The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Minulle tarjoutui pitkästä aikaa tilaisuus osallistua joulunpyhien kirkonmenoihin hyvässä seurassa. Olenkin pieneksi yllätykseksi saanut huomata että tämä joulukirkon odotus on vienyt minut huomattavan miellyttäviin, seesteisiin ja jopa taianomaisiin tunnelmiin. Siitä onkin kuin varkain muodostunut jonkilainen joulun odotuksen kohokohta. Tuntuisi jopa kuin olisin saanut kosketuksen johonkin lapsuudeen perinteeseen, mikä on sikäli älytöntä että kirkolla ei ole ollut pienintäkään osaa lapsuuteni jouluissa, lukkun ottamatta ala-asteen pakollisia joulukirkkoja, jotka enimmäkseen tuntuivat pakkopullalta, ja parhaimmillaankin jäivät kirkkaasti joulupukin, lahjojen ja karamellien varjoon.

Olisi kiinnostavaa kuulla millainen suhde teillä muilla on joulun viettoon uskonnollisessa mielessä. Yleiset näkemykset ovat tervetulleita, mutta jos teillä on jokin yksittäinen, ehkä hieman poikkeava ja henkilökohtainen esimerkki tai kokemus, lukisin siitä erityisen mielelläni.

Ehkä kysymyksen voisi tiivistää muotoon, onko kristillisessä joulussa taikaa?

Minä en koe näin ainakaan, mutta syy saattaakin olla siinä että kaikki kirkot joissa olen joulun aikoihin käynyt, ovat olleet juurikin sellaisia että papit ovat olleet elämäänsä kyllästyneen oloisia ja muutenkin epäpyhän oloista ollut koko touhu. Tosin, en tiedä voisiko asia olla erilailla jos joskus olisin sellaisessa kirkossa jossa pappi oikeasti tuntuisi uskovansa asiaan jota puhuu.

Joitain vuosia takaperin vielä harrastin joulun aikaan kirkossa käymistä enemmänkin ja lasten joulukuvaelman olen käynyt aina katsomassa temppeliaukion kirkossa. Se ristiriita mikä on papin tyhjänpäiväisen kinkkua-lahjoja-ja-siivousta-saarnan, jossa ehkä sivulauseessa saatetaan mainita Jeesus, ja juuri noita joulupukkia ja karamelleja odottavien lasten leikkisinä esittämän kuvaelman välittämän aidon henkisyyden välillä on mitä ylevöittävin. Luonnollista ihmisen kaunista sädehdystä ja samalla röyhkeää jumalanpilkkaa: niin koskettava rituaali että käy sääliksi ihmistä joka ei osaa ottaa siihen osaa.

Joulussa on muutenkin kummaa taikaa ja se on minulle uskonnollinen kokemus Jeesuksen, Saturnuksen tai valkopartapukin äärellä, joista jokainen on ollut ja on tärkeä osa "omaa jouluani". Henk.koht muutun joulun tienoilla perin pohjin ihmisenä huomattavasti, no, yleisesti miellyttävämmäksi kanssaihmisiä kohtaan ja ylipäätään luontevammaksi. Yksi esimerkki joulun voimasta oli, kun synkempinä aikoina olin enimmälti täynnä epätoivoa, katkeruutta ja vihaa jatkuvasti: joulupyhien ajaksi tuo kaikki katosi seinään ja pyhien jälkeen jatkui, aivan kuin ylpeä ego olisi pakotettu rakastamaan ja kunnioittamaan mysteeriä ne päivät. Se kuinka vuoden vaihtuminen, syklin päättyminen, kuolema ja vapautuminen liittyvät tähän on varmaan helposti ymmärrettävää jos keskittyy kerrallaan jeesukseen, saturnukseen ja joulupukkiin.

Vuoden parasta aikaa, jostain järjettömästä syystä.

Kirkosta ei ole merkittävämpiä kokemuksia suuntaan tai toiseen, mutta joulun aika muuten on myös itselleni ilmapiiriltään muuta vuotta rauhaisampaa aikaa. Erityisiä rituaaleja ei tule mieleen, mutta tiettyjä samoja melankolisen rauhaisia ajatuksia esimerkiksi erakkona olosta eri syrjäisissä paikoissa nousee toistuvasti samanlaisina mieleen.

Muutaman vuoden olen viettänyt jouluisin yksin liki tyhjissä opiskelija-asunnoissa, mistä olen pitänyt (joku joulu taisi kyllä mennä treenikämpällä ryypätenkin). Nyt toista vuotta anoppilaan jouluksi, mikä on sekin äärimmäisen rauhaisa paikka.

Ehkä kristillisen joulun kokemukseen liittyvä voimakkuus, ainakin omalta osaltani, liittyy siihen että se on harvoja suuressa mittakaavassa kollektiivisia uskonnollisia kokemuksia joihin liityy edes vivahde aidosta hartaudesta, ja joihin on mahdollista osallistua omilla kotikulmilla. Ja niihin on lähes väistämättä mudostunut jonkilainen henkilökohtainen suhde sen kautta että on elänyt ja kasvanut tämän uskonnon välittömässä vaikutuspiirissä. Ehkä siihen liittyy myös jotain muuttumattomuuden tunnelmaa, jolla voi olla hyvinkin rauhoittava vaikutus iän karttuessa ja maailman muuttuessa.

Useimmat kristillisyydestä poikkeavat ajankohtaan liittyvät uskonnolliset menot ja niihin liittyvät syvät kokemukset ovat kuitenkin melko yksityisiä, ja niihin voi usein liittyä kaikesta kauneudestaan ja pyhyydestään huolimatta jonkilainen yksinäisyyden tunnetta korostava vaikutus. Kollektiivisempaan uskonnolliseen kokemukseen taas liittyy monista hankaloiitavista tekijöistä huolimatta tietyllä tapaa ainutlaatuinen mahdollisuus - jos ei ykseyden, niin ainakin - yhteisyyden sisäiseen kokemukseen; jonkilainen mahdollisuus kohdata tuntematon vastaantulija sydämen tasolla. Nuorempana olen monena vuotena kokenut pitkät joulunpyhät hyvin raskaaksi ajaksi. Ehkä juuri siksi tällaisen "sisäisen joulun" mahdollisuuden löytyminen tuntuukin kuin olisi löytänyt pienen aarteen sisältään. Minusta tällaista osallistumiskykykä voi sanoa rikkaudeksi.

Minulle joulu on aina ilmentynyt jonkinasteisena puoliuskonnollisena rituaalina. Muksuna se oli se aika vuodesta, kun pääsi sukulaisten luo leikkimään oman ikäisteni lasten kanssa (ja sai tietysti myös lahjoja) ja sai hetkeksi unohtaa kaikki murheet, joita silloinkin elämässä piisasi, ehkä enemmänkin kuin nykyään. Joku sukulainen/tuttu oli aina joulupukkina, ja ainakin silloin ihan pienenä se oli tosi siistiä, ja olisinkohan ollut jo seitsemänkesäinen, kun tajusin koko jutun. Usko joulupukkiin siis murtui varsin myöhään.

Toisaalta jouluna rukoiltiin myös aina, mikä tuntui aina jotenkin tosi sympaattiselta touhulta, vaikkei siihen kyennyt koko sielullaan heittäytymään. Tämäkin loi kuitenkin jotain taikaa koko tapahtuman ympärille.

Simply put, joulu on aina jäänyt mieleen hetkenä, jona muuten niin synkät ihmiset ovat todella lämpimiä. Todella seesteinen ja rauhallinen tapahtuma ollut siis aina :3

PS: En muista, koska olisin käynyt joulukirkossa viimeksi, koulussa ehkä. Kaipa sekin pitäisi vielä joskus tehdä, voisi olla jännä kokemus.

Olen oikeastaan sitä mieltä, että joulukuu on vuoden parasta aikaa. Joulussa on aina ollut jotain pyhää itselleni. Rakastin maaseudulla lapsuudenkodissa asuessani pimeyttä, tunnelmallisuutta ja eräänlaista hartautta, joka tuohon aikaan liittyy. Nyt itsenäisyyspäivän tienoilla kävin uudestaan tuolla lapsuudenkodissa ja oli kyllä erittäin hieno ja nostalginen kokemus tarpoa keskellä pimeää metsää umpihangessa, kun missään ei ole keinovaloa, eikä ristin sielua, jos metsän muinaisia pakanahenkiä ei lasketa. Olkoonkin, että yksi joulu pelästyin, kun hämärällä metsätiellä kävellessäni vastaan tuli omituinen hahmo; luulin sitä silmänräpäyksen ajan ihan aikuisten oikeasti joksikin demoniseksi ja ilkeäksi vanhasuomalaiseksi joulupukiksi. Mutta sitten paljastuikin, että kyseessä oli ihan ihminen. Noilla seuduilla vaan aika harvoin liikkuu ihmisiä, etenkään hämärän tai pimeän aikaan. Nykyäänkin joulukuu tuntuu olevan yleensä itselleni melko positiivista aikaa; kesät puolestaan ovat usein olleet raskainta aikaa. Tai ainakin tällaista rytmitystä olen ollut huomaavinani.

Tässä yhteydessä voinee ilmaista, että itselläni on läheinen viha-rakkaus suhde joulun viettoon.
-Vilpittömästi voinen ilmaista kuinka paheksun joulun kaupallistamista, kanssaihmisten loputonta joulustressiä, joka on kaiketi seurausta liiasta objektisoinnista joulun viettoa kohtaan.
Jokainen näkee tietysti joulun omanlaisenaan sesonkina; mutta jos ajattelee joulun viettämistä, loputtomana ravaamisena kaupoissa, stressiä lahjojen ja koristeiden hankinnasta, harmaita hiuksia joulusiivouksesta, ruoanlaitosta etc. Puhumattakaan kiintiöt täyttävästä joululaulujen määrästä niin tässä mielessä länsimaalainen materialistinen joulu saa ainakin minun karvat pystyyn.

Toisaalta... Jos jouluun taas syventyy puhtaamman prinsiipin kannalta ja jättää joulun hössöttämisen toisarvoiseksi, jää jäljelle kaunis yhteiskunnallinen perinne, joka tarjoaa mukavan lämpimän kuvaston joulurauhan, joulukirkon ja yhdessäolon perheen ja ystävien kanssa.
-Voi olla että itse suhtaudun jouluun sen verran vanhanaikaisella traditiolla, etten jaksa innostua kovinkaan paljoa joulusesongin lieveilmiöistä, vaikka sinänsä joulu onkin ihan lämmintä aikaa.