Henkisen veljeyden merkitys

[Lux]

Teosofisen seuran ja jokaisen todellisen (henkisen, ylöspäin pyrkivän) veljeskunnan ja seuran yksi ohjelmakohdista on tai tulisi nähdäkseni olla henkinen veljeys, mikä perustuu ykseyden filosofian pohjalle. Millä tavalla ja miten koette "henkisen veljeyden" ilmenevän, ja mitä se merkitsee teille?

Sana on vapaa, eikä vääriä tai oikeita vastauksia lähtökohtaisesti ole lukuun ottamatta luonnollisesti seikkoja, jotka jokainen voi ymmärtää toimivan ykseyden ideaa vastaan.

[Nefastos]

Veljeydestä tulee helposti mieleen veljeily, jossa selkääntaputukset ja yhteinen, jaettu itsekkyys hallitsevat. Luoda veljeysajatus ympärilleen pumpuliksi jossa hellitellä omia rajoittuneita näkemyksiään on kuitenkin jotain aivan muuta kuin tosi veljeyttä.

Henkinen veljeys, "universaali veljeys", on mielestäni asia, jonka kaikkein syvimminkin ihmisiin pettynyt ja misantrooppinen olento voi ymmärtää ja oppia sisäistämään. Se on abstraktio ja älyllinen selviö, joka - kuten kaikki abstraktiot ylipäätään - tulee pitämään itsessään myös hyvin konkreettisen voiman, sikäli kuin sitä pohditaan & sen annetaan vaikuttaa omassa psykologiassa neutraalilta pohjalta.

Kuinka mitenkään olisi mahdollista, että ihminen (tai mikään muukaan olento) maailmankaikkeudessa olisi olematta jatkuvassa, keskeytyksettömässä, "veljellisessä" yhteydessä kaiken ympäristönsä kanssa? Ne molekyylit ja atomit joista olemuksemme on valmistettu ovat jo olleet lukemattomissa muissa muodoissa, ja tulevat jälleen olemaan lukemattomissa muissa. Kukaan meistä ei kestäisi hetkeäkään minkään tason tyhjiössä ilman muita olemuksia, joiden kautta (tiedostamattomasti) määritellä todellisuutemme. Eivätkä mitenkään erityisesti ihmiset vaan myös kasvit, kivennäiset, eläimet ja monet muut olennot rakentavat paitsi ruumiimme, myös psykologiamme. Ykseys ja pohjimmainen yhdenarvoisuus elämän mysteerion edessä on väistämätön tosiasia.

"Veljeskunta" on siten asia, jota voidaan lähestyä ja jopa allekirjoittaa hyvin älyllisistä lähtökohdista. Se riittää ottamaan käyttöön oikean sävelavaimen, jota oman itsen kasvu väistämättä tarvitsee. Ja, merkillistä kyllä, älyllisesti hyväksytty asia tulee synnyttämään sellaisen tiedostetun energeettisen yhteyden näennäisen "itsen" ulkopuolelle, joka saattaa tunneluonnolle ilmentyä myös luontevasti kumpuavina rakkauden & toveruuden tunteina veljiä kohtaan. Tuo tunnetason reaktio on kuitenkin vain (kaunis) reaktio, eikä mitenkään asian ydin.

Jos joku haluaa pohtia vielä ylimääräistä kysymystä fra Nagahelin alustukseen liittyvien lisäksi, kysyisin tältä pohjalta mielipidettänne myös siitä, mihin asti "vastustus on tosi ystävyyttä", ja miksi?

[Lux]

Hyvä vastaus veli Nefastokselta.

Jos joku haluaa pohtia vielä ylimääräistä kysymystä fra Nagahelin alustukseen liittyvien lisäksi, kysyisin tältä pohjalta mielipidettänne myös siitä, mihin asti "vastustus on tosi ystävyyttä", ja miksi?

Niin kauan kuin vastustus ei ole itseisarvoista tai henkiseen taantumukseen suuntaavaa, se voi olla (ja on) äärimmäisen kehittävää kaikille osapuolille tuodessaan jatkuvasti esille toiseuden, niin valon kuin varjonkin.

[Zetekh]

Kerta tässä tuli hyviä pointteja tendenssien suuntautuessa "toiseuteen", niin samat periaatteet ottaen huomioon voisi muistuttaa samaa asiaa 'peilin kautta'; että meidän persoonamme on myös 'toiseus' EGOllemme (niinkuin se ymmärretään Okkulttisessa mielessä), ts. ulkoinen objekti siinä missä toinen ihminen, koira, kasvi...

Tämä monesti unohdetaan, josta hyvänä esimerkkinä monien askensioon tähtäävien okkultistien taistelu eläinluontonsa kanssa: Kokelas sammuttaa so. tappaa eläinluontonsa väkivalloin, koska se on "väärin sitä ruokkia". Jaloa tietysti välttää ko. alas sitova sudenkuoppa, mutta koska eläinluonto on myös irrallinen EGO:sta, siinä missä persoonallisuutemme, kyseisen entiteetin väkivalloin poistaminen/tappaminen on sama kuin tappaisi vastaantulevan koiran.

Teko löytyy lopulta edestämme: okkultisti (miksei psykologikin) ymmärtää, että teot muuttavat meitä ja muokkaavat luonteenpiirteitämme niiden mukaan. Sama pätee väkivalloin hiljennettyyn eläinluontoon Kokelaalla. Sen väkivalloin poistaminen tekee vain bumerangiliikkeen takaisin tietoisuuteen ennen pitkää (sikäli, kun harvoin sitä onnistutaan onnistuneesti tappamaan kerralla (vs. Milloin on oikein tappaa koira?) Ei koiraa kuitenkaan tarvitse ruokkia ylenpalttisesti. Jos määrää vähentää, tai ruoka on pahaa, ei koirakaan tule enää hakemaan ruokaa ja koiran voi myös kouluttaa olemaan hiljaa. (Saa tulla lynkkaamaan näistä analogioista!!!). Torjutut asiat monesti jäävät vain kasaantumaan Varjoon.

[Nefastos]

Juuri näin.

"Oikean käden tiellä" veljeys käsitetään usein ihmisten veljeydeksi, tai siitä lähteväksi. "Vasemman käden tiellä" ihmisten veljeys näyttäytyy usein varsin kolkossa valossa, useammistakin syistä. Kuitenkin nykysatanistien keskuudessa yleinen pettymys yhteiskuntaan ja nykykulttuurin mahdollisuuksiin tehdä paljoakaan kaunista ja todellista antaa toisen ja vähintään yhtä hyvän lähtökohdan veljeyteen. Tuossa VKT:n veljeysmallissa yhteys löytyy luonnon ja eläinkunnan kunnioittamisen kautta. Siinä missä itse aiemmin halveksin ihmisiä (oma inhimillisyyteni mukaan luettuna), oivallus siitä että ihmiset ulkoiselta puoleltaan itse asiassa OVAT eläimiä, sai minut ymmärtämään elävän veljeyden todellisuuden myös ihmisten välillä. Aivan kuten ymmärrämme, että eläin toimii reaktiivisesti ja luonnollisesti omien valmiuksiensa mukaan, samoin toimivat ihmisetkin: karhu voi raadella ihmisen tarpeettomasti johtuen omista psykologisista ohjelmoinneistaan joille se mahtaa hyvin vähän, ja sama pätee ihmistenkin reaktiivisiin, pikkumaisiin toimintamalleihin. Kun tämän todella näkee neutraaliksi tosiasiaksi, koko ongelma poistuu. Ei ole syytä halveksuntaan, kun pintakerroksen läpi näkee sen saman ytimellisen kauneuden, jonka olemme jo vaistomaisesti havainneet ihmisen ulkopuolisessa luonnossa.

Viime vuosisadoilla, 1700-luvulta lähtien, on paljon puhuttu ihmisten yleisestä veljeydestä. Tämä on saanut jotensakin naurettavan kaiun juuri sen vuoksi, että siihen on yleensä liitetty joitakin hyvin keinotekoisia ulkoisia malleja ja sloganeja - poliittisia, yhteiskunnallisia, kulttuurillisia... Mutta jos veljeys nähdään universaaliksi eikä humaaniksi tosiasiaksi, vältämme kaiken hurskastelun ja keinotekoisuuden. Veljeysaatteen imelä tikkari vaihtuu joksikin varsin ymmärrettäväksi ja neutraaliksi asiaksi, joka kuin itsestään kannustaa myötätuntoon ja kärsivällisyyteen. Ei siinä tarvita Woodstock-paitoja eikä leveitä hymyjä, jos ei ihmisen oma temperamentti sellaisiin anna aihetta. Mutta inho ja halveksunta katoaa väistämättä.