Re: Materialismi
Posted: Wed Nov 03, 2010 2:38 pm
Hyvää keskustelua todellakin. Lisäisin kyllä yhden oleellisen pointin. Okkultistin henkisyydestä ei pitäisi puhua samana päivänä jonkun eksoteristiuskovaisen "henkisyyden" kanssa. Ainakin minä käsitän henkisyyden käsitteen mittaamattoman paljon laajemmaksi ja syvemmäksi asiaksi kuin esimerkiksi kristinuskon tai islamin vastaava. Mutta siinähän eräs nykyajan oleellinen ongelma onkin, että henkisyys käsitetään nimenomaan ahtaassa mielessä. Samaten länsimaisen valtavirran materialismin voidaan epäsuorasti nähdä pohjaavan suoraan kristinuskoon, sen pitäessä virheellisesti kristinuskon jumalkäsitystä ensisijaisena mahdollisen henkisyyden muotona. Johdonmukaisesti nykyajan ateistit päätyvät tästä henkisyyden hylkäämiseen. Mutta tästä seuraa se, että monet materialistit ovat huomaamattaan silti "kristinuskon vankeja" niin innoissaan (ja oikein) tuon vääristyneen jumalakuvan kieltäessään.
Nykyään on vielä vallalla sellainen harhaanjohtava käsitys, että sosiologiset virtaukset nähdään jotenkin oleellisina henkisyyden kannalta, vaikka muutos nimenomaan lähtee yksilöistä (millä en tarkoita politiikan väheksymistä). Tottakai ulkoiset tapahtumatkin tällä saralla jostain kertovat, mutta tästä sosiologisesta vaikutuksestakin on suuri osa median luomaa harhaa. Suuret massat samaistavat jotkut Päivi Räsäsen tai piispojen lausunnot "henkisen ihmisen" näkemyksiksi ja päätyvät kieltämään henkisyyden vain syöstäkseen itsensä kertakulutushysterian syövereihin. Puhumattakaan hieman "hienommalla" tasolla jostain Stephen Hawking "ex cathedra" -asemasta, jonka lausuntoja tiedostavammat, mutta tarpeeksi luonnontieteellistä tietämystä omaamattomat käyttävät omien näkemystensä tueksi aivan kuin joidenkin pappien lausuntoja käytettiin keskiajalla. Varsin harvat nykyajan materialistit lopulta ovat kunnolla perehtyneet noihin tieteellisiin teorioihin, jotka usein niellään pureksimatta niitä kunnolla ensin. Auktoriteettiuskovaisuuden muoto siis kyseessä. Politiikka ei vain nykyisenä maailmanaikana ole okkultistille järkevä vaikuttamisen keino (lukuunottamatta ns. mikrotason politiikkaa), mutta voisi ilman muuta olla sitä jossain toisessa maailmanajassa.
Postmodernistinen ajattelu on yksi suuri kirosana monille, ja aiheestakin. Mutta mitä tuo perusajatus "suurten kertomusten" kieltämisestä voisikaan luoda, jos ajattelu puhdistetaan esim. mainitun auktoriteettiuskovaisuuden loasta? Uudenlaisia tapoja hahmottaa maailma mahdollisimman vapaana kaikista ennakkokäsityksistä, ja nimenomaan yksilöllisyyden kehittymistä positiivisessa mielessä. Samaten taiteellinen ilmaisu voisi löytää uusia uria, postmodernistisen nykytaiteen ollessa vielä lapsenkehdossa, sillä se on laajalti päätynyt naiivin itseisarvoiseen kapinaan vanhoja malleja vastaan, jolloin ilmaisusta on monesti karannut viimeisetkin arkkitypiikan rippeet mukamas nerokkaine "kaiken kieltävine" ratkaisuineen.
Nykyään on vielä vallalla sellainen harhaanjohtava käsitys, että sosiologiset virtaukset nähdään jotenkin oleellisina henkisyyden kannalta, vaikka muutos nimenomaan lähtee yksilöistä (millä en tarkoita politiikan väheksymistä). Tottakai ulkoiset tapahtumatkin tällä saralla jostain kertovat, mutta tästä sosiologisesta vaikutuksestakin on suuri osa median luomaa harhaa. Suuret massat samaistavat jotkut Päivi Räsäsen tai piispojen lausunnot "henkisen ihmisen" näkemyksiksi ja päätyvät kieltämään henkisyyden vain syöstäkseen itsensä kertakulutushysterian syövereihin. Puhumattakaan hieman "hienommalla" tasolla jostain Stephen Hawking "ex cathedra" -asemasta, jonka lausuntoja tiedostavammat, mutta tarpeeksi luonnontieteellistä tietämystä omaamattomat käyttävät omien näkemystensä tueksi aivan kuin joidenkin pappien lausuntoja käytettiin keskiajalla. Varsin harvat nykyajan materialistit lopulta ovat kunnolla perehtyneet noihin tieteellisiin teorioihin, jotka usein niellään pureksimatta niitä kunnolla ensin. Auktoriteettiuskovaisuuden muoto siis kyseessä. Politiikka ei vain nykyisenä maailmanaikana ole okkultistille järkevä vaikuttamisen keino (lukuunottamatta ns. mikrotason politiikkaa), mutta voisi ilman muuta olla sitä jossain toisessa maailmanajassa.
Postmodernistinen ajattelu on yksi suuri kirosana monille, ja aiheestakin. Mutta mitä tuo perusajatus "suurten kertomusten" kieltämisestä voisikaan luoda, jos ajattelu puhdistetaan esim. mainitun auktoriteettiuskovaisuuden loasta? Uudenlaisia tapoja hahmottaa maailma mahdollisimman vapaana kaikista ennakkokäsityksistä, ja nimenomaan yksilöllisyyden kehittymistä positiivisessa mielessä. Samaten taiteellinen ilmaisu voisi löytää uusia uria, postmodernistisen nykytaiteen ollessa vielä lapsenkehdossa, sillä se on laajalti päätynyt naiivin itseisarvoiseen kapinaan vanhoja malleja vastaan, jolloin ilmaisusta on monesti karannut viimeisetkin arkkitypiikan rippeet mukamas nerokkaine "kaiken kieltävine" ratkaisuineen.