Pseudotieteet

[Insanus]

Kun olen viime aikoina pyrkinyt aktiivisesti kartuttamaan ymmärrystä moderneista luonnontieteistä parhaan kykyni mukaan, olen samalla törmännyt johdonmukaisesti toinen toistaan hurjempiin mystikoiden spekulointeihin siitä miten mieli vaikuttaa DNA:han, geeneihin, kvanttimekaniikan aaltofunktioiden romahtamiseen, säteilyn värähtelytaajuuksiin ja, no, suunnilleen mihin vain ja miten vain.
On tietysti yhdeltä kannalta hieno asia että mielenfilosofia & uskonnollinen ajattelu tuodaan lähemmäs luonnontieteiden kenttää, mutta puolipsykoottinen itselleen väkisin valehteleminen tuntuu olevan ennemmin sääntö kuin poikkeus näiden consciousness-magic-quick-fix-kauppiaiden kanssa.
Aiemmin en ollut hahmottanut ollenkaan yhtä selkeästi miten ikävä ja vakava asia on kyseessä kun luulin että yleisin new ageilu on jotain meiningillä nuhan parantamista tuoksukynttilöillä, mutta Chopra-ilmiö (kvanttiparantaminen jne.) onkin näköjään ottanut ihan mielettömän paljon alaa maailmalla ja hankalasti ottaa todella monimutkaisista teorioista iskusanoja & mainostaa magiaa tieteellisenä tosiasiana ja perään haukkuu tiedettä sinänsä ylimieliseksi ja ahdasmielisiksi.
Ilmiö on ikävä myös siltä kannalta että jos ja kun näissä tietoisuus-vaikuttaa-ideoissa on jotain perää, niin niiden läpikäyminen ja järkevä kartoittaminen hankaloittuu aika lailla kun mukaan on sotkettu sinne päin vähän kaikki. Toisaalta teorioita voi tietysti käyttää analogioina & tiedemies voi tietenkin havaita vastaavuuksia tiettyyn filosofiaan tai uskonnolliseen traditioon ja on hyvä että luovia ideoita esitetään julkisesti jne. mutta, vähän hämmentävä "making the worst of both worlds" tunnelma jää.
Onko se välttämätön askel vai ehdottomasti vältettävä riski vai osin molempia?
Mitä mieltä olette ilmiöstä/millaisena itse näkisitte tällaisen "tieteen ja uskonnon yhdistämisen" mahdollisuuden soveltamisen käytännössä?

[Nefastos]

Onko se välttämätön askel vai ehdottomasti vältettävä riski vai osin molempia?

Molempia.

New Ageen liittyvää tiettyä perusnaiiviutta ei mitenkään saada (eikä pidäkään saada) kitketyksi kitkerällä, ivallisella tai halveksivalla retoriikalla, vaan lapsekkuuteen pitää suhtautua kuten lapsiin suhtaudutaan: rakkaudella. Toisaalla tiedemisten usein varsin perusteeton hybris, toisaalla hurahtaneiden varaukseton uskonvaraisuus ruokkivat toinen toistaan kasvamaan nurkkakuntaisuudessa.

Mitä mieltä olette ilmiöstä/millaisena itse näkisitte tällaisen "tieteen ja uskonnon yhdistämisen" mahdollisuuden soveltamisen käytännössä?

Vaaditaan syvää antaumusta itse Totuuden idealle & aitoa ponnistusta, sellaista joka ei väistä vuosien & vuosikymmenten työtä. Nk. pseudotieteissä (sana edellyttää ortodoksisesti oikeaoppisen tieteen olemassaolon, mikä on vaarallinen ajatus) pyritään liian nopeisiin lopputuloksiin, siinä missä oletetusti tieteellistä ajattelua valitettavan usein karakterisoi ajatus valmiista maailmankuvasta, johon juuri ei tarvita korjauksia enää tässä vaiheessa, ainoastaan detaljitiedon kartuttamista oletetusti jo tunnetun skeeman sisällä. Nämä vastakkaiset erehdykset kutsuvat toisiaan esiin.

[Wyrmfang]

Kun olen viime aikoina pyrkinyt aktiivisesti kartuttamaan ymmärrystä moderneista luonnontieteistä parhaan kykyni mukaan, olen samalla törmännyt johdonmukaisesti toinen toistaan hurjempiin mystikoiden spekulointeihin siitä miten mieli vaikuttaa DNA:han, geeneihin, kvanttimekaniikan aaltofunktioiden romahtamiseen, säteilyn värähtelytaajuuksiin ja, no, suunnilleen mihin vain ja miten vain.
On tietysti yhdeltä kannalta hieno asia että mielenfilosofia & uskonnollinen ajattelu tuodaan lähemmäs luonnontieteiden kenttää, mutta puolipsykoottinen itselleen väkisin valehteleminen tuntuu olevan ennemmin sääntö kuin poikkeus näiden consciousness-magic-quick-fix-kauppiaiden kanssa.
Aiemmin en ollut hahmottanut ollenkaan yhtä selkeästi miten ikävä ja vakava asia on kyseessä kun luulin että yleisin new ageilu on jotain meiningillä nuhan parantamista tuoksukynttilöillä, mutta Chopra-ilmiö (kvanttiparantaminen jne.) onkin näköjään ottanut ihan mielettömän paljon alaa maailmalla ja hankalasti ottaa todella monimutkaisista teorioista iskusanoja & mainostaa magiaa tieteellisenä tosiasiana ja perään haukkuu tiedettä sinänsä ylimieliseksi ja ahdasmielisiksi.

Ilmiö on äärimmäisen helppo ymmärtää, sillä (luonnon)tiede voi kiehtoa samalla tavoin kuin suoremmin "transsendentit" teemat. Valtamerien syvyydet, eläin- ja kasvikunnan omituisuudet, mustat aukot, ihmisen kehon toiminta jne. Ja siinähän ei tietysti sinänsä ole todellakaan mitään pahaa, mutta jos ei lahjomaton äly (unohtamatta tietenkään myötätuntoa yhtään sen enempää) ole mukana, niin itsessään hyvät asiat voivat äkkiä kääntyä pahoiksi. Kvanttifysiikasta on maallikon käytännössä hyvin vaikea ymmärtää yhtään mitään, joten siihen voi helposti liittää todella aivan mitä tahansa, niin että se voi vielä näyttää pintapuolisesti uskottavalta. Mitä tähän tulee, vaikka en todellakaan ole asiantuntija, seuraava asia on aika helppo ymmärtää: kvanttifysiikka on ihan luonteva jatke klassiseen fysiikkaan, se vain tutkii samoja ilmiötä mikrotasolla. Tämä mikrotason tutkimus ei voi tehdä ymmärrettäväksi jotain makrotason ilmiötä, joka rikkoisi klassisen fysiikan lakeja. Ei ole niin monimutkaista

Ilmiö on ikävä myös siltä kannalta että jos ja kun näissä tietoisuus-vaikuttaa-ideoissa on jotain perää, niin niiden läpikäyminen ja järkevä kartoittaminen hankaloittuu aika lailla kun mukaan on sotkettu sinne päin vähän kaikki. Toisaalta teorioita voi tietysti käyttää analogioina & tiedemies voi tietenkin havaita vastaavuuksia tiettyyn filosofiaan tai uskonnolliseen traditioon ja on hyvä että luovia ideoita esitetään julkisesti jne. mutta, vähän hämmentävä "making the worst of both worlds" tunnelma jää.

Sinänsä en näe yksilöiden sekavaa ajattelua automaattisesti hirvittävän negatiivisena asiana. Onpa nimittäin tosiaan sekin puoli, että varsin älyttömistäkin ideoista voi joskus olla paljonkin hyötyä. Analogiatkin on nähty käsittääkseni nykyaikaisessa tieteenfilosofiassa potentiaalisesti tietoa tuottavina. Kuumeinen houreilukaan ei ole mitenkään uhaksi ainakaan tieteelle; ajan mittaan toimivat ideat tulevat jäämään tieteen kentälle muiden unohtuessa tai jäädessä tieteen kentän ulkopuolelle.

Oikeastaan negatiiviset puolet tuntuvat aika paljon liittyvän auktoriteettiuskoon. Tieteessähän on myös auktoriteetteja, mutta he ovat auktoriteetteja oikeutetusti ja vain omalla erikoisalallaan (vaikka joskus ovat esiintyneet myös filosofeina). Pseudotieteiten "auktoriteetit" taas voivat jopa hallita alaisiaan täydellisesti henkilökohtaisellakin tasolla. Ilmiön laajuutta ei tosiaan kannata väheksyä. Mitäs siinäkään jos herkkäuskoiset rikkaat ladyt laittavat rahojaan huuhaaseen, mutta kun aletaan puhua esim. kovissa tuskissa olevien lasten parantamisesta uskolla tieteen sijaan, niin ei ihmetytyä yhtään yleinen varsin negatiivinen suhtautuminen uskonnollisuuteen. Tässä suhteessa tulee mielestäni olla täysin ankara. Vaikka foorumilaiset varmasti ymmärtävät, mitä negatiivista tieteen valtakauteen on liittynyt, niin kyse on hyvin eri luonteisesta ongelmasta. Tieteen vaarat eivät liity mitenkään siihen, etteikö tiede toimi, vaan päinvastoin siihen, että se toimii liian hyvin. Pyrittäessä tuomaan esille uskonnollisuuden positiivisia elementtejä ei tarvitse tehdä minkäänlaisia myönnytyksiä tieteenä esiintyvän uskon suuntaan.

Onko se välttämätön askel vai ehdottomasti vältettävä riski vai osin molempia?

Valitettavasti varmaan molempia. Positivismi on kuitenkin jättänyt sellaiset arvet kulttuuriimme, että yhtä negatiivinen vastareaktio lienee mahdoton kokonaan välttää.

Mitä mieltä olette ilmiöstä/millaisena itse näkisitte tällaisen "tieteen ja uskonnon yhdistämisen" mahdollisuuden soveltamisen käytännössä?

Minusta tieteen ja uskon yhdistäminen on nähty esim. teosofiassa väärin. Tällä hetkellä oleellista on erottaa ne selkeämmin, että voidaan tehdä tilaa tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvalle, nykyihmiselle vielä täydellisen käsittämättömälle yhdistämiselle. Näen siis yhdistämistyön siinä, että poistetaan sekä uskonnollisuuteen että tieteellisyyteen liittyviä selkeitä väärinkäsityksiä, jolloin ne molemmat voivat toimia samaan suuntaan saman kokonaisvaltaisen elämän sisällä.

EDIT:pari kohtuullisen hämärää typoa.

[Insanus]

Kvanttifysiikasta on maallikon käytännössä hyvin vaikea ymmärtää yhtään mitään, joten siihen voi helposti liittää todella aivan mitä tahansa, niin että se voi vielä näyttää pintapuolisesti uskottavalta. Mitä tähän tulee, vaikka en todellakaan ole asiantuntija, seuraava asia on aika helppo ymmärtää: kvanttifysiikka on ihan luonteva jatke klassiseen fysiikkaan, se vain tutkii samoja ilmiötä mikrotasolla. Tämä mikrotason tutkimus ei voi tehdä ymmärrettäväksi jotain makrotason ilmiötä, joka rikkoisi klassisen fysiikan lakeja. Ei ole niin monimutkaista

Aihealue on niin hämärä, että painun huomenna kyllä kirjastoon ja kahmin kaikki perusteita käsittelevät ymmärrettävissä olevat teokset mukaan kotiin. En tiedä mitä "klassinen fysiikka" tarkoittaa, mutta kvanttimekaniikka ei vaikuttaisi olevan oikein luonteva jatke millekään.
Einstein inhosi sitä ja oli varma että kyseessä on jonkinlainen lipsahdus tai virhe. Käsittääkseni kyse ei ole oikein siitäkään että mittausvälineistö on puutteellinen vaan ero on teoriassa ja käytännössä että eri tasoilla näyttävät toimivan eri lait, joilla ei ole vissiin toistaiseksi havaittu kunnolla mitään yhteyttä. Onhan se nyt aika monimutkaista & maailmaa muuttavaa

Nk. pseudotieteissä (sana edellyttää ortodoksisesti oikeaoppisen tieteen olemassaolon, mikä on vaarallinen ajatus) pyritään liian nopeisiin lopputuloksiin, siinä missä oletetusti tieteellistä ajattelua valitettavan usein karakterisoi ajatus valmiista maailmankuvasta, johon juuri ei tarvita korjauksia enää tässä vaiheessa, ainoastaan detaljitiedon kartuttamista oletetusti jo tunnetun skeeman sisällä. Nämä vastakkaiset erehdykset kutsuvat toisiaan esiin.

Nk.oikeaoppisessa tieteessä on kuitenkin terve vaatimus siitä että samantyyppisten (?) ilmiöiden taustalla olevien lakien on oltava keskenään koherentit, siinä missä pseudossa turvaudutaan enempään sisäisten ristiriitojen piiloon painamiseen kuin mitä on hyväksi tai tarpeen, eikä myönnetä sitä. "Minä en tiedä" on kaunis lause kuulla kenen tahansa suusta.

En enää usko väitteeseen oletetusti tieteellisen ajattelun & valmiin maailmankuvan yhteydestä, koska mainitsemillasi "valmiin maailmankuvan" edustajilla retorinen ase tuntuu olevan enemmän tyyppiä "sitten kun joku muu selittää tämän"-henkinen maailmankuvan totaalinen puute, ennemmin kuin pro-mikään uskominen, edes "tieteelliseen maailmankuvaan" puhumattakaan henkilökohtaisesta pyrkimisestä kartuttaa detaljitietoa(kaan).
Ateismi & "tiedeusko" ovat molemmat maailmankuvallisia "epämalleja" jotka eivät perustu millekkään, usko mihinkään tai suoranaisesti edes tarkoita mitään, vaan ennemmin vain väistävät ydinkysymyksen/hyökkäävät huonoa perustaa vastaan tähtäimessään ilmeisesti jonkinlainen mielen häiriötön tyhjiö johon alkaa rakentaa uutta. Minusta tällaiseen välineelliseen epäuskoon kannustaminen on hieno asia.

[Wyrmfang]

Kvanttifysiikasta on maallikon käytännössä hyvin vaikea ymmärtää yhtään mitään, joten siihen voi helposti liittää todella aivan mitä tahansa, niin että se voi vielä näyttää pintapuolisesti uskottavalta. Mitä tähän tulee, vaikka en todellakaan ole asiantuntija, seuraava asia on aika helppo ymmärtää: kvanttifysiikka on ihan luonteva jatke klassiseen fysiikkaan, se vain tutkii samoja ilmiötä mikrotasolla. Tämä mikrotason tutkimus ei voi tehdä ymmärrettäväksi jotain makrotason ilmiötä, joka rikkoisi klassisen fysiikan lakeja. Ei ole niin monimutkaista

Aihealue on niin hämärä, että painun huomenna kyllä kirjastoon ja kahmin kaikki perusteita käsittelevät ymmärrettävissä olevat teokset mukaan kotiin. En tiedä mitä "klassinen fysiikka" tarkoittaa, mutta kvanttimekaniikka ei vaikuttaisi olevan oikein luonteva jatke millekään.
Einstein inhosi sitä ja oli varma että kyseessä on jonkinlainen lipsahdus tai virhe. Käsittääkseni kyse ei ole oikein siitäkään että mittausvälineistö on puutteellinen vaan ero on teoriassa ja käytännössä että eri tasoilla näyttävät toimivan eri lait, joilla ei ole vissiin toistaiseksi havaittu kunnolla mitään yhteyttä. Onhan se nyt aika monimutkaista & maailmaa muuttavaa

No niin, täytyy kyllä vähän tarkentaa koska tuollaisenaan väitteeni on oikeastaan suorastaan täysin virhellinen (klassisella fysiikalla tarkoitan suhteellisuusteoriaa ja kvanttifysiikkaa edeltävää vakiintunutta fysiikkaa).

Tietysti siis moderni fysiikka on syntynyt klassisessa fysiikassa havaittujen puutteiden takia (mitattaessa äärimmäisen pieniä tai suuria kokonaisuuksia) ja tässä mielessä se selittää asioita, joita klassinen fysiikka ei voi selittää. Kvanttifysiikasta revityillä termeillä ja teorioilla ei voi kuitenkaan tehdä varmuudella oleviksi ihan tällä empiirisellä makrotasolla havaittavia ilmiöitä, joiden olemassaolo on kiistanalainen ja joskus jopa ideana mahdoton.

[Insanus]

Kvanttifysiikasta on maallikon käytännössä hyvin vaikea ymmärtää yhtään mitään, joten siihen voi helposti liittää todella aivan mitä tahansa, niin että se voi vielä näyttää pintapuolisesti uskottavalta. Mitä tähän tulee, vaikka en todellakaan ole asiantuntija, seuraava asia on aika helppo ymmärtää: kvanttifysiikka on ihan luonteva jatke klassiseen fysiikkaan, se vain tutkii samoja ilmiötä mikrotasolla. Tämä mikrotason tutkimus ei voi tehdä ymmärrettäväksi jotain makrotason ilmiötä, joka rikkoisi klassisen fysiikan lakeja. Ei ole niin monimutkaista

Aihealue on niin hämärä, että painun huomenna kyllä kirjastoon ja kahmin kaikki perusteita käsittelevät ymmärrettävissä olevat teokset mukaan kotiin. En tiedä mitä "klassinen fysiikka" tarkoittaa, mutta kvanttimekaniikka ei vaikuttaisi olevan oikein luonteva jatke millekään.
Einstein inhosi sitä ja oli varma että kyseessä on jonkinlainen lipsahdus tai virhe. Käsittääkseni kyse ei ole oikein siitäkään että mittausvälineistö on puutteellinen vaan ero on teoriassa ja käytännössä että eri tasoilla näyttävät toimivan eri lait, joilla ei ole vissiin toistaiseksi havaittu kunnolla mitään yhteyttä. Onhan se nyt aika monimutkaista & maailmaa muuttavaa

No niin, täytyy kyllä vähän tarkentaa koska tuollaisenaan väitteeni on oikeastaan suorastaan täysin virhellinen (klassisella fysiikalla tarkoitan suhteellisuusteoriaa ja kvanttifysiikkaa edeltävää vakiintunutta fysiikkaa).

Tietysti siis moderni fysiikka on syntynyt klassisessa fysiikassa havaittujen puutteiden takia (mitattaessa äärimmäisen pieniä tai suuria kokonaisuuksia) ja tässä mielessä se selittää asioita, joita klassinen fysiikka ei voi selittää. Kvanttifysiikasta revityillä termeillä ja teorioilla ei voi kuitenkaan tehdä varmuudella oleviksi ihan tällä empiirisellä makrotasolla havaittavia ilmiöitä, joiden olemassaolo on kiistanalainen ja joskus jopa ideana mahdoton.

Niin, tässä tullaan sitten siihen fysiikan "Suureen Työhön" tai niin sanottuun kaiken teoriaan, jonka vääntäminen ja ehkä puhtaan teoreettinen fysiikka muutenkin on sitten sitä "tiedeyhteisön sisällä harjoitettua pseudotiedettä", jossa nk.oikean ja väärän tieteen ero hämärtyy kun mietitään miten kaikki saataisiin saman kaavan alle. En tosissaan tiedä mitään siitä mitä sillä kentällä tehdään näiden eri mittakaavoissa ja "reference frameissa" tehtyjen kartoitustapojen ristiriitojen ratkaisemiseksi, tipahdin kärryiltä viimeistään 11-ulotteisen superpainovoiman spekulaatioiden kohdalla, mutta jotain tosi outoa siellä on :p

[Wyrmfang]

Aihealue on niin hämärä, että painun huomenna kyllä kirjastoon ja kahmin kaikki perusteita käsittelevät ymmärrettävissä olevat teokset mukaan kotiin. En tiedä mitä "klassinen fysiikka" tarkoittaa, mutta kvanttimekaniikka ei vaikuttaisi olevan oikein luonteva jatke millekään.
Einstein inhosi sitä ja oli varma että kyseessä on jonkinlainen lipsahdus tai virhe. Käsittääkseni kyse ei ole oikein siitäkään että mittausvälineistö on puutteellinen vaan ero on teoriassa ja käytännössä että eri tasoilla näyttävät toimivan eri lait, joilla ei ole vissiin toistaiseksi havaittu kunnolla mitään yhteyttä. Onhan se nyt aika monimutkaista & maailmaa muuttavaa

No niin, täytyy kyllä vähän tarkentaa koska tuollaisenaan väitteeni on oikeastaan suorastaan täysin virhellinen (klassisella fysiikalla tarkoitan suhteellisuusteoriaa ja kvanttifysiikkaa edeltävää vakiintunutta fysiikkaa).

Tietysti siis moderni fysiikka on syntynyt klassisessa fysiikassa havaittujen puutteiden takia (mitattaessa äärimmäisen pieniä tai suuria kokonaisuuksia) ja tässä mielessä se selittää asioita, joita klassinen fysiikka ei voi selittää. Kvanttifysiikasta revityillä termeillä ja teorioilla ei voi kuitenkaan tehdä varmuudella oleviksi ihan tällä empiirisellä makrotasolla havaittavia ilmiöitä, joiden olemassaolo on kiistanalainen ja joskus jopa ideana mahdoton.

Niin, tässä tullaan sitten siihen fysiikan "Suureen Työhön" tai niin sanottuun kaiken teoriaan, jonka vääntäminen ja ehkä puhtaan teoreettinen fysiikka muutenkin on sitten sitä "tiedeyhteisön sisällä harjoitettua pseudotiedettä", jossa nk.oikean ja väärän tieteen ero hämärtyy kun mietitään miten kaikki saataisiin saman kaavan alle. En tosissaan tiedä mitään siitä mitä sillä kentällä tehdään näiden eri mittakaavoissa ja "reference frameissa" tehtyjen kartoitustapojen ristiriitojen ratkaisemiseksi, tipahdin kärryiltä viimeistään 11-ulotteisen superpainovoiman spekulaatioiden kohdalla, mutta jotain tosi outoa siellä on :p

Piti hetki miettiä mitä tarkoitat. Jos ymmärsin oikein, ajatus olisi, että kvanttimekaniikka on samankaltaista pseudotieteisiin siinä suhteessa, että kummankaan objekteja ei voi havainnoida empiirisesti? Tämähän ei ainakaan pidä paikkaansa, sillä kvanttimekaniikka on kuitenkin empiiristä, vaikkakin sen objektien havaitsemiseen tarvitaan apuvälineitä. Jo esimerkiksi bakteerien tutkimiseen tarvitaan välttämättä mikroskooppia. Niinkin äärimmäisillä rajoilla menevä asia kuin Higgsin hiukkanen todennettiin empiirisin menetelmin. Sen sijaan jos puhutaan vaikkapa demoneista bakteerien sijaan, kyseessä ei ole enää tieteellinen hypoteesi. En väitä että olisi täydellisen absurdi uskoa demoneihin biologian aikakaudella, mutta väitän, että tällöin ei pitäisi puhua tieteestä. Pseudotieteen erottaa tieteestä sen metodi; tieteessä on hypoteesejä, jotka täytyy voida periaatteessa kumota empiirisellä havainnolla, kun taas pseudotieteen objekteille tämä ei päde, vaan siinä havainnot voidaan joka tapauksessa sovittaa teoriaan, mikä tekee tieteellisyyden idean tyhjäksi.

EDIT: Siitähän on kai kiistaa tieteenfilosofiassa, ovatko kvanttimekaniikan objektit todella olemassa reaalisina entiteetteinä. Tämä ei kuitenkaan ole olennainen kysymys tieteen ja pseudotieteen erottelussa, vaan kuten sanoin, niiden metodiikka. Ei ole tiedettä ilman falsifioitavuutta, sillä ilman tätä kriteeriä jokainen havainto voidaan saada tukemaan mitä tahansa teoriaa.

[Spirare]

Jonkun hiukkaskiihdyttimen avulla suoritettavat kokeet ovat vielä sen verran irrallaan arkikokemuksesta (ja oletettavasti monimutkaisen päättelyketjun päässä suorista havainnoista), että ei ihme jos niiden tulokset eivät auta tekemään eroa pseudotieteen ja vakavasti otettavien teorioiden välillä. Puhutaan kuitenkin sellaisen mittakaavan abstraktioista, että ne eivät kerta kaikkiaan näyttäydy siinä mielessä empiirisinä todisteina, kuin vaikkapa tällainen visuaalinen demonstraatio nestedynamiikasta: https://www.youtube.com/watch?v=p08_KlTKP50

Kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa hälvenee epäilys fysiikan teorioiden oikeellisuudesta, kun sen avulla rakennetaan arkielämään liittyvää teknologiaa. Esimerkiksi GPS-navigointisysteemiä suunniteltaessa piti ottaa Einsteinin suhteellisuusteorian ennustama aikadilataatio huomioon, jotta paikannus pysyisi tarkkana. Toisaalta taas Einstein itse ei tosiaan hyväksynyt kvanttifysiikan ns. Kööpenhaminan tulkintaa, ja sen järjenvastaisuuden osoittaakseen kirjoitti parin kollegan kanssa paperin ajatuskokeesta joka tunnetaan EPR-paradoksina. Nykyään kuitenkin tuossa ajatuskokeessa esitetty kvanttilomittuminen on kokeellisesti vahvistettu moneen kertaan, ja ilmiöön perustuvaa teknologiaa kaavaillaan käytettäväksi mm. tietoliikenteen salaamisessa.

EPR-paradoksin tapaus on ihan hyvä osoitus tieteellisen metodin toimivuudesta: Einstein yritti todistaa vääräksi teoriaa jonka omassa subjektiivisessa intuitiossaan koki vääräksi, mutta toimimalla tieteen pelisääntöjen mukaan päätyikin osoittamaan oman intuitionsa virheelliseksi.

Muutamaa kirjaa voisin suositella kvanttifysiikasta kiinnostuneille:

-Richard Feynman: QED - Valon ja aineen ihmeellinen teoria
-Anton Zeilinger: Fotonien tanssi - Einsteinista kvanttiteleportaatioon
-Tarja Kallio-Tamminen: Kvanttilainen todellisuus

Kaikki ihan kansantajuisia laitoksia, kaksi ensimmäistä fyysikoiden kirjoittamia selostuksia koejärjestelyistä ja niiden tulosten seurauksista. Kallio-Tammisen teos on maallikoille suunnattu versio hänen teoreettisen filosofian väitöskirjastaan, paikoitellen melko raskasta luettavaa. Edit: ehdinkin mainostaa tätä jo tuolla toisessa ketjussa.

[Insanus]

Piti hetki miettiä mitä tarkoitat. Jos ymmärsin oikein, ajatus olisi, että kvanttimekaniikka on samankaltaista pseudotieteisiin siinä suhteessa, että kummankaan objekteja ei voi havainnoida empiirisesti? Tämähän ei ainakaan pidä paikkaansa, sillä kvanttimekaniikka on kuitenkin empiiristä, vaikkakin sen objektien havaitsemiseen tarvitaan apuvälineitä.

En tarkoittanut sitä. Kvanttimekaniikka on empiiristä, teoreettinen fysiikka ei aina ole.

Pseudotieteen erottaa tieteestä sen metodi; tieteessä on hypoteesejä, jotka täytyy voida periaatteessa kumota empiirisellä havainnolla, kun taas pseudotieteen objekteille tämä ei päde, vaan siinä havainnot voidaan joka tapauksessa sovittaa teoriaan, mikä tekee tieteellisyyden idean tyhjäksi.

Nimenomaan, tämän eron yritin itsekin mainita aiemmassa viestissä. Tarkoitin "pseudotieteen ja nk.oikean tieteen hämärällä rajalla" sellaisia teoreettisia malleja kuin M-teoriaa. Eli, että on teoria/hypoteesi joka ei toistaiseksi ole falsifioitavissa, koska edellytetään havaintoja niin mikroskooppisen pieniltä tasoilta ettei niitä voida havaita & siten empiirisyys on siltä osin vielä kadoksissa.

[Insanus]

Ja epäilys fysiikan teorioiden oikeellisuudesta ei tietenkään katoa mihinkään kun rakennetaan toimivaa teknologiaa On mainiota että osataan soveltaa todellisuuden kartoitusta tuottamaan vempeleitä, mutta vielä enemmän fysiikan eteneminen henk.koht. ruokkii uteliaisuutta siitä mitä uuden löydön takana on & mitä sen takana on & onko vielä perustavanlaatuisempaa esitystapaa & onko laeilla poikkeustapauksia, vai ovatko ne yleistyksiä jne. Vaikuttaa siltä että kehitys tuolla etenee niin käsittämätöntä tahtia, että helposti voi käydä niin että nyt kun heittää jonkin villin ajatuksen spekuloitavaksi niin kohta huomaa että se todistettu jo vääräksi (tai oikeaksi!) jo 60-70 vuotta sitten.
Antaa jollain tavalla mukavan tunteen kun saa edes ajoittaisen välähdyksen mielessään siitä missä suunnassa moderni tiede on; että ollaan niin pitkällä että melko kieroja metafyysisiä spekulaatioitakin voidaan todella jo mallintaa & testata empiirisesti & että tietyssä mielessä fysiikan ja okkultismin kielet eivät ole aivan niin kaukana toisistaan kuin mitä alun perin olisin itse kuvitellut. Riittävällä teoreettisella tietämyksellä ja mielikuvituksella aivan varmasti olisi mahdollista kääntää okkultismin ajatuksia matematiikan kielelle ja siitä testattavaksi