Demonologia part II

[H. Nox]

En lähtenyt enää tätä toimittamaan aiempaan ketjuun koska aihe hyppää jo sen verran sivuun, että sitä lienee parempi käsitellä erikseen. Päätin myös aloittaa uuden keskustelun aiheesta vanhan tyngäksi jääneen keskustelun (demonologia) jatkamisen sijasta. Kimmoke tähän lähti alla mainitusta ketjusta:

[quote="Nefastos topickissa "Kuoleman personifikaatiot suomalaisuudessa""]Siis ajatus siitä, että nimenomaan alisen henget ovat yleisesti se energiasubstanssin pohja, tai energiapotentiaali sinänsä, joka antaa loitsijalle tämän voiman. Mistä tullaan seuran sisäpiirissä juuri keskusteltuun ajatukseen demoneista ("manalaisista" voimista) riimuina, maagisen vaikutuksen perusenergiana.[/quote]

Demonologia/järjestelmällinen henkioppi on erottamaton osa länsimaalaista okkultismia. Mutta siitäkin huolimatta aiheen julkinen käsittely esim kirjallisuudessa tuntuu useimmiten aivan luokattomalta ja hyvin tunteisiin vetoavasti harhaan johtavalta. Lukuunottamatta fra Nefastoksen Saturnuksen evankeliumia/Demonien kuutiota, Legiferia ja muutamia muita artikkeleja, olen kohdannut vain aivan yksittäisiä varteenotettavasti esitettyjä tutkimuksia aiheesta. Tämä siitäkin huolimatta, että aiheesta on olemassa kirjallisuutta roppakaupalla. Huomauttaisin kuitenkin, että nyt en niinkään viittaa itse alkuperäisiin grimoaareihin, vaan näistä johdettuihin moderneihin sovelluksiin ja johtopäätelmiin.

Syy miksi tahdon ottaa tähän asiaan kantaa on, että nykyaikana tarjotulta pohjalta hyvin harvalla on minusta minkäänlaisia mahdollisuuksia suorittaa tälläistä työskentelyä tuottamatta huomattavasti todennäköisemmin suurta haittaa kuin hyötyä. Siltikin aihe on hyvin keskeinen osa länsimaalaista vasemman käden tietä ja myöskin monille juuri "se juttu" jolla aloitetaan. Näkisin, että aihe on todella keskeinen ja tärkeä okkulttisen työn osa, mutta sen arviointi ja esillepano on useimmiten - kuten sanottua - aivan luokatonta.

Koen, että eräs Azazelin Tähden oleellisista työmuodoista on juurikin puhdistaa osaltaan tätä oppirakennetta ja kenties erityisesti tulevaisuutta ajatellen muodostaa kirkastetumpi pohja tämänkaltaiselle harjoitukselle. Nimittäin itse oppi on aivan todellinen, tärkeä ja koko magiakäsityksen kannalta keskeinen; mutta myös siinä määrin vaikea ettei sitä voida toteuttaa sormia napsauttaen kuten monet nyky''okkultismin'' teokset tahtoisivat antaa ymmärtää.

Kuten alun lainauksessa todetaan, voitaisiin demonien/entiteettien nähdä edustavan luomisen/kaikkeuden kokoonpanon taikasinettejä tai riimuja; eräänlaisia kristallaation kanavia tietoisuudessa. Ne ovat olemassaoloa ohjaavan arkkityyppisen järjen käyttövälineitä, eräänlaisia peilejä joita pitkin olemassaolona tunnettu virtaus kanavoituu. Tästä seuraa esitetty ajatus jonka mukaan nämä entiteetit myös ilmaisevat ja pitävät hallussaan niitä taikavoimia joiden välityksellä olemassaoloa hallitaan. Azazelin Tähden hieroglyfisessä avaimessa ne edustavat alaspäisen kolmion salaisuutta; kristallaatiota ja heijastusta ylöspäisestä arkkityyppisestä kolminaisuudesta. Mutta kuitenkin myös samalla sitä sähköistä voimaa joka herättää esiin tuon ylöspäisen kolmion todellisuuden tehden elämästä elävää. Kuten sanottua, nämä molemmat kolmiot ovat pyhiä ja yhtälaisia; ne yhdessä tekevät todeksi ykseyden ja todellisuuden ihmeen.

Kuitenkin ongelmia seuraa mikäli näitä alaspäisen virtauksen voimia kultivoidaan ilman ylöspäisen virtauksen oivalluksia, tai prinsiippien olemassaoloon liittyvät oivallukset ihmisessä ovat epäsuhdassa keskenään (mitä ne ovat käytännössä aina). Tällöin seurauksena pahimmassa tapauksessa voi olla se sieluton tila, jossa ihminen menettää tässä elämässä ja tämän hetkisessä kokoonpanossaan kykynsä ilmaista ylempien sielullisten prinsiippiensä ominaisuuksia, menettäen kykynsä sellaiseen kokonaisvaltaiseen eheyteen josta voisimme puhua oivalluksina, taivastiloina tai nirvanana.

Kun ajatellemme asiaa tältä kannalta voitaisiin koko ihmisen kokoonpanon nähdä olevan eräänlainen "demonien hierarkia"; joukko toisiaan tukevia organismeja jotka suorittavat niiden karmalle ominaisia dharmoja/kohtaloita. Aivan samoin ihminen itse kokonaisuutena on osa tälläistä yhä laajenevaa organismia. Tätä esimerkkiä käytän siitä syystä, että entiteettien olemassaoloon käytännöllisesti tutustuneille ihmisille usein tuttu äärimmäisen voimakas hermostollisen jännityksen, sekä tietynlaisen psykofyysisen stressireaktion ilmiö kertoo juurikin siitä, että tosiasiassa ulkoisena koettu vaikutus (esiinmanattu entiteetti) onkin ennen kaikkea sisäinen - täysin ihmisen oman rakenteen kahtiajakautuneisuudesta syntyvän jännitteen tulosta; ihmisen alitajuisen aineksen energia puettuna älyllis-tunteellisten ominaisuuksien muottiin. Esiinmanauksessa on siis kyseessä aivan todellinen luomistoimitus; mutta mielen sisäisestä dualismista kertova halu kokea tuo asia erillistyneen olennon kautta tekee siitä suunnattoman vaarallista ja väkivaltaista ihmismielen herkälle rakenteelle.

Väittäisin myös, että oppimalla tarkkailemaan itseään, oppimalla sisäisen kokoonpanonsa "Itsestään käsin", ihminen saavuttaa elävän yhteyden samaisiin voimiin itsensä "ulkopuolella". Näkisin tälläisen toimituksen olevan kyseessä esimerkiksi idän tantrisissa tarinoissa, joissa joogi voittaa mietiskelyllään (lue: oman itsensä ja totuutensa puntaroimisella) paikallisten henkien kunnioituksen ja voimat itselleen. Täten näkisin, että kenties paljon kannattavampaa ja keskeisempää nykypäivänä olisi lähestyä tätä asiaa käsikädessä älyn ja tunteen, sekä itsetietoisuuden kannalta tarkastellen, sen sijaan että valitettavan usein ainoaksi menettelytavaksi ja joksikin nopeaksi tositoiminnaksi mielletty esiinmanaaminen fantastisten mielikuvien siivittämänä olisi se ainoa tie.

[Benemal]

Erittäin mielenkiintoista. Lukisin mielelläni laajemman selvityksen aiheesta.

[Insanus]

Kun ajatellemme asiaa tältä kannalta voitaisiin koko ihmisen kokoonpanon nähdä olevan eräänlainen "demonien hierarkia"; joukko toisiaan tukevia organismeja jotka suorittavat niiden karmalle ominaisia dharmoja/kohtaloita. Aivan samoin ihminen itse kokonaisuutena on osa tälläistä yhä laajenevaa organismia. Tätä esimerkkiä käytän siitä syystä, että entiteettien olemassaoloon käytännöllisesti tutustuneille ihmisille usein tuttu äärimmäisen voimakas hermostollisen jännityksen, sekä tietynlaisen psykofyysisen stressireaktion ilmiö kertoo juurikin siitä, että tosiasiassa ulkoisena koettu vaikutus (esiinmanattu entiteetti) onkin ennen kaikkea sisäinen - täysin ihmisen oman rakenteen kahtiajakautuneisuudesta syntyvän jännitteen tulosta; ihmisen alitajuisen aineksen energia puettuna älyllis-tunteellisten ominaisuuksien muottiin. Esiinmanauksessa on siis kyseessä aivan todellinen luomistoimitus; mutta mielen sisäisestä dualismista kertova halu kokea tuo asia erillistyneen olennon kautta tekee siitä suunnattoman vaarallista ja väkivaltaista ihmismielen herkälle rakenteelle.

Väittäisin myös, että oppimalla tarkkailemaan itseään, oppimalla sisäisen kokoonpanonsa "Itsestään käsin", ihminen saavuttaa elävän yhteyden samaisiin voimiin itsensä "ulkopuolella". Näkisin tälläisen toimituksen olevan kyseessä esimerkiksi idän tantrisissa tarinoissa, joissa joogi voittaa mietiskelyllään (lue: oman itsensä ja totuutensa puntaroimisella) paikallisten henkien kunnioituksen ja voimat itselleen. Täten näkisin, että kenties paljon kannattavampaa ja keskeisempää nykypäivänä olisi lähestyä tätä asiaa käsikädessä älyn ja tunteen, sekä itsetietoisuuden kannalta tarkastellen, sen sijaan että valitettavan usein ainoaksi menettelytavaksi ja joksikin nopeaksi tositoiminnaksi mielletty esiinmanaaminen fantastisten mielikuvien siivittämänä olisi se ainoa tie.

Tarot-korteissa on minusta kyse juuri tästä. Kortteihin suhtaudutaan elävinä entiteetteinä joihin divinaation keinoin luodaan henkilökohtainen yhteys. Näin saadaan aikaan muutoksia myös ulkoisessa elämässä, mikä voidaan toki käsittää myös niin että mieli kiinnittää korttiin assosioimiinsa asioihin/merkityssisältöihin huomiota, mutta noiden kahden ero on veteen piirretty viiva minusta.

Pienemmäksi numeroitu kortti edustaa aina suuremmaksi numeroidun potentiaalia & mahdollisuuksia, kunnes ässä "kuvaa jo kuvaamatonta". Minusta ihmisen koko toiminta on sitä, että huomio kiinnittyy tiettyyn henkeen/oivallukseen ja nimenomaan tuo havaittu kohtalo on se, joka kanavoituu lävitsemme ottaen muodon henkilökohtaisessa elämässämme. Luulisin, että vastaavia psykofyysisiä stressireaktioita joista mainitsit, esiintyy myös vakavamielisen filosofin tai antaumuksellisen taiteilijan koetellessa äärirajojaan: millä ajan takaa sitä, että sisäinen voidaan myös nähdä ulkoisena. Noissa kahdessa mainitussa leirissä riivaus tuntuisi usein paremmalta termiltä, kuin mielisairaus.

Mahtava aihe!

[Nefastos]

Veli Noxin kanssa näen tämän asian erittäin tärkeänä asiana Azazelin Tähden esoterialle. Eksoteriaan aihe on liian mutkikas. Maagikon tulee nähdä itsensä (myös) henkien kokoumana, mutta profaani joka ajattelee näin voi tuskin välttää skitsofreniaan tai muuhun fokusta pirstovaan mielenhäiriöön sairastumista. Sen lisäksi demonien evokaatiosta saatavat osatekijöiden voimaantumiset - toisin sanoen, mustan magian hyödyt - olisivat liian vietteleviä ihmisille, jotka kuitenkaan eivät kykene muuhun kuin alimmanlaatuiseen goetiaan.

Kun ajatellemme asiaa tältä kannalta voitaisiin koko ihmisen kokoonpanon nähdä olevan eräänlainen "demonien hierarkia"; joukko toisiaan tukevia organismeja jotka suorittavat niiden karmalle ominaisia dharmoja/kohtaloita. (...) Väittäisin myös, että oppimalla tarkkailemaan itseään, oppimalla sisäisen kokoonpanonsa "Itsestään käsin", ihminen saavuttaa elävän yhteyden samaisiin voimiin itsensä "ulkopuolella". Näkisin tälläisen toimituksen olevan kyseessä esimerkiksi idän tantrisissa tarinoissa, joissa joogi voittaa mietiskelyllään (lue: oman itsensä ja totuutensa puntaroimisella) paikallisten henkien kunnioituksen ja voimat itselleen.

Mieleen tulee myös Dhammapadan ajatus siitä, että itsensä voittaneen voitto on suurempi kuin sen, joka on voittanut kokonaisen valtakunnan. Dhammapada on ylipäätään erinomainen katkismus jatkuvaan lukuun sellaiselle, joka etsii voimaantumista mainitsemallasi tavalla: ruumiiseensa (siis koko alempaan kolminaisuuteensa, kuten Vajrasramana sen hyvin avasi) kätkeytyvien atavististen energioiden rimpuilevien henkien hallitsemispyrkimyksellä. Tieto siitä, että kyseinen mortifikaatio tulee ajan oloon kyetä muuttamaan vivifikaatioksi - & vice versa - ei saisi kadottaa näkyvistä tuonhetkisen itseuhrauksen, tarpeen mukaan mahdollisesti myös teknisen askeesin, välttämättömyyttä.

[Insanus]

Veli Noxin kanssa näen tämän asian erittäin tärkeänä asiana Azazelin Tähden esoterialle. Eksoteriaan aihe on liian mutkikas. Maagikon tulee nähdä itsensä (myös) henkien kokoumana, mutta profaani joka ajattelee näin voi tuskin välttää skitsofreniaan tai muuhun fokusta pirstovaan mielenhäiriöön sairastumista. Sen lisäksi demonien evokaatiosta saatavat osatekijöiden voimaantumiset - toisin sanoen, mustan magian hyödyt - olisivat liian vietteleviä ihmisille, jotka kuitenkaan eivät kykene muuhun kuin alimmanlaatuiseen goetiaan.

Kun ajatellemme asiaa tältä kannalta voitaisiin koko ihmisen kokoonpanon nähdä olevan eräänlainen "demonien hierarkia"; joukko toisiaan tukevia organismeja jotka suorittavat niiden karmalle ominaisia dharmoja/kohtaloita. (...) Väittäisin myös, että oppimalla tarkkailemaan itseään, oppimalla sisäisen kokoonpanonsa "Itsestään käsin", ihminen saavuttaa elävän yhteyden samaisiin voimiin itsensä "ulkopuolella". Näkisin tälläisen toimituksen olevan kyseessä esimerkiksi idän tantrisissa tarinoissa, joissa joogi voittaa mietiskelyllään (lue: oman itsensä ja totuutensa puntaroimisella) paikallisten henkien kunnioituksen ja voimat itselleen.

Mieleen tulee myös Dhammapadan ajatus siitä, että itsensä voittaneen voitto on suurempi kuin sen, joka on voittanut kokonaisen valtakunnan. Dhammapada on ylipäätään erinomainen katkismus jatkuvaan lukuun sellaiselle, joka etsii voimaantumista mainitsemallasi tavalla: ruumiiseensa (siis koko alempaan kolminaisuuteensa, kuten Vajrasramana sen hyvin avasi) kätkeytyvien atavististen energioiden rimpuilevien henkien hallitsemispyrkimyksellä. Tieto siitä, että kyseinen mortifikaatio tulee ajan oloon kyetä muuttamaan vivifikaatioksi - & vice versa - ei saisi kadottaa näkyvistä tuonhetkisen itseuhrauksen, tarpeen mukaan mahdollisesti myös teknisen askeesin, välttämättömyyttä.

Miten tärkeäksi koette demonien nimien/grimoaarien kuvausten tuntemisen mainitsemassasi evokaatiossa/henkien kunnioituksen saavuttamisessa? Ehkä saman voi muotoilla niin, että millaista hyötyä tai haittaa on rajata osatekijät yläkäsitteiden avulla: eikö tämä ole melko lailla demonien havainnointia/ohjaamista arkkityypeistä käsin?

[Nefastos]

Ehkä saman voi muotoilla niin, että millaista hyötyä tai haittaa on rajata osatekijät yläkäsitteiden avulla: eikö tämä ole melko lailla demonien havainnointia/ohjaamista arkkityypeistä käsin?

Minusta se on loppujen lopuksi välttämätöntä, jo ihan pragmaattiseltakin kannalta. Jos ihminen henkilökohtaisesti - pitäen kiinni pienestä minästään - yrittää hallita näitä pieniä, keskenään ristiriitaisia osatekijöitä suvereenisti, häneltä hyvin pian loppuvat sormet pitää kiinni tällaisten marionettien langoista.

Lisäksi luonto pakottaa häneen kaaokseen palaamiset ajat, joissa asiat on mietittävä uudelleen; pienessä mittakaavassa jo kaivattu syvän unen tila on sellainen. Kontrolliharhaan ("MINÄ hallitsen") jäävä henkilö polttaa itsensä loppuun, koska ei pysty koskaan aivan todella rentoutumaan, & vastaavasti pienille hengille kontrollin antava joutuu niiden, ts. ristiriitaisten energeettisten vetäymystensä, rikki repimäksi. (Kuten alkuperäisessä Faust-legendassa kerrotaan.)

Miten tärkeäksi koette demonien nimien/grimoaarien kuvausten tuntemisen mainitsemassasi evokaatiossa/henkien kunnioituksen saavuttamisessa?

Ellei henkilökohtaisesti kyllin eksaktiksi koettua perimätietoa ole, edessä on pitkien vuosien - oletettavasti vuosikymmenten - työ. Nykyinen grimoireperinne on kuitenkin niin kaukana oman maailmamme lähestymistavoista, niin kaukana nykyihmisen kulttuurisesta psyykeestä, että sellaisenaan se tuskin auttaa kovin pitkälle. Mistä tullaan jälleen arkkityyppien, esim. Tarotin paljastamien, ylivertaisuuteen: niiden ulkomuoto muuntelee paljon vähemmän kuin jo alkujaan hyvin differentoituneina näyttäytyvillä goeettisilla hengillä. Siten väylä aineen hallitsemiseen käy myös älyllisesti luontevimmin hengen - eikä pakottamisen tai toisaalta raukean mediumismin - kautta.

[Insanus]

Ehkä saman voi muotoilla niin, että millaista hyötyä tai haittaa on rajata osatekijät yläkäsitteiden avulla: eikö tämä ole melko lailla demonien havainnointia/ohjaamista arkkityypeistä käsin?

Minusta se on loppujen lopuksi välttämätöntä, jo ihan pragmaattiseltakin kannalta. Jos ihminen henkilökohtaisesti - pitäen kiinni pienestä minästään - yrittää hallita näitä pieniä, keskenään ristiriitaisia osatekijöitä suvereenisti, häneltä hyvin pian loppuvat sormet pitää kiinni tällaisten marionettien langoista.

Lisäksi luonto pakottaa häneen kaaokseen palaamiset ajat, joissa asiat on mietittävä uudelleen; pienessä mittakaavassa jo kaivattu syvän unen tila on sellainen. Kontrolliharhaan ("MINÄ hallitsen") jäävä henkilö polttaa itsensä loppuun, koska ei pysty koskaan aivan todella rentoutumaan, & vastaavasti pienille hengille kontrollin antava joutuu niiden, ts. ristiriitaisten energeettisten vetäymystensä, rikki repimäksi. (Kuten alkuperäisessä Faust-legendassa kerrotaan.)

Siten kehityspyrkimys ilmeisen väistämättä tulee muuntamaan tietoisuutta siitä, mikä "minä" on, riippuen siitä minkä tyyppisten henkien kanavana toimii tai minkä suuntainen intentio ohjaa havainnoitua virtausta. Minän on oltava (tultava) myös minän ulkopuolinen ja tuo "ulkopuolisuus" sinänsä on jo oma jännitteinen energiansa. "Minun ulkopuolellani olevat" energiat & niiden hallitsemispyrkimys on jo ristiriitainen lähestymistapa: aivan kuin suojaava ympyrä piirrettäisiin & samalla henget pyrittäisiin kutsumaan tuon piirin sisään. Kuvitelma kontrollista ja kasvavasta voimasta kumpuaa tietenkin vetäymyksestä jonka luonne kaipaa kontrollia ja voimaa: käsitys henkien kokoonpanemasta ihmisestä on siis tavallansa myötätuntoisen suhtautumisen järkiperuste.

Tulee mieleen Freudin yliminä, joka vahvana voi olla autoritäärinen ja ankara & heikkona kadottaa kontrollin. Vertautuu myös melko vaivattomasti kristilliseen jumalkäsitykseen, josta nainen puuttuu. Kaaokseen palaaminen on juuri sellainen feminiini elementti, jota ei tule saada kontrolliin (mikä kaaos se sellainen edes on?) mutta jolle ei tule antaa kontrollia huolimattomasti.

[Istar]

Ihmisen sisäistä ristiriitaista kokoonpanoa on osuvaa sanoa "demonien hierarkiaksi". Varsinkin kun itsensä tarkkailu itsetuntemuksen lisääntyessä saa aikaan kokemuksen omista sisäisistä demoneista. Haluaisin kuulla, miten te tunnistatte näiden sisäisten demonien olemassalon itsessänne ja näettekö ne itsenne ulkopuolella vai tunnistatteko muulla tavoin ne tietoisuudessanne?

[Nefastos]

Haluaisin kuulla, miten te tunnistatte näiden sisäisten demonien olemassalon itsessänne ja näettekö ne itsenne ulkopuolella vai tunnistatteko muulla tavoin ne tietoisuudessanne?

Tätä kysymystä voi minusta hyvin tarkastella nimimerkki Marsin hiljattain esittämän arkkityyppikysymyksen kääntöpuolena.

"Ylhäällä" ovat arkkityypit, "alhaalla" ovat demonit; kyseessä on näkökulmaero. Arkkityypit edustavat ykseyttä moninaisuudessa, demonit moninaisuutta ykseydessä.

Ne ovat myös samalla tavoin minässä & toiseudessa, siis ruumiissa/psykologiassa & toisaalta luonnossa ja (kollektiivisessa) piilotajunnassa.

Maailman tai ruumiin tai ihmisen astraalisen olemuksen (emootioluonto & traumatiikka) voidaan sanoa koostuvan demoneista, tai purkautumistaan etsivistä jännitteistä, jotka rimpuilevat vankeudessaan miten parhaiten taitavat. Nykyihmisille olemassaolo on vielä voittopuolisesti reaktiivista, eli sitä hallitsee tämä alemmanlaatuinen olennoituneisuus omiin ristiriitaisiin emootioihin. Eikä se ole lähtökohtaisesti mikään huono asia; emootioita tarvitaan. Kuitenkin tarvitaan - tai tarvittaisiin - paljon myös niiden kyseenalaistamista, & erityisesti jalostamista.

[Istar]

Sehän on jo hyvä asia, että pystyy tunnistamaan ja tiedostamaan itsessään demoneja, eikä syytä vain ulkopuolisia henkilöitä/asioita sisäisistä ongelmistaan. Demonimme ikään kuin näyttävät meille omat ongelmakohtamme ja ristiriidan ehkäpä jonkin alitajuisemman tarpeen ja kirkkaamman tietoisuuden välillä. Niin paljon on ihmisessä sirpaleita ja kuinka sen kaiken saisikaan yhdistettyä tietoisuuden alle!