Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Kavi »

Viime aikaiset foorumilla käydyt keskustelut, omat henkilökohtaisen elämän kokemukset ja ainaiset tapahtumat ovat saaneet minut mietteisiin.
Myös Alfalfa mainitsi Freudin yhteydessä uhrauksen ja lunastuksen.

Väkivalta ja sen rajaaminen ja rajoittaminen on suoritettu aiempina historian aikoina uhraamalla. Alkujaan ihmisiä ja myöhemmin eläimiä.

Pohdin "ristin mysteeriä" Rene Girardin tapaan, josta myös "10 käskyä kirkolle"-kirjassa minusta hieman sivutaan.
Rene Girard itse näki Jeesuksen ydinsanomana yhteisön väkivaltarakenteen paljastamisen ja kristittynä arvosteli teologiaa, joka asettui muiden uskontojen ihmisuhriajattelun kanssa rinnan.

Sen sijaan, että ristiin olisi jätetty meille ihmisille muistutukseksi runneltu uhrattu ruumis, protestantit siivosivat ristiltä Jeesuksen pois ja taas satanistit käänsivät tämän kidutus- ja teloitusvälineen, ristin ympäri miekaksi.
"Juutalaisten kuningas", kohtaa juuri syntipukkikuninkaan kohtalon, kun yhteisö näkee hänessä toiseuden esimerkiksi rikottujen tabujen kautta.
Uhri pistetään vielä kiertämään kaupunkia ympäri, jotta "saastaisuus" ja "epäpuhtaus" tarttuisivat häneen ennen uhritoimitusta.
Mielenkiintoisesti myös Saatana heitettiin alas taivaasta, jonka jälkeen hän on kiertelevä maailmaa ja kutsutaanhan häntäkin nimellä "tämän maailman prinssi ja herra".

Pohdin samalla sitä, että kun aiemmin yhteisö valitsi "yhden", joka uhrattiin hillitsemään väkivaltaa ja tappamista.
Tänä päivänä asia on kääntynyt ylösalaisin niin, että se mahdollisimman moni yhteisön jäsen uhrataan "yhdelle".
Usein vielä perustellaan omia menetelmiään uhriutumalla tai antamalla yhteisölleen joitakin, jo ennestään uhrin attribuutteina pidettyjä asioita, esimerkiksi "heikkoutta".
Mihin suuntaan olemme ihmiskuntana menossa ja miten tätä tulisi okkultisteina käsitellä, sillä edes kaikille tuo "miekka" tai "vuohen laskeminen Azazelin tykö" ei tunnu heijastelevan sitä esoteerista näkökantaa, joksi sen mieltäisi hetken mietittyään?
Alfalfa

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Alfalfa »

Kavi wrote: Väkivalta ja sen rajaaminen ja rajoittaminen on suoritettu aiempina historian aikoina uhraamalla. Alkujaan ihmisiä ja myöhemmin eläimiä. [...] Usein vielä perustellaan omia menetelmiään uhriutumalla tai antamalla yhteisölleen joitakin, jo ennestään uhrin attribuutteina pidettyjä asioita, esimerkiksi "heikkoutta" [...] Mihin suuntaan olemme ihmiskuntana menossa ja miten tätä tulisi okkultisteina käsitellä, sillä edes kaikille tuo "miekka" tai "vuohen laskeminen Azazelin tykö" ei tunnu heijastelevan sitä esoteerista näkökantaa, joksi sen mieltäisi hetken mietittyään?
Varmasti ajatuksesi koskevat erittäin tärkeää ihmismielen rakennetta, joka saattaa löytyä naamioituneena myös nykyajan ihmisistä. Primitiivisen ihmisen tavat uhrata ja lunastaa lyötyvät usein ainoastaan korotetummassa muodossa ns. kehittyneeltä ihmiseltä. Kyseinen kehitys on usein ainoastaan pidemmälle korotettu muoto mielen alkukantaisista rakenteista ja pidemmälle naamioitu — primitiiviset ihmiset toimivat paljon suoremmin suhteessa alitajuisiin pakkoihinsa ja heissä kyseiset rakenteet ovat helpommin nähtävissä. Heillä ei ole samanlaista tarvetta naamioida alkukantaisuuttaan moderniin kaapuun.
Meidän yhteisömme rakentuu paljon eroomme modernin ja primitiivisen välillä — nk. primitiivisiä eläin- ja ihmisuhreja ei hyväksytä nk. modernin ja kehittyneen tietoisuuden kannalta, mutta sellaisella yksinkertaisella rajanvedolla meidän-ja-heidän välillä kieltäydytään havaitsemasta kaltaisuuksia molempien välillä. Silloin primitiivisen ja modernin rajanveto toimii jälkimmäisen hyväksi: moderni ihminen kokee omahyväisyyttä etäisyydestään primitiivisiin ihmisiin nähden, vaikka hän harjoittaisi vastaavia rakenteita ainoastaan korotetussa muodossa. Tietysti suurempi sublimaation aste on jossakin määrin myös hyväksyttävämpää, kuten esimerkiksi väkivallan sublimointi taiteeksi väkivallasta. Esimerkiksi primitiivisen roomalaisen viihtyminen gladiaattoritaistelun äärellä ja modernin ihmisen tarve suurkuluttaa väkivaltaviihdettä saattavat ilmaista vastaavia rakenteita, vaikka kieltämättä moderni viihde edustaa jossain määrin myönteistä kehitystä sen suhteen.
Vaarallisimpia ovat väkivallan korkeasti sublimoidut muodot, jotka kadottavat kokonaan näköpiiristään alkukantaisen luonteensa: kun suora vihaaminen esiintyy suorana rakkautena. Äärimmäinen vihaaminen on uhrien ns. parantamista, kuten lääketieteellisessä lobotomiassa primitiivinen tuhoaminen esiintyy modernina hoitamisena. Tällaisen äärimmäisen sadismin luonteeseen kuuluu, että se ei tunnista itseään sadismiksi — sen vaarallisuus on siinä, että se on yhteisöllisesti hyväksyttävää ja kykenee omaksumaan koko modernin yhteiskunnan tehokkuuden ihmisten tuhoamiseksi. Yksittäinen sadisti, joka tietää mitä on tekemässä, ei ole vastaavassa määrin vaarallinen: hänen suorasukaisuudeltaan puuttuu äärimmäisen sadistin kierous, joka kykenisi naamioimaan itsensä yhteisölliseksi rakkaudeksi ja siten vetämään mukaansa kokonaisen yhteisön.
Uhrin ja lunastuksen suhteessa kannattaa sikäli yksinkertaisimpia rakenteita varten palata eläin- ja ihmisuhreihin. Mitä varhaisemmasta rakenteesta on kysymys, sen selvemmin sen pitäisi ilmaista kaikelle uhraamiselle ja lunastukselle ominaista. Toisaalta kokonaisvaltaisin näkemys saavutettaisiin tarkastelemalla samalla myös primitiivisten ja modernien uhraus- ja lunastuskäytäntöjen eroavaisuuksien — kuten korkeamman sublimaatioasteen — kehityksen rakenteita. Eräänlaisena kokonaisvaltaisen tarkastelun lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää primitiivisten rakenteiden hahmottamista, josta pidempi tarkastelu kykenee etenemään.
Alkukantaisissa eläinuhreissa havaitaan ainakin seuraavia piirteitä: uhrattava eläin on, kuten sinäkin viittaat, samaan aikaan pyhä ja paha. Eläimet, joita alkukantaisesti uhrattiin, olivat yleensä ns. toteemieläimiä, joiden käyttäminen kotitalouseläiminä oli kiellettyä. Toteemieläimet ja talouseläimet oli rajattu erilleen toisistaan. Toteemieläimet olivat talouseläimiin verrattuna ns. likaisia ja pahoja — kuitenkin ainoastaan talouskäytön kannalta. Esimerkiksi sian hyödyntäminen yksityisessä taloudessa olisi saastaista, likaista ja kiellettyä. Sen sijaan sian yhteisöllinen uhraaminen saattaa olla olla pyhää: silloin sian yksityinen hyödyntäminen on kiellettyä, saastaista ja likaista, koska sika on yhteistä toimitusta varten — pahaa siinä on ainoastaan yksityinen käyttö. Tällainen sian arvostaminen pyhänä eläimenä saattaa sitten siirtyä sen pitämiseen yksinkertaisesti saastaisena kun polyteistinen uskonto muokkautuu monoteistien uskonnon vaikutuksen piirissä — sian hyödyntäminen kielletään kokonaan koska sitä on käytetty toisten jumalten palvonnassa. Sellaisen yhteisvaikutuksen perustana on, että myöhemmin saastaiseksi julistettu eläin on alkujaan ollut pyhä.
Toteemieläimen uhraaminen pitää usein sisällään sen yhteisöllisen syömisen — sitä ei ole pidetty saastaisena sellaista käyttöä varten. Sen sijaan vaikkapa rottia ja skorpioneja ei ole tarvinnut erikseen kieltää epäpyhiksi, kun niitä ei ole alkujaankaan palvottu jumalina. Toteemieläimen yhteisöllisessä syömisessä on ollut kyse yhteisön ja sen jumalan veriliitosta. Tässä kristillinen ehtoollinen muistuttaa toteemieläinten uhrauskäytännöistä — Kristuksen liha- ja veriuhrin syömisen yhteys primitiivisiin tabukieltoihin ei jäänyt sen arvostelijoilta huomaamatta. Kristus on yhtäältä kristittyjen toteemieläin, jonka lihan- ja veren syöminen varmistaa kristittyjen yhteenkuuluvuuden Kristuksen kanssa, heidän ns. verisukulaisuutensa. Vastaavasti toteemieläimen uhraaminen ja syöminen oli varattu yhteisön ja sen jumalan yhteenkuuluvuuden ja verisukulaisuuden vahvistamiseksi.
Kristittyjen ehtoollinen muistuttaa kaikkein suurimmasta tabusta: sukulaisten uhraamisesta ja syömisestä. Kannibalismia harjoittavilla primitiivisillä heimoilla on yleensä kieltoja sukulaisten syömistä kohtaan. Syyt voivat vaihdella, mutta yleensä endokannibalismia harjoittavilla heimoilla on kyseessä hautajaistoimitus, jossa pyritään saamaan kuolleen sukulaisen elämänvoima takaisin kiertoon yhteisössä. Endokannibalismilla on helposti tuhoisia seurauksia — kun yksittäinen heimon jäsen sairastuu esimerkiksi prionitautiin, sairaus siirtyy kaikkiin syöjiin, joiden syöminen puolestaan levittää tautia edelleen. Eksokannibalismi puolestaan on tavanomaista vihollisten nöyryyttämiseksi. On melko ilmeisiä syitä eroille endo- ja eksokannibaalisten käytäntöjen välillä. Ehtoollinen muistuttaa erittäin paljon endokannibaalista hautajaistoimitusta, jonka tarkoitus on palauttaa syödyn elinvoima yhteisöön: syöty ei ole kuollut koska hänen henkensä elää syöjissä. Siten endokannibaalisissa hautajaisissa säilytetään yhteys elävien ja kuolleen välillä: kumpikaan ei luovu toisistaan, sillä lihan ja veren syömisellä ylitetään raja elävien ja kuolleiden välillä.
Ehtoollinen on äärimmäisen voimakas vertaus endokannibalistisen varsinaisen lihan ja veren syömisestä. Ehtoollinen on uusi liitto kristittyjen ja Luojan välillä, joka toisaalta viittaa ristillä vuodatettuun vereen ja kuolleeseen lihaan. Kristuksessa voidaan havaita toteemieläimellinen ja endokannibalistinen puoli: Kristus on pyhä toteemieläin, joka uhrataan yhteisesti oikeana lihana ja verenä ristillä, sekä syödään vertauskuvallisesti endokannibaalisessa ehtoollisessa.
Ristillä Kristuksen liha ja veri toimivat pyhän toteemieläimen merkityksessä, joka on erityinen toteemieläimelle: kukaan ihminen ei voi korvata Kristusta, aivan kuten yksikään sen-ja-sen eläimen heimon jäsen ei voi ryhtyä toteemieläimeksi. Heimon ja toteemieläimen välillä on ylittämätön eroavaisuus, aivan kuten ihmisen ja jumalan välillä. Sen sijaan toteemieläimen veren ja lihan syömisessä heimo yhdistetään verisitein toteemieläimeen. Tästä päästään ehtoolliseen kuolleen verisukulaisen syömisenä: endokannibaalisissa hautajaisissa sukulaisen elinvoima pidetään jatkuvasti kierrossa ylittämällä eroavaisuus kuolleiden ja elävien välillä.
Kristuksen toteemieläimellisen ristinkuoleman ja endokannibalistisen ehtoollisen yhdistetty kokonaisuus merkitsee, että siten-ja-siten erityisen Kristuksen tehtävä oli tulla lihassaan ja veressään uhratuksi, jotta toteemieläimen lihan ja veren syöminen palauttaisi heimon ja sen jumalan verisukulaisuuden. Kyseinen toteemieläin on siten heimolaisten verisukulainen. Toteemieläimellä on selkeä yhteys endokannibaalisiin hautajaisiin. Kristittyjen endokannibalistinen ehtoollinen on erityisen toteemieläimen rituaalista syömistä, joka ylittää eron kuolleiden ja elävien, sekä ihmisten ja heidän jumalansa välillä: Kristuksen vertauskuvallisista syöjistä tulee hänen oikeaa lihaa ja vertaan.
Ristin todellisuuden ja ehtoollisen vertauskuvallisuuden välillä on tärkeä eroavaisuus, joka kääntää asetelman päinvastaiseksi: todellinen sukulaisuus Kristukseen ylittää sukulaisuuden lihassa ja veressä, so. heimosuvun. Toisaalta syntyy uudenlainen heimo ja suku, joka ei perustu lihan ja veren, vaan hengen sidoksiin.Kristinuskossa kaikkein alkukantaisimmat heimokäytännöt ovat käytössä, mutta samalla ylitettyinä: henki tekee eläväksi, eikä liha hyödytä mitään. Kristitty osallistuu Kristuksen lihaan ja vereen uhratun toteemieläimen vertauskuvallisella syömisellä ja juomisella, mutta heidän heimonsa ei perustu lihallisiin, vaan hengellisiin sukulaissuhteisiin. Ristin liha ja veri ovat Kristuksen todellista kuolemaa lihana ja verenä, joka on erityistä Kristukselle, eikä yhdenkään hänen ns. heimoonsa liittyvän jäsenen korvattavissa. Toisaalta kyseisen lihan ja veren kaikille yhteinen nauttiminen on vertauskuvallisena tarjolla kaikille uskoville ilman, että kenenkään tarvitsi olla Golgatalla syömässä ja juomassa Kristuksen liha ja veri. Kristuksen vertauskuvallinen syöminen on ns. henkistä syömistä — ja siinä mielessä todellisen lihan syömistä, sillä liha ja veri eivät itsessään hyödytä mitään.
Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä: Kristuksen lihallinen uhri ristillä on hänen sanansa hengen puolesta, lihan uhraamista hengellisen sanan takia. Siinä juutalainen uhripukki muuttuu uhraamisessaan kristittyjen ehtoollisen endogeenis-kannibalistiseksi jumalaksi: juutalaisten syntipukista tulee lihansa hengelliselle sanalle uhraavan kristittyjen hengellisen heimon pyhä toteemieläin.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Insanus »

En taida oikein ymmärtää avausviestiä. Missä mielessä uhraamisen tarkoitus on ollut väkivallan rajoittaminen? Miten nykyään uhrataan mahdollisimman moni yhteisön jäsen yhdelle? Mikä on esoteerinen näkökanta jota miekka ja vuohi Azazelille heijastelevat?
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Hairetikos
Posts: 25
Joined: Tue Nov 28, 2017 10:56 pm

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Hairetikos »

Insanus wrote:En taida oikein ymmärtää avausviestiä. Missä mielessä uhraamisen tarkoitus on ollut väkivallan rajoittaminen?
Tuo avauksessa mainittu Girard esitti jossain kirjassaan - olikohan Väkivalta ja pyhä - että uhraamisrituaalit ovat syntyneet sen ajatuksen pohjalta että uhrin antamalla yhteisö säilyy ehjänä, vailla konflikteja ja kilpailua eikä suistu aikain saatossa kaaokseen.
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Kavi »

Insanus wrote:En taida oikein ymmärtää avausviestiä. Missä mielessä uhraamisen tarkoitus on ollut väkivallan rajoittaminen?
Asiaa voisi ajatella niin, että väkivalta on "oikeutettua" ja pyhää vain tietyissä tilanteissa, joissa toiseus ja paha pyritään poistamaan. Tilanteissa, joissa joku on menny rikkomaan tabuja tai sääntöjä, joita yhteisö noudattaa. Tämä on siis sitä väkivallan rajaamista. Yhteisöissä, joissa ei ole riittävän toimivaa oikeuslaitosta ja poliisivoimia, käytetään syntipukkimekanismia, jolla ylläpidetään yhteisön käsitystä pyhyydestä.
Insanus wrote:Miten nykyään uhrataan mahdollisimman moni yhteisön jäsen yhdelle? Mikä on esoteerinen näkökanta jota miekka ja vuohi Azazelille heijastelevat?
Selityksiä joukkomurhille tai niiden fantasioinnille ideologiasta riippumatta siis nyt yksilön näkökulmasta. (Mimesis eli matkiminen on Girardin termistöä myös. Kun joku keksii kivityksen, niin ihmiset keksivät toistaa ja jäljitellä sitä. Väkivaltaa pidetään hänen kirjoissaan mimeettisenä toimintana.)

Aihehan ei varmasti ole sieltä esoterisemmasta päästä, vaan liittyy yhteisön ja yksilön väliseen toimintaan, mutta toivottavasti löytyisi edes jotain mieleistä näkökulmaa, josta lähestyä.
En halua rajata ylipäätänsä aihetta mitenkään ja yllämainitut ajatukset voi pyrkiä haastamaan omilla mietteillään ihan vapaasti.
Oikeastaan itseäni kiinnostaa uhrius ja uhrautuvuus yksilön psykologisesta näkökulmasta enemmän, mutta ehkä sosiologisetkin aspektit voivat avata ajatuksia niistä.

Esoteerinen näkökanta oli kyllä tosi huono sanavalinta. Voisi melkein enemmänkin puhua esimerkiksi metaforista niinkuin itse ymmärrän niiden olevan. (Ai niin. Olisikohan alkuperäinen idea ollut esittää tämän uhrauksen mekaniikasta luopuminen jotenkin retorisena kysymyksenä, mutta nyt kun asiaa miettii niin aika turha puheenaihe puhua jostain miekasta ja parista vuohesta.)
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Insanus »

Ajatus siitä että sota on hyväksyttyä maanpuolustustarkoituksessa on yhä olemassa, eli maailman ihmiset ovat yhteisö jolla ei ole toimivaa oikeuslaitosta. Minusta veriuhrikäytäntö olisi ihan hyvä olla esim.lihateollisuudessa ihan jo sen takia että oltaisiin edes jossain kosketuksissa siihen brutaaliuden määrään mikä rakenteessamme on. Tuntuu että nykyään kaikki väkivalta on oikeutettua kunhan tekijöiden ja uhrien välillä on monimutkainen koneisto joka hämärtää kaikki käsitykset siitä kuka painoi mitäkin nappulaa ja kenen käskystä. Sama vieraannu-ja-uhriudu näkyy siinäkin miten yhteiskunnallisia olosuhteita, henkilöhistoriaa, geenejä ja what-not käytetään perustelemaan, "ymmärtämään" ihmisen käytöstä ja tilaa ja kaikki tapahtuminen on ikään kuin ulkoa sisään: emme ole enää edes sopeutumassa ympäristöön, vaan sivustakatsomassa kun paska osuu tuulettimeen "välttämättä".
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Alfalfa

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Alfalfa »

Insanus wrote:Ajatus siitä että sota on hyväksyttyä maanpuolustustarkoituksessa on yhä olemassa, eli maailman ihmiset ovat yhteisö jolla ei ole toimivaa oikeuslaitosta. Minusta veriuhrikäytäntö olisi ihan hyvä olla esim.lihateollisuudessa ihan jo sen takia että oltaisiin edes jossain kosketuksissa siihen brutaaliuden määrään mikä rakenteessamme on. Tuntuu että nykyään kaikki väkivalta on oikeutettua kunhan tekijöiden ja uhrien välillä on monimutkainen koneisto joka hämärtää kaikki käsitykset siitä kuka painoi mitäkin nappulaa ja kenen käskystä. Sama vieraannu-ja-uhriudu näkyy siinäkin miten yhteiskunnallisia olosuhteita, henkilöhistoriaa, geenejä ja what-not käytetään perustelemaan, "ymmärtämään" ihmisen käytöstä ja tilaa ja kaikki tapahtuminen on ikään kuin ulkoa sisään: emme ole enää edes sopeutumassa ympäristöön, vaan sivustakatsomassa kun paska osuu tuulettimeen "välttämättä".
Psykoanalyysissa perustavana uhrina pidetään yksilön liittymistä yhteisöön. Koska ihminen on vaistoiltaan epäsosiaalinen, hän esimerkiksi haluaisi ulostaa minne huvittaa, yhteisöön liittyminen rajoittaa hänen epäsosiaalisia vaistojeen ja toimii siksi uhrina. Tämä uhrautuminen vaatii mielen taloudenpidossa vastineeksi lunastuksen: vaisto on uhrattu kuin yhteisölle annettu tavara, joten yhteisöltä odotetaan vastineeksi lunastavaa vastapalvelusta henkisen tai aineellisen tavaran muodossa. Sikäli kun ihminen kokee, että yhteisö ei täytä mielen taloudenpidon odottamaa henkistä tai aineellista vastapalvelusta, kuten ruokaa tai rakkautta, ihminen saattaa kääntyä yhteisöä vastaan: hän kokee uhraavansa enemmän kuin häntä lunastetaan. Silloin yhteisö alkaa vaikuttaa pakkokoneistolta, jonka kehityksen vaunujen alle yksilö uhrataan.
Toisaalta sado-masokistiset luonteet kokevat tyydytystä voidessaan osallistua tuhokoneistoon. Esimerkiksi Mainländer halusi kerrankin ehdottomasti tulla alistetuksi toiselle, tehdä alhaisinta työtä, pakotettuna tottelemaan sokeasti. Mainländerin ei todellisuudessa ollut pakko tehdä sellaista työtä, vaan hän pyysi henkilökohtaisesti sitä keisari Wilhelmiltä liittyäkseen Halberstadtin sotaväkeen. Erittäin monet ihmiset valitsevat samoin — he haluavat totella ja alistua sokeasti. Heillä on masokistinen tarve tulla itselleen ulkoisen voiman hallitsemaksi — se muistuttaa uskonnollisia lahkoja, joissa itsen annetaan hajota vieraan voiman tieltä. Tämä on paluuta lapsuuden tilaan, jossa minua vahvempi vanhemman voima ottaa paikkani ja alistaa minut täydellisesti: menetän vastuuni, sillä seuraan ainoastaan käskyjä. Ihminen voi täysin tietoisesti tavoitella ja haluta vastuutonta tilaa — silloin hän on vastuussa vastuuttomuudestaan. Itsemurha on äärimmäistä masokismia ja esimerkiksi ankariin uskonnollisiin lahkoihin ajautuvat usein joukkoitsemurhiin. Mainländer samoin murhasi itsensä, mitä voidaan pitää jatkona hänen sotilasuralleen.
Sotiminen yhtäältä on ankarampaa kuin yksikään yhteisöllinen pakko, toisaalta se on ankarinta pakkoa rikkoa kaikista perustavimpia yhteisöllisiä tabuja: tappaa toisia. Sikäli kun ihminen on sisäistänyt yhteisön ankarasti vaistoja tukahduttavat säädökset, hän ei kykene irtautumaan masokistisesta ja uhraavasta asenteestaan, joten hän etsii välittävänä ratkaisuna yhteisöllisesti sovinnaista sadismin muotoa: säilyttää oman yhteisön tabuja tappamalla toisen yhteisön jäseniä — joilla on samat tappamisen kieltävät lait. Tällaisen ihmisen vaistot eivät ole tarpeeksi vahvoja, jotta hän rikkoisi oman yhteisönsä tabuja ja lunastaisi siten viettiensä uhraamisen, mutta hänen vaistonsa ovat kuitenkin tarpeeksi vahvoja, jotta hän etsii välittävää ratkaisua.
Vapaaehtoisesti sellaiseen asemaan hakeutuvat kokevat olevansa yhteisön viettikiellon sadistisen koneen masokistisia uhreja, mutta alistumalla sille sotaväessä, teurastamolla, tms. he saavat siirrettyä saman uhriuttavan rakenteen sadistisesti toisiin ihmisiin tai eläimiin. Ulkoistamalla uhriutumisensa heistä tulee viettejä vapauttavan sadistisen yhteisön työkaluja sen sijaan, että he kokisivat sen itseensä kohdistuvana viettikieltona. Tässä valtavan tuhokoneiston äärellä seisominen muistuttaa ihmistä hänen omasta alisteisesta osastaan yhteisössä, mutta toisaalta hänen osallisuudestaan tuhokoneistoon, jonka kautta hän on lunastanut itselleen osan viettikieltoa pakenevaa sadismia. Tässä ihminen nauttii siitä, että hänen on 'pakko' toimia — hän esiintyy itselleen yhteisön uskollisena palvelijana ja tabujen suojelijana. Samaan aikaan hän nauttii myös siitä että toisten on 'pakko' tuhoutua sillä he ovat rikkoneet yhteisön tabuja, kuten syntymällä väärän värisiksi, rotuisiksi, tms. mitkä ovat tekosyitä muodostaa me-vastaan-he -asetelma, jonka kautta tuhoamiskoneiston käyttäjä omaksuu kaksoisaseman rakastettuna yhteisön palvelijana, sekä toisten nk. epäsosiaalisten ja yhteisön tabuja vastaan rikkoneiden tuhoajana.
On ihmisiä, jotka kääntyisivät yksinkertaisemmin sadisteiksi, jos he eivät kykenisi esiintymään samaan aikaan yhteisön tabujen suojelijoina — äärimmäinen kierous kuitenkin nautiskelee saadessaan molemmat: tyranni palvelijana, sadisti masokistina, jne. lisää vääryyden päälle vielä valhetta: hän ei ainoastaan naamioi vääryyttä hyvyydeksi, vaan pyrkii saamaan kanssaihmiset ja uhrit ajattelemaan samoin.
Toisaalta, sikäli kun ihminen ei ole alkujaan äärimmäisen sadistinen, mutta joutuu sadistin asemaan, hän alkaa raa'istaa itseään pettämällä itseään tilanteestaan: koska hänen omatuntonsa piinaa häntä hän kokee mielipahaa ja joutuvansa satuttamiensa olentojen uhriksi: hänen ei tarvitsisi tuntea mielipahaa, jos hänen satuttamansa olennot eivät tuntisi kipua. Siten vika on uhrien kyvyssä olla uhreja, jotka tekevät hänestä itsestään uhrin — hänen täytyy vastata siihen äärimmäisellä sadismilla joka kiistää uhreilta tunteet. Koska kyseinen itsepetos ei kokonaan onnistu, se aiheuttaa jatkuvaa kätkettyä kaunaa uhreja kohtaan, joita täytyy kohdella sitä tunteettomammin, jotta he vaikuttaisivat vähemmän tuntevilta olennoilta. Tämä piirre havaitaan esimerkiksi teurastamoiden työntekijöillä — mitä enemmän teurastaminen aiheuttaa kärsimystä, sitä enemmän teurastajat pilkkaavat ja pahoinpitelevät eläimiä.
Huono omatunto kääntyy suuremmaksi sadismiksi, joka pilkkaa uhrejaan ja vääristää heidän kärsimyksensä ikään kuin koneiden kitinäksi — samaan aikaan omaatuntoaan ei pysty huijaamaan, joten kasvava vääryys aiheuttaa enenevässä määrin mielipahaa, mikä aiheuttaa puolestaan edelleen lisää vääristelevää sadismia.
Tämä pahan kasaaminen pahan päälle kasvattaa jatkuvasti itseään: likainen omatunto kieroutuu kieroutumistaan, ajautuu suurempiin ja suurempiin vääristymiin, mutta sitä vähemmän se pääsee eroon itsestään. Lopputuloksena ihminen alkaa haluta salaa tuhoaan — hän ajaa itseään siihen suuremmilla ja suuremmilla vääryyksillä saadakseen jonkun tuhoamaan itsensä. Vastaavasti erittäin kuriton lapsi haluaa tulla kuritetuksi — hän ns. etsii rajojaan, jotakuta joka asettaisi hänelle rajat ja toimisi hänelle vanhempana, jotta hän saisi alistua. Monilla äärimmäisillä sadisteilla on vastaavasti salainen kuolemantoive — esimerkiksi sarjamurhaajilla kuten Panzerilla: ehdotonta masokismia ehdottoman sadismin vastapainona Sotiminen tyydyttää sen monella tavalla — vapaaehtoinen liittyminen sotaan kätkee usein samanaikaisen halun tappaa ja tulla tapetuksi.
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Kavi »

Alfalfa wrote: Erittäin monet ihmiset valitsevat samoin — he haluavat totella ja alistua sokeasti. Heillä on masokistinen tarve tulla itselleen ulkoisen voiman hallitsemaksi — se muistuttaa uskonnollisia lahkoja, joissa itsen annetaan hajota vieraan voiman tieltä. Tämä on paluuta lapsuuden tilaan, jossa minua vahvempi vanhemman voima ottaa paikkani ja alistaa minut täydellisesti: menetän vastuuni, sillä seuraan ainoastaan käskyjä. Ihminen voi täysin tietoisesti tavoitella ja haluta vastuutonta tilaa — silloin hän on vastuussa vastuuttomuudestaan.
Tässä tuli hyvin esille kyllä jotakin teoriaa yksilön näkökulmasta.
Toivottavasti joku keksii kirjoittaa lisää aiheesta tai uudesta vinkkelistä.

Insanuksen kommenttiin veriuhri lihantuotannossa: Joku intuitiivinen ääni sanoo päässäni vähän samoin. Halveksin elämää syömällä jotain paskoja Atrian mikropitsoja.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Wyrmfang »

Kavi wrote:
Alfalfa wrote: Erittäin monet ihmiset valitsevat samoin — he haluavat totella ja alistua sokeasti. Heillä on masokistinen tarve tulla itselleen ulkoisen voiman hallitsemaksi — se muistuttaa uskonnollisia lahkoja, joissa itsen annetaan hajota vieraan voiman tieltä. Tämä on paluuta lapsuuden tilaan, jossa minua vahvempi vanhemman voima ottaa paikkani ja alistaa minut täydellisesti: menetän vastuuni, sillä seuraan ainoastaan käskyjä. Ihminen voi täysin tietoisesti tavoitella ja haluta vastuutonta tilaa — silloin hän on vastuussa vastuuttomuudestaan.
Tässä tuli hyvin esille kyllä jotakin teoriaa yksilön näkökulmasta.
Toivottavasti joku keksii kirjoittaa lisää aiheesta tai uudesta vinkkelistä.
Lähes koko Erich Frommin tuotanto pyörii tämän tematiikan ympärillä. Fromm on myös hyvin helppoa ja miellyttävää luettavaa verrattuna useimpiin psykoanalyytikoihin. Yksi viimeaikaisempi teos joka tulee mieleen on Arne Vetlesenin Evil and Human Agency, jossa pyritään yhdistämään psykoanalyyttistä perspektiiviä Hannah Arendtin yhteiskunnallisempaan ideaan pahan banaaliudesta.
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Sijaisuhrit, uhraus ja pyhitetty väkivalta

Post by Kavi »

Wyrmfang wrote:
Kavi wrote:
Alfalfa wrote: Erittäin monet ihmiset valitsevat samoin — he haluavat totella ja alistua sokeasti. Heillä on masokistinen tarve tulla itselleen ulkoisen voiman hallitsemaksi — se muistuttaa uskonnollisia lahkoja, joissa itsen annetaan hajota vieraan voiman tieltä. Tämä on paluuta lapsuuden tilaan, jossa minua vahvempi vanhemman voima ottaa paikkani ja alistaa minut täydellisesti: menetän vastuuni, sillä seuraan ainoastaan käskyjä. Ihminen voi täysin tietoisesti tavoitella ja haluta vastuutonta tilaa — silloin hän on vastuussa vastuuttomuudestaan.
Tässä tuli hyvin esille kyllä jotakin teoriaa yksilön näkökulmasta.
Toivottavasti joku keksii kirjoittaa lisää aiheesta tai uudesta vinkkelistä.
Lähes koko Erich Frommin tuotanto pyörii tämän tematiikan ympärillä. Fromm on myös hyvin helppoa ja miellyttävää luettavaa verrattuna useimpiin psykoanalyytikoihin. Yksi viimeaikaisempi teos joka tulee mieleen on Arne Vetlesenin Evil and Human Agency, jossa pyritään yhdistämään psykoanalyyttistä perspektiiviä Hannah Arendtin yhteiskunnallisempaan ideaan pahan banaaliudesta.
Lähes? Sattuuko Rakkauden taidossa olemaan tästä mitään?
Se taitaa olla lukulistallani.
Locked