Okkultismin ydin
Posted: Wed Jun 02, 2010 3:50 pm
Koska kaikilla lukijoilla tuskin on yhteistä käsitystä asiasta ja koska on aina hyvä välillä palata täysin perusasioiden äärelle, ajattelin kysyä, mitä okkultismi lopulta on? Kysymyshän on nimikkeestä, jonka kaiku on nykyään jopa ivallinen, miksi siis identifioitua itse okkultistiksi? Äkkiseltään ajatellen voisi olla parempi kehittää täysin uusi nimike, joka on vapaa olemassaolevista assosiaatioista. Olemassaolevat assosiaatiot ja arvolataukset ovat kuitenkin olemassa syystä ja historiaa seuraamalla huomataan, että nykyinen tilanne ei ole syntynyt mistään tietyistä epäonnekkaista tapahtumista (kuten vaikkapa hakaristi-symbolin kohdalla) vaan aitojen ongelmien esille tuomisesta ajassa, joka ei ole niitä osannut kohdata.
"Satanismi ja saatananpalvonta"-topikissa jo päästiinkin nykyään vallitsevaan uskonto-tiede jaotteluun. Tosiasiassa ihminen on aina yksi kokonaisuus, joten tällainen jako ei ole todellinen muuten kuin käsitteellisenä. Yksi tapa kuvata okkultismia onkin nähdä kaiken ykseys ja merkityksellisyys. Tämä ajatus, kuten kaikki aidosti syvälliset ideat, on toisaalta suorastaan "liian yksinkertainen" ja toisaalta kaikkein vaikein hahmottaa elävästi. Siten keskeinen ajatus okkultismissa on kaiken ulkoisen välineellisyys. Suuri ongelma nykyajalla tämän oivaltamisessa on se, että jo sinänsä termin kuten "okkultismi" käyttöönotto saa aikaan ajatuksen, että kyseessä on jokin uusi aate muiden joukossa, vaikka kyse on kaikkien aatteiden yhteisen päämäärään ymmärtämisestä. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi jokainen vakava totuudenetsijä, joka on perustanut uuden filosofian tai uskonnon, on myös okkultisti. Yksilön tajunnan rajallisuudesta johtuen kuitenkin kaikki nämä yritykset ovat vaillinaisia, mikä ei tarkoita, etteivät ne olisi saavuttaneet totuutta jossain määrin. Totuus mikä niissä on, ei ole kuitenkaan muodollisessa esityksessä vaan sen mahdollisesti avaamassa älyn, tunteen ja toiminnan kokonaisuudessa eli elämässä itsessään.
Mikään metafyysinen järjestelmä ei voi olla totuus itsessään vaan korkeintaan väline todelliselle ymmärrykselle. Samoin mitkään yliaistilliset kyvyt tai rituaalit/meditaatioharjoitteet eivät ole tavoite itsessään ja voivat usein muodostua jopa suurimmaksi esteeksi alkuperäiselle pyrkimykselle, mikäli muodotonta pyrkimystä itsessään ei pidetä jatkuvasti yllä. Siten okkultismi ei ole siinä, mitä tehdään tehdään, ajatellaan tai tunnetaan vaan siinä, miten.
Miksi sitten edelleenkään kutsua tällaista pyrkimystä millään nimellä? Siksi, että tarvitaan jokin termi erottamaan todellinen pyrkijä ihmisestä, joka pyrkii ainoastaan jonkin tietyn aatteen rajoittamaan päämäärään. Jokainen nimike, jonka alla totuuteen pyritään, kohtaa ihmispsykologian lainalaisuuksista johtuen latistumisen "yhdeksi aatteeksi muiden joukossa" kahdesta syystä:
1.) Tiettyyn muodolliseen ajattelumalliin sitoutunut ihminen pyrkii voimakkaasti vastustamaan tahoa, joka osoittaa hänen ajatusmallinsa vajaavaiseksi.
2.) Nimike, jonka alla alun perin on annettu uusi voimakas impulssi pyrkiä totuuteen saa pian seuraajia, jotka ymmärtävät yhä vähemmän totuuteenpyrkimisestä ja kiintyvät ainoastaan nimikkeen alla tyypillisesti kunakin aikana toteutettuihin muotoihin.
Esimerkkinä kohdan 1 ulkoisesta vastustuksesta okkultismille nykyaikainen skeptikko, joka haluaa nähdä kaikki aattet yhtä turhina, maailman merkityksettömänä ja siten oman egonsa kaiken mittarina. Tosiasiassa skeptisismi on oleellinen osa okkultismia mutta kaiken merkityksettömyys on itsessään psykologinen ristiriita. Valitettavan usein taas moni kutsuu itseään ylpeänä okkultistiksi, haukkuu vuoroin uskontoa, vuoroin tiedettä ymmärtämättä kummankaan todellista sisältöä, ja siten toimii itse käytännöllisenä vastaesimerkkinä omalle pyrkimykselleen. Luonnollisesti kuitenkin kuolleita muotoja on rikottava ja siten kritiikkiä esitettävä, mutta se tulee tehdä ainoastaan pyrkimys totuuteen mielessä. Tämän hetkiseen (ihmismittapuulla hyvinkin pitkäaikaiseen) tilanteeseen okkultismi on mahdollisesti paras termi kuvaamaan pyrkimystä.
"Satanismi ja saatananpalvonta"-topikissa jo päästiinkin nykyään vallitsevaan uskonto-tiede jaotteluun. Tosiasiassa ihminen on aina yksi kokonaisuus, joten tällainen jako ei ole todellinen muuten kuin käsitteellisenä. Yksi tapa kuvata okkultismia onkin nähdä kaiken ykseys ja merkityksellisyys. Tämä ajatus, kuten kaikki aidosti syvälliset ideat, on toisaalta suorastaan "liian yksinkertainen" ja toisaalta kaikkein vaikein hahmottaa elävästi. Siten keskeinen ajatus okkultismissa on kaiken ulkoisen välineellisyys. Suuri ongelma nykyajalla tämän oivaltamisessa on se, että jo sinänsä termin kuten "okkultismi" käyttöönotto saa aikaan ajatuksen, että kyseessä on jokin uusi aate muiden joukossa, vaikka kyse on kaikkien aatteiden yhteisen päämäärään ymmärtämisestä. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi jokainen vakava totuudenetsijä, joka on perustanut uuden filosofian tai uskonnon, on myös okkultisti. Yksilön tajunnan rajallisuudesta johtuen kuitenkin kaikki nämä yritykset ovat vaillinaisia, mikä ei tarkoita, etteivät ne olisi saavuttaneet totuutta jossain määrin. Totuus mikä niissä on, ei ole kuitenkaan muodollisessa esityksessä vaan sen mahdollisesti avaamassa älyn, tunteen ja toiminnan kokonaisuudessa eli elämässä itsessään.
Mikään metafyysinen järjestelmä ei voi olla totuus itsessään vaan korkeintaan väline todelliselle ymmärrykselle. Samoin mitkään yliaistilliset kyvyt tai rituaalit/meditaatioharjoitteet eivät ole tavoite itsessään ja voivat usein muodostua jopa suurimmaksi esteeksi alkuperäiselle pyrkimykselle, mikäli muodotonta pyrkimystä itsessään ei pidetä jatkuvasti yllä. Siten okkultismi ei ole siinä, mitä tehdään tehdään, ajatellaan tai tunnetaan vaan siinä, miten.
Miksi sitten edelleenkään kutsua tällaista pyrkimystä millään nimellä? Siksi, että tarvitaan jokin termi erottamaan todellinen pyrkijä ihmisestä, joka pyrkii ainoastaan jonkin tietyn aatteen rajoittamaan päämäärään. Jokainen nimike, jonka alla totuuteen pyritään, kohtaa ihmispsykologian lainalaisuuksista johtuen latistumisen "yhdeksi aatteeksi muiden joukossa" kahdesta syystä:
1.) Tiettyyn muodolliseen ajattelumalliin sitoutunut ihminen pyrkii voimakkaasti vastustamaan tahoa, joka osoittaa hänen ajatusmallinsa vajaavaiseksi.
2.) Nimike, jonka alla alun perin on annettu uusi voimakas impulssi pyrkiä totuuteen saa pian seuraajia, jotka ymmärtävät yhä vähemmän totuuteenpyrkimisestä ja kiintyvät ainoastaan nimikkeen alla tyypillisesti kunakin aikana toteutettuihin muotoihin.
Esimerkkinä kohdan 1 ulkoisesta vastustuksesta okkultismille nykyaikainen skeptikko, joka haluaa nähdä kaikki aattet yhtä turhina, maailman merkityksettömänä ja siten oman egonsa kaiken mittarina. Tosiasiassa skeptisismi on oleellinen osa okkultismia mutta kaiken merkityksettömyys on itsessään psykologinen ristiriita. Valitettavan usein taas moni kutsuu itseään ylpeänä okkultistiksi, haukkuu vuoroin uskontoa, vuoroin tiedettä ymmärtämättä kummankaan todellista sisältöä, ja siten toimii itse käytännöllisenä vastaesimerkkinä omalle pyrkimykselleen. Luonnollisesti kuitenkin kuolleita muotoja on rikottava ja siten kritiikkiä esitettävä, mutta se tulee tehdä ainoastaan pyrkimys totuuteen mielessä. Tämän hetkiseen (ihmismittapuulla hyvinkin pitkäaikaiseen) tilanteeseen okkultismi on mahdollisesti paras termi kuvaamaan pyrkimystä.