisi harjoitti tahtoaan ja teki ratkaisun, joka sopi hänen arvoihinsa ja intentioonsa. Jos itse joskus olisin samanlaisessa tilanteessa (tai esimerkiksi esimiesasemassa joutuisin erottamaan jonkun), toivoisin, että minulla olisi myötätuntoa sitä kohtaan, joka kärsii teoistani, mutta samaan aikaan rohkeutta toimia asemani mukaan, eikä pelätä kärsimyksen aiheuttamista silloin kun kokonaistilanne sitä vaatii. Arvostan sellaisia sotilaita, kuten Simo Häyhä, jotka pystyivät määrätietoisesti ja mielensä järkkymättä surmaamaan vihollisensa ilman, että heillä olisi ollut mitään henkilökohtaista vihaa näitä kohtaan ja sodan loputtua taas elämään normaalia elämää suhtautuen lämpimästi ja rakastavasti toisiin ihmisiin.

Kysymys on niinkuin aiemmin jonkinlaisesta dharma-ajattelusta, johon en ole AT:n kirjoituksissa törmännyt, mutta jonka hahmotan tärkeäksi osaksi omaa etiikkaani.