Tulihenki wrote:''Voisiko kukaan olla iloitsematta nähdessään omin silmin auringon? Paljon suurempi ilonaihe on kuitenkin se, kun mieli näkee sisäisillä silmillään vanhurskauden Auringon - Kristuksen! Silloin sielu todella tuntee enkelien iloa.''
-Pyhittäjä Serafim Sarovilainen
Pitkään aikaan en ole saanut niin suurta iloa Black Metallin kuuntelemisesta kuin tänä aamuna tämän sitaatin lukemisen jälkeen. "Blood for Satan" herätti lähes fyysistä nautintoa.
Olenko yksin tällaisten tuntojen kanssa? Enpä usko.
Vähän aikaa sitten suosittelin eräälle veljelle blasfemiariitin läpikäymistä parannuskeinoksi elämää jatkuvasti vaikeuttavasta, perusteettomasta syyllisyydentunnosta. Oman huonouden kokemus on mielen valvojarakenteen ylikorostumista: paradoksaalisesti se usein piinaa eniten niitä, jotka jo muutenkin pyrkivät ottamaan muut huomioon tekemisissään. Kyseessähän on psykologinen klikki, tekninen este ilman sen suurempaa teologista todellisuuspohjaa. Ja kuitenkin tätä klikkiä, tällaista kollektiivista traumaa, juutalaiskristillinen jumalasuhde on ruokkinut kauan & fanaattisesti. Niin kauan ja niin fanaattisesti, että siitä yli pääseminen ei monillekaan hoidu kevyellä oikaisuliikkeellä, jossa uskonnollista ilmaisua vähän hiotaan. Mielen syvempien osien uudelleenorganisointiin vaaditaan hyvin todellinen kapina, joka alleviivatun konkreettisesti sanoutuu irti tuosta painostavasta kollektiivisesta harhasta.
Virtsatkaa ikonille, masturboikaa krusifiksilla. Niin pitkään kuin jokin osa mielestämme uskoo taivaallisen isän olevan mitään ihmisenkaltaista, mitään mitä jokin ylistys miellyttäisi tai rike harmittaisi, elämme todeksi dualistista teologiaa & ylläpidämme sen virheitä.
Ja vastauksena alkulainauksen retoriseen kysymykseen: Vuosia koin niin mieletöntä vihaa auringon näkemisestä, että sitä ei voi edes ilmaista. Sietämätön, kärventävä valo, joka tekee kärsimyksen mahdolliseksi synnyttämällä elämän maapallolla, oli minulle kuin henkilökohtainen vihamies. Tällainen kokemusmalli ehkei ole yleinen, mutta ainutkertainen se ei ole. Ja mitä enemmän toisaalla lauletaan hoosiannaa, sitä suurempi on tarve toisaalla kaivaa maasta kidutettujen jäänteet. Siinä vaiheessa kun maailman kärsimys on hävinnyt, meillä on oikeus kiittää tämän järjestelmän rakentajaa & mahdollistajaa.
”Kaikki, mitä te pyydätte Jumala Auringolta, siittää Paholaisen teon. Kaikki, mitä te teette Jumala Auringon kanssa, antaa vaikuttavan voiman Paholaiselle.” - Jung: Septem Sermones ad Mortuos (toistettu: Cista Mystica, V)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Lähtökohta Azazelin Tähdellä on se, että todellista pyhää ei ole mahdollista häpäistä.
Tämän jälkeen asiaan liittyy ainakin kaksi kysymystä, joissa täytyy käyttää harkintaa.
Nimittäin mitkä ovat hyödyt ja haitat muotojen häpäisyssä itsen ja kohteen kannalta?
Selvää on varmaan ainakin esim. että joku kuolemaisillaan oleva vanha ihminen tuskin enää muuttaa radikaalilla tavallaa näkemyksiään. Tällainen ihminen voi olla hyvinkin viisas käytännöllisesti, mutta pitää silti kiinni jostain täysin typeristä muotoseikoista kuten "miehillä ei saa olla pitkiä hiuksia". Tässä vaiheessa blasfemia on vain nuoruuden liiallista ehdottomuutta tai oman ylpeyden ruokkimista. Helppo saada aikaan pahaa mieltä ja vaikea saada aikaa mitään kehittävää kenellekään. Ei tietysti tarkoita, että pitäisi muuttaa omia näkemyksiään & käytäntöjään.
Oman kehityksen kannalta karkeasti ottaen tässäkin asiassa kehittävyys menee varmaan niin, että pitäisi painottaa sitä, mikä itselle on vähemmän luontevaa. Ihmisten, joilla erilaiset pyhyyden tunteet ilmenevät helposti, pitäisi oppia näkemään suhteellisuutta ja kritiikkiä. Taas ihmisten joille jälkimmäiset asiat tulevat luonnostaan, pitäisi osata myös avata itseään siten, että se, mikä todella on pyhää, voi virrata ihmisen läpi, oli työskentelytapa mikä hyvänsä.
Lienee syytä tarkentaa, että tarkoitin blasfemiaa keinona yksinomaan oman itsen herättämiseen. Silloin ei ole olemassa mitään ulkoista kohdetta, ellei omia psykologisia rakenteita sitten dissosioida sellaisiksi (ei välttämättä viisasta!).
"Pakottaa toisten silmät auki" on yritys joka tuskin koskaan voi onnistua, ainakaan ilman yhä uusia & entistä pahempia ongelmia.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Lienee syytä tarkentaa, että tarkoitin blasfemiaa keinona yksinomaan oman itsen herättämiseen. Silloin ei ole olemassa mitään ulkoista kohdetta, ellei omia psykologisia rakenteita sitten dissosioida sellaisiksi (ei välttämättä viisasta!).
Ok.
Nefastos wrote:
"Pakottaa toisten silmät auki" on yritys joka tuskin koskaan voi onnistua, ainakaan ilman yhä uusia & entistä pahempia ongelmia.
Tarkkana saa varmasti olla, ja yleensä ei mikään paras ratkaisu, mutta milläs muullakaan tavoin mikään rakenne muuttuu parempaan päin kuin tuhoamalla vanhaa?
Wyrmfang wrote:Tarkkana saa varmasti olla, ja yleensä ei mikään paras ratkaisu, mutta milläs muullakaan tavoin mikään rakenne muuttuu parempaan päin kuin tuhoamalla vanhaa?
Mutta vain se joka tuhoaa, on ansainnut mahdollisuuden uuteen; ja vain omaansa voi tuhota. Jos tärvelemme toisen omaisuutta, tuhoutuu vain sen muoto, ei siihen liittynyt psykologinen rakenne, & juuri viime mainittu on se, joka muutosta kaipaa. Jokaista poltettua kirkkoa kohti rakennetaan viisi uutta ja rumempaa niin kauan, kunnes ihmisten mielen malli on kypsä uudistumaan. Siihen saakka tuhoaminen vain kutsuu esiin vastareaktioita & pitkittää ongelmaa.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Wyrmfang wrote:Tarkkana saa varmasti olla, ja yleensä ei mikään paras ratkaisu, mutta milläs muullakaan tavoin mikään rakenne muuttuu parempaan päin kuin tuhoamalla vanhaa?
Mutta vain se joka tuhoaa, on ansainnut mahdollisuuden uuteen; ja vain omaansa voi tuhota. Jos tärvelemme toisen omaisuutta, tuhoutuu vain sen muoto, ei siihen liittynyt psykologinen rakenne, & juuri viime mainittu on se, joka muutosta kaipaa. Jokaista poltettua kirkkoa kohti rakennetaan viisi uutta ja rumempaa niin kauan, kunnes ihmisten mielen malli on kypsä uudistumaan. Siihen saakka tuhoaminen vain kutsuu esiin vastareaktioita & pitkittää ongelmaa.
Nyt en kyllä voi allekirjoittaa ihan näin jyrkkää statementia. Olen taipuvainen kyllä itsekin pyrkimään mielummin muutokseen itsessä kuin ympäristössä, motivaatio jälkimmäiseen kun on kuitenkin hyvin helposti jollain tasolla salaa itsekäs. Kirkkojen polttamista voisi minunkin mielestä pitää aika lailla yksiselittäisen ei-rakentavana; mutta entä esim. älykäs ja moniulotteinen satiiri?
Paul Huson kertoi kirjassaan Mastering Witchcraft henkilöstä, jonka initiaation noitakulttiin oli koostunut ninkin yksinkertaisesta asiasta kuin Isä meidän-rukouksen lausumisesta väärinpäin. Valitettavasti olen nyt matkan päällä, eikä minulla ole kirjastoani käytössäni. Muistaakseni tarina meni kuitenkin niin, että ajatus tällaisesta teosta aiheutti henkilölle suurta psykologista strassiä, mutta itse teko oli suunnattoman terapeuttinen.
Olen itse käyttänyt väärinpäin lausuttua Isä meidän-rukousta lääkinnällisessä tarkoituksessa, ja pidän sitä hyvin tehokkaana. Tämä on täydellisen terävää blasfemiaa ilman mitään karkeuksia tai hillittömyyttä. Suosittelen muuten vaihtamaan rukouksen J-kirjaimet I-kirjaimiksi väärinpäin luettaessa, sillä tämä tuo rukoukseen tarvittavan sujuvuuden (esim. JUMALA=ALAMUI). Tämä yksinertainen kaava on sinällän täysin toimiva, mutta jokainen voi tietenkin lisätä virtsaa ja ikoneita oman makunsa mukaan.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Wyrmfang wrote:Nyt en kyllä voi allekirjoittaa ihan näin jyrkkää statementia. Olen taipuvainen kyllä itsekin pyrkimään mielummin muutokseen itsessä kuin ympäristössä, motivaatio jälkimmäiseen kun on kuitenkin hyvin helposti jollain tasolla salaa itsekäs. Kirkkojen polttamista voisi minunkin mielestä pitää aika lailla yksiselittäisen ei-rakentavana; mutta entä esim. älykäs ja moniulotteinen satiiri?
Vedin kirkot mukaan juuri siksi, että kyseessä on toisille kuuluvan fyysisen omaisuuden tärveleminen. Eli ei oma henkilökohtainen blasfemiariitti, vaan rikollinen ja hyödytön, jopa (henkisestikin) haitallinen teko. Nerokkaalle satiirille olen valmis antamaan aplodit, tietyssä tilanteessa jopa typerälle mutta tarpeelliselle satyyrinäytelmälle. Ei-nerokkaalle mutta eheyttävällä tavalla rahvaanomaiselle. Kyse on silloin taas mentaalisen, ei fyysisen rakenteen ravistelusta/hajottamisesta.
obnoxion wrote:Olen itse käyttänyt väärinpäin lausuttua Isä meidän-rukousta lääkinnällisessä tarkoituksessa, ja pidän sitä hyvin tehokkaana. Tämä on täydellisen terävää blasfemiaa ilman mitään karkeuksia tai hillittömyyttä. (...) Tämä yksinertainen kaava on sinällän täysin toimiva, mutta jokainen voi tietenkin lisätä virtsaa ja ikoneita oman makunsa mukaan.
Se voi olla hyvin toimiva lääkinnälliseen tarkoitukseen, mutta henkiseen mullistukseen se välttämättä ei kaikilla riitä. (Itse käytin inversiota latinankielisestä rukouksesta, jossa I ja J ovat alun perinkin sama kirjain.) Nythän palaamme jälleen siihen, että kyseessä on sielullinen eheytymisprosessi, joka siten on räätälöitävä yksilöllisen sielun tarpeisiin. Minä esimerkiksi olen aina ollut lähtökohtaisesti niin jalat irti maasta & kaikki aineellinen on tuntunut vieraalta, että nimenomaan alempien energiakeskusten mukaan tuominen pyhitettyyn prosessiin oli & on ollut erittäin tärkeä osa "blasfemiaa" - joka tietysti lakkaa olemasta blasfemiaa sitten myöhemmin, kun oma jumalakuva on avartunut, eikä siitä enää poissulje tekijöitä.
Enemmän nämä tulivat alun perin prosessiin veren & väkivallan elementtien kautta (ikonien pilkkomista, mutiloimista & omalla verellä kastamista), mutta uskoakseni suoraan seksuaalinen elementti olisi ollut jopa toimivampi. Päätellen siitäkin, että hautausmaa-maithuna-magialla oli mitä kohottavin vaikutus.
NB: Vaikka otin nämä asiat puheeksi tasapainottaakseni paljon oikean käden tien suuntaan kallistunutta ilmaisua, niin tässä on muitakin hyötyjä seuran sisällä. Olen ollut huomaavinani, että samalla kun veljeskunta tarjoaa ihmisille erinomaisen kiintopisteen oman henkisen prosessin läpikäymiselle, se voi jollain tapaa lääkitä liikaakin (!) ihmisen omaa sisäistä kokemusta. Tällöin on vaarana se, että syntyy taas ikään kuin kuorettunut muoto, jonkinlainen turvalinna, jonka sisällä ihmiset kyllä voivat kokea elävänsä mielekästä elämää, mutta jossa henkiset kriisit koetaan vain kollektiivisesti, eikä yksilö enää välttämättä koe tarvetta yhtä intensiiviseen kehitysponnistukseen kuin aiemmin. Niinpä tässä on kyse vähän "back to basics"-asiasta sen suhteen, miksi Shiva kulkee tiikerintalja mukanaan.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Wyrmfang wrote:Nyt en kyllä voi allekirjoittaa ihan näin jyrkkää statementia. Olen taipuvainen kyllä itsekin pyrkimään mielummin muutokseen itsessä kuin ympäristössä, motivaatio jälkimmäiseen kun on kuitenkin hyvin helposti jollain tasolla salaa itsekäs. Kirkkojen polttamista voisi minunkin mielestä pitää aika lailla yksiselittäisen ei-rakentavana; mutta entä esim. älykäs ja moniulotteinen satiiri?
Vedin kirkot mukaan juuri siksi, että kyseessä on toisille kuuluvan fyysisen omaisuuden tärveleminen. Eli ei oma henkilökohtainen blasfemiariitti, vaan rikollinen ja hyödytön, jopa (henkisestikin) haitallinen teko. Nerokkaalle satiirille olen valmis antamaan aplodit, tietyssä tilanteessa jopa typerälle mutta tarpeelliselle satyyrinäytelmälle. Ei-nerokkaalle mutta eheyttävällä tavalla rahvaanomaiselle. Kyse on silloin taas mentaalisen, ei fyysisen rakenteen ravistelusta/hajottamisesta.
Jeps, käsitin ulkoisenkin blasfemian lähtökohtaisesti nimenomaan ei-fyysisenä, joten siksi hieman hämmennyin.
Nefastos wrote:Minä esimerkiksi olen aina ollut lähtökohtaisesti niin jalat irti maasta & kaikki aineellinen on tuntunut vieraalta, että nimenomaan alempien energiakeskusten mukaan tuominen pyhitettyyn prosessiin oli & on ollut erittäin tärkeä osa "blasfemiaa" - joka tietysti lakkaa olemasta blasfemiaa sitten myöhemmin, kun oma jumalakuva on avartunut, eikä siitä enää poissulje tekijöitä.
Tästä tulevat mieleen tantrisen buddhalaisuuden korkeimmat joogaopetukset. Tässä eräs esimerkki Tiina Hyytiäisen tekstistä Salatutu sanat - buddhalainen hämärä kieli (Artikkeli löytyy teoksesta "Uskonto ja ihmismieli - Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen", Ketola/Pyysiäinen/Sjöblom, Gaudeamus 2008). Suomennos Tiina Hyytiäisen:
Hänen on halunsa mukaan juotava virtsaa. Laitettava suunsa vaginaan, ja sitten halunsa mukaan syötävä perälootuksesta ulosteita. Tuntematta häpeän tai inhon häivähdystäkään, muutoin siddhin menettää. Tämä on ylin ruokavalio, jota kaikki buddhat nauttivat.
-Candamaharosanatantra -
Tässähän on nähdäkseni kysymys juri siitä, että alimmat energiakeskukset tuodaan mukaan henkiseen harjoitukseen sen korkeimmilla tasoilla. En kuitenkaan näkisi että tässä olisi kysymys blasfemiasta buddhalaisessa viitekehyksessä. On kiinnostava kysymys voiko tämän tason opetusta ilmaista kristillisessä viitekehyksessä ilman että kysymyksessä olisi blasfemia.
Tantrisessa kontekstissa keskeistä on se miten käytetty kieli käsitetään. Eräs vasemman käden polun alkuperäisistä määritelmistä on tantrisessa maailmassa ollut näiden opetusten kirjaimellinnen toteuttaminen, kun oikean käden polun on käsitetty tulkitsevan näitä opetuksia vertauskuvallisesti. Jos me tämän määritelmän puitteissa yhdistämme polkuja, olisi meidän myös tunnistettava konkreettisen harjoituksen merkitys.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
