Misantropia

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
Locked
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Misantropia

Post by Wyrmfang »

Tämä on aihe, joka on varmaan jossain määrin tuttu lähes kaikille foorumin lukijoille, mutta siitä ei ole taidettu vielä suoraan keskustella. Aiheesta on hiljattain ilmestynyt myös kirja Juri Nummelin (toim.):Misantropian historia. En ole lukenut kirjaa, mutta olen vilkuillut sitä ja lukenut muutamia arvosteluja. Vaikuttaisi siltä, että ennen kaikkea aiheen epämääräisyyden ja vähäisen olemassaolevan taustatutkimuksen takia teos ei ole mitenkään maatamullistava.

Suuren yleisön kanta lienee jotain sellaista, että misantropiassa on kyse joko sosiaalisesta epäkypsyydestä tai selkästä sairaudesta. Kuinka ylipäätään loogisesti on mahdollista olla misantrooppi muuten kuin tappamalla itsensä, sillä misantrooppi itsekin on ihminen? Olen lopulta suuren yleisön kannalla tässä, mutta kysymys ei ole näin yksinkertainen. Nimittäin toisaalta voidaan kysyä, kuinka ihmiskunnan historiaa, erityisesti ehkä 1900-lukua katsomalla voi käytännössä päätyä mihinkään muuhun kuin misantropiaan. Useimpien vastaus lienee, että kannattaako sellaista pahaa ajatella, jolle ei voi tehdä mitään. Tämä ei voi, ainakaan ilman syvällisempää perustelua, kuitenkaan tyydyttää vakavaa ajattelijaa. Oma vastaukseni on Kantin hengessä, että ihmisyys täytyy hahmottaa kahdesta eri näkökulmasta, siitä mitä on, ja siitä mitä pitäisi olla. Jos katsomme maailmaa siten kuinka se on, misantropialta on mielestäni käytännössä mahdotonta välttyä. Ihmisyys ei kuitenkaan ole vain tosiasioiden havainnointia, vaan aktiivista vaikuttamista maailmaan. Tästä näkökulmasta misantropia on suorastaan sisäisesti ristiriitaista. Ihmisyyden haasteen ylipäätään voisi ehkä muotoilla kysymyksenä, kuinka sovittaa yhteen nämä näkökulmat, jotka tavallaan vaativat koko potin itselleen, mutta eivät kuitenkaan lopulta rehellisesti kestä yksinään.

Hahmotan itse myös misantropian kahtalaisena. Toisaalta on pohjimmiltaan moraaliseen närkästymiseen pohjaavaa misantropiaa, joka kääntyy lopulta itseinhoksi. Tällainen misantropia on yleensä ulkopuolisen helppo tunnistaa pikemminkin peloksi kuin vihaksi. Tämä ristiriitaisuus näkyy tyypillisesti esimerkiksi varovaisuutena tehdä pienintäkään väkivaltaista tekoa, vaikka "millään ei ole mitään väliä". Toisaalta on misantropiaa, jossa aktiivista väkivaltaa todella käytetään, tai ainakin sitä voitaisiin estoitta käyttää. Tyypillisesti ihmisyys nähdään heikkoutena, josta tulisi päästä "yli-ihmisyyteen". Sen enempää nyt vielä ainakaan perustelematta, näkisin tämän jälkimmäisen misantropian vielä vaikeampana heikkoutena. Siinä missä ensin mainitussa misantropiassa ristiriita on siinä määrin lähellä pintaa, että siihen on hyvin mahdollista päästä käsiksi, jälkimmäisessä tapauksessa ihmisyydestä ehkä todella on jo tuhottu jotain, mutta tuo osa on ihmisessä juuri se, mikä nousee eläimellisyyden yläpuolelle ja ylipäätään kykenee asettamaan ideaaleja kuten "ihmisyyden tuhoutuminen".

Aiheesta voi jatkaa vapaasti, katsotaan mihin suuntaan lähtee.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Misantropia

Post by Insanus »

Loogisesti on varsin mahdollista olla misantrooppi vain tuntemalla kuvotuksen tunnetta ihmiskuntaa kohtaan. Ei ole mitään pakollista yhtäläisyysviivaa vitutuksen ja itsemurhan välillä tai perustetta sille kuinka se olisi jotenkin loogisesti mahdotonta? Misantropia ei kuitenkaan tarkoita periaatteellista vihaa elämää itseään kohtaan tai ihmisen kasvun mahdollisuuksien kieltämistä vaan kuvotusta ihmiseen nyt.

Kypsyysasiasta misantroopisti voisi sanoa, että niin sanottu kypsyys nähdäkseni harvoin tarkoittaa aktiivista itselähtöistä rakkautta tai edes pyrkimystä siihen & on ennemmin alistuvaa ja reaktiivista laatua. Joskus vaikuttaa siltä, että mitä kovemmin kieltää sen, että tässä olisi vielä kasvettavaa jäljellä, niin sitä kypsempi on.
Esim. se "ei voi mitään" kannanottona maailman kurjuuteen kokonaisuutena on asennevamma, jolla ei ole yhtään mitään tekemistä älykkyyden tai logiikan kanssa, ja jos tällainen suuri yleisö puhuu jostain "sosiaalisesta kypsyydestä joka misantroopilta puuttuu" niin huh hei.

Ihmisyys on ok ja kaunista kaikessa klähmässään, keskeneräisyydessään jne. mutta ihmisyyden kehittymättömien mutta mahdollisten hyvien ja kauniiden puolien vältteleminen ja mitätöiminen epärehellisyydellä tuntuu siltä (ehkä "vain oman pään sisäiseltä", mutta ei se lopulta ikinä ole niin musta-valko-joko-tai mikä tulee ulkoa ja mikä ei) ongelmalta johon misantrooppi reagoi. Siitä perustellusti ainakin syntyisi epäusko ihmislajia kohtaan. Ja vihatessaan ihmistä, vihaa varmaankin inhimillisyyttä, kerran ei eläimiä vihaa. Olisi minusta uskottavaa yleistää niinkin että viha ei kohdistu inhimillisyyttä itseään, vaan sen puutetta kohtaan. Avaisi monta lukkoa.

Aika hyvä kysymys iänikuisen mikset-tapa-ittees-nihilisti-jutun kylkeen on "miten kukaan voi olla misantrooppi ilman lujaa uskoa ihmiseen"? Uskon ihmiseen on pakko olla ainakin ollut korkealla (ja mielestäni se voi yhä olla ideaalina) jos voi pettyä niin syvästi todellisuuteen ja alkaa tarkastella pelkkiä rodun puutteita.

Sellainen yliaggressiivinenkin misantropia (yli-ihminen joka tuhoaa ihmisyyden tms.homma) voisi hyvin olla ennemmin huuto ihmisyyden puolesta, kuin kapinaa sitä ja sen oletettua pahuutta vastaan: kenties myös joskus ainoa näkyvissä oleva vaihtoehto väsyneeseen nihilismiin vaipumisen sijaan. Jos vedetään esimerkki överiksi, niin kuvasto räjähtävistä ostoskeskuksista ja konekivääreillä lahdatuista "ykkösistä ja nollista" viehättänee joitain juuri sen takia että siinä poistetaan väkivalloin merkityksetöntä ja tarpeetonta massaa jonkin kauniimman ja paremman tieltä. Se, että tällaisen motivaationa ei olisikaan mikään "parempi" vaan se "ettei millään ole mitään väliä" tai että "ihminen on halveksuttava ja mitätön" vain alleviivaa täsmälleen samaa pointtia. Väkivaltaa siksi ettei millään ole mitään väliä, eli koska jollain pitäisi olla jotain väliä. Tunnepohjaista logiikkaa.

Vasemman käden filantropiaa? :)
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Mars
Posts: 186
Joined: Wed May 15, 2013 1:54 pm

Re: Misantropia

Post by Mars »

Vastaan omaelämäkerrallisesti. Olin nuorempana hyvin misantrooppinen, kunnes käsitin vihani kohdistuvan illuusioon. Projisoin käsitteeseen "ihmiskunta" kaikki ne piirteet joita halveksin muissa ihmisissä, ajan hengessä ja itsessäni. Ylläpidin tätä kuplaa useita vuosia nuoruudessani, kunnes se alkoi pikkuhiljaa täyttyä rei'istä oppiessani kohtaamaan yksittäiset ihmiset ihmisinä eikä minään aivottomana harmaana massana. Useat piirteet aikamme kollektiivisessa hengessä toki herättävät puistatuksia edelleen, mutta tuomitsemattomuutta harjoittamalla pyrin olemaan takertumatta tähänkään.

Ainakin omalla kohdallani misantropiaan vaikutti olennaisesti teini-iän ja varhaisen aikuisuuden introverttius yhdistettynä voimakkaaseen taiteelliseen ja (AT:n termein) punaiseen impulssiin ja eskapismiin. Näistä syntyi melkoinen itsetärkeilysoppa joka ei tosin omalla kohdallani ollut vaarassa purkautua mihinkään muuhun kuin omaan itseeni. Lienee johdatusta että ensimmäinen okkulttinen auktoriteettini oli Blavatsky, joka loi polulleni vahvan eettisen pohjan eikä esim. Crowley, johon tutustuminen tässä vaiheessa olisi johtanut melko varmasti ongelmiin.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Misantropia

Post by Wyrmfang »

Insanus wrote:Loogisesti on varsin mahdollista olla misantrooppi vain tuntemalla kuvotuksen tunnetta ihmiskuntaa kohtaan. Ei ole mitään pakollista yhtäläisyysviivaa vitutuksen ja itsemurhan välillä tai perustetta sille kuinka se olisi jotenkin loogisesti mahdotonta? Misantropia ei kuitenkaan tarkoita periaatteellista vihaa elämää itseään kohtaan tai ihmisen kasvun mahdollisuuksien kieltämistä vaan kuvotusta ihmiseen nyt.
Määrittelykysymyksiä tietysti, mutta minun kirjoissa misantropia tarkoittaa nimenomaan vihaa ihmislajia kohtaan ja juuri täydellistä pessimismiä kehityksen suhteen. Tämän määritelmän pohjalta ristiriita on ilmeinen, vaikka ei ehkä looginen ihan tiukan formaalin logiikan mielessä.
Insanus wrote: Kypsyysasiasta misantroopisti voisi sanoa, että niin sanottu kypsyys nähdäkseni harvoin tarkoittaa aktiivista itselähtöistä rakkautta tai edes pyrkimystä siihen & on ennemmin alistuvaa ja reaktiivista laatua. Joskus vaikuttaa siltä, että mitä kovemmin kieltää sen, että tässä olisi vielä kasvettavaa jäljellä, niin sitä kypsempi on.
Esim. se "ei voi mitään" kannanottona maailman kurjuuteen kokonaisuutena on asennevamma, jolla ei ole yhtään mitään tekemistä älykkyyden tai logiikan kanssa, ja jos tällainen suuri yleisö puhuu jostain "sosiaalisesta kypsyydestä joka misantroopilta puuttuu" niin huh hei.
Kypsyys viittaa tietysti jonkinlaiseen valmiuteen ja kehityksen loppuun. Sanoisin että valtaosan ihmisistä dharma ei ole kehittyä valtavasti, ja he ovat siksi kypsiä omassa kehityksessään. Misantrooppi taas omaa enemmän reaalista potentiaalia kehitykseen mutta misanproottailemalla kuluttaa sen täyteen turhuuteen, tai kääntää paremminkin jopa kehitystä vastaan, ja on siis epäkypsä muutenkin kuin konventionaalisuuden näkökulmasta.
Mars wrote:Vastaan omaelämäkerrallisesti. Olin nuorempana hyvin misantrooppinen, kunnes käsitin vihani kohdistuvan illuusioon. Projisoin käsitteeseen "ihmiskunta" kaikki ne piirteet joita halveksin muissa ihmisissä, ajan hengessä ja itsessäni. Ylläpidin tätä kuplaa useita vuosia nuoruudessani, kunnes se alkoi pikkuhiljaa täyttyä rei'istä oppiessani kohtaamaan yksittäiset ihmiset ihmisinä eikä minään aivottomana harmaana massana. Useat piirteet aikamme kollektiivisessa hengessä toki herättävät puistatuksia edelleen, mutta tuomitsemattomuutta harjoittamalla pyrin olemaan takertumatta tähänkään.
Tämä tuntuisi olevan melkein välttämätön vaihe kenen satanismiin kallellaan olevilla ihmisillä. Ja omanlaistaan epäkypsyyttä on yleensä ajatella olevansa siitä kokonaan yli, sillä johan edes jossain määrin henkinen ihminen tulisi enemmän tai vähemmän tunnetuksi filantroopiksi, mikäli haluaisi valjastaa kokonaan oivalluksensa yhteiseen käyttöön. Kyky nauraa itselleen tässä asiassa on melko korvaamaton.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Misantropia

Post by Nefastos »

Insanus wrote:Aika hyvä kysymys iänikuisen mikset-tapa-ittees-nihilisti-jutun kylkeen on "miten kukaan voi olla misantrooppi ilman lujaa uskoa ihmiseen"?
Wyrmfang wrote:Määrittelykysymyksiä tietysti, mutta minun kirjoissa misantropia tarkoittaa nimenomaan vihaa ihmislajia kohtaan ja juuri täydellistä pessimismiä kehityksen suhteen.


Tässä varmaan kulkeekin olennainen raja kahdenlaisen misantropian välillä. Toinen on sellaista, missä ihmiskunnan henkilökohtaisesti aavistetuista & kaivatuista kehitysvoimista ei käytännön tasolla näe toivomaansa aktualisoitumista, mistä syntyy ahdistus & vihastuminen - silti se ei välttämättä vaikuta tukahduttavasti ajatukseen siitä, millainen ihmisen tulisi olla, tai millainen se ehkä tulee olemaan. Täydellisen pessimismin misantropia puolestaan ei yhdistä teoreettista ihannetta enää käytännöllisiin lainalaisuuksiin. Nietzsche vastaan Linkola, tjsp.

Mars viittasi Blavatskyyn positiivisesti, & olen tässä samoilla linjoilla mm. sikäli, että HPB seuraa ihmiskehityksensä kuvauksessa intialaista epookkiajattelua ("manvantarat" eli kreikan aionit, PITKÄT kehitysaikakaudet). Kun ihmisyyden evoluutiota ajattelee miljoonissa eikä tuhansissa vuosissa, oma raivo & vimma rauhoittuu melko lailla. Hengen evoluutio saattaa olla nopeampaa kuin aineen, mutta koko ihmislajin näkökulmasta sekin on niin tavattoman hidasta, ettei historiallisesti tunnettavissa oleva aika vielä voi vielä juuri paljastaa ihmisyyden todella selkeää kehittymistä pois eläinkuntaan kuuluvista reaktiivisuudesta, itsekkyydestä, brutaaliudesta & muista meille nykyään alhaisina näyttäytyvistä piirteistä.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Misantropia

Post by Cancer »

Olen kirjoittamassa artikkelia / laajahkoa kritiikkiä mainitusta Misantropian historiasta, joka ei tosiaan ole teoksena mitenkään ihmeellinen. Kirjoittajat eivät vaivaudu panemaan mitään todella omaansa likoon aiheen käsittelyssä vaan tyytyvät kommentoimaan tunnettujen, misantrooppeina pidettyjen filosofien ym. oppeja laimeiden mielipidekirjoitusten sävyyn. Juuri tällaista puolihuolimatonta kommentointia analysoimalla pääsee kuitenkin käsiksi ajan henkeen - ihmisten tiedostamattomiin asenteisiin - aivan eri tavalla kuin pidemmälle vietyä, harkitumpaa ajattelua tutkimalla. Siksi olenkin saanut kirjasta paljon irti.

Esimerkiksi tuota mainittua eroa kahden erilaisen misantropian välillä ei kirjassa tehdä ainakaan kovin selkeästi, eikä sitä tunnuta yleisemminkään tiedostettavan. Vaikuttaa siltä, että henkilö, jonka pettymys ihmiskuntaan johtaa aktiiviseen vihaan eikä vaikkapa haluun vetäytyä maailmasta, nähdään kulttuurissamme helposti juuri täydellisen pessimismin misantrooppina. Viha sinänsä on jotenkin liikaa länsimaiden nykyisessä ideologisessa ilmapiirissä kasvaneelle ihmiselle, ja siksi se tuomitaan heti itsetuhoon päätyväksi järjettömyydeksi tyyliin "tapa itsesi, misantrooppi". Halu todella muuttaa asioita, tehdä muutakin kuin "olla ajattelematta pahaa, jolle ei voi mitään" on pelottavaa, koska se on väistämättä jollain tavoin väkivaltaista.

Yksi kirjan kiinnostavimmista havainnoista mainitaan heti takakannessa: misantropia on kautta historian ollut virallisen ajattelun kääntöpuoli. Tätä taustaa vasten ajatuskulkuani voisi jatkaa väitteeseen, että misantropiaksi tai vastaavaksi "itsetuhoiseksi järjettömyydeksi" nimitetään kussakin yhteiskunnassa ideologiaa, joka on vallitsevan ideologian vastainen. Nykyään misantropia, "tavallisen yksilön merkityksen kieltäminen" - kuten eräs Misantropian historian kirjoittajista aatetta luonnehtii - yhdistetään esimerkiksi totalitarismiin ja uskonnolliseen fundamentalismiin. Joskus mennään niin pitkälle, että mustalle listalle päätyy noiden idealismin irvikuvien lisäksi idealismi ylipäätään: ajatellaan, että jos korkein arvo asetetaan johonkin muualle kuin ihmisyksilöön ja hänen (aineelliseen) hyvinvointiinsa, on tuloksena lopulta välttämättä ruumiskasoja tai ainakin jonkinlainen katastrofi. Yksilötasolla näkisin tästä oireellisena sen ajatuksen, että kaikki ponnistelu esimerkiksi oman nautinnonhalun tai muun paheen voittamiseksi "johtaa kuitenkin vain sen palaamiseen voimakkaampana" ---> ihminen on eläin, ja minkään muun väittäminen on arveluttavaa kuin utopistinen poliittinen ohjelma.

Ydinpointtini on, että idealismi tuntuu aina edellyttävän vihaa jotakin kohtaan; tarkemmin sanottuna vihaa joitakin ihmisen ominaisuuksia kohtaan - siis kärjistettynä jonkinasteista misantropiaa. Vasemman käden filantropia / humanismi on kiva termi.
Tiden läker inga sår.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Misantropia

Post by Insanus »

Nefastos wrote:

Kun ihmisyyden evoluutiota ajattelee miljoonissa eikä tuhansissa vuosissa, oma raivo & vimma rauhoittuu melko lailla. Hengen evoluutio saattaa olla nopeampaa kuin aineen, mutta koko ihmislajin näkökulmasta sekin on niin tavattoman hidasta, ettei historiallisesti tunnettavissa oleva aika vielä voi vielä juuri paljastaa ihmisyyden todella selkeää kehittymistä pois eläinkuntaan kuuluvista reaktiivisuudesta, itsekkyydestä, brutaaliudesta & muista meille nykyään alhaisina näyttäytyvistä piirteistä.
Eläinkunnan "itsekkyys ja brutaalius" on kuitenkin jotain minkä motivaationa on itsesäilytys tai välittömään uhkaan reagoiminen, kun taas ihmisten parissa harva kykenee toimimaan aggressiivisesti/väkivaltaisesti vain noissa tilanteissa, koska uhan kohteena on myös oma ego ja narsismi.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Locked