Persoonallisuushäiriöt

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
Iisakki
Posts: 16
Joined: Thu Jul 25, 2013 1:51 pm

Re: Persoonallisuushäiriöt

Post by Iisakki »

Kavi wrote: Klassisessa junatestissä siis psykopatiaan taipuvainen heittäisi lihavan miehen yli laidan, jos saisi hänellä pysäytettyä junan, joka muuten ajaisi monen muun yli.
Käsittääkseni asiaa on tulkittu esimerkkinä siitä kuinka psykopatiaan taipuvainen ihminen saattaa joissakin tilanteissa toimia paremman lopputuloksen totteuttajana kuin niin sanottu normaali ihminen. Normaali ihminen jää helposti harkitsemaan tai ei toimi ollenkaan kun tilanne vaatisi nopeaa, kylmää ja rationaalista toimenpidettä pienemmän vahingon aikaansaamiseksi.
Arkielämässä usein näkee kuinka empaattiset ihmiset, joille tuskin ammattilainen voisi diagnosoida persoonallisuushäiriötä, pyrkii valintoihin joiden seuraksena syntyy isompaa vahinkoa kuin olisi tarpeellista.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Persoonallisuushäiriöt

Post by Cancer »

Mielenterveyden häiriöt ovat minulle alituinen käsitteellinen ongelma, koska en pysty käsittämään eheää maailmaa merkityksellisenä. Ajatus terveestä mielestä on siis minulle tavallaan jo itsessään ristiriitainen, tai suoremmin: terve mieli on ristiriitainen - sellainen, joka on vaarassa tulla hulluksi. Monet hulluuden muodot vaikuttavat minusta pikemminkin yrityksiltä tehdä jotain kuin onnettomuuksilta, joiden uhreiksi joudutaan. Niitä voi tältä kannalta katsottuna verrata yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen, josta puhuttaessa syrjäytynyt itse ei koskaan ole - mahdollisesti syrjään haluava - toimija - vaikka tällaisen näkökulman omaksuminen voisi auttaa häntä itseään paljonkin. Mihin oikein pyrimme kehittäessämme "hullun" käytösmallit ja mielenmaisemat tai pudot(tautu)essamme pois koulutuksista ja riennoista, mennessämme hukkaan? Insanuskin kai tätä jo kysyi.

Ei nyt liity nimenomaan persoonallisuushäiriöihin eikä siten suoraan vastaa mihinkään avausviestin kysymykseen. Luulen kuitenkin, että nämä ajatukset voivat olla relevantteja ihmiselle, joka pohtii sellaisia perkeleellisiä asioita kuin Malja on täällä pohtinut.
Tiden läker inga sår.
Alfalfa

Re: Persoonallisuushäiriöt

Post by Alfalfa »

Cancer wrote:Mielenterveyden häiriöt ovat minulle alituinen käsitteellinen ongelma, koska en pysty käsittämään eheää maailmaa merkityksellisenä. Ajatus terveestä mielestä on siis minulle tavallaan jo itsessään ristiriitainen, tai suoremmin: terve mieli on ristiriitainen - sellainen, joka on vaarassa tulla hulluksi. Monet hulluuden muodot vaikuttavat minusta pikemminkin yrityksiltä tehdä jotain kuin onnettomuuksilta, joiden uhreiksi joudutaan. Niitä voi tältä kannalta katsottuna verrata yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen, josta puhuttaessa syrjäytynyt itse ei koskaan ole - mahdollisesti syrjään haluava - toimija - vaikka tällaisen näkökulman omaksuminen voisi auttaa häntä itseään paljonkin. Mihin oikein pyrimme kehittäessämme "hullun" käytösmallit ja mielenmaisemat tai pudot(tautu)essamme pois koulutuksista ja riennoista, mennessämme hukkaan? Insanuskin kai tätä jo kysyi.
Tietysti joskus ilmiselvä psykoosi on määrätyn maailmankuvan syy, tai toisin päin. Vakavat mielisairaudet eivät kuitenkaan mielestäni yleensä johdu ihmisen maailmankuvasta. En usko, että uskonnolla, filosofialla, okkultismilla, tms. niiden vaihtelevissa muodoissa voidaan parantaa vakavia mielisairauksia, kuten syvää masennusta tai skitsofreniaa, sen enempää kuin vaikkapa aspergeria tai ADHD:ta. Alentunut toimintakyky aspergerissa tai ADHD:ssa ei ole riippuvainen siitä, kokeeko maailman eheäksi vai rikkonaiseksi. Niin myös vakavissa mielenterveysongelmissa.
Ihminen ei kykene valitsemaan monia mielenterveyshäiriöitään, kuten vaikeisiin elämäntilanteisiin perustuvaa traumaperäistä stressihäiriötä, pitkälle perintötekijöiden altistamaa skitsofreniaa, kroonista vakavaa masennusta, jne. En usko, että ihminen, joka ajattelee sellaisten mielisairauksien olevan ihmisten omasta tahdosta kiinni, on itse sairastanut, tai ymmärtänyt lähimmäisen sairauden kautta syvästi, mitä sellainen aiheuttaa ja kuinka vähän se on kiinni omasta tahdosta. Vakavasti masentunut, tai alituisesti pahenevaa skitsofreniaa sairastava ei haluaisi paljonkaan muuta, kuin päästä eroon sairaudestaan.
Skitsofreniaa sairastavilla itsemurha on yleisin ennenaikaisen kuoleman syy, 10-13% potilaista, mikä on 20-40 kertainen riski muuhun väestöön verrattuna. Kaikista itsemurhan tekevistä 30% kärsii vakavasta masennuksesta. Kaikista itsemurhaajista n. 65% on kärsinyt vakavasta tai lievästä masennusoireyhtymästä. Tämä on samoin 20-40 kertainen riski muuhun väestöön verrattuna. Iso osa itsemurhan tehneistä ei ole ollut lainkaan psykiatrisessa hoidossa — monet heistä eivät selvästikään ymmärrä itseään sairaaksi. Nämä ihmiset eivät kehitä itselleen sairaudentuntoa, mikä saattaisi auttaa heitä — ei se pinnallinen ajatus, että he itse haluavat olla sairaita. Yli 90% itsemurhan suorittaneista kärsii jonkinasteisesta mielenterveyden häiriöstä.
Mihin itsemurhaaja pyrkii? Kivun ja sairauden loppumiseen, josta hän ei ajattele löytävänsä mitään muuta ulospääsyä. Ei hän pyri elämässä mihinkään, vaan se on käynyt hänelle mahdottomaksi. Ainoa mitä hän enää haluaa on kuolema. Onko itsemurhan tekijä sitä haluava toimija? Varmasti. Valitseeko hän kuitenkaan itse mielenterveysongelmansa? Masennus on itsemurhan tärkein yksittäinen taustatekijä. Masennusta aiheuttaa esimerkiksi kun: lähisukulainen kärsii depressiosta, menetyskokemukset, poikkeavuus, oppimisvaikeudet, perheongelmat ja koulukiusaaminen. Miksi joku valitsisi kyseiset usein masennusta aiheuttavat seikat? Yleensä emme kykene itse valitsemaan, että sukulaisemme kärsii depressiosta, että olemme poikkeavia, emme kykene oppimaan, että perheessä on alkoholismia, että meitä haukutaan jatkuvasti koulussa, jne. — emmekä myöskään kykene valitsemaan, että sellaiset seikat vaikuttavat meidän tunteisiimme.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Persoonallisuushäiriöt

Post by Insanus »

En usko että Cancerin tarkoitus mielenterveyshäiriön ja yhteiskunnallisen syrjäytymisen vertaamisella oli väittää että kyse on jostain lifestylevalinnasta ja että masentunut oikeasti haluaa olla masentunut ja parantuisi jos haluaisi, vaan että masennus sen lisäksi että johtuu jostakin, myös johtaa johonkin. Esimerkki syrjäytymisestä viittasi nähdäkseni siihen että tapa selittää se passiivisena tapahtumisena hukkaa näkyvistään sen miten syrjäytyvä x kuitenkin aktiivisesti adaptoituu yhteiskuntaan kuten se hänelle näyttäytyy.
Samoin mielenterveyshäiriön kehittymisestä puhuttaessa ajatellaan helposti niin että mieli ottaa osumaa ja menee rikki, mutta unohdetaan ettei mieli ole hajalla, vaan häiriö näyttää että se toimii. Se ei toimi niin kuin sen haluaisi toimivan, mutta se toimii, se tekee jotain ja pyrkii johonkin, muotoutuu uudestaan ja adaptoituu vaikkapa vaikeisiin elämäntilanteisiin päätymällä stressihäiriöön. Mieli ei siis toimi vaikeasti, vaan vaikeuksissa ja häiriö voidaan nähdä pyrkimyksenä sopeutua. Mieli ei ole vain stressaantunut, vaan maailma myös näyttäytyy mielelle stressaavana jne.
Tällaiseen näkemykseen ei mitenkään sisälly sairastavan syyttäminen sairaudestaan tai muu sellainen, se vain joskus katsoo oiretta toissijaisena suhteessa muuhun.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Persoonallisuushäiriöt

Post by Cancer »

Alfalfa wrote:Tietysti joskus ilmiselvä psykoosi on määrätyn maailmankuvan syy, tai toisin päin. Vakavat mielisairaudet eivät kuitenkaan mielestäni yleensä johdu ihmisen maailmankuvasta. En usko, että uskonnolla, filosofialla, okkultismilla, tms. niiden vaihtelevissa muodoissa voidaan parantaa vakavia mielisairauksia, kuten syvää masennusta tai skitsofreniaa, sen enempää kuin vaikkapa aspergeria tai ADHD:ta. Alentunut toimintakyky aspergerissa tai ADHD:ssa ei ole riippuvainen siitä, kokeeko maailman eheäksi vai rikkonaiseksi. Niin myös vakavissa mielenterveysongelmissa.
Ihminen ei kykene valitsemaan monia mielenterveyshäiriöitään, kuten vaikeisiin elämäntilanteisiin perustuvaa traumaperäistä stressihäiriötä, pitkälle perintötekijöiden altistamaa skitsofreniaa, kroonista vakavaa masennusta, jne. En usko, että ihminen, joka ajattelee sellaisten mielisairauksien olevan ihmisten omasta tahdosta kiinni, on itse sairastanut, tai ymmärtänyt lähimmäisen sairauden kautta syvästi, mitä sellainen aiheuttaa ja kuinka vähän se on kiinni omasta tahdosta. Vakavasti masentunut, tai alituisesti pahenevaa skitsofreniaa sairastava ei haluaisi paljonkaan muuta, kuin päästä eroon sairaudestaan.
Skitsofreniaa sairastavilla itsemurha on yleisin ennenaikaisen kuoleman syy, 10-13% potilaista, mikä on 20-40 kertainen riski muuhun väestöön verrattuna. Kaikista itsemurhan tekevistä 30% kärsii vakavasta masennuksesta. Kaikista itsemurhaajista n. 65% on kärsinyt vakavasta tai lievästä masennusoireyhtymästä. Tämä on samoin 20-40 kertainen riski muuhun väestöön verrattuna. Iso osa itsemurhan tehneistä ei ole ollut lainkaan psykiatrisessa hoidossa — monet heistä eivät selvästikään ymmärrä itseään sairaaksi. Nämä ihmiset eivät kehitä itselleen sairaudentuntoa, mikä saattaisi auttaa heitä — ei se pinnallinen ajatus, että he itse haluavat olla sairaita. Yli 90% itsemurhan suorittaneista kärsii jonkinasteisesta mielenterveyden häiriöstä.
Mihin itsemurhaaja pyrkii? Kivun ja sairauden loppumiseen, josta hän ei ajattele löytävänsä mitään muuta ulospääsyä. Ei hän pyri elämässä mihinkään, vaan se on käynyt hänelle mahdottomaksi. Ainoa mitä hän enää haluaa on kuolema. Onko itsemurhan tekijä sitä haluava toimija? Varmasti. Valitseeko hän kuitenkaan itse mielenterveysongelmansa? Masennus on itsemurhan tärkein yksittäinen taustatekijä. Masennusta aiheuttaa esimerkiksi kun: lähisukulainen kärsii depressiosta, menetyskokemukset, poikkeavuus, oppimisvaikeudet, perheongelmat ja koulukiusaaminen. Miksi joku valitsisi kyseiset usein masennusta aiheuttavat seikat? Yleensä emme kykene itse valitsemaan, että sukulaisemme kärsii depressiosta, että olemme poikkeavia, emme kykene oppimaan, että perheessä on alkoholismia, että meitä haukutaan jatkuvasti koulussa, jne. — emmekä myöskään kykene valitsemaan, että sellaiset seikat vaikuttavat meidän tunteisiimme.
En puhunut viestissäni psykoottisuudesta, skitsofreniasta enkä muista äärimmäisen vakavista, ilmiselvästi yksilön tahdosta riippumattomista mielisairauksista. En myöskään sanonut, että mielisairaaksi diagnosoitu ihminen haluaisi olla sairas - vaan pikemmin, että sairaaksi luokiteltu toimintamalli voi olla tulosta jonkin muun, saavuttamattoman, haluamisesta, missä tapauksessa taas voi olla hyödyllistä pohtia "miksi"-kysymyksiä tilan taustalla. Tämä aihe vaikuttaa vastauksesi perusteella läheiseltä sinulle, joten pyydän koko sydämestäni anteeksi, jos olen loukannut sinua. Kehtaan kuitenkin väittää, että olen sekä omien että läheisten mielenterveysongelmien (esim. masennuksen, syömishäiriöiden, epävakaan persoonallisuuden) sekä eniten koskaan rakastamani ihmisen kahden vuoden takaisen itsemurhan kautta ymmärtänyt ainakin jotain siitä, mistä tietynlainen mielen järkkyminen johtuu ja mihin johtaa. (Tämä siis edelleen sulkien pois psykoosin, skitsofrenian ym. joista en todellakaan mitään tiedä ja joiden suhteen minun olisi pitänyt olla selväsanaisempi edellisessä viestissä.)

Masentuneen masennus on varmasti usein aivokemiallinen tms. ”brute fact”, jonka synnyissä syvissä ei ole henkilölle itselleen mitään kiinnostavaa ja josta hän yksinkertaisesti haluaa eroon. Silloin on tietysti hyvä, jos hän saa oikenlaisen lääkityksen ja ammattimaista keskusteluapua. (Eikä kyseessä nyt ihan täysin hermostoon redusoituvan vaivan tarvitse olla, jotta tämä pätisi; kärjistän, kuten minulla on tapana.) Masentunut voi kuitenkin myös ikään kuin tietää meidän kaikkien jakamasta todellisuudesta jotain, mikä terveille pysyy kätkettynä. Onhan elämäntapamme monilta osin sellainen, että masentuminen nimenomaan vaikuttaa sopivalta reaktiolta siihen ja että olisi ihme, jollei herkkä tai yhtään mistään syvästi välittävä ihminen sen piirissä masentuisi. Tällainen ”maailmankuvallinen”, ”eksistentiaalinen” tms. masennus saattaa hyvinkin olla aivan eri asia kuin lääketieteessä määritelty, eikä tiloista ehkä pitäisi edes käyttää samaa sanaa. Kun on kuitenkin mahdotonta määritellä objektiivisesti, mikä suru tai ahdistus lukeutuu mihinkin lajiin, ja kun mielenterveysongelmien käsitteistöllä todella puhutaan myös tiloista, joiden patologisuus on vähintäänkin kyseenalaista‚ on masennusta tai ainakin masennus-termiä mielestäni hyvä pohtia myös tältä epätavallisemmalta kannalta.

Toinen viitepisteeni edellisessä viestissä oli anoreksia, jota olen itse sairastanut ja joka oli merkittävä osasyy mainitsemaani rakkaan kuolemaan. Kokemuksistani huolimatta ajattelen edelleen, että sitä kaunaa, halveksintaa, kelvottomuuden tunnetta ja mielipuolista kontrolloinnin halua, joka saa ihmisen näännyttämään itseään nälkään, voitaisiin ilmentää rakentavammillakin tavoilla - tai että itsellisyys, joka huonoissa olosuhteissa kiteytyy kaunaksi, halveksinnaksi jne. voisi kiteytyä muuksikin. Tämä ei tarkoita, että kyseisestä sairaudesta kärsivien pitäisi mielestäni kieltäytyä yhteiskunnan taholta tarjolla olevasta hoidosta (minkä johtopäätöksen voisi hutiloiden vetää siitä, että katson sairauden taustalla mahdollisesti olevan myös jotain säilyttämisen arvoista). Tuskin kukaan selviää tällaisista yksin. Tuskin kukaan syömishäiriöinen kuitenkaan myöskään paranee, ellei sisimmässään pysty näkemään tulevaa itseään terveenä - mihin pyrittäessä niin läheiset kuin ammattilaiset voivat ainoastaan tukea häntä, eivät ottaa askelia hänen puolestaan.

Provoisoiva väitteeni, että terve mieli on sellainen, joka on vaarassa tulla hulluksi, voidaan ”kääntää” vähemmän räväkälle kielelle: terveellä mielellä on eloisa suhde siihen, mikä sen terveyttä voisi myös uhata. Esimerkiksi minä en anoreksiasta eroon kamppaillessani kamppaillut niitä alkuperäisimpiä tarpeita vastaan, jotka olivat saaneet minut sairastumaan (hyväksynnän, ”täydellisyyden” ja stereotyyppisestä miehisyydestä erottautumisen kaipuita) vaan pyrin ajattelemaan, että niiden tyydyttämiseen olisi parempiakin tapoja. Selvisin verrattain hyvin vähällä, mistä olen kiitollinen; tiedostan, ettei näin kaikilla ole. Jos henkilön identiteetti on koko aikuisiän perustunut painoindeksiin, eivät älyllis-eläytyvät pyrittelyt pitkälle riitä. Haluaisin kuitenkin ehdottaa tällaisellekin henkilölle sairauden alkuperän ja motivaation kysymistä yhtenä keinona sen otteesta riistäytymiseen. Muuten en osaa edes yrittää auttaa. Olen kuullut monilta muiltakin näistä ongelmista kärsiviltä, että heitä tuskastuttaa yhteisön suhtautumisessa nimenomaan ainainen potilaana kohdelluksi tuleminen, lääkkeiden tuputtaminen, kaikkien negatiivisten tunteiden leimaaminen oireiksi…

Viimeisenä disclaimerina voi tietysti olla, että lähestymistapani on yksinkertaisesti turha suurimmalle osalle ihmisistä. Mutta kun okkultistien foorumilla ollaan, niin suurimman osan keskuudesta lienee jo valmiiksi lähdetty.

ps. Insanus ehti näköjään edelleni; oikeilla linjoilla, eli kiitoksia.

pps. Piti vielä sanoa sinulle, Malja, että viime talvena aloittamaasi Taitava itsemurha-ketjuun lähettämäni viesti oli ajattelematon ja törkeä. Olen pahoillani siitä. Aihe meni minulle tuttuna sen verran tunteisiin (kuten tämäkin menee), että vastasin refleksinomaisesti, mitä sitten häpesin päiväkausia. Olen iloinen, että olet palannut keskustelemaan foorumille.
Tiden läker inga sår.
Alfalfa

Re: Persoonallisuushäiriöt

Post by Alfalfa »

Cancer wrote: En puhunut viestissäni psykoottisuudesta, skitsofreniasta enkä muista äärimmäisen vakavista, ilmiselvästi yksilön tahdosta riippumattomista mielisairauksista.
Tulkitsin osittain tietyn tunnepohjaisen kokemuksen perusteella viestiäsi liian suppeasta näkökulmasta. On totta, että monilla mielisairauksilla jotka johtavat kuolemaan, voi olla voimakkaasti syitä esimerkiksi yhteisössä, määrätynlaisessa henkilön tahdon toiminnassa, sekä molempien yhdistelmässä, jolloin miksi- kysymyksen esittäminen on sopivaa psykologisemmassa mielessä.
Anoreksian ja skitsofrenian erilainen esiintyvyys länsimaissa ja ei-länsimaissa osoittaa osaltaan siihen suuntaan. Skitsofrenian suhteen yhteisö vaikuttaa enemmän siihen, miten sairaus esiintyy — esimerkiksi Intiassa on yleisesti paljon tavallisempaa keskustella henkien kanssa mielessään kuin Euroopassa, joten sellainen on yhteisöllisesti hyväksyttävämpää, eikä aiheuta intialaisessa skitsofreenikossa niin voimakasta syrjäytymistä, eli ns. stigmatisaatioita, joka yleensä pahentaa oireita. Toisin kuin skitsofrenia, anoreksia on suhteellisen painottuneesti länsimaalainen ilmiö, vaikka se on lisääntymässä myös ei-länsimaissa — jotka toisaalta länsimaalaistuvat jatkuvasti.
Vaikka sairaalloista syömättömyyttä on ilmentynyt erilaisina aikakausina ja toisenlaisissa yhteiskunnissa, sen nykyinen yleisyys ja erityinen muoto on nykyajalle ominaisen ajanhengen vaikuttama. Usein esitetty selitysmalli syömishäiriöiden kehitykselle ja sen esiintyvyydelle erityisesti naisten keskuudessa on yhteisöllinen paine, joka johtuu nykyaikaisen teollisuusyhteiskunnan naisille asettamista kauneuskäsityksistä. Tällainen selitysmalli jättää kuitenkin kysymättä, miksi sellainen kauneusihanne on ominainen nykyaikaiselle teollisuusyhteiskunnalle?
Osatekijä saattaa olla, että nykyaikainen teollisuusyhteiskunta arvostaa ruoasta kieltäytymistä, koska henkilön suhde ruokaan edustaa näkyvää alkutyyppistä suhtautumista nautintoon. Useimmat suhtautumiset nautintoon eivät ilmene samalla lailla välittömästi kehon rakenteessa, joten niistä ei ole kieltäytymisen ulkoisiksi edustajiksi. Löydämme esimerkiksi keskiaikaisista pyhimyskertomuksista aavikkomunkkien kuvauksia, jotka käyvät yksityiskohtaisesti lävitse jokaisen törröttävän luun ja pingottuneen nahan — sen tarkoitus on osoittaa kuinka ankarasti veljet kilvoittelevat, eli kuinka suuria maailman kieltäjiä he ovat.
Syömishäiriön joitakin piirteitä voitaisiin siten tulkita kristinuskossa — joskin myös toisissa uskonnoissa — esiintyneen ankaran kehonkurin kautta: laihuus on kaunista , koska se ilmaisee yksilön kieltäymystä nautinnon maailmasta, jollainen nykyaikainen teollisuusyhteiskunta suuressa määrin on. Teollisuusyhteiskunnan tunnetaan korvaavan henkiset arvot pelkällä kehollisella nautinnolla, joten sille olisi ainakin sopivaa kohottaa perinteisesti henkisten arvojen korkeaan asemaan liittynyt ruokakuri kauneusihanteeksi — se pitää kauniina sellaista, mikä muistuttaa sen omille vaaroille vastakkaisesta maailmasta. Teollisuusyhteiskunta tunnistaa rumuutensa nautintojen liiallisuudessa ja henkisempien arvojen rappiossa — kuitenkin pinnallisuudessaan se korottaa kauneusihanteeksi ainoastaan ruokakurin kieltäymyksen ulkoisen edustajan ilman henkisiä arvoja. Sen korottaminen ontoksi kauneusihanteeksi toisaalta siten vahvistaa ruokakurin osana teollisuusyhteiskunnan hengettömyyttä.
Ruokakuri saattaisi joissakin tapauksissa edustaa kieltäytymistä länsimaisesta elämäntavasta, joka on yksilöön yhteisöllisesti sisäistynyt omanarvontunnon mitta — ruokakuri on myös yhteisön arvostamaa yksilön tahdonilmausta nykyaikaista nautintokeskeisyyttä vastaan. Se saattaa osaltaan vaikuttaa ruokakurin mieltämiseen yksilön kannalta tavoiteltavaksi samassa mielessä kuin aavikkomunkkien ulkoisen laihuuden kuvailu oli heidän hengellisen kehittyneisyytensä ja siten arvostettavuutensa edustaja. Merkittävää on että aavikkomunkit olivat yleensä miehiä, mutta nykyaikaista ruokakuria edustavat useimmiten naiset.
Toisaalta syöminen on myös alkukantainen elämän ylläpitäjä, niin että ihmiset jotka haluavat joko kuolla, tai ilmaista itselleen ja toisille läheistä suhdettaan kuolemaan, saattavat omaksua ruokakurin kuolemantoiveen takia. Ihmisessä toimii yleensä keskenään useita erilaisia vaikuttimia, niin että sama henkilö saattaa haluta kuolla, mutta tavalla joka on yhdenmukainen yhteisön arvojärjestelmän kanssa — kuten tietyt kristilliset marttyyrit. Silloin kuolemaan saatetaan liittää kokemuksia kauneudesta, syvästä henkisyydestä, tms. Varmasti ruokakurin erilaisia syitä on äärimmäisen paljon, mutta olen yrittänyt pohtia, mikä saattaisi olla yksi painottavista tekijöistä sen nykyisille länsimaille ominaisessa muodossa.
User avatar
Gethsemane
Posts: 39
Joined: Thu Jan 11, 2018 12:59 pm

Re: Persoonallisuushäiriöt

Post by Gethsemane »

Toivottavasti en onnistu loukkaamaan ketään.

Persoonallisuushäiriöt ovat haastavia. Vaikeus varmaan voi johtua siitä, että se kehittyy niin varhain. Kun persoonallisuus alkaa muotoutumaan haastavaan suuntaan varhaislapsuudessa (viim. nuoruudessa), niin silloin todella puhutaan persoonasta. Tarkoitan tällä sitä, että suurimmaksi osaksi ympäristö on se joka tätä tuottaa ei siis henkilö itse.

Persoonallisuushäiriöihin ei ole kovin toimivia hoitomuotoja, se kun ei ole neurologista laatua (on ilmeisesti joskus jonkin verran sitäkin). Verraten esim. psykoosissa lääkehoito on mahdollista (toisaalta ver. Keriputaan malli) ja sillä siitä viimeistään pääsee. En sinänsä ole lääkehoitojen puolesta puhuja, mutta olen tietoinen että joidenkin kohdalla se on välttämätöntä. En ole asiantuntija joten mutulla mennään.

Sitten tuohon okkultistiseen puoleen josta minulla vain vähän on kommentoitavaa. Voin kuvitella, että okkultismi saattaisi olla varsin haastavaa harjoitettavaa ja onhan se sitä aina. Toki ei voi ajatella etteikö häiriön takana olisi ihminen joten varmasti myös tapauskohtaista. Esim. vaativa persoonallisuushäiriö voisi muodostua todella kuormittavaksi okkultismi vaativuuten itsessään peilaten. Samoin rajatilassa olisi ehkä tärkeää pyrkiä elämänhallintaan joka edistää tasapainoa jota okkultismia ajatellen olisi hyvä omata. Toisaalta taas Azazelin tähti voi tuoda tasapainoa mukanaan, mutta ensin on sukellettava syvälle. En silti väitä etteikö tämä olisi mahdollista, haastavaa varmasti kyllä.

Rakentavuudesta. Ajattelisin, että olisi tärkeää oppia miten omat menettelytavat tekisivät omasta elämästä pikemminkin kokonaisempaa, täydempää. Sekin on suuri haaste (kaikille). Toki tätä voi toisaalta ajatella yksilön, ehkä myös yhteisön kannalta, tärkeänä ja rakentavana perustana josta halutessa voi rakentaa jotain muutakin. En tarkoita etteikö persoonallisuushäiriön kanssa voisi olla rakentavia tehtäviä, mutta esim. vaativan persoonallisuushäiriön kanssa siihen pyrkiminen voi saada mahdottomia piirteitä joiden eteen tekee täysin kohtuuttomasti töitä. Rakentavuus tuskin on meissä kenessäkään juurevasti sisäsyntyistä ja vaikka siihen pyrkisi läpi elämän, niin epäonnistumisia on matkan varrella.

Mitä mainitaan persoonallisuushäiriöiden vaikutuksesta yhteiskunnan sekä yksilöiden ongelmien näkyväksi tekemisestä, niin tässä varmaan löytyy totuusperää. Onhan masennuksessakin niin, että suuri vaikeus siinä muodostuu siitä, että näkee ympäröivän maailman ja itsensä tavallaan liiankin selvästi eikä se mene pois. Tämä tietysti on vastakohta ulospäin ilmenemiselle, mutta eikös vastakohdat selitä toisiaan.

Mitä puhutaan hallitsemattomasta psyykkisyydestä persoonallisuushäiriöiden muodostumisessa, niin pragmaattinen puoleni minussa käskee ajattelemaan että ei, näin ei voi olla. Persoonallisuushäiriöt liittyvät nimenomaan ympäristön vaikutuksesta yksilöön. Ok, taitaa nykyään olla jotain tutkimuksia aivojen (synnynnäisistä?) rakenteista eli hiukan toisinpäin ajateltuna tapaturma, esim. pään lyöminen voi muuttaa persoonaa (vrt. Phineas Gage). Jotain totuusperää tässä siis on oltava.

Sitten vielä aiemmin mainittu psykopaattinen käytös junan kyydistä heittämisestä. Minusta todella epäpsykopaattinen teko, kyseessähän on utilitarismi. Pelastanko kaikki ja uhraan yhden vai jätänkö tämän tekemättä jolloin iso joukko kuolee?

Tästä pohdinnastani tuli aika konkreettinen ja suora. Totuus on paljon laajempaa ja yksilöllisempää kuin mitä tässä esiin nostan. Kuten sanottua, kaiken takana on kuitenkin ihminen. Siitä aiheesta suosittelen tätä mielestäni aika selkeää ja mielenkiintoista kirjaa: Persoonan kieltäjät, Jyri Puhakainen.
Griseo
Posts: 5
Joined: Fri Jun 22, 2018 6:16 pm

Re: Persoonallisuushäiriöt

Post by Griseo »

Uskaltaudun mukaan tähän keskusteluun, vaikka en ehdikään nyt kirjoittaa tyhjentävää esitystä omasta aiheeseen liittyvästä ajattelustani (siitä tulisi helposti kokonainen kirja). Aihe liittyy hyvin läheisesti oman siviilityöni erikoisalaan. Lähinnä yritän nyt tuoda muutaman mielestäni tärkeän ja käytännön läheisen näkökulman päivittäin näiden ilmiöiden kanssa työskentelevänä henkilönä. Näkemykseni ei vastaa kaikilta osin psykiatrian normatiivista luokittelumallia, joka on minusta huomattavan puutteellinen nimenomaan persoonallisuushäiriöihin liittyen.

Persoonallisuushäiriöt on yläkäsite, joka pitää sisällään useita keskenään erilaisia ”oireyhtymiä”. En aio lähteä tässä tarkempiin määrittelyihin, mutta osalla näistä on enemmän tekemistä keskenään, osalla ei paljoakaan. Yhteistä kaikille persoonallisuushäiriöille on, että ne ovat pitkäaikaisia, ovat olleet ”aina olemassa” (siis eivät ilmesty tyhjästä aikuisiällä) ja aiheuttavat merkittävää haittaa usealla elämän alueella.

Eräänlainen arkkityyppi persoonallisuushäiriöistä on tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö, lyhyemmin epävakaa persoonallisuus (borderline personality disorder, BPD). Nykyisen psykoterapiatutkimuksen valossa perustelluimmalta vaikuttavan käsitteellistämistavan näkökulmasta useat muista persoonallisuushäiriöistä on mahdollista nähdä ikään kuin epävakaan persoonallisuuden erityistapauksina (vaativa, estynyt, huomionhakuinen, riippuvainen sekä osa epäsosiaalisista ja narsistisista persoonallisuushäiriöistä). Yhteistä näille kaikille on riittämätön kyky säädellä tunteita konkreettisessa elämässä selviytymistä palvelevalla tavalla. (Okkulttisesta näkökulmasta tätä voisi kenties ajatella kama-rupa-prinsiipin hyvin voimakkaana ilmenemisenä ilman riittäviä tasapainottavia tekijöitä).

Psykoterapiatutkimuksen näkökulmasta tunteidensäätelyhäiriö syntyy biologisen eli synnynnäisen alttiuden (esim. voimakkaasti sensitiivinen-reaktiivinen tunnetemperamentti) ja ympäristön vaikutusten (esim. mitätöivänä koettu kasvuympäristö) vuorovaikutuksessa. Häiriön syntyminen vaatii molempien osatekijöiden samansuuntaista vaikutusta. On mahdollista ajatella, että altistavan tunnetemperamentin omaava henkilö tarvitsee poikkeuksellisen laadukasta tukea ympäristöltään kehittyäkseen tasapainoisesti, kun taas ei-sensitiivinen - ei-reaktiivinen henkilö selviää tunteidensa kanssa huomattavasti helpommalla. (Okkulttisesti voidaan mielestäni ajatella, että jos kama-rupa-prinsiipin kehityshaaste liittyy erityisesti ikävuosiin 0-7 [vrt. Ihmisen ikäkaudet, Nefastos], on tämä oleellinen prosessi persoonallisuushäiriöiden kehittymisen kannalta. Prosessi on myös huomattavan sidottu ympäristön vaikutukseen, koska tuon ikäinen lapsi ei voi vielä juurikaan tietoisesti vaikuttaa kehityssuuntaansa [karmallisia vaikutuksia?]).

Nykyään on olemassa toimiviksi osoittautuneita psykoterapeuttisia hoitomuotoja persoonallisuushäiriöihin, joista useimmista on mahdollista ”parantua” (ts. päästä riittävään tasapainoon). Toimivat hoitomuodot perustuvat säännönmukaisesti tavalla tai toisella tunteiden säätelyä edistävien taitojen harjoittamiseen (tosin kaikissa hoitomuodoissa ei puhuta taidoista). Avain ”parantumiseen” on siis mielen hallinnan harjoittaminen. Epävakaan persoonallisuuden hoitomuodoista ylivoimaisesti vahvimman tutkimusnäytön omaava hoitomuoto on dialektinen käyttäytymisterapia, DKT, jossa harjoitellaan mm. tietoista läsnäoloa (mindfulness, jo 1980-luvulta lähtien, huom!), dialektista ajattelua sekä taitavaa toimintaa ”tunnemielen” (okkulttisesti siis kama-rupa-prinsiipin vaikutusten) kanssa.

Kuten edellä sanotusta voi helposti päätellä, on persoonallisuushäiriöistä toipumiseen tähtäävä työskentely mielestäni varsin lähellä ainakin joitain okkultistisen työskentelyn muotoja. Tässä mielessä voisi sanoa, että okkultistinen työskentely saattaa JOISSAIN TAPAUKSISSA olla toimiva tapa ”hoitaa” omaa persoonallisuusproblematiikkaa. Aivan toinen kysymys on kuitenkin se, onko okkultistinen työskentely turvallinen tapa siihen. Okkultistiseen työskentelyyn liittyy aina vaaroja ja mielenterveyden ongelmiin liitettynä riskit helposti moninkertaistuvat. Lisäksi yksin selviytymisen yrittäminen vakavien mielenterveysongelmien kanssa on lähes aina huono idea. Nykyiset psykoterapeuttiset erityishoidot ovat tehokkaita ja turvallisia (joskin niiden saatavuudessa on vielä paljon toivomisen varaa).

Lopuksi vielä ajatus tuosta juna-dilemmasta. Mielestäni kyseinen ”testi” ei ole kovin onnistunut psykologinen mittari. Se vaikuttaisi mittaavan lähinnä sitä, kuinka voimakas vaikute empatia on ihmisen toiminnassa. Se ei mittaa sitä, kykeneekö ihminen tuntemaan empatiaa. Voimakas empatian kokeminen aiheuttaa ihmisillä yleensä toimintaa, jonka fokus on siinä mitä on välittömästi läsnä, mutta joka jättää huomiotta toiminnan laajemmat vaikutukset. Laajemmat vaikutukset tunnistava empaattinen ihminen joutuu ajoittain ristiriitaiseen tilanteeseen, jossa on valittava empatian vastainen toiminta tässä ja nyt, tai hyväksyttävä pidemmällä aikavälillä seuraavat laajemmat negatiiviset vaikutukset. Tällöin eettisesti ohjautuva toiminta on yleensä empatian tunnetta vastaan toimimista. Juna-testi ei erottele psykopaattien ja eettisesti poikkeuksellisen kehittyneiden yksilöiden välillä (joista ainakin osa saattaisi hyvinkin valita lihavan miehen uhraamisen suuremman yleisen edun näkökulmasta, etenkin kun kyse on pelkästä ajatusleikistä).
Locked