Eläimet & eläimellisyys

[Nefastos]

Olin aikanaan hyvin misantrooppinen, ja vaikka pyrin ymmärtämään tapaamiani ihmisiä yksilöinä, kokonaisuutena inhosin & halveksin ihmislajia. Moni alaspäisen tien partaalla oleva ihminen rakastaa kuitenkin eläimiä, ja tämä on tai vai olla hänen pelastuksensa. Minulle se oli, sillä lopulta oivalsin, kuinka myös ihmiset ovat eläimiä. Ei sellaisessa laveylaisessa mielessä, jossa tämä nostetaan oikeutukseksi, vaan sellaisessa, jossa eläimen kauneus pyhittyy myös tässä tempovassa, syyntakeettomassa ihmislajissa. Me olemme itsekkäitä & ymmärtämättömiä - mitä sitten? Vihaammeko eläintä, koska se on itsekäs & ymmärtämätön? Emme vihaa, sillä ymmärrämme, että tämä on neutraali realiteetti, eikä eläin ole syypää omiin rajoittumiinsa. Se on kaunis niistä huolimatta.

Tämän jälkeen oivalsin paremmin myös eläinkunnassa ilmenevän kärsimyksen, joka minun oli aiemmin niin vaikea ymmärtää & hyväksyä. Mysteeri liittyy metempsykoosin aaltoon, jossa ihmisen emootiot virtaavat hänestä ulos ja saavat ulkokohtaisen olemassaolon eläinkunnassa. Tästä seuraa, että sitä mukaa kun ihmisten tunne-elämä puhdistuu, sitä vähemmän on suorasti & epäsuorasti kärsimystä aiheuttavia tekijöitä eläinkunnassa. (Ymmärrän toki, että hyvin harva lukija voinee hyväksyä tämän kohdan, siinä missä edellinen kohta lienee vähintään rationaalisesti, ellei myötätuntoisesti monellekin allekirjoitettavissa.)

Nyttemmin tämä eläimen & ihmisen salaperäisen yhteyden näkeminen on mennyt syvemmälle, & näen eläimissä niiden näennäisesti kätketyn ihmisen. Se on todellakin mysterium tremendum, pelottava salaisuus kirjaimellisesti inkarnoituneena. Helpoimmin tämän nähnee ihmissukua lähellä olevissa eläimissä, kuten karhussa, mutta ajan kuluessa olen alkanut nähdä sen kaikissa eläimissä, myös sellaisissa jotka ovat meidän nisäkäsruumiistamme geneettisesti kaukana. On myös helppoa kuvitella, kuinka helposti tuo mysterium voi jollakulla muuttua vahvoiksi fobioiksi, sillä tämä kaltaisuus on äärettömän voimakas ilmiö tuntea.

Koska näyttää siltä, että minulla ei lähiaikoina tule olemaan mahdollisuutta paneutua kirjojen kirjoittamiseen sillä tavoin kuin toivoisin, halusin jakaa tämänkin monella tapaa merkittävän aiheen yhdessä keskusteltavaksi. Ehkäpä muilla on vastaavanlaisia kokemuksia? Tai muuten vahvoja tuntoja eläimellisyydestä ihmisessä tai luonnossa? Ainakin ilmiö tuntuisi olevan vahvasti satanistiseen/VKT -henkisyyteen sitoutunut, siinä missä perinteisempi uskonnollisuus katsoo velvollisuudekseen pitää eläimellisyyttä samana kuin alhaisuutta & jotain, mikä on surmattava tai alistettava. Ajatellaan vain kaikkien vanhojen kulttien perinteisesti verisiä eläinuhreja kaikkialla maailmassa, ja niiden symboliikkaa.

[obnoxion]

Karhun ihmisenkaltaisuus käy hyvin selväksi kun kerran näkee nyljetyn karhun, joka tuntuu todellakin muistuttavan ennemmin kuollutta ihmistä kuin eläintä. En ihmettele jos metsästäjät pitävät kaadetuille karhuille hautajaisjuhlia.

Itse olen introverttina ja allergisen ihmisenä kokenut sekä eläimet että ihmiset sikäli samalla tapaa, että molmepia on helpompi rakastaa etäältä.

Näen eläimet erikoistuneina voimina, ja kuten Nefastos sanoi, ihmisen sisäinen puhtaustila määrittää suhdetta eläinkuntaa merkittävällä tavalla.

Erityisen kiinnostavana pidän totemismia, ja eläimen yhteyttä heimoihin ja klaaneihin, jaettuun tietoisuuteen sekä sielun veljeyteen.

[Nefastos]

Näen eläimet erikoistuneina voimina

Ei olekaan ihme, että eläimet ja henkiolennot kytkeytyvät niin voimakkaasti yhteen sekä muodollisessa magiankäytössä että symbolikielessä. Ihminen seisoo vedenjakajalla, muut olennot ovat erilaistuneita. Valtavan voiman lähde; valtava tragedia. Sillä periaatteessa ihminen hallitsee kaikkea - jos vain pysyy tasapainossa - mutta toisaalta ihminen sinänsä ei kuulu mihinkään. Olla suvereeni on, ainakin aluksi, olla ulkopuolella. Miltä pohjalta voi ymmärtää hyvin sekä mainitsemaasi totemismia että sellaisia synkempiä erilaistumisen muotoja kuin demonismia & lykantropiaa - tai miksemme lisäisi tähän yhtä lailla halua irrottautua eläimellisyydestä äkillisesti, kuten perinteisellä OKT:lla tehdään. Kaikissa näissä ihminen kaipaa jonkinlaista "varmaa" tilaa johon heittäytyä, pois siitä tuskallisesta liminaalitilasta, joka on hänen osansa koko makrokosmoksen ilmaisijana. Jos lankean & minusta tulee demoninen olento, voin sentään heittäytyä tulisen virran vietäväksi & kokea jonkinlaista helpotusta jatkuvaan tasapainottelun pulmallisuuteen, ihmisyyden dharman raskauteen. (Ja tässä huomaamme myös, kuinka tiiviisti Azazelin/Kristuksen pulma liittyy ihmisyyteen sinänsä: olla ristiinnaulittuna polariteetteihin, Maailmanpuuhun, Kokonaisuuden ilmaisuun.)

Itse olen introverttina ja allergisen ihmisenä kokenut sekä eläimet että ihmiset sikäli samalla tapaa, että molmepia on helpompi rakastaa etäältä.

Tästä tulee aina mieleen Dostojevskin soimaukset siitä, kuinka ihmisystävä on helppo olla matkan päästä. Mutta olen samaa mieltä kanssasi & tässä kohden D:ia vastaan, sillä herkkätuntoiselle ihmiselle näyttää useinkin iskevän jonkinlainen sensory overload ihmisten lähellä. Ei ole ilmiselvää mihin tämä liittyy (ja se on yllättävän yleinen ilmiö suomalaisilla), & mielestäni syy täytyykin hakea vielä enemmän energioista kuin psykologisista konstruktioista. Kun on liian lähellä, on vaikea nähdä kokonaisuuksia selvästi, koska ihminen todella on niin uskomattoman väkevästi säteilevä & moninainen olento.

[obnoxion]

Tästä tulee aina mieleen Dostojevskin soimaukset siitä, kuinka ihmisystävä on helppo olla matkan päästä. Mutta olen samaa mieltä kanssasi & tässä kohden D:ia vastaan, sillä herkkätuntoiselle ihmiselle näyttää useinkin iskevän jonkinlainen sensory overload ihmisten lähellä.

Omasta puolestani tuo sensory overload on täsmälleen ongelmana. Esimerkiksi hyvin vilkas sosiaalinen elämä tai nopeatempoinen matkustelu johtavat helposti joko tunteeseen sairastumisesta, sulkeutumisen, turtumiseen, kovettumiseen tai vastaavaan vetäytymisen tilaan. Aistivaikutelmat ovat vain niin voimakkaita ettei muuta mahdollisuutta tunnu jäävän. Tämäkin on toisaalta eläimellisyyttä, jotain josta äärimmäisessä muodossaan voidaan kai puhua autismina.

Toisaalta Dostojovski puhuu omantnnon sanoja. Oikein tekeminen ei ole helppoa, ja sekä ihmisen että eläimen rakastaminen läheltä ovat kehityshaasteita jotka omalla kohdalani otan erityisen vakavasti.

[Tulihenki]

Itselläni on ollut aina läheinen suhde eläimiin ja varsinkin koiriin. Joskus vuosia sitten, kun olin tunteiden myrskyssä aikomuksena hukuttautua; nimenomaan koira oli se pelastava taho. Koira vielä sattui omaamaan kuvaavan lajinimen eli se oli kultainen noutaja. Olin laiturilla, kun tämä kullan kaunis jalo noutaja poimi sieluni tummien vesien ääreltä. Surulliset koiran silmät peilasivat omaa tilaani hyvinkin syvällisesti, mutta samalla siinä ymmärsi, miten kärsimyksen kierto ei todellakaan ole suljettavissa näillä keinoin.

Allekirjoitan itse kyllä ainakin tämän ketjun väitteet ihmisten kollektiivisesta sieluntilan heijastuksesta eläinmaailmaan sekä yksilön oman tilan suhteesta eläimiin.

[Nefastos]

Joskus vuosia sitten, kun olin tunteiden myrskyssä aikomuksena hukuttautua; nimenomaan koira oli se pelastava taho. Koira vielä sattui omaamaan kuvaavan lajinimen eli se oli kultainen noutaja.

Kiitokset koiralle! Tästä näkee sympaattisella tavalla sent kuinka symbolit kääntyvät, kietoutuvat & konkretisoituvat.

Oman okkulttisen työni alussa näin unen niin ikään itsemurhasta: Ervastin opetuksen hengessä surmasin lohikäärmeen työntämällä miekan omaan sydämeeni, minkä jälkeen uni näytti minulle kultaisen noutajan. Tähän liittyvä tunne oli niin voimakas, että melkein parinkymmenen vuoden jälkeen ihokarvat nousevat edelleen pystyyn. Minulla ei ole omaa suhdetta koiriin ylipäänsä, eikö kokemuksia noutajista. Niinpä tulkitsin unen herättyäni niin, että "kultainen noutaja" merkitsi kuoleman pyhää puolta: kulta alkemiallisesti puhdistettuna elementtinä, noutaja kuoleman kansankielisenä nimityksenä.

Koiraahan on ymmärtääkseni vanhastaan pidetty myös liminaalitilan olentona, vaikka se nykyihmiselle ehkei ensisijaisesti siten heti assosioidu. Kyse on kuitenkin välittäjästä sivistyneen maailman (koira on ihmisen palvelija, ihmistä tottelemaan koulutettu olento) & eläinten konkretisoiman toiseuden maailman, alisen maailman välillä. Ajatellaan koiran merkitystä egyptiläisessä kuolleiden kultissa, Cerberosta tuonelan vartijana & itse tuonelana, &c.

[Aquila]

Erityisesti unissa eläimet ovat useimmiten olleet minua kohtaan vihamielisiä tai muuten häiritseviä. Joissain unissa tämä on äitynyt lopulta todella äärimmäisiin väkivaltatilanteisiin. Muistan ainakin yhden unen, jossa revin koiralta pään irti, kun se hyökkäsi kimppuuni. Tähän varmasti liittyy omia sisäisiä ongelmiani ja myös tiettyä traumaattisuutta siihen liittyen kun ollessani 14-vuotias eräs koira puri kaulaani, minkä seurauksena pelkäsin koiria pitkään.

Viime vuonna näin unen, jossa yritin paeta karhua. Uni loppui kesken, enkä tiedä mitä siinä olisi tapahtunut, mutta tuon jälkeen alkoi selkeästi regressiivisempi kausi, jonka myötä on tullut käsiteltyä monia vanhoja asioita uudestaan, mutta toisaalta on myös tuntunut siltä kuin olisin muuttunut monin tavoin huonommaksi ihmiseksi.

Vaikka olen elänyt lähes koko elämäni eläinten kanssa, on silti ollut uudenlainen haaste ensimmäistä kertaa elää yksin kahden kissan kanssa. Tuntuu siltä, että nämä eläimet heijastelevat hyvin paljon tunnelmia, joita itselläni on ja toisaalta myös kaivelevat minusta esiin niitä tiedostamattomia puolia, joita olen syystä tai toisesta vältellyt. Olen kokenut haasteena löytää kehittävän suhteen omaan eläimelliseen puoleeni, jota olen ihmisessä pitänyt joskus aiemmin jollain tasolla halveksittavana ja jopa kuvottavana puolena, jota minun on ollut vaikea ymmärtää. Tämä liittyy paljon myös seksuaalisuuteen, josta jo lapsena näin lähinnä negatiivisia ilmentymiä.

[Wyrmfang]

Erityisesti unissa eläimet ovat useimmiten olleet minua kohtaan vihamielisiä tai muuten häiritseviä. Joissain unissa tämä on äitynyt lopulta todella äärimmäisiin väkivaltatilanteisiin. Muistan ainakin yhden unen, jossa revin koiralta pään irti, kun se hyökkäsi kimppuuni. Tähän varmasti liittyy omia sisäisiä ongelmiani ja myös tiettyä traumaattisuutta siihen liittyen kun ollessani 14-vuotias eräs koira puri kaulaani, minkä seurauksena pelkäsin koiria pitkään.

Itselläni tulee näitä unia aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Yleensä tilanne menee niin, että jo unessa tiedostan tietyn epävarmuuden; sillä ei pitäisi olla syytä olla aggressiivinen, mutta entä jos se hyökkää. Näin sitten yleensä vähitellen eskaloituvasti käy. Useimmiten tilanne on sellainen, että kyseessä on jokin pienehkö eläin, jonka periaatteessa voisi helposti tappaa, mutta tämä optio on syystä tai toisesta pois valikoimasta (usein esim. jonkin omistama eläin). Luulen että kyse on juuri omasta välittömän aistillisesta puolesta, sillä itselläni mihinkään eläimiin ei liitty tiedostettua traumatiikkaa.

Suosikkirodustani mastiffista näin sentään ihan sympaattisen unen, vaikka tuhannen jukuripää otus olikin

[Tulihenki]

Viime vuonna näin unen, jossa yritin paeta karhua.

Unet tuntuvat olevan tapetilla nyt foorumilla. Itsekin nähnyt joskus unia takaa-ajavasta karhusta, jota pakenen henkeni hädässä. Tarkempi mietiskely unien suhteen on tuonut mieleen, että karhuun liittyvät unet ovat aina olleet yhteydessä johonkin asiaan tai tapahtumaan, mitä olen koittanut vältellä. Olen itse työskennellyt tässä viime aikoina Mark Ryanin, John Matthewsin ja Will Worthingtonin luomien The Wildwood tarotien kanssa. Perinteisessä pakassahan numero 20 on Judgement. The Wildwoodissa se on The Great bear, joka hakee ihmisen kohtaamaan omat tekonsa ja tekemättä jättämiset - luonnollisestikaan karhun merkitys unissa ei tyhjenny tähän.