Jumala ja ihme

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Jumala ja ihme

Post by Nefastos »

Ave wrote: Sun May 31, 2020 9:09 amTämä aihe - ihmisen jumalaisuus - on keskeinen ja se liittyy nöyryyden ja ylpeyden teemoihin. Todellinen ylpeys on minulle sellaista jumalaista itsetuntoa, Jumalan tuntemista Itsessään. Todellinen nöyryys on puolestaan oman partikkeliluonteensa sisäistämistä, antautumista lähteelle (josta kaikki partikkelit ovat emanoituneet).

Tuosta maininnasta "oppineisuuden reliikkeihin" tulee mieleeni kirjanoppineisuus, jota Jeesus karsasti. Miksi Jumala tyytyisi pelkästään lukemaan jo kirjoitettuja ajatuksia itsestään ja ajattelemaan jo ajateltuja. Jumala on luoja.

Koen, että ihmeteot edellyttävät sekä täydellistä antautumista lähteelle että tuon lähteestä peräisin olevan voiman täydellistä hallintaa. Antautuminen ja hallinta, mutta täsmälleen oikein mitoitettuina, oikein kohdistettuina sekä persoonaan ja ruumiiseen sisäistettyinä. Näin kirjoitettuna ja ajateltuna tässä ei ole minkäänlaista haastetta, mutta tämän ruumiillistaminen, todeksi eläminen - se on itselleni se piste, josta houkan polkuni vasta alkaa (yhä uudelleen).


Ehkä voisimme keskustella näistä asioista pitemminkin tämän uuden aiheen alla?

"Jumala" ja "ihme" ovat ajallemme hyvin vieraita käsitteitä. Mitä kumpikaan tarkoittaa voidaan varmasti määritellä hyvin eri tavoin, ja yhä harvempi antaa käsitteille aivan kristillisen teologian mukaisia oikeaoppisia tulkintoja. (Näin ainakin toivoisin!) Mutta ehkä Jumalaa voi tulkita ihmeen käsitteen kautta, & päinvastoin?

Fosforoksen Discordameliorissa esitin aikoinaan itse näkemyksen siitä, millä tavoin maailma rakentuu "ihmeelle" kauttaaltaan ja maagisesti: kaikki mitä syntyy, pysyy yllä ja häviää, käy tämän tapahtumisensa tuon "tyhjän keskipisteen", olemassaolon origon eli laya-pisteen läpi. Kaikki tapahtuminen on ihmettä, kirjaimellisesti.

Niinpä myös kaikki arkinen, kaatuva, kompasteleva, turha, tyhjä, loputtomiin venyvä pimentyneisyys on sekin omanlaisensa musta ihme. Primitiivinen, sadistinen, narsistinen, traumaattinen, patologinen väkivalta ja sorto ovat niin ikään ihmeitä. Nämä kaksi pahan muotoa ovat ihmeidentekoa, jossa olemassaolosta on kutsuttu esiin mahdottomia, "luonnottomia" piirteitä. Sekin on mahdollista ihmeiden universumissamme; ja valitettavasti jokainen ihme on kuin kaari, joka säkenöi esiin samanlaista. Olemassaolo piirtää esiin leimuavia kehiä, luomissähkön spiraaleja. Kuten sanoit Ave, Jumala on luoja, ja tuhlaileva sellainen. Hän ei estä, vaan "antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoille". Mikä tekee Hänestä myös Saatanan.

Mitä muut keskustelijamme ovat mieltä "ihmeestä"? Mikä on tai ei ole ihme? Onko ihmeen oltava tunteellisesti koskettava asia? Mihin rajoittaa ihmeen/magian läsnäolo maailmassa?

(Ja jos joku täällä todella kokee "ihmeen" teologisessa mielessä – Jumala rikkoo luomiaan luonnonlakeja aikaansaadakseen ainutkertaisen tapahtuman – niin kertokaa siitäkin. Lähtökohtaisesti oletan että tuollainen tulkinta on harvinainen hyvin tunnustuksellisten, oikeaoppisten uskovaisten piirin ulkopuolella.)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Jumala ja ihme

Post by Smaragd »

Lähtökohtaisesti ajattelen ihmeen olevan aina jotain tietoisuudenpiirillemme uutta – uutta ja ihmeellistä. Todennäköisesti sen on jo aavistanut jollain tasolla tai se on lymynnyt alitajunnassa valmistaen alempaa minuutta kohtaamaan näitä ihmeitä, jotka paljastavat syvempää todellisuutta. Ihmeteot siinä merkityksessä missä Ave niistä käsittääkseni kirjoittaa, ovat noiden uusien kokonaisuuksien, niiden ajatusten – henkien – aktiivista sisällyttämistä käytännölliseen elämään. Kaikki mahtavat visiot jumalan tuhovoimasta, armosta ja muista taivaallisista lahjoista tuntuvat ihmeinä ikäänkuin merkkihetkiltä, joiden ”olemassaolo piirtää esiin leimuavia kehiä, luomissähkön spiraaleja”, ja niistä voidaan alkaa kerimään lankaa ”todemman” yksilöllisen todellisuuden luomiseksi. Ihminen asettuu luojan kanssa luojaksi.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Jumala ja ihme

Post by Nefastos »

Smaragd wrote: Sun May 31, 2020 2:26 pmLähtökohtaisesti ajattelen ihmeen olevan aina jotain tietoisuudenpiirillemme uutta – uutta ja ihmeellistä.

Tässä lienee yksi oman satanismini syy. Kokemus sisäisestä tasapainosta, Jumalasta & maailmasta ikään kuin ehdottomasti pyhänä, syvästi todellisena, kaiken merkityksekkään merkityksellistävänä meta-merkityksenä, on jotenkin niin läpitunkeva omassa kokemuksessani (sen syvätasoilla), että en voi olla koko ajan hämmentymättä uudelleen mainitsemistani Saatanan ihmetöistä. Kuten black metal -yhtye poikkeuksellisen nokkelasti otti uuteen käyttöön vanhan epitafin: "Jos monumenttia kaipaat, katso ympärillesi".

Toisin sanoen, se mikä ehkä eniten on hämmentänyt ihmisiä siinä miksi kukaan valitsisi Saatanan, palaa kokemukseeni siitä että Jumala on tavattoman lähellä; että ihmeetöntä paikkaa ei ole. Ja kun intuitio kertoo hievahtamattoman varmasti siitä että universumin perustila olisi balanssi, onnellisuuden tila, se että sellaista kuitenkaan ei saavuteta, tai että se isketään palasiksi usein aivan järjettömistä, absurdin itsekkäistä (so. patologisista) syistä, on musta ihmetyö. Kuin musta aurinko nousisi joka päivä maailmankaikkeuden horisontista.

Tässä näkyy myös syy siihen minkä vuoksi kaikenlaiset laveylaisen satanismin tai uudemman nihilismin ajatukset ovat minusta aina olleet niin suunnattoman tympeitä: ne tuntuvat puhuvan aivan eri maailmankaikkeuden peruskokemisesta, täysin erilaisesta sisäisestä teleologiasta ja ontologiasta, kuin mitä oma sisäkokemukseni minulle todentaa. Kun luen sellaisia teoksia, tuntuu aina samalta kuin jos filosofi väittäisi että ihmisen on kuljettava läpi elämänsä nelinkontin.

Näin käsitys ihmeestä palaa selkeästi käsitykseen intuitiosta, ja voiko toisin ollakaan? (Tämä ei ole vain retorinen kysymys, vaan kuulen mielelläni muita näkemyksiä.)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Beshiira
Posts: 137
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Jumala ja ihme

Post by Beshiira »

Minäkin olen huomannut enenevissä määrin ajattelevani sensuuntaisesti, että "kaikki tapahtuminen on ihmettä". Myös se, että "Jumala on tavattoman lähellä", aina, on minulla toistuva kokemus. Jossakin vähemmän inspiroituneessa mielentilassa, profaanissa tyytyväisyydessä tai arjen pienissä murheissa, tuntuu helposti siltä että päivistä ikään kuin valuu pois merkitystä. Ympärillä olevat asiat tuntuvat itsestäänselviltä (tai vain "tyhjiltä") - "mitä ihmeellistä tässä nyt on". Ja toisena hetkenä on kuin jokin kalvo olisi puhjennut, ja kaikki on täynnä liikettä ja elämää ja ihmettä. Ja nimenomaan; ei elämän ihmeellisyys siitä tule tyhjäksi, että minä en sitä joskus huomaa (tai myönnä). (Tässä kohtaa voi aina kysyä, että miksei "kalvon puhkeaminen" voisikin olla nimenomaan kaiken merkityksettömyyteen havahtuminen, eikä toisin päin. Ja voihan se olla. Mutta moni ateistikin voi todeta maailman olevan "ihmeellinen", vaikka ei ihmeiden tai varsinkaan jonkun Jumalan olemassaoloon uskoisikaan. Mistä tuo syvältä kumpuava vaikuttuminen tai herkistyminen ihmeen äärellä ylipäätään siis tulee?)

Jos kaikki onkin yhtä suurta ihmettä, niin toki voidaan puhua tämän lisäksi myös jostain "aivan erityisistä ihmeistä". Mutta ehkä tällaistenkin kokemusten erityisyys määrittyy ennen kaikkea senhetkistä omaa "hereilläoloamme" vasten? On helppo yhtyä yllä esitettyyn ajatukseen siitä että ihme on aina jotakin "uutta", mutta samaan aikaan minusta tuntuu että tällaisiin erityisiin hetkiin liittyy aina myös jotakin hyvin oleellisesti tuttua. Tämä luullakseni myös liittyy nk. johdatukseen.
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Jumala ja ihme

Post by Soror O »

[/quote]
Nefastos wrote: Sun May 31, 2020 1:56 pm
Mitä muut keskustelijamme ovat mieltä "ihmeestä"? Mikä on tai ei ole ihme? Onko ihmeen oltava tunteellisesti koskettava asia? Mihin rajoittaa ihmeen/magian läsnäolo maailmassa?
Itsekin koen kaiken olevan, Beshiiran sanoin, yhtä suurta ihmettä. Sitten voidaan puhua erikseen ihmeteoista.

Mutta mitä ovat ihmeteot? Mikä erottaa ihmeteon/maagisen teon "profaanista" teosta? Voiko tällaista eroa tehdä? Esimerkiksi voidaan ottaa vaikka se, että keitän puuroa. Minulla on siis intentio ja fyysiseen itsesäilytykseen liittyvä motiivi keittää puuroa. Laitan vettä ja kaurahiutaleita kattilaan, liitän kattilan lämmön lähteen yhteyteen ja yht'äkkiä siellä missä aikaisemmin oli vain kaurahiutaleita ja vettä, onkin nyt puuroa, joka on olemuksellisesti eri asia kuin kaurahiutaleet ja vesi. Kyllähän tämä ihmeteolta vahvasti vaikuttaa! Silti, tässäkään ihme ei ole minun hallussani, ihme ei ole minun tekoni. Ihme on Hänessä, joka kasvatti viljan: Hänessä, joka paistoi aurinkona joka lämmitti maan ja sai veden kohoamaan ja tulemaan jälleen alas. Hänessä, jonka valosta, vedestä ja hapesta kasvit alkoivat yhteyttää. Hänessä joka latasi hiukkaset negatiivisella ja positiivisella varauksella ja käynnisti polariteettien tanssin, jotta minä saisin käyttää liettäni ja taikoa Hänen viljansa hiutaleista puuroa. Mikä minä olen, muuta kuin lapsi...

Mutta silti... uskon, että asettumalla Hänen instrumentikseen voin itsekin tehdä tekoja, jotka muuntavat tiettyjä lainalaisuuksia. Esimerkiksi parantaminen liikkuu sellaisella todellisuuden tasolla, jolla "kosmisen" lapsenkin helpompi operoida. En voi osaa muuntaa sähkövarausta (ainakaan tietoisesti, vaikka monelle lienee tuttu se ilmiö, että sähkölaitteet lakkaavat toimimasta jne.). Mutta voin olla valona siellä missä on pimeyttä. Jo pelkällä läsnäololla ja katseella saa välillä hyvinkin maagisen oloisia tuloksia aikaisesti. Mutta silloinkaan kysymys ei ole minun hienoista ominaisuuksistani - vaan pikemmin siitä, että tämä maailma on niin pahasti erehtynyt paikka, että joissain kohdin ohutkin valonsäde saa aikaan mittavan vaikutuksen! Ihmeteot eivät ehkä itselleni ole tekemistä, vaan olemista. Tuon "puhtaan olemisen" aikaansaamiseksi olen kuitenkin tehnyt paljon, mutta tuo tekeminen on ollut sisäisyydessä tapahtuvaa. Siellä olen purkanut ja muuntanut latauksia, muuttanut virtojen suuntaa, nostanut ja tyynnyttänyt vesiä, kohottanut ja laskenut alas, lämmittänyt ja kylmentänyt.
Beshiira wrote: Sun May 31, 2020 6:25 pm (...) tällaisiin erityisiin hetkiin liittyy aina myös jotakin hyvin oleellisesti tuttua. Tämä luullakseni myös liittyy nk. johdatukseen.
Tähän kokemukseen yhdyn. Oikeastaan itselleni kaikki henkinen tieto on pohjimmiltaan muistamista.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Jumala ja ihme

Post by Soror O »

Ave wrote: Sun May 31, 2020 8:30 pm (...) tämä maailma on niin pahasti erehtynyt paikka (...)
Hupsista! Tarkoitin siis pimeä paikka. Ja kyllä, pimeys tuntuu välillä (tietylle osalle minusta) erehdykseltä - vaikka se ei sitä ole.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Aquila
Posts: 355
Joined: Sat Jul 17, 2010 12:14 pm

Re: Jumala ja ihme

Post by Aquila »

Suurimman ihmeen kokemuksen itselleni tuo ajoittain mieleen nouseva hätkähdys siitä, että mitään yleensä on olemassa. Jotenkin se on täysin käsittämätön ajatus verrattuna paljon todennäköisemmältä tuntuvaan olemattomuuteen. Vähäisempiä ihmeitä ovat ehkä ne joskus tapahtuvat sattumukset, joissa liian moni asia menee juuri oikealla tavalla kohdilleen. Synkronisiteetti siis yleensä. Muistan tosin myös monesti kokeneeni hetkiä jolloin jotain hyvin erikoista, jopa ihmeellistä, on tapahtunut ja miettineeni, että tämä pitää muistaa tulevaisuutta varten. Yleensä unohdan sen hyvin pian tai jos olen kirjannut tuon asian ylös, saatan ihmetellä että mikähän juttu tämäkin oli :)

Ajatus Jumalasta on niin täynnä kulttuurisidonnaisia (monoteistisia tai muita määriteltyjä) tulkintoja, että tavallaan ymmärrän vastenmielisyyden kaikkea jumalaan liittyvää kohtaan. Olen silti itse tullut siihen pisteeseen, että puhun nykyään mielelläni Jumalasta enemmän kuin ennen. Ehkä sen merkitys yhdistyy juuri ihmeen käsitteeseen siinä, että se on jotain käsittämätöntä ja tuntematonta, eikä asetu näihin uskontojen ja teologioiden raameihin ja käsitteelliseen ymmärrykseen muutoin kuin väliaikaisina suuntaviittoina, jotka tässä ajassa ja elämässä kertovat meille riittävästi, että ymmärrämme jollain tapaa niiden merkityksen ja osaamme etsiä tietä eteenpäin.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Jumala ja ihme

Post by Nefastos »

Aquila wrote: Sun May 31, 2020 10:15 pmAjatus Jumalasta on niin täynnä kulttuurisidonnaisia (monoteistisia tai muita määriteltyjä) tulkintoja, että tavallaan ymmärrän vastenmielisyyden kaikkea jumalaan liittyvää kohtaan.

Se on todella hyvin helppoa ymmärtää. Vaikein kärki ehkä kuitenkin taittuu pois jo siinä kontekstissa, jossa Jumalasta puhutaan kaikkien eri uskontojen Jumalana, mukaan lukien satanismin Saatanana. Mikäli omaa jumalakuvaa on ollut raskauttamassa vaikka fanaattisten kristittyjen merkillinen käsitys parrakkaasta vanhuksesta pilvellä (yllättävän hievahtamaton mielle monille aikuisillekin ihmisille!), tällainen avaus saattaa antaa ehkä jopa jonkinlaista blasfemistista tyydytystä, so. se voi vaikuttaa avaavasti kuin tantrinen ympärikääntö, jossa paradigma saa uuden syvyysakselin sen toisen suuntaisuuden kyseenalaistamalla.

Ave wrote: Sun May 31, 2020 8:30 pmtehdä tekoja, jotka muuntavat tiettyjä lainalaisuuksia.

Niin, magiaa. Tai miksei myös tiedettä, mutta myöhempi tieteen popularisointi on tietoisesti valinnut mahdollisimman profaanin maadoituksen ja pyrkinyt luomaan ihmeetöntä maailmankokemistapaa. Näissä ihmeidenteoissa, θαυματουργία:ssa (thaumaturgiassa), "ihme" on ei-luonnottomassa mutta yllättävässä, tasoa vaihtavassa eli ei-tavanmukaisessa ilmennykseen asettamisessa. Riisuttu pragmatistinen keittiönoituus ei ole koskaan suuremmin innostanut minua, koska magiassa ei ole mielestäni kyse yksinomaan tuloksesta, vaan myös "ihmeestä", "pyhyydestä". Ja tämä pätee melkein kaikkeen muuhunkin kuin vain rituaalimagiaan. Esimerkiksi taidekin on mielestäni mieletöntä ellei siihen liity "ihmettä". Liittäisin ihmeen siten siihen "Pyhään Henkeen", josta Fosforoksessa puhuin Merkityksen Henkenä. Tämä lähestymistapa on itse asiassa linjassa kirkollisenkin helluntai-tulkinnan kanssa, jossa "Pyhä Henki vuodatettiin" nimenomaan maagisina/parapsykologisina kykyinä.

Tässä keskustelussa tullaan toki heti siihen, mitä kukakin temperamenttinsa puolesta mieltää pyhäksi & ihmeen tunnuksi. Keittiönoituus voi saada saman ihmeen auran ihmisessä, jonka sisäinen assosiaatiokoneisto on sillä tapaa asettunut, että isoäidin helmanliepeet ja yrttimaa assosioituvat olemassaolon kosmisiinkin perusmultiin. Jokaisen aivot & hermosto ovat tässä suhteessa vähän eri tavoin viritetyt.

Beshiira wrote: Sun May 31, 2020 6:25 pmTässä kohtaa voi aina kysyä, että miksei "kalvon puhkeaminen" voisikin olla nimenomaan kaiken merkityksettömyyteen havahtuminen, eikä toisin päin. Ja voihan se olla.

Verrataan vaikka värien näkemiseen. Värit ovat jotakin mitä jotkut olennot näkevät ja jotkut eivät; pohja on biologis-subjektivistinen enemmän kuin kosmologinen. Siten voidaan toki esittää argumentti että maailma tulisi ymmärtää lähtökohtaisesti värittömänä ja värit ylimääräisinä ja hallusinatorisina. Väreihin (tai värien kautta johonkin muuhun) sisään päässyt henkilö ei tätä kuitenkaan tosissaan esittäisi: lisätty syvyyssuunta on aina eteneminen totuussuunnassa, merkityssuunnassa, koska se lisää dimension aiempiin. Monokromitodellisuus voi olla helpomman & siedettävämmän tuntuinen, ja tämä on helppo sekoittaa pyhyyteen (teen itse tällaisen hypyn helposti, jos annan vapaat ohjakset omille toiveilleni), mutta metafyysisessä syvyyssuunnassa se on köyhempi.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Jumala ja ihme

Post by Kavi »

Aquila wrote: Sun May 31, 2020 10:15 pm Suurimman ihmeen kokemuksen itselleni tuo ajoittain mieleen nouseva hätkähdys siitä, että mitään yleensä on olemassa.
Ei tarvitse kuin katsoa jotain hyönteis-dokkaria niin saa kiittää luojaa ja elämää mitä eriskummallisimmista tavoista mitä on olla ja toteuttaa elämisen muotoa. Joku sellainen repulsio saa aikaan samalla huvittuneisuutta ja mitä helvettiä-kokemuksia.
Mutta toki ei sen elämän ihmetyksen tarvi tyhjentyä aina tähän esimerkki-osastoon, mutta itselläni ainakin näin käy.
User avatar
Beshiira
Posts: 137
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Jumala ja ihme

Post by Beshiira »

Nefastos wrote: Mon Jun 01, 2020 1:13 pm Verrataan vaikka värien näkemiseen.
Lainaamasi pätkä oli jonkinlainen yritys ottaa huomioon useampia kantoja jo ensimmäisessä viestissä, sillä arvelin monen foorumia lukevan toteavan (kuten tavallaan itsekin totesin mielessäni) tuossa kohtaa: "Mutta entä jos…?". Mutta liittyyhän tuo aiheeseen noinkin. Värivertaus on kyllä ihan avaava. "Monokromitodellisuus" yhdistyy mielessäni johonkin kâma manasiseen tarkkanäköisyyteen, jolla sinänsä on oma arvonsa ja tärkeytensäkin; ja joka taas toisaalta voi paradoksaalisesti myös avatakin niitä väyliä "värien näkemiseen", osaltaan, jos se ei polje muita kokemisen tapoja jalkoihinsa. Ja tämä taas palaa siihen että jotenkin tunnun hahmottavan tätä koko aihetta nimenomaan jonkun hereilläolemisen "asteen" kautta. Ehkä tässäkin meidän kulttuuriamme kauhistuttavat juurikin "Jumalan" ja "ihmeen" ikään kuin ennaltamääritetyt merkitykset, ja siksi niitä monet karsastavat.

Jos tosiaan monet hengellisyyttä tai uskonnollisuutta kavahtavat kuitenkin voivat vaikuttua ja herkistyä "ihmeellisten" asioiden edessä, olisi ehkä kiinnostavaa kysyä niinkinpäin, että miksi he eivät kuitenkaan koe olevansa varsinaisten "ihmeiden" äärellä? Jos kaikki lattea tai suorastaan pahansuopakin on (mustaa) ihmettä, niin ehkä kaikki palaa lopulta siihen perusvirittyneisyyteen, että kokeeko maailmassa ylipäätään olevan syvempää merkitystä vai ei? Ehkä teen liian hurjan yksinkertaistuksen tässä, mutta en itse osaa oikein ajatella tätä muuten kuin niin että joko kaikki on ihmettä, tai sitten mikään ei ole. Ja se että onko tuo peruskokemus harmaansävyinen vai hehkuuko se kaikissa kuviteltavissa olevissa ja vielä monisävyisemmissäkin väreissä (vai onko se jopa molempia samaan aikaan…) - se ratkaisu on jotakin hyvin vaikeasti jos ollenkaan sanallistettavissa olevaa. Silti on kyllä kiinnostavaa että miksi kuitenkin myös nousee esiin niitä erikoisia tilanteita ("ihmetekoja" tms.), jotka tuntuvat aivan erityisiltä ihmeiltä kaikkea muuta ihmettä vasten. Magia mainittiin, ja tosiaan, tuolla sanalla on oma arvonsa ja erityisyytensä, vaikka voidaankin ajatella että "koko todellisuus on maaginen". Tätä kun jatkaa niin hyvin nopeasti ollaan jälleen aivan peruskysymysten äärellä; mikä on lopulta pyhän ja profaanin ero, tai lainalaisuuksia muuttavan ja niitä mukailevan teon ero... Intuitio-, intentio- ja intensiteettiasioihin varmaan ainakin liittyy.
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
Locked