Esimerkkejä vasenkätisestä kristillisyydestä

[H. Nox]

Lueskeltuani viime päivinä huolellisesti Paul Koudounarisin uskomatonta teosta The Empire of Deathia, palasi jälleen mieleeni kristilliset traditiot jotka ovat kallellaan hyvin voimakkaasti vasenkätiseen uskonnollisuuteen. Tai pikemminkin edustavat sitä hyvinkin puhtaasti.

Olen ollut pitkään taipuvainen näkemään hyvin kirkkaan vasenkätisen palvonnan kirjon esimerkiksi Jeesuksen ihmeteoissa, ristikuoleman mystiikassa, sekä ohjeistuksissa opetuslapsille; Jobin kirjassa puolestaan kuvataan jotakin niin käsittämätöntä Jumalan silmästä silmään kohtaamista, ettei sen enteenä voi olla kuin suunnaton inhimillinen katastrofi; kristillisyyden monet pyhimykset ovat marttyyrejä ja heidän kuolintapansa on usein huomattavasti heidän elämäänsä keskeisempi osa heille omistautuneen kultin kuvastoa. On myös mielenkiintoinen tosiasia, että kristillinen seurakunta sai alkunsa maan alla hautaholveissa.

Myös mm. katolilaisessa luostariperinteessä on aikojen saatossa ollut niin hurjaa meininkiä että Intian aghori-joogit menettävät ainutlaatuisuutensa kertaheitolla. Tästä hyvänä, äärimmäisenä esimerkkinä mainittakoon ilmeisestikin 1800-luvun lopulla ulkopuolisesta pakotuksesta suljettu salaperäinen nunnaluostari Sepolta Vive, jonka maanalaisissa tiloissa eristettyinä eläneiden sisarien tervehdys toisilleen oli muistutus kuolemasta. Luostarissa kuolleet nunnat jätettiin usein kuolinsijoilleen lojumaan hyvinkin pitkiksi ajoiksi. Tämän jälkeen useat ruumiit balsamoitiin ja asetettiin näytille luostarin tiloihin, käsikädessä pääkallojen ja ihmisluista valmistettujen symbolien kanssa. Luostarin sisaret nukkuivat ruumisarkuissa ja viettivät tuntikausia vuorokaudesta meditoiden kuolemaa. Luostarin nimi tarkoittaa "elävältä haudattua", ollen täten erityisen kuvaava. Nimen teologinen pohja oli ilmeisestikin Kristuksen maan päälle tulemisen meditoimisessa, eli 'sielun elävältä hautautumisessa'.

Vaikka tässä onkin kyseessä vain yksi äärimmäinen esimerkki, on kuitenkin vastaavanlainen lähestymistapa hyvin keskeinen osa kristillisen tradition hartaudenharjoitusta. Pääsiäisajan paastot, jotka liittyvät kristuksen kärsimyksen meditoimiseen ovat todella universaaleja kristillisessä maailmassa. Katolilaisuuden piirissä on myös monia hyvin mystisiä harjoituksia, jotka liittyvät esimerkiksi Marian sydämen hyveiden ja surujen löytämiseen, liittyen voimakkaasti seuratun teologian toteuttamiseen elämässä omakohtaisella tavalla.

Mortifikaatio, jota Azazelin Tähti pitää keskeisenä osana aktiivista hengellisyyttä, on ollut läpi historian hyvin voimakkaasti keskeinen osa myös kristinuskoa. Näkisin, että tämän kuvaston ja lähestymistavan voimakas ja syvä merkityksellisyys katoaa rakenteesta vasta kun hartaudenharjoitus vakavana pyrkimyksenä kohti henkistä päämäärää lakkaa. Mortifikaation jokatasoinen välttämättömyys pyrkimyksestä ja traditiosta katoaa vasta kun sen tähtäimessä oleva päämäärä on tullut niin arkiseksi, ettei kuoleman käsitteistöön kulttuurillisesti sidottua "käsittämättömän toiseuden" kaipuuta enää osata kokea. Vaikka itse väittäisin, että todellinen, syvällinen hartaus kumpuaa juurikin tuosta "käsittämättömästä toiseudesta", sen kaipuusta, sen löytämisestä ja yhä uudelleen kadottamisesta, etc. Näin ollen mortifikaatiotematiikka voitaisiin jopa nähdä eräänlaisena esoterian ja eksoterian jakavana verhona. Ironisesti kenties sinä samana temppelin kahtia jakavana verhona, jonka Jeesus repi juuri omalla kuolemallaan.

Jos aiheeseen liittyen herää ajatuksia, enemmän esimerkkejä, huomioita, niin sana on vapaa.

[obnoxion]

Jos aiheeseen liittyen herää ajatuksia, enemmän esimerkkejä, huomioita, niin sana on vapaa.

Tässä eräs esimerkki ”raamatullisesta tantrasta”, joka saattaa olla kiinnostava:

Hesekielin kirjan neljännessä luvussa määrää Jumala profeetalleen hyvin tantrisen harjoituksen. Hesekielin on maattava ensin vasemmalla kyljellään 390 päivää, ja tämän jälkeen oikealla kyljellään saman aikaa. Lisäksi hänen tuli ottaa nisuja, ohria, papuja, herneitä, hirssiä ja kolmitahkoista vehnää, ja laittaa ne samaan astiaan ja tehdä niistä itselleen leipää. Tätä leipää Hesekielin oli syötävä yhtä monta päivää kun oli kyljellään. Lisäksi tämä leipä tuli paistaa ”ihmisulostuksella”.

Tämä viimeinen ohje oli Hesekielille liikaa, ja hän puhutteli jumalaansa: "Voi Herra, Herra! Katso, ei milloinkaan ole minun sieluni ollut saastutettu, minä en ole syönyt itsestään kuollutta enkä kuoliaaksi raadeltua nuoruudestani tähän asti, eikä ole mitään saastaista lihaa minun suuhuni tullut."

Jumala antoi lievemmän ohjeen: ” Katso, minä annan sinulle eläimen lannan ihmisen jäljen sijaan; valmista leipäsi sen päällä".

Hesekiel on esoteerisesti merkittävä profeetta, sillä kabbalistit sanovat että Genesiksen ja Hesekielin kirjan ensimmäiset luvut ovat Vanhan testamentin tärkeimmät. Hesekielin ensimmäisestä luvusta juontaakin koko Merkavah-perinne.

Olen usein ajatellut, kuinka merkittävä profeetta Hesekiel olisikaan ollut, mikäli hän ei olisi niskuroinut harjoituksensa suhteen. Hänen itsensaastuttamista kohtaan tuntemansa huoli saa hänet kieltäytymään jumalansa suorasta ohjeistuksesta. Olen itse ajatellut että tässä Hesekiel ei yllä korkeimpaan harjoitukseen, vaan pitäytyy vähäisemmässä. Ja olen ajatellut että tämä on eräs Raamatun sisäisiä käännekohtia, joka vaikutti Hesekielin profetian henkiseen laatuun, ja siten koko Raamattuun.

Alkuperäinen vaatimushan ei ollut eettisesti arveluttava, vaan koski ennemmin rituaalipuhtautta. Ja juuri rituaalipuhtauhtauden rikkomisesta on paljolti kysymys myös alkuperäisessä tantrisessa antinomiassa.

[Nefastos]

Myös mm. katolilaisessa luostariperinteessä on aikojen saatossa ollut niin hurjaa meininkiä että Intian aghori-joogit menettävät ainutlaatuisuutensa kertaheitolla.

Kyllä, ja ortodoksisessa perinteessä myös. Tosin suuri osa "erämaaisien" tarinoista osuukin ajalle ennen kirkkojen erkaantumista. Joka tapauksessa syvä, ettenkö sanoisi nöyristelevä into noiden fanaattisesti lihankielteisten erakkomunkkien ponnisteluja kohtaan on & on ollut yksi läpitunkeva piirre kristillisessä hartaudenharjoituksessa. Ei toki ainoa, tai välttämätön.

Mortifikaatio, jota Azazelin Tähti pitää keskeisenä osana aktiivista hengellisyyttä, on ollut läpi historian hyvin voimakkaasti keskeinen osa myös kristinuskoa. Näkisin, että tämän kuvaston ja lähestymistavan voimakas ja syvä merkityksellisyys katoaa rakenteesta vasta kun hartaudenharjoitus vakavana pyrkimyksenä kohti henkistä päämäärää lakkaa.

Niin... Toisessa keskustelussa oli taannoin puhetta siitä, että on olemassa kahdenlaista Mustaa (aspektia) henkisessä pyrinnössä: "antikosmista" & "maahan palaavaa". Mielipiteeni on, että näistä ensimmäinen on Mustan Punainen aspekti & jälkimmäinen Mustan Valkea aspekti. Ensin mainittu voimakkaasti korostettuna johtaa sellaiseen nekrosofiaan, jossa tuhosta tulee itseisarvo & pyhyyden ilmaisua sinänsä. Sellaista voi ilmentyä jokaisessa uskonnossa, jopa ateistisissa ideologioissa yhtä lailla; se on ihmismielen äärimmäistä pimeyteen käpertymistä, & tuttu ilmiö monesta Azazelin Tähden julkaisustakin.

Näin ollen mortifikaatiotematiikka voitaisiin jopa nähdä eräänlaisena esoterian ja eksoterian jakavana verhona...

Ainakin, mitä tulee kristillisyyteen.

Jos halutaan, niin tässä voidaan jälleen nähdä se "erämaan suuren ja viisaan hengen" läsnäolo, joka jakaa rakenteen kahtaalle. Toisaalla ovat ne lihansa & mielensä kiduttajat, jotka ovat halukkaita kärsimään marttyyriuden massojen eduksi, mutta jotka lankeavat äärimmäiseen hybrikseen & vallanjanoon elleivät kykene "tekemään [auringon prosessia] jälleen maaksi", Tabula Smaragdinan sanoin. Ja toisaalla ne verhon eksoteeriselle puolelle jäävät, joita kiihottaa tämän maailman loisto.

Erittäin selvästi tämä näkyy Pietarinkirkossa, jossa giganttiset marmoripatsaat kidutetuista & alttiisti ristille heittäytyvistä pyhimyksistä katsovat kaikkialta kullatuista korkeuksistaan, mittaamattomien taideaarteiden & poliittisen vallan monumenttien keskeltä. Nämä kaksi ääripäätä - äärimmäinen lihankielteisyys & äärimmäinen maalliselle antautuminen - ovat vain näennäisiä vastapoolia: tosiasiassa ne ylläpitävät toinen toistaan.

...Ironisesti kenties sinä samana temppelin kahtia jakavana verhona, jonka Jeesus repi juuri omalla kuolemallaan.

Erittäin hyvä huomio.