AT:n filosofian ongelmakohdat, huonot puolet ja heikkoudet

[Wyrmfang]

Eri mieltä olen sikäli, että tuollaisen kanonisoinnin riskin etukäteen välttäminen vaatisi paljon painottamista. Mielestäni se on työn pienehkö osa, vaikkakin oleellinen. Jos sitä aletaan aivan hirveästi painottaa, seuran kuorettuminen jää sikäli etäiseksi uhkakuvaksi, että se tekee itsemurhan kritisoidessaan itse itsensä hengiltä...

En ole tästä eri mieltä. Erimielisyys tulee kai sitten tässä:

Ajatellaanpa esimerkiksi tätä foorumia, & keskinäistä vääntöämme täällä. Tiettyyn pisteeseen saakka ulkopuolinen henkilö varmasti ajattelee, että on hienoa kuinka samaan seuraan kuuluvat jäsenet voivat olla erimielisiä & haastaa toisiaan; mutta sitten tulee myös hetki, jolloin ulkopuolinen ei enää itse uskalla osallistua kuin tietynlaisella temperamentilla, koska huomaa että kritiikkiä voi tulla pienimmästäkin aiheesta. Tällä tavoin halu pysyä avoimena onkin kääntynyt itseään vastaan, & seuran avoimuus onkin muuttunut päin vastoin konfliktiherkkyydeksi.

Onko jossain viitteitä, että ihmiset välttelisivät osallistumista kritiikin pelon takia? Perustavaa kritiikkiä jäsenistähän ovat esittäneet ainoastaan aika ajoin minä & Kain, nyttemmin Gestas.

Eli tylsää (?) kultaista keskitietä taas kaipailisin.

Ylläolevaan viitaten, mitään kritiikin ylipursuntaa ei tosiaankaan ole ollut, paitsi parina viime päivänä (pinnan alla kytevät asiat putkahtavat sitten raivolla pintaan, kun niitä ei käsitellä luonnollisen virtaavasti), vai kuinka?

Jos tylsästä puhutaan, niin minulle mikään ei ole niin tylsää kuin toistella velvollisuudesta näitä samoja juttuja vuodesta toiseen. Eikä tälle olisi tarvetta minun (& nyt eri näkökulmista parin muun) toimesta, jos yleisestä ilmapiiristä olisi jatkuvasti aistittavissa terve kriittisyys. Se ei ole aivan kaikille tarpeen (kun ei aivan fanaattisuuteen asti mennä toisessa ääripäässä) mutta jossain määrin laajasti se täytyisi näkyä, ja toisaankin pienenä luontevana osana, josta ei erikseen tarvitsisi tehdä numeroa. Vastakohtia ei voida myöskään yhdistää silloin, jos ei ole oikeaa halua ymmärtää jompaa kumpaa puolta vastakohdista, ja minusta ihmisten tietämys & halu ymmärtää tieteen olemusta, ateismia, naturalismia ja materialismia ei ole tähän asti häikäissyt. Ei tosiaan tarpeen kaikille, mutta ei voi olla ihan parin ihmisen niskoillakaan, jos puhutaan tämänkin suhteen vastakohtien yhdistämisestä.

Nyt takaisin muiden asioiden pariin.

[Nefastos]

Ylläolevaan viitaten, mitään kritiikin ylipursuntaa ei tosiaankaan ole ollut, paitsi parina viime päivänä (pinnan alla kytevät asiat putkahtavat sitten raivolla pintaan, kun niitä ei käsitellä luonnollisen virtaavasti), vai kuinka?

Jos olisi ollut, niin eiköhän seura olisi kaatunut jo aikaa sitten: jatkuva, voimakas kritiikki - etenkin, milloin se tulee ryhmän sisältäpäin - olisi selvä merkki siitä, että tietynlaista työtä ei kannata jatkaa, ellei sitten undergroundissa.

Kriittisyys arvojen neutraaliuden etsimisenä on minusta hirveän tärkeää, mutta tuntuu siltä että kriittisyyteen painotettuna asiana liittyy usein muutakin. Minusta kritiikin pitäisi olla sisäinen prosessi, jonka puutteesta olisi osoituksensa asioiden fanatisoituminen; ei se, ettei kannanotoista kuulla johdonmukaisesti vastalauseita.

Onko jossain viitteitä, että ihmiset välttelisivät osallistumista kritiikin pelon takia? Perustavaa kritiikkiä jäsenistähän ovat esittäneet ainoastaan aika ajoin minä & Kain, nyttemmin Gestas.

Kyllä sitä on. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun olen puhunut livenä ihmisten kanssa, & kuulen ettei foorumille tohdi kirjoittaa.

Vakavuus keskusteluissa on hieno asia, hyvä että ihmiset ovat tosissaan. Mutta minusta kireyttä pitäisi säätää vähäisemmäksi. Nyt tuntuu siltä, että jäsenet menevät liian helposti omien temperamentillisten aspektipainotustensa suojaan, & alkavat vetää yksin ko. suuntaan. Siitä seuraa noidankehä, jossa jokainen joutuu kaivautumaan omaan poteroonsa entistä tiukemmin, koska hänestä tulee ikään kuin tuon piirteen ainoa henkilöitymä muiden jättäessä sen huomiotta. Silloin se ei enää lisää, vaan voi vähentää tuon asian eteenpäinmenoa rakenteessa.

Nyt takaisin muiden asioiden pariin.

Tämä sopii oikein hyvin.

[Zetekh]

Yksi yleinen keino on ainakin jotain erityistapauksia lukuunottamatta käyttää "seuran omien" käsitteiden sijaan yleisiä käsitteitä, jolloin joutuu väkisin todella tekemään omaa ajatustyötä. Lisäksi henkilökohtaisesti suosittelisin myös käyttämään mielummin yleiskielisiä sekä tieteellis-filosofisia termejä leimallisesti okkultististen sijaan; jälkimmäisissä voidaan ehkä potentiaalisesti saavuttaa nopeammin jotain henkilökohtaisella tasolla, mutta myös kaikenlainen itsensä huijaamisen ja henkilöiden välisten väärinymmärrysten vaara on paljon suurempi (se on toki merkittävä aina).

Tällä tavalla ainakin pääsisimme tuosta aiemmissa viesteissäni mainitsemasta "subjektiivisen kokemisen levittämisestä muille" -esityksestä lähemmäksi juuri sitä penättyä enemmän tai vähemmän näennäistä objektiivisuutta jolloin esim. ideologiakin voi toimia. Vaihtoehtoinen skenaario on, että "runoilijat luuleevat olevansa tiedemiehiä". Kun taas subjektiivisen kokemuksen redusointi yleiskäsitteelliseksi on kyseessä, niin kyse on okkultismin käsitteellistämisestä, eli filosofiasta - ei okkultismista joka on paremminkin subjektiivisen kokemisen tavan ideologisointia itselle. Jotta se voi kohdata muita, niin se on vietävä yhteisen kielen ja terminologian alueelle, jolloin siitä häviää juuri se mikä tekee okkultismista okkultismia. Minusta tämä liittyy sikäli myös okkultismin olemukseen, miksi se on salatiede, piilotettu, hidden jne...

[Wyrmfang]

Minusta kritiikin pitäisi olla sisäinen prosessi, jonka puutteesta olisi osoituksensa asioiden fanatisoituminen; ei se, ettei kannanotoista kuulla johdonmukaisesti vastalauseita.

Tämä on kaunis ideaali, näin esitin juuri itsekin, mutta miten tämä toteutuu vaikkapa perus tieteellis-filosofisemman ajattelun yhteisöissä? Ei dogmaattisuus äidy ollenkaan välttämättä fanaattisuudeksi. Tietenkin vain päänsisäisen vakavan kritiikin ansiosta oma ajattelu voi mennä eteenpäin, mutta sen saamiseksi alkuun tarvitaan melkein aina käytännössä ulkoista virikettä, jota täytyy myös aika ajoin toistaa.

Ehdottomasti olisi tarpeen, että kritiikki tulisi seuran ulkopuolelta. Näen kuitenkin vielä vähän kaukaisena, että mainstreamin nykyfilosofian edustajat, jotka olisivat kiinnostuneita okkultismista, tohtisivat kirjoittaa tänne. Omalla toiminnallani pyrin nimenomaan tulemaan vastaan tähän suuntaan, ja jos niin todella tapahtuu jossain vaiheessa, jään itse seuran jäsenenä ilomielin enemmän taustalle tässä asiassa.

[Nefastos]

Tietenkin vain päänsisäisen vakavan kritiikin ansiosta oma ajattelu voi mennä eteenpäin, mutta sen saamiseksi alkuun tarvitaan melkein aina käytännössä ulkoista virikettä, jota täytyy myös aika ajoin toistaa.

Kyllä pitää, ja kaikki rakentava keskustelu - mielensisäinen tai mielten välinen - sisältää myös kritiikkiä. Kritisoinkin (sic) nyt itse kritiikin määrää, keskustelujen painottumista siihen.

Ehdottomasti olisi tarpeen, että kritiikki tulisi seuran ulkopuolelta. Näen kuitenkin vielä vähän kaukaisena, että mainstreamin nykyfilosofian edustajat, jotka olisivat kiinnostuneita okkultismista, tohtisivat kirjoittaa tänne. Omalla toiminnallani pyrin nimenomaan tulemaan vastaan tähän suuntaan, ja jos niin todella tapahtuu jossain vaiheessa, jään itse seuran jäsenenä ilomielin enemmän taustalle tässä asiassa.

Ei mainstream-filosofeja varmaan juuri kiinnosta okkultistien retoriikan kanssa väitellä kuin ehkä erikoistilanteissa. En tiedä onko se edes asia, jota meidän tulisi tavoitella. Pikemminkin poimia piireistä joissa on omat lainalaisuutensa hyviä piirteitä & välittää niiltä ideoita muille avoimesti ajatteleville.

Viimeisin virke oli erityisen hyvä lukea, & uskon sinua.

Ei dogmaattisuus äidy ollenkaan välttämättä fanaattisuudeksi.

Ei toki, mutta ei dogmaattisuutta myöskään pysty poistamaan once and for all: se on, tai on olematta tilannekohtaisesti. Yrittämällä etukäteen tappaa pois kaikki dogmaattisuuteen vivahtavakin on jo omanlaistaan dogmaattisuutta.