Pseudotieteet

[Wyrmfang]

Pseudotieteen erottaa tieteestä sen metodi; tieteessä on hypoteesejä, jotka täytyy voida periaatteessa kumota empiirisellä havainnolla, kun taas pseudotieteen objekteille tämä ei päde, vaan siinä havainnot voidaan joka tapauksessa sovittaa teoriaan, mikä tekee tieteellisyyden idean tyhjäksi.

Nimenomaan, tämän eron yritin itsekin mainita aiemmassa viestissä. Tarkoitin "pseudotieteen ja nk.oikean tieteen hämärällä rajalla" sellaisia teoreettisia malleja kuin M-teoriaa. Eli, että on teoria/hypoteesi joka ei toistaiseksi ole falsifioitavissa, koska edellytetään havaintoja niin mikroskooppisen pieniltä tasoilta ettei niitä voida havaita & siten empiirisyys on siltä osin vielä kadoksissa.

Tässä mielessä tiede tietysti laajenee jatkuvasti ja jostain mikä nyt luetaan pseudotieteeksi voi tiedettä edistäviä ajatuksia. Noin yleisellä tasolla kuitenkin pseudotieteellisiksi leimatuissa kuvioissa ei olla valmiita muuttamaan teorioita mahdollisesti tulevien havaintojen myötä. Klassinen esimerkki lienee kreationismi, joka aikanaan on varmasti vaikuttanut uskottavalta hypoteesilta tieteellisenkin ajattelun piirissä.

Riittävällä teoreettisella tietämyksellä ja mielikuvituksella aivan varmasti olisi mahdollista kääntää okkultismin ajatuksia matematiikan kielelle ja siitä testattavaksi

Tämä tuntuu minusta yleisellä tasolla suoraan sanoen älyttömältä ajatukselta. Jos tässä on joku minulle avautumaton syvällinen ajatus taustalla, minusta tuntuu, että sinun täytyy selventää sitä joskus face to face paremmalla ajalla. Ensinnäkin klassisella (ennen formalisoinnin aikaa) matematiikalla on hyvin vähän tekemistä modernin matematiikan kanssa. Okkultismin kontekstissa matematiikka ei minun ymmärtääkseni voi ikinä olla täysin formaalia, vaan siinä määrin substantiaalista, että se tulee usein muiden taholta lytätyksi mystiikkana sanan negatiivisessa mielessä.

Perusongelma on: miten testataan jotain, missä ei ylipäätään ole kysymys tosiasioista? Jos puhutaan okkultististen ajatusten tulemisesta tieteen sisään, vähintäänkin kaipaisin jotain konkreettista esimerkkiä sen sijaan, että jo löydettyjä tieteellisiä tuloksia asetetaan okkultistisen teorian sisälle.

[Insanus]

Perusongelma on: miten testataan jotain, missä ei ylipäätään ole kysymys tosiasioista? Jos puhutaan okkultististen ajatusten tulemisesta tieteen sisään, vähintäänkin kaipaisin jotain konkreettista esimerkkiä sen sijaan, että jo löydettyjä tieteellisiä tuloksia asetetaan okkultistisen teorian sisälle.

Nyt tipahdin kärryiltä minäkin. Tarkoittaako okkultistinen teoria siis jotain jossa ei ole kyse tosiasioista? Oletan siis että tosiasialla tarkoitat nyt empiirisesti testattavissa olevaa?
Tämä on tosi iso aihe & kysymys tietysti, mutta minusta yksi ydinkohtia mitä tulee tieteen ja uskonnon yhteensaattamiseen tavalla joka ei sortuisi mystifioimaan ilmiöitä joita voidaan selittää.
Yritän vähän selittää mitä ajoin takaa:

Siis, teorialla, jolla voidaan selittää paljon ei voida selittää kaikkea & ellei voida selittää kaikkea on oltava kokonaisvaltaisempia teorioita, joiden tulee pystyä selittämään kaikki mitä aikaisempikin teoria selitti & vielä vähän enemmän; näinhän tieteen teoria kulkee eteenpäin, eikö? Havainnot tukevat yhtä ja ovat tukematta toista teoriaa & sen mukaan teoriaa hiotaan kunnes se pitää paikkansa aina, joskus tulevaisuudessa, ehkä.
Ennen kuin voidaan puhuakaan minkään okkulttisen teorian tieteellisestä testaamisesta, sen tulisi olla jotain joka selittäisi jotain mitä ei vielä ymmärretä, eikä sotisi jo tehtyjä havaintoja vastaan: muutenhan vain vaihdetaan käsitteistöä, tai elämänfilosofiaa ilman hyötyjä käytännössä. Siksi ennen kuin voidaan testata sellaisia asioita kuin "voiko mieli manipuloida ympäröivää todellisuutta tahdonvaraisesti" tai vastaavaa, on ensin pakko ymmärtää miten se voisi teoriassa olla mahdollista niin että ei heitetä faktatietoa roskikseen. Ei niin, että otetaan mikä tahansa tieteen ongelma esiin & sanotaan että tuolla on tietoisuus/sielu/eetteri/henkimaailma, vaan niin että korjataan okkultistien arvioita & mittauksia tieteellisen datan perusteella ja katsotaan jääkö mahdollisuuksia selittää puutteita loogisilla oletuksilla & teoreettisilla muunnelmilla & sitten pohditaan miten tätä voitaisiin testata käytännössä. Any sense?

[Wyrmfang]

Tää on kyllä ollut yhtä kärryiltä putoilemisen juhlaa puolin ja toisin Katsotaam jos nyt saisi jostain langoista kiinni.

Perusongelma on: miten testataan jotain, missä ei ylipäätään ole kysymys tosiasioista? Jos puhutaan okkultististen ajatusten tulemisesta tieteen sisään, vähintäänkin kaipaisin jotain konkreettista esimerkkiä sen sijaan, että jo löydettyjä tieteellisiä tuloksia asetetaan okkultistisen teorian sisälle.

Nyt tipahdin kärryiltä minäkin. Tarkoittaako okkultistinen teoria siis jotain jossa ei ole kyse tosiasioista? Oletan siis että tosiasialla tarkoitat nyt empiirisesti testattavissa olevaa?

Eli teen erottelun totuuksien ja tosiasioiden välille. Mielestäni on olemassa totuuksia jotka eivät ole tosiasioita, ja tästä käsitän okkultismissakin paljolti olevan kyse. Moraaliset totuudet ovat ilmeinen esimerkki, jos niitä on. Vaikka se, että elämä on tarkoituksenmukaista on toinen hyvä esimerkki.

Tosiasioidenkaan ei tarvitse olla empiirisesti testattavissa olevia. Esimerkiksi jos väitetään että on olemassa useita maailmankaikkeuksia, jotka eivät ole missään yhteydessä keskenään, niin tämä voi olla tosiasia, mutta sitä ei mitenkään koskaan voi testata empiirisesti. Ei-tosiasia totuudet taas ovat jo aivan täysin periaatteellisesti empiirisesti testaamattomia koska koko idea on kategoriavirhe.

Sitten on vielä se, että voidaan kyllä puhua jossain mielekkäässä merkityksessä vaikkapa moraalisesta tieteestä (tai okkultismista tieteenä), mutta mielestäni tämä ei ole hyvä kielenkäyttöä, sillä kyse on aivan täysin eri asiasta kuin mitä tieteellä yleisesti ymmärretään nykyään ja tämän takia tulee vain turhia sekaannuksia, joita mielestäni tämäkin foorumi on asian suhteen täynnänsä.

Olemme luultavasti puhuneet myös okkultismista hieman eri merkityksessä, sillä

"voiko mieli manipuloida ympäröivää todellisuutta tahdonvaraisesti"

En ymmärrä tätä okkultismin keskeisenä ajatuksena. Tässä on kyseessä täysin empiirisesti testattava mahdollinen tosiasia; toistaiseksi näyttöä ei ole, mutta sitä voi periaatteessa löytyä. Itse sanoisin, että teoretisointi tulee mielekkääksi siinä vaiheessa jos näyttöä ilmiön todellisuudesta löytyy.

Okkultismin keskeisenä ajatuksena pitäisin taas vaikkapa sitä, että yleisesti "henki ohjaa materiaa", joka on mielestäni sama kuin sanoa, että elämä on tarkoituksenmukaista. Tämä on mahdollinen totuus, joka ei ole tosiasia, eikä siten testattavissa.

[Tulihenki]

Minä onneton en ole edes kärryn päälle kuunnolla päässyt.

Kvanttimekaniikasta, jos joku voisi valaista hivenen. Jos verrataan okkultistien astraali- ja mentaalitasoja ym. niin, minkä verran kvanttitutkimus puhuu samoista asioista? Liikutaanko ollenkaan samojen sfäärien tutkimisessa?

[Wyrmfang]

Kvanttimekaniikasta, jos joku voisi valaista hivenen. Jos verrataan okkultistien astraali- ja mentaalitasoja ym. niin, minkä verran kvanttitutkimus puhuu samoista asioista? Liikutaanko ollenkaan samojen sfäärien tutkimisessa?

Sikäli kuin ymmärrän yhtään mitään, näissä puhutaan täysin eri asioista. Kvanttimekaniikka on empiirinen tiede, joka tutkii atomitasoa pienempiä fysikaalisia objekteja.

Voidaan kyllä esim. väittää, että ko. taso on sama asia kuin astraalitaso, ja tämän jälkeen tulkitsemalla okkultistisen symboliikan kautta kvanttimekaniikan tuloksia sanoa siitä jotain okkultismin kannalta mielekästä, mutta tämä on tulkintaa okkultistisen maailmankuvan valossa, eikä "tieteellistä tutkimusta astraalitasosta".

[Tulihenki]

Kiitoksia! Tuohon suuntaan sen arvelinkin olevan.

[Wyrmfang]

Lueskelin pahamaineisen Skepsiksen sivuja ja silmään osui mielestäni paria vähän asenteellisen oloista sanavalintaa lukuunottamatta varsin asiallinen artikkeli tieteen ja pseudotieteen eroista:
http://www.skepsis.fi/jutut/tiede-pseudotiede.html

Lainaan pari olennaisimmaksi katsomaa pätkää:

Kun puhutaan siitä mitä on tiede ja mikä erottaa sen pseudotieteestä, on tärkeä muistaa, että jälkimmäisen vika ei oikeastaan ole siinä, että se ei ole tiedettä. Säveltäminen, psykoterapia ja journalismi eivät myöskään ole tiedettä, silti ne eivät ole mitenkään irrationaalisia toimintamuotoja. Pseudotieteen perusongelma ei myöskään oikeastaan ole siinä, että pseudotieteelliset teoriat eivät yleensä pidä paikkaansa. Moni tieteellinen teoriakin on osoittautunut paikkaansa pitämättömäksi – lakkaamatta silti olemasta tieteellinen teoria. Pseudotieteen kriteeriksi ei myöskään riitä se, ettei sillä ole riittävää kokemusperäistä todistusaineistoa, sillä uudella tieteellisellä teoriallakaan ei sitä ole välttämättä heti, kun se on keksitty.

Erot paljastuvat, kun tarkastellaan tieteen ja pseudotieteen historiaa. Historiallisesti saattaa tieteellä ja pseudotieteellä olla yhteiset juuret. Esimerkiksi Franz Josef Gallin (1758–1828) frenologiasta sai Jean-Baptiste Bouillaud’n (1796–1875) tutkimusten kautta alkunsa moderni neuropsykologia (psyykkisten toimintojen paikantaminen aivokuorella) yhtälailla kuin frenologinen pseudotiedekin (ihmisen persoonallisuuden ja kykyrakenteen päätteleminen kallonmuodosta). Tämä esimerkki paljastaa jo yhden olennaisen eron tieteen ja pseudotieteen välillä: neuropsykologinen teoria on kokenut monia muodonmuutoksia sitten Bouillaud’n aikojen, mutta frenologiaa opetetaan edelleen suunnilleen samassa muodossa, kuin missä Gall ja hänen oppilaansa J. C. Spurzheim (1776–1832) sen esittivät 1800-luvun alussa.

Grafologia on toinen hyvä esimerkki: Ludwig Klagesin (1872–1956) oletus persoonallisuuden ja käsialan yhteydestä on sinänsä kelpo tieteellinen oletus eli hypoteesi. Se ei kuitenkaan ole saanut tieteellistä ja tutkimuksellista vahvistusta. Siksi se on jatkanut elämäänsä tieteen ulkopuolella. Rupert Sheldraken oletus ”morfogeneettisistä kentistä” on esimerkki modernista teoriasta, jolle saattaa käydä samoin. Teoria on empiirisesti testattavissa oleva tieteellinen oletus. Mikäli se saisi riittävästi kokeellista vahvistusta, siitä tulisi tiedettä. Näyttää kuitenkin pahasti siltä, että tällaista vahvistusta ei ole tulossa. Jos näin käy, on kuitenkin ennustettavissa, että hypoteesi jatkaa elämäänsä pseudotieteenä.

Erilaisten parailmiöiden ja pseudotieteiden kohdalla toinen olennainen kysymys koskee tieteen ja arkiajattelun suhdetta. Moni pseudotieteellinen ajatus vaikuttaa arkiajattelun puitteissa uskottavalta, jopa kokemuksen vahvistamalta.

Arkiajattelumme perustuu usein eräänlaiseen naiviin induktivismiin: myönteisen todistusaineiston systemaattiseen keräämiseen ilman yrityksiä hankkia järjestelmällisesti myös teorian vastaisia havaintoja. Tieteessä olennaisempaa kuin positiivisen todistusaineiston kerääminen on se, kestääkö teoria yritykset osoittaa se vääräksi. Mille tahansa teorialle on nimittäin helppoa löytää todisteita, kun sitkeästi etsii, etenkin jos ei ole niin nuuka käyttämiensä lähteiden ja menetelmien luotettavuudesta.

Arkiajattelussamme ei välttämättä ole mitään vikaa. Se toimii tietyissä asioissa todella tarkoituksenmukaisesti. Esimerkkinä toimivasta arkiajatteluun perustuvasta teoriasta voisi mainita psykologisen teorian, jonka mukaan tekoja selitetään halujen ja aikomusten avulla. Tämä niin sanottu ”arkipsykologia” (folk psychology) on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta varsin hyvin toimiva teoria, joka ilmeisestikin heijastaa oikealla tavalla ihmismielen toimintaa.

Mutta kun arkiajattelua sovelletaan niiden alueiden ulkopuolelle, jotka ovat sen ominta toiminta-aluetta, esimerkiksi tilastollisten yhteyksien tai syy-seuraussuhteiden erittelyyn, se toimii usein tieteellistä menetelmää huomattavasti heikommin. Onkin tärkeää muistaa väitteen sisällön ja vaadittavan todistusaineiston eli evidenssin välinen yhteys: tietynlainen todistusaineisto voi olla täysin oikeutettu tietyssä yhteydessä, mutta riittämätön toisessa. Subjektiivinen kokemus tai arkijärki voi joissakin asioissa toimia täysin riittävänä ja oikeutettuna tuomarina, toisissa se on taas täysin riittämätön; se, että joku hoito vaikuttaa ruumiin ”energiakenttiin” tai parantaa sairauksia, vaatii täysin erilaisen todistusaineiston kuin väite, että sama hoito aiheuttaa hyvän olon joillekin ihmisille.

Kaikkea tieteellistä spekulaatiota ei siis ole syytä julistaa huuhaaksi: mielikuvituksen käyttö, huikeat oletukset ja metaforat ovat joskus johtaneet merkittäviin tieteellisiin keksintöihin. Tiedemiehen tulisi kuitenkin pitää jalat maassa mielikuvitustaankin käyttäessään, eikä oletuksia ja spekulaatioita saisi esittää jo todennettuina tieteen tuloksina.

Kyseenalaisia tieteellisiä fantasioita ovat erityisesti erilaiset yhden tieteenalan teorioiden selitysvoimaa liioittelevat ohjelmat. Hyvä esimerkki tästä on tieteensosiologinen niin sanottu ”vahva ohjelma”, joka pyrkii selittämään luonnontieteen kehityksen pelkällä sosiologialla. Yhtä kriittisesti on syytä suhtautua tietenkin muiden tieteiden edustajien vastineisiin vahvasta ohjelmasta: fysiikka selittää kaiken maailmassa (oman historiansa mukaan lukien), psykologia tai biologia selittää sosiaaliset ja poliittiset ilmiöt (esim. sodat), biologia selittää psykologian, geenit selittävät ihmisen käyttäytymisen, älykkyyden ja homoseksuaalisuuden ja niin edelleen. Tällaisista yrityksistä ei ole puutetta, ja niille on yhteistä pseudotieteen kanssa edellä kuvatut liialliset lupaukset kaiken selittämisestä.