Pyhyys (feat. Black Metal)

[Nefastos]

"Azazelin kirouksen" kanssa mielessäni on ollut myös toinen aihe, nimittäin pyhyys. Tämä tuli mieleen - onko tämä yllättävää? - Loputon Gehennan liekki -keskustelun yhteydessä. Black Metal näyttää nimittäin olevan niitä harvoja saarekkeita nykykulttuurissa, jonka sisällä ihmiset kertovat löytävänsä voimakkaan numeenin kokemuksen. Se on kuin uskonto, paitsi että se ei ole uskonto. Se on antiuskonto, paitsi että se voi myös olla aivan muuta. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan keskittyä yksinomaan tähän alakulttuurin lajiin; se on vain esimerkki siitä, kuinka PYHÄ nykyään vielä näkyy maailmassa. Tähän voi myös olla helpompi ottaa omakohtaisesti kantaa, puolesta tai vastaan tai muuten, kuin puhuttaessa pyhästä jossain sellaisessa yhteydessä mikä ei kenellekään puhujalle herätä erityisempiä tunteita. (Pyhä kristinuskossa? Nykyään lähes aina näkymättömiin laimennettua. Rohkeat ajattelijat kuten aikoinaan Antti Kylliäisen otan erityistapauksina.)

Erityisen selkeästi tämä sakraalisuus piirtyy esiin siinä, kuinka ihmiset jotka kokevat BM:n syvällisesti eivät mielellään puhu asiasta kovin pitkälle, ettei asia muuttuisi aidosta kokemisesta sanoilla tai käsitteillä pelaamiseksi: siis ettei pyhä turmeltuisi. Tässä yhteydessä käytetään myös usein Jeesuksen vertausta sioille heitettävistä helmistä. Ei siis saisi puhua liian tärkeistä asioista sellaisille, jotka eivät voi noita asioita käsittää.

Ja kuitenkin tässä tulee juuri se ongelma, että:

"ellei maahan pudonnut nisun jyvä kuole, niin se jää yksinänsä;
mutta jos se kuolee, niin se tuo paljon hedelmätä."

Toisin sanoen: pyhän juuri pitääkin tulla alttiiksi "turmelukselle", ja nimenomaan tähän sen arvo pyhyytenä perustuu. Pyhä ilman funktiota on vain pelkkä steriili idea, jota ihmiset käsittävät yhä vähemmän & vähemmän, ja jonka vartijoista tulee itsestäänkin kalkittujen hautojen kaltaisia (kolmas vertaus samalta sanojalta). Silloin kyse on arkuudesta numeenin edessä, koska oletetaan että se jotenkin voisi turmeltua. Kuinka se voisi, jos se kerran on numeeni? Tosiasiassa siis suojellaan mustasukkaisesti jotain omaa eikä lainkaan pyhyyden ideaa itseään. Pyhimys tai sankari joka ei suostu asettamaan pyhää alttiiksi sitä ilmaisemalla on vain frigidi.

Erittäin paradoksaalista tässä on se, että Black Metal itse on "turmeluksen" ja pyhän repimisellä pyhyyden uudelleenluova akti. Jos se alkaa muumioida omaa näennäisesti uudenmallista pyhyyttään, se sortuu täsmälleen samaan harhaan kuin tosiasialliseen dualismiinsa henkisesti tuhoutuneet näennäismonoteistiset muotouskonnot. Sama pätee jälleen kerran mutatis mutandis kaikkiin pyhän kokemisen muotoihin.

Tämä liittyy myös julkisen ja sisäisen opetuksen erillistämiseen ylipäätään, ja siihen hienovireisyyteen joilla niiden on kyettävä olemaan aidossa eikä vain sovinnaisessa tai manipulointiin pyrkivässä interaktiossa. Koska profaani, TAVALLAAN, on yhtä kuin sakraali. (Unohdetaan tämä, ja ollaan taas dualismissa & kaikessa vääristyneessä mihin se johtaa.)

Uuden pyhyyden puolesta!

[A.A.]

Aiheeseen sopiva gnostilainen näkökulma helmivertaukseen:

Helmeä ei aleta halveksia, vaikka se viskattaisiin mutaan, eikä siitä tule arvokkaampi, vaikka se voideltaisiin balsamilla. Se on omistajalleen aina yhtä arvokas. Samoin Jumalan lapset, missä he sitten ovatkin, ovat arvokkaita Isälleen (Fil. Ev. 48)

[Insanus]

Hirveän hankala aihe puhua mitään, koska kaikki aiheessa vaatii vastakohtansa tullakseen esiin.
Siis jäädäkseen tulematta esiin. Tässä on kaiketi taas kyse synergian kadottamisesta vastakohtien välillä. Kristillisintä on rakastaa Saatanaa, saatanallisinta vihata häntä. Mikään ei muistuta Jumalaa niin kuin hiljaisuus. Pyhän raiskaaminen ja rappion pyhittäminen on todellista Saatanan (Jumalan) palvontaa. Vastustamisen vastustusta kunnes aum. Orthodox Black Metal ja Lady Gaga.

[Insanus]

Hirveän hankala aihe puhua mitään, koska kaikki aiheessa vaatii vastakohtansa tullakseen esiin.
Siis jäädäkseen tulematta esiin. Tässä on kaiketi taas kyse synergian kadottamisesta vastakohtien välillä. Kristillisintä on rakastaa Saatanaa, saatanallisinta vihata häntä. Mikään ei muistuta Jumalaa niin kuin hiljaisuus. Pyhän raiskaaminen ja rappion pyhittäminen on todellista Saatanan (Jumalan) palvontaa. Vastustamisen vastustusta kunnes aum. Orthodox Black Metal ja Lady Gaga.

Kipeen huonosti ilmastu. Tuntu varmaan todella hyvältä kiteytykseltä kun postasin, tai sitten olin aika sekasin ristiriitojen maailmassa. Todennäköisesti molempia.
Avaanpa nyt tätä kun kerran koneella yhä olen.

Niille, jotka eivät tiedä niin "orthodox black metal" on nimike jonka alla tietty porukka ylistää musiikillaan "sitä oikeaa Saatanaa" ja pahuutta, eli meille Naamiota.
Tämä tyylilaji oli pari vuotta sitten aika aktiivisessa kulutuksessa, kun pyrkimys päästä pohjaan asti oli kovimmillaan.

Mutta miten seurata vain ja ainoastaan pahaa ja onnistua väistämään ongelma joka tulee siitä että pahaa Jumalaa vastaan kapinointi on eettistä & oikein?
Pahan palvojien krusifiksi kääntyy oikein päin.
Otetaan "Jeesus sydämeen" katkeruudesta ja vihasta ihmisyyttä kohtaan ja sisällä kannetaan misantropiaa, patoutunutta vihaa ja katkeruutta joka vääristää koko ihmisen olemuksen. Pyritään siis lietsomaan jo olemassaolevaa traumaa huonosta Jumalakuvasta.

Meiningin ison nimen pitäisi olla mr.Martin Luther, joka opetti itsensä nöyryyttämistä ja täyttä tahdottomaksi palaksi alistumista, mutta samalla kapinoi paavia ja muita ulkoisia auktoriteetteja vastaan.

Molemmissa tapauksissa itsekidutus nähdään "oikeaksi". Ensimmäisessä tapauksessa ihmistä kidutetaan koska se on väärin, (eli tavoiteltavaa) ja jälkimmäisessä koska ihminen on väärin ja hänet poistamalla päästään Jumalan valtakuntaan. Molemmat voivat allekirjoittaa toisensa, koska tavoite on joka tapauksessa elämänkielteisyys.

Ongelma taitaa olla se, että ymmärretään ykseys ja nk.Jumalan kaikkivoipuus jonain ulkopuolisena, joka otetaan tai jätetään: eikä faktana jonka kiistäminen tai myöntäminen ei muuta mitään. Eli myös itsen sisäisenä.

Todellista mustaa messua vietetään aivan arkisessa messussa ja pimeyden muotoja on kaikkialla. Mutta niin oli koko ajan. Pisteet ristiriidalle ja paradoksille.

Gagan hahmosta taas se, että samaa asiaa ilmaistaan, mutta siinä päässä vaikuttaisi pyrkimys olevan näyttää pyhä elävänä ja rakkaudellisena ikään kuin niin päin, että kaikissa alimmissakin muodoissa on sama valo ytimessä. Pilkan ja blasfemian keinoin ihmisrakkauteen, eikä pois siitä.

Nuo eivät sulje toisiaan pois tietenkään mitenkään ja ovat kaikessa koko ajan "toisiinsa kietoutuneina käärmeinä" niin kuin sanotaan. Painotuksen voi vaiheellisesti valita, mutta molemmat tarvitaan kokonaisvaltaisuuteen obv.
Ja ennen kuin tämä on aivan täydellisen päivänselvää kaikilla tasoilla ei tavallaan voida mitään muuta kuin kapinoida ja pilkata. Vasta sitten voidaan alkaa virtaamaan ja nähdä kumpikin toisissaan.

Jotain tuollaista varmaan ajoin takaa.

Aiheeseen itseensä. Tämä aihe tuli mieleen kun tajusin kantaneeni tuota Luther-traumaa pitkään mukanani kyseenalaistamatta sitä muuten kuin älyllisesti, tai edes tajuamatta (muuten kuin älyllisesti) että uskomuksissa on kyse täysin kokonaisvaltaisesta elämäntavasta.

Itse asiassa mietin, että voisiko sen palauttaa siihen hetkeen vuosia sitten kun ylimielisyyttäni vannoin suhtautuvani kaikkeen tapahtuvaan 'dialogina Jumalan kanssa' tajuamatta mitä tuo lupaus todella tarkoittaa. Silloisella ymmärryksellä tehtynä tämä maaginen rituaali painoi itseyden syvästi sisäänpäin, tukahduttamaan kaiken ja tarkastelemaan maailmaa 'yläpuolelta' karman leikkikenttänä ja perkeleen huvinäytelmänä, ottamatta osaa tähän "huvinäytelmään". Eli suojella muotoa itse idean hinnalla.

Joskus juteltiin kavereiden kanssa aiheesta niin, että moni jakoi kokemuksen tyhjyydestä ja siitä että kaikki pyhät asiat ovat tulleet raiskatuiksi. Mitä tapahtui, oli juurikin se että suojeltavaksi oli tullut kuorettunut muoto jota oli helppo pilkata, eikä pyhyys itsessään jota ei enää tavoittanut, koska oma olemus ei ollut enää tarpeeksi puhdas sitä koskettamaan.

Negatiivinen & positiivinen vapaus tulevat tässä yhteydessä mieleen.
Siinä missä black metal hajottaa ja repii, sillä tuntuu harvoin olevan mahdollisuutta olla positiivisesti jotain. Se sanoo itsensä irti ulkoisesta, mutta jos se ei sido itseään mihinkään muuhun kuin, say, individualismiin, se ei ole enää mitään.

Taitaa niissä piireissä olla melko paljon puhetta luonnosta, henkisyydestä ja politiikasta, mutta ainakin oman kokemuksen mukaan lähestulkoon aina kapinana jotain vastaan (ja hyväkin niin) ja hyvin harvoin minkään puolesta (mikä ei taas ole niin hyvä).

Valtakunta joka riitaantuu itsensä kanssa ja niin päin pois, miten se menikään?

[Nefastos]

Helsingin Sanomat pohdiskelee tämänpäiväisessä artikkelissaan onko black metal tosissaan.

Tietyssä mielessä juuri tällainen älykäs, monta puolta samanaikaisesti huomioon ottava pohdiskelu on juuri sitä, mitä pitääkin. Ja sitten jälleen toisaalta, juuri sen kautta että mediakin jotenkin tuntee saavansa kokemusta niskalenkkiin - vaikkapa moniulotteisenakin ilmiönä - aikaansaa minussa tietynlaisen ahdistumisen. Ehkä se johtuu siitä, että median lähestymistapa on nykyään pakostakin sekulaari, eli tämä "pyhyys" (ts. Merkitys) josta parhaimmillaan & ytimellisesti on kyse, jää pohdinnassa lapsipuolen asemaan. Tai suorastaan pesuveden kanssa pois heitetyksi.

Siitä olen Ahlrothin kanssa samaa mieltä, että on mainiota että itseironiaa on saatu mukaan sisäpiiriin. Mutta helposti se johtaa erityisesti ulkopuolisen tarkkailijan sellaiseen oletukseen, että vakavuudesta on jotenkin luovuttu, vaikka kyseessä parhaimmillaan on päinvastoin eheyttävä maadoitus. Samurai voi sanoa että vain henkilö joka on valmis kuolemaan aatteensa puolesta on löytänyt sen ytimen. Itse koen että vain henkilö joka on valmis olemaan naurunalainen aatteensa puolesta - ja jopa itse yhtymään nauruun - on löytänyt sen ytimen. Monet asiat maailmassa, ehkä kaikki, ovat samanaikaisesti kuolemanvakavia että samalla niin vahvoja, että ne kestävät horjumatta leikinlaskun. Huumorintajuton ihminen on kyvytön löytämään tasapainopistettään, joten juuri kyky nähdä sekä pyhyys että trickster-aspektin läsnäolo on pirun hyvä keino nähdä, kuinka vakavissaan jonkin asian kanssa on.

Jonkinlainen ympyrä tuntuu sulkeutuneen. Hieno asia on, että black metal jatkaa kiinnostavana tekijänä tutkimuksen & median kentällä.

[Wyrmfang]

Ihan jees juttu. Itse en jo kohtuullisen pitkän linjankin black metal ihmisenä koe mitään närkästymisen aihetta siitä, että black metallin (tai minkä tahansa muun asian) pyhyys aukeaa vain sen kokeneelle, varsinkaan kun tuossa ei ollut hirveämmin mitään ivaa aistittavissa.

Jos jossain niin black metal ympyröissä löytyy toisessa topikissa puhuttua "pakko päästä pois" - ajattelua eri muodoissaan enemmän kuin kylliksi, johon tällainen neutraali ja sekulaari lähestymistapa on oikeastaan jotain mitä juuri toivoisin. Kestävä kokemus pyhyydestä on aina sellainen, joka kykenee samaan aikaan näkemään asian "lattean" empiirisen puolen, niin itsessä kuin muissa.

[Hoenir]

Artikkeli oli minustakin hyvä, mutta toisaalta Black metallin käsittely tuohon sävyyn kertoo siitä että jotain oleellista on menetetty. Minusta se menettää vaarallisuutta ja kaiken auki repivää henkeään sitä mukaa kun useampi ja useampi asiasta tietämätön sitä oppii ymmärtämään. Halusi sitä tai ei, niin osa Black metallin energiasta kumpuaa siitä että se saa näyttäytyä ihmisten silmissä tietyssä valossa.

Minä en itse näe Black metallia pyhänä asiana. Toisaalta osa niistä tekijöistä joista se saa voimansa ovat minulle pyhiä. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta koen että tietyt ideat menettävät pyhyytensä jos ne tuodaan esille black metallin kaltaisin keinoin.

Black Metal itse on "turmeluksen" ja pyhän repimisellä pyhyyden uudelleenluova akti

Tämä oli muuten pirun hyvin kiteytetty!

[Nefastos]

Ihan jees juttu. Itse en jo kohtuullisen pitkän linjankin black metal ihmisenä koe mitään närkästymisen aihetta siitä, että black metallin (tai minkä tahansa muun asian) pyhyys aukeaa vain sen kokeneelle, varsinkaan kun tuossa ei ollut hirveämmin mitään ivaa aistittavissa.

Samaa mieltä. Kuitenkin, siinä missä suuret uskonnot nauttivat (ainakin vielä hetken, ainakin yleensä) jonkinlaista koskemattomuutta siinä, että mediassa suoraan ei sanota ettei normaali ihminen voi ymmärtää mistä niiden pyhyydessä on kyse - eli että implikoitaisiin ettei mistään - marginaalisemmat kokemismuodot koetaan lähtökohtaisesti jotenkin tarpeettomiksi edes yrittää ymmärtää Aidon Kokemuksen välittäjinä.

jotain oleellista on menetetty. Minusta se menettää vaarallisuutta ja kaiken auki repivää henkeään sitä mukaa kun useampi ja useampi asiasta tietämätön sitä oppii ymmärtämään.

Oletan, että ymmärtämisellä tarkoitat tässä "ymmärtämistä", siis latistavaa tai redusoivaa käsitystä? Muussa tapauksessa en pysty ymmärtämään, että jokin asia olisi hieno jos kymmenen ihmistä siitä pitää, mutta muuttuu huonoksi jos siitä pitääkin kymmenen tuhatta tai kymmenen miljoonaa. Sellainen mustasukkainen elitismihän on special snowflake -ajattelua, jossa oma oletettu ainutlaatuisuus tulee paradoksaalisesti massamentaliteetin ilmentymismuodoksi... ihminen pelkää oman "vahvan itsensä" (sic) katoavan, jos kaltaisia onkin liikaa.

Halusi sitä tai ei, niin osa Black metallin energiasta kumpuaa siitä että se saa näyttäytyä ihmisten silmissä tietyssä valossa.

Tämä on hyvä huomio, & toisaalta myös aika pelottava huomio. Se palauttaa mieleeni myös sen kuinka minua black metal -skenessä häiritsi aiemmin nimenomaan sen taipumus valheelliseen esittämiseen. Mutta kuten artikkelissakin oli huomattu, tämä puoli on tullut erittäin paljon parempaan suuntaan.

Minä en itse näe Black metallia pyhänä asiana. Toisaalta osa niistä tekijöistä joista se saa voimansa ovat minulle pyhiä.

Toivon mukaan viesteistäni ei välittynyt kuvaa, että bm olisi minulle pyhä asia. Se on todellakin vain pyhyyttä parhaassa tapauksessa esiin auttava instrumentti, samalla tavoin kuin kirkontorniksi pystytettynä neutraali metallirakenne voi auttaa ihmismieltä kurottamaan korkeampiin kokemustapoihin. Yksi black metallin hienoista puolistahan on se tapa, jolla se koko ajan kritisoi & romuttaa myös itseään, koska kerran nousee kaikenlaista "muoto yli ytimen" -uskonnollisuutta vastaan esim. kristinuskon tekopyhyyden kriitikkona. Käytännössä tämän toki saattaa helposti unohtaa, jos katsoo asiaa liian läheltä (tai liian kaukaa).

[Wyrmfang]

Ihan jees juttu. Itse en jo kohtuullisen pitkän linjankin black metal ihmisenä koe mitään närkästymisen aihetta siitä, että black metallin (tai minkä tahansa muun asian) pyhyys aukeaa vain sen kokeneelle, varsinkaan kun tuossa ei ollut hirveämmin mitään ivaa aistittavissa.

Samaa mieltä. Kuitenkin, siinä missä suuret uskonnot nauttivat (ainakin vielä hetken, ainakin yleensä) jonkinlaista koskemattomuutta siinä, että mediassa suoraan ei sanota ettei normaali ihminen voi ymmärtää mistä niiden pyhyydessä on kyse - eli että implikoitaisiin ettei mistään - marginaalisemmat kokemismuodot koetaan lähtökohtaisesti jotenkin tarpeettomiksi edes yrittää ymmärtää Aidon Kokemuksen välittäjinä.

Tämä on tietysti totta. Toisaalta se pohjaa nähdäkseni aika triviaaliin sosiaaliseen tosiasiaan, eli siihen, että vähemmistöt, melko lailla elämänalueesta riippumatta, ovat aina lähtökohtaisesti vihatussa/halveksitussa/kummeksutussa/naurunalaisessa asemassa.

[Hoenir]

Oletan, että ymmärtämisellä tarkoitat tässä "ymmärtämistä", siis latistavaa tai redusoivaa käsitystä? Muussa tapauksessa en pysty ymmärtämään, että jokin asia olisi hieno jos kymmenen ihmistä siitä pitää, mutta muuttuu huonoksi jos siitä pitääkin kymmenen tuhatta tai kymmenen miljoonaa. Sellainen mustasukkainen elitismihän on special snowflake -ajattelua, jossa oma oletettu ainutlaatuisuus tulee paradoksaalisesti massamentaliteetin ilmentymismuodoksi... ihminen pelkää oman "vahvan itsensä" (sic) katoavan, jos kaltaisia onkin liikaa.

Tarkoitin että minusta monet luulevat ymmärtävänsä sitä mutta eivät todellisuudessa tajua siitä mitään, ja tällaisen pintapuolisen "ymmärtämisen" leviäminen on huono juttu siinä mielessä että black metallia aletaan käsitellä väärästä näkökulmasta ja se alkaa menetämään merkitystään ja nimenomaan latistuu. Jos luullaan että "tunnetaan kuvio" jo kokonaan, niin black metallin arvo pyhyyden uudelleenluovana aktina vesittyy. Samapa tuo että tykkääkö siitä kymmenen vai kymmenen miljoonaa tyyppiä, kunhan ovat nöyriä ja avoimia sen takana vaikuttavia ideoita kohtaan. Luulen vaan että valtaosa ei osaa katsoa black metallia sen vaativalla vakavuudella, vaan sortuvat muiden naureskelijoiden kanssa tarkastelemaan epäolennaisuuksia.