Kuten useimmissa kirjoituksissa, myös Uudessa liitossa, ts. Uudessa testamentissa on kiistatta enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita. Pääasia on sama kuin määritelmä, eli 'horismos', tai 'definitio'. Asian määritelmä kertoo, mikä jokin asia on. Esimerkiksi vasaran määritelmä kertoo, mitä määriteltävästä oliosta ei voida poistaa , eli mitä siltä välttämättä edellytetään, jotta se olisi vasara, eikä jouduta käyttämään lisämäärettä, kuten "rikkonainen vasara". Uudessa liitossa pääasia on Kristus: jos Kristus otetaan pois, ei ole hyötyä tietää vaikkapa sitä, että Stefanos kivitettiin._xzu wrote:
Miksi? Miten "pääasia" määritellään? Vertauksesta sen verran, että hyvä historioitsija ei pidä Caesarin kirjoituksia totena eikä edes varmistavana lähteenä Gallian sodan tapahtumiselle. Analogiaa käyttäen voitaisiin todeta, että hyvä kristitty siis epäilee kirjoitusten totuutta ja etsii muita todisteita. Kristinuskosta löytyy monia suuntauksia, joissa näin nimenomaan kehotetaan tekemään.
Vertauksissa on aina liikkumavaraa ja suunta, johon itse etenet, ei ollut se mitä pyrin selventämään, vaikka en ole kokonaan ko. ajatusta vastaankaan — vahvistukseksi kelpaa osaltaan vaikkapa Tacitus, tai Flavius Josefus. Kun Kristuksen elämää aletaan historiallisestikin miettimään, niin primaariaineisto on Uusi liitto, eikä Tacitus, tai Flavius Josefus. Tietysti gnostilaisia, yms. tekstejäkin voidaan käyttää apuna.
Teosta Commentarii de Bello Gallico pidetään tietääkseni historiallisena primaariaineistona Gallian sotaan. Itse pääasiaa ei ole historioitsijalla syytä epäillä, vaikka tietoa pyritään tietysti aina vahvistamaan ja lisäämään.
Se voima josta sinä puhut, ei ole sitä voimaa, joka sillä on kristitylle, vaan miten asiaa ajattelee kristinuskon ulkopuolinen henkilö — eli tulkitsee sitä ei-asiapitoisesti ja tavalla, jolla hän ei anna sen vaikuttaa itseensä. Kun jonkin väitetään olevan väärää kuvitelmaa tositapahtumista, puhujalta on riistetty auktoriteetti, häntä ei oteta vakavissaan, jne. Toisinaan sellaista tapahtuu myös osana väärää itsetietoisuutta, kuten valistuksen radikaaleissa muodoissa, joissa kuviteltiin mahdolliseksi todellinen vapaus kaikesta perinteen auktoriteetista. Auktoriteetin ymmärtäminen auktoriteettina edellyttää omakohtaista suhdetta siihen. Kun joku tulkitaan esimerkiksi henkilöksi, joka ei erota mustaa valkoisesta, niin häntä pidetään narrina, eikä auktorina._xzu wrote: Tai sitten sillä kirjalla on auktoriteettia, koska lukija kuvittelee sen perustuvan tositapahtumiin. Eli kirjalla voi olla voimaa, auktoriteettia, Gewalttia, vaikutusvaltaa, energiaa, valoa, pimeyttä, Shaktia, whatever riippumatta siitä, mihin kirja perustuu. Kyse on enemmänkin lukija tietoisesta tai tiedostomattomasta tulkinnasta ja vastaanottavuudesta.
On totta, että toisinaan ymmärrys on myönteisesti tuottavaa suhteessa menneisyyteen. Filosofisessa hermeneutiikassa sitä kutsutaan ymmärryksen produktiivisuudeksi. Uuden liiton varsin värikkään välittymishistorian takia on kuitenkin minusta luultavampaa, että apostoleilla, jotka tunsivat ko. kirjan mukaan Kristuksen henkilökohtaisesti, oli selkeämpi käsitys monista asioista, kuin esimerkiksi keskiaikaisella lukijalla — tai edes nykylukijalla. Olettaisin, että Uuden liiton traditiolla on ollut ennemminkin vääristävä vaikutus sellaiseen, mikä on tiedetty ja välitetty alunperin suullisesti puhtaammassa muodossa. Tämän etenevän vääristymisen huomaa esimerkiksi siitä, että monia Uuden testamentin jakeita ei löydy varhaisimmista käsikirjoitusversioista, joten täytynee olettaa, että ne on lisätty myöhemmin: näyttää olevan selviä todisteita historiallisesta väärentämisestä. Nykyaikainen historiallinen metodi toisaalta osaltaan osoittaa tämän, mikä todistaa nykyajan myönteisestä tuottavuudesta._xzu wrote: Monelle kristitylle ehkä, mutta miksi kaikille? Koska joku joskus on niin kirjoittanut? Miksi myöhempiä kirjoittajia olisi syytä epäillä enemmän, eikö olisi loogisempaa, että heillä nimenomaan on laajempi näkemys ja he ovat voineet oppia aikaisempien kirjoittajien virheistä?
Sikäli kun Kristus ja jonkinlainen opetuslapsien ryhmä hyväksytään osana Uuden testamentin olennaista sisältöä historiallisina henkilöinä, eivät silminnäkijät olleet alttiita samassa mittakaavassa historialliselle väärentämiselle, kuin meidän aikamme.
Kysymyksesi on mielestäni omituinen, mutta: itse keksitty kristinusko on vähemmän oikea, koska toisen keksimä edellyttää ihmisten välistä keskustelua, sekä jopa jotakin aineellista, kuten paperia ja mustetta, mutta itse keksitty pelkkää mielikuvitusta. Kristitty ei joka tapauksessa pidä sitä vain jonkun toisen keksimänä, vaan viittauksena todelliseen tapahtumaan._xzu wrote: Onko itse keksitty kristinusko mielestäsi vähemmän oikeaa kuin jonkun toisen keksimä?