The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Tervehdys kaikille foorumilaisille!

Viimeaikaiset keskustelut saivat minut pohtimaan satanismin mielekkyyttä ja arvoa elämässäni. Mietin kumpi asia satanismi on enemmän minulle, lahja vai kirous?

Pitkään mietittyäni päädyin kuitenkin siihen että satanismi on Jumalan armonlahja minulle. Se oli Jumalan armoa, että jouduin käymään läpi henkisen etsinnän laaksot jotka johtivat minut Azazelin Tähden satanismiin. Se oli Jumalan armoa, että kohtasin Saatanan ja opin rakastamaan häntä ja sain häneltä vastarakkautta. Jos en olisi käynyt läpi näitä vaiheita, omaisin vähemmän rikkaan maailmankuvan ja olisin juuttunut ajatukseen hyvän ja pahan välisestä harhallisesta dualismista. Saatana näytti minulle totuuden, että paha on suhteellinen ja subjektiivinen kokemus, vielä subjektiivisempi kuin hyvä. Yliaistillisesta näkökulmasta katsottuna vain hyvä voi olla absoluuttista. Paha ei koskaan ole absoluuttista, koska jopa pahat ja pahoina koetut asiat palvelevat Jumalan tarkoituksia ja Hänen aineellista luomakuntaansa. Joten kaikella on tarkoituksensa järjestelmässä.

Mitä satanismi merkitsee teille? Miten te muut sen koette? Onko se teille enemmän lahja vai kirous?

Mukavaa kuulla sinusta! Olen kaivannut sinua foorumille...

Itsehän ole useasti sanonut satanismiani kiroukseksi, mutta (kuten kai useammin kuin ymmärränkään) olen tässä käyttänyt sanoja tavalla joka tyydyttää minua, mutta vaikuttanee epäselvältä muille. Näen sen kirouksena jokseenkin samalla tapaa kuin runoilijan syntymä on kirous Charles Baudelairen runossa "Siunaus".

Kirous lahjana ja kadotus pelastuksena sanoisi pieni mieleni. Mutta miksei myös ihan kirous kirouksena.

Minä sanoisin, että ei lahja eikä kirous vaan valinta

..valinta, johon on korkea kutsumus

Oma näkemykseni on että se on asia joka on lahjanomaisesti ohjannut omaa elämää ja pelastanut ja ohjannut monessa asiassa. Viimeisin esim selviäminen lähes varmalta kuolemalta (oli pari kk sitten kahden tunnin päässä hengenlähdöstä verenmyrkytys, jossa olisi henki lähtenyt), koin että korkeampi voima antoi tarkoituksen ja pelasti ja syyn elää elämää eteenpäin. Satanismi on itselle asia jota esim nykyiselle kumppanille sanoin suoraan että kukaan ei pääse lähemmäksi sydäntä kuin tämä ja osoitin sydämen päällä olevaa pentagrammi tatuointia. Kumppani ymmärsi täysin mitä tarkoitan. Itselle satanismi, pimeys, musiikki toki ovat asioita joita hengitän joka solulla joka päivä ja joka on pitkän ajan jälkeen muotoutunut osaksi itseäni, joka ei ikinä lähde pois.

Se, että synnyin tähän maailmaan oli kiroukseni. Mutta satanismi on väylä, jonka kautta saan muutettua tämän olemassaoloni kirouksen lahjaksi. Nousen kapinaan vangitsijaani vastaan, ja kurkotan kohti Ulompaa Valoa.

Hirveän moni satanismiin näennäisesti kuuluva piirre on pudonnut esteettisesti ja aatteellisesti tarpeettomana pois tänä "satanistiaikana" jona omaa olemista on leimannut alleviivattu minäminä, älyllinen etsintä ja synkkämielisyys. Se olennainen osa joka itsessä on satanistinen pyrkii symbolisen rakenteen rikkomiseen matkalla maailmaan semmosena kun se on. Siinä mielessä satanismi on minulle sitä että torjutaan lahja ja valitaan kirous.